tiistai 9. marraskuuta 2010

Hyppykuvat

Olen ollut muutamien viime vuosien aikana havaitsevinani uudenlaisen ja erittäin ärsyttävän ilmiön turistien valokuvauskäyttäytymisen suhteen. Ihmiset yrittävät jostakin minulle tuntemattomasta syystä valokuvauttaa itsensä nähtävyyksien edustalla ilmassa, kesken hypyn. Syytän mainostajia: jo aikaisemmin on silmiini sattunut, miten esim. vaihto-oppilasohjelmien esitteissä ihmiset on säännönmukaisesti kuvattu kesken hypyn. Sen pitäisi kai viestiä dynaamisuutta ja innostusta ja muita sen kaltaisia asioita, mutta se näyttää vammaiselta. Jos aikuinen tai edes tietyn kriittisen iän ylittänyt ihminen hyppelee julkisesti paikallaan niin, ettei kyseessä ole urheilusuorituksen osa, on kaikki syyt pitää häntä henkisesti jälkeenjääneenä. Yksikään tasapainoinen ihminen ei innostu esimerkiksi Pisan tuomiokirkon kaltevan campanilen näkemisestä niin paljon, että hänen olisi syöksähdettävä ilmaan kasvoillaan sisuskalujen räjähtämisestä viestivä groteski virne. Niin ei yksinkertaisesti käy ikinä.

Hyppimiskuvat ovat siis jo konseptina typerä, mutta toteuttamishetkellä ne ovat sietämättömän ärsyttäviä. Ja tietysti kaikkien tolvanoiden on täytynyt apinoida omaan matkailukäytökseensä tämäkin mainosmiesten silmille mättämä vitsaus. On hyvin vaikeaa saada ilmahyppykuvaa onnistumaan - varsinkin, jos siihen pitäisi saada useampi henkilö - ja niinpä hyppyä on toistettava. Ja toistettava. Ja toistettava. Se näyttää ääliömäiseltä, kuulostaa raivostuttavalta ja on lieventävä asianhaara väkivaltarikoksissa. Tai ainakin saisi olla.
Olin hiljan ulkomaanmatkalla, ja ottamassani kuvassa näkyvän kohteen harjalla eräät katalaanikumipäät halusivat välttämättä valokuvat itsestään ilmaan rykäistynä siten, että taustalla näkyisi kaupunki kupoleineen. 
Ei ole ehkä kaikkien aikojen paras valokuva, mutta tarkastelkaahan lukuja: historiallisia monumentteja 1, vesistöjä 1, kaarisiltoja 1, veistoksia 7, paikallaan loikkivia idiootteja 0.
Sen valokuvan ottaminen kuului. Stomp. Uusintayrityksiä oli lukuisia. Stomp. Stomp. Stomp. Stomp. Stomp. Stomp. Saakutti, pysykää suosiolla maassa kiinni, ihmiset. Eivät teidän tylsät, typerät lomakuvanne muutu paremmiksi tökeröstä ilmassaheilumisesta, ja ponnistaessanne olette vielä tavallistakin rumemman ja pöhkömmän näköisiä. Sitä paitsi ne kuvat eivät yksinkertaisesti teidän 50 euron taiwanilaisella palikkakamerallanne onnistu. Joten luovuttakaa suosiolla, ettei tarvitse pakottaa.

Ääliöt. 

3 kommenttia:

  1. Minulle on välittynyt Napoleonista kuva käytännöllisen ja itsetietoisen ylimyksen näköisenä, terävänenäisenä ja -kulmaisena nuorena miehenä, jonka otsasuonella on taipumus pullistua rumasti satunnaisissa arkielämän tilanteissa. Jos elämä olisi sarjakuva, Napoleon olisi pieni hahmo, joka seisoo hiljaa taka-alalla selin tapahtumiin ja jonka pään yläpuolella leijuu sysimusta sykkyrä.

    VastaaPoista
  2. Elämä ON sarjakuva. Ikävä kyllä me olemme siinä Aku Ankkoja, ja käsikirjoituksen ovat laatineet Chris Browne ja Mort Walker.

    VastaaPoista
  3. Koulussa hyppelevät lapsukaiset saavat jälkeenjääneen maineen. He jäävät luokalle ja muuttuvat luokan vanhimmiksi. Heitä pidetään silti jälkeenjääneenä. Ja jos tätä tapahtuu paljon, he ovat niin vanhoja että heitä luullaan opettajaksi. Ja tällöinkin heitä pidetään jälkeenjääneenä. (Tässä vaiheessa muista poiketen kuitenkin ns. syystä. Minkälainen tolkkuinen ihminen ryhtyy vapaaehtoisesti minkään sortin opettajaksi? Paitsi jos siinä on mestarisensei -titteli.)

    Tälläinen opettajaksi luultu luokkajättiö on varmasti se, joka on keksinyt hyppykuvien idean.

    Mutta toisaalta.

    Mitä olisi maailma, jossa ei olisi paljon jälkeenjääneitä ihmisiä? Mihin saisin kontrastin, joka korostaa omaa erinomaisuuteni?

    VastaaPoista