torstai 2. joulukuuta 2010

Elohopeamyrkytys!

BBC raportoi helposta niksistä, jolla voi muuttaa kosteikkoalueiden kahlaajalinnut homoseksuaaleiksi. (Niksi-Pirkassa ei ole koskaan mitään tällaista oikeasti hyödyllistä, vaan aina vain jotain sukkahousuista pikatamponi -luokan möhnäystä.) Floridassa ja Sri Lankassa tehdyssä tutkimuksessa syötettiin iibiksille elohopeaa paremman tutkimuksen puutteessa. Elohopeahan ei ole lainkaan terveellistä, mutta sillä havaittiin omituisia seurauksia iibisten käyttäytymisessä. Elohopeadieetillä ravitut koiraslinnut alkoivat käyttäytyä homoseksuaalisesti. Näin ollen elinympäristöön päässyt elohopea lienee vieläkin vaarallisempaa kahlaajalinnuille kuin mitä tähän saakka on tiedetty. Iibikset kun eivät hallitse edes siinä määrin rationaalista ajattelua, että olisivat valmiita kärsimään hieman epämukavuuttakin populaation säilymisen eteen - toisin kuin ihmiset oletettavasti vastaavassa tilanteessa. 

Ennen elohopeaa
Elohopean jälkeen (oletettavasti)
 Tästä pääsemmekin oleellisten kysymysten äärelle: onko minulta pienenä mitattu kuumetta "liian usein"?

Palataksemme vakavaan tekstiin, on ilmeistä, että löydöllä on merkittäviä seurauksia. Esimerkiksi voimme olettaa, että tämän jälkeen konservatiivit alkavat ottaa ympäristönsuojelun entistä vakavammin. Pahimmillaan iibisten pervoutuminen voi näet johtaa jumalattomuuksiin tai siis pikemminkin vääriin jumaluuksiin.

Thoth. Ei ole vielä tiedossa, mitä linnuille pitää syöttää tällaisen lopputuloksen saavuttamiseksi, mutta siveltimestä ja paletti/kulhoratkaisusta päätellen jonkinlaisista väriaineista on kyse.
Tämä egyptiläinen toisen maailman ihmis-iibishybridi oli älyn, kulttuurin, taiteen, kirjoitustaidon, tieteiden ja oikeuden suojelusjumala. (Olemuksellaan nämä epäjumalat ja -sikiöt lisäksi tulevat toki osoittaneeksi evoluutioajattelun mielettömyyden!) Sikäli kuin tunnen egyptiläistä ikonografiaa (arvelisin, että väestön keskiarvoa paremmin, mutta hyvin vaillinaisesti), näyttäisi siltä, että iibisjumala maalailee piirroksessa Maatin sulkaa, joka edustaa totuutta. Se on toki hyvin sopivaa tieteiden, taiteiden ja älyn suojelijalle. Tässä iibisjutussa alkaa olla niin paljon salaliittomaisia yhteyksiä, että olisi jo aika Kristillisdemokraattien vaatia elohopean - ja mahdollisesti vaikutuksille liian alttiden kahlaajien - täyskieltoa. Jos kahlaajat muuttuvat ympäristömyrkkyjen vuoksi ensin homoiksi ja alkavat sitten vielä suojella tiedettä ja totuutta, muodostuu tästä suora uhka uskonsa vakavasti ottaville kristityille. 

"Tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen "terve" seksuaalinen variaatio, mitätöivät perhetutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä"
 (Lähde) Päivi Räsäsen ei nyt voi Thothista olettaa pitävänkään, edes lähtökohtaisesti. Hän on näet valehtelija.

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tutkimuksen mukaan alhainen serotoniinireseptorien määrä aiheuttaa kiihkouskovaisuutta.

    http://www.tiede.fi/uutiset/1711/kiihkouskovaisuus_sikiaa_serotoniinista

    Siinä olisikin Räsäselle mietittävää - onko hän vain kemiallinen kone, jonka toimintaan vaikuttaa poikkeava määrä 5-hydroksi-tryptamiinia?

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs se maanis-depressiivisten suhde serotoniiniin muuten olikaan??? Miten mielialat vaikuttavatkaan? Liitettiinkö uskovaisiin sana maanisuus, vai liittyykö asia uskon masentavuuteen??

    VastaaPoista
  4. Wikipediasta: "Serotoniini vaikuttaa mielialaan sekä jossain määrin myös uneen, ja sen vajaus voi ilmetä alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä. Serotoniinin puute voi aiheuttaa impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä."

    VastaaPoista