tiistai 7. joulukuuta 2010

Kansallissymboliarvostelu: Historiallinen valikoima/A

Kansallissymboliarvostelujen sarjassa alamme lähestyä A-kirjaimella aakkostuvien itsenäisten tai itsehallinnollisten poliittisten kokonaisuuksien loppua. Ennen B-kirjaimeen siirtymistä käymme vielä nopeasti läpi sarjan historiallisia valtioita ja kapinamaita. Näiden kansallislauluja on ollut sangen vaikeata löytää, eikä kaikilla ole ollut virallisia vaakunoitakaan. Siten näitä ei voida suoraan verrata muiden kritiikkien kanssa. En anna näille siksi arvosanoja, vaan ne saavat tyytyä sanalliseen arvosteluun.


Pikavauhtia etenevä katsaus aloitetaan Acehin sulttaanikunnasta, joka perustettiin 1496 ja joka piti valtaa Sumatran pohjoisosissa aina vuoteen 1903, jolloin Alankomaat ykskantaan valloitti sen.




Acehin sulttaani käytti perinteisiä islamilaisia tunnuksia, jotka ovat lipussakin keskeisesti läsnä. Ei huimaa päätä kekseliäisyydellään. Tähti ja kuunsirppi näyttävät olevan ahtaasti lähekkäin.

Jatkamme Acren tasavaltaan, joka irtautui Boliviasta vuonna 1899 ja liitettiin useiden lyhytikäisten kapinahallitusten jälkeen 1903 Brasiliaan, missä se muodostaa nykyisin oman osavaltionsa.

Lippu (tässä kolmannen tasavallan lippu; aiemmat olivat hyvin samantyyppisiä, mutta kaikissa ei ollut tähteä) ei ole huono. Se yhdistää Bolivian (punainen, keltainen, vihreä) ja Brasilian (keltainen, vihreä) värit ja näyttää viittaavan kulmittaisella sommittelullaan Brasilian lippuun. Tähti on hyvin oleellinen: ilman sitä tämä näyttäisi melko tylsältä merkinantolipulta.Yksinkertainen, selkeä ja jotenkin hyvin eteläamerikkalainen.

Acren vaakunan löytäminen on melko vaikeaa. Sellaisestä käynee tämä vuoden 1899 postimerkki, jossa maa esittäytyy portugalinkielisellä nimellä Acren itsenäinen valtio ja esittää tunnuslauseekseen melko kuluneen Isänmaan ja vapauden. Itse tunnuksesta on vaikeata saada selvää, mutta jonkinlaista hyötykasvia siinä viljellään, ja kaiken päällä säteilee tähti. Söpöä ja mielikuvituksetonta.

Jatkamme Andeilta Lähi-Itään, missä arviointia odottaa Alawiittivaltio. Tämä territorio oli ensimmäiseen maailmansotaan romahtaneen ottomaanien sulttaanikunnan kappaleita, jotka Ranska onnistui saamaan hallintaansa. Kansainliitto luovutti virallisesti Alawiittivaltion Ranskan itsehallinnolliseksi mandaattialueeksi vuonna 1920, ja se tuli muodostamaan osan Ranskan syyrialaismandaatista. Libanonin pohjoispuolella sijainnut rannikkoalue nimettiin pääkaupunkinsa mukaan Latakian sandžakiksi vuonna 1930. Alueen shiialaiset alawiitit kapinoivat usein ranskalaisia vastaan, ja alue liitettiin kokonaisuudessaan Syyriaan vuonna 1937. Ranskan Syyrian-mandaatti lakkautettiin YK:n päätöksellä toisen maailmansodan jälkeen, ja mandaatin alueet jakautuivat Syyrian, Libanonin ja Turkin tasavaltojen kesken.


Lippu ei aivan toimi. Ranskan trikolori tangonpuoleisessa yläkulmassa tuhoaa lipun symmetrian, eikä sommitelma muutoinkaan ole kovin kummoinen. Aurinko monine säteineen tuo mieleen Aleksanterin aikaisen Makedonian, mutta esitys on kaiken kaikkiaan hyvin laimea.

Siirtykäämme Italiaan. Siellä on Alban tasavaltoja kaksin kappalein. Näistä ensimmäinen oli olemassa muutamien vuosien ajan Alban kaupungissa Pohjois-Italiassa huhtikuusta 1796, kun Napoleonin johtamat joukot tunkeutuivat Italiaan taistelemaan Sardinian ja Itävallan vastavallankumouksellisia joukkoja vastaan. Kun ranskalaiset valloittivat Alban, kaupunki julistautui tasavallaksi ja ilmaisi halunsa seurata Ranskan vallankumouksen arvoja. Käytännössä tasavalta palveli ranskalaisten intressejä ja säilyi vuoteen 1801.

Alban vallankumouksellinen tasavalta otti tunnuksekseen modernin trikolorin, jossa Ranskan sininen ja punainen yhdistyvät Piemonten tunnuksena pidettyyn appelsiinipuun kellertävänoranssiin. Lipusta oli myös horisontaalinen trikoloriversio. Väriyhdistelmä ärsyttää silmiä.

Alban toinen tasavalta oli Italian antifasistisen vastarintaliikkeen lokakuussa 1944 perustama hallinto, joka jäi lyhytikäiseksi. Vastarintaliike piti kaupunkia vallassaan alle kuukauden - tämän jälkeen se palautettiin osaksi Italian sosiaalista tasavaltaa, joka oli Pohjois-Italiaa Wehrmachtin tuella hallinnut saksalainen nukkevaltio.  

Alban toinen tasavalta käytti tunnuksenaan Italian vastarintaliikkeen standarditunnusta. Kirjaimet viittaavat vastarintaliikkeen nimeen Kansallisen vapautuksen komitea (Comitato di liberazione nazionale). Ei ehkä kannata sinänsä käyttää tolkuttomasti voimavaroja mitä ilmeisimmin väliaikaiseksi jäävän valtion tunnuksiin, mutta Italian vastarintaliike olisi kyllä voinut jo omien tunnustensakin kohdalla yrittää hieman enemmän.

Palaamme tämän jälkeen takaisin Ranskan syyrialaismandaattiin. Aleppon valtio oli organisaatioltaan ja asemaltaan hyvin samanlainen kuin Alawiittivaltio, jonka naapurissa se sijaitsi käsittäen suurimman osan nykyisen Syyrian sisämaasta. Se muodostettiin virallisesti 1920 ja yhdistettiin eteläiseen Damaskoksen valtioon neljä vuotta myöhemmin.  


Ranskalaiset eivät tämänkään lipun suunnittelussa varsinaisesti hikoilleet. Kolme tähteä valkoisella pohjalla. Mikään tässä lipussa ei viittaa Syyriaan, ja yläkulman trikolori on yhä häiritsevä. Sommittelu tosin on jokseenkin tyylikäs sentään, mutta aika kunnianhimoton.

Seuraava pysäkki on Intian valtamerellä. Komorien itsehallinnollinen saari Anjouan  (424 neliökilometriä) irtautui Komoreista vuonna 1997, julistautui itsenäiseksi ja anoi liittämistä Ranskaan. Ranska kieltäytyi, ja Anjouanilla kävivät olot aika sekaviksi. Maaliskuussa 2008 Komorien joukot Afrikan unionin ja Ranskan tuella hyökkäsivät saarelle ja palauttivat sen Komorien hallintaan.


Anjouanin lippu on punainen. Sitä täydentävät keskelle sijoitetut valkeat kuunsirppi ja erittäin kömpelösti piirretty käsi. Tökeröhköä.

Palatkaamme nopeasti Välimerelle. Navarran kuningaskunnan hajotessa vuonna 1035 muodostui erääksi sen perijöistä Aragonian kuningaskunta.

Lippu seuraa Aragonian vaakunaa, mutta onpahan ainakin huomiotaherättävä. Lämpimät värit.


Aragonian kuninkaallinen vaakuna, jonka pohjalta lippu on muokattu. Kaiken kaikkiaan hyvin yksinkertainen, mutta tehokas sommittelu.


Aragonia laajensi vaikutusvaltaansa siten, että lopulta Aragonian kruunun valtioliittoon kuului alkuperäisen Aragonian lisäksi jäseninä mm. Napolin kuningaskunta, Korsika, Sardinia, Malta, Baleaarit, Sisilia, Ateena ja Andorra. Tämä valtioliitto käytti omia tunnuksia, jotka muistuttivat Aragonian kuningaskunnan vastaavia.




Aragonian kruunu käytti liehuvana tunnuksenaan erikoisen muotoista standaaria (valkoinen reunus ei kuulu lippuun). Tämä valtioliitto hajosi 1700-luvun alussa Espanjan perimyssotaan.

Seuraavaksi kiiruhdamme jälleen Lähi-itään. Araratin tasavalta oli kurdien Koillis-Turkkiin perustama valtio, joka julistautui itsenäiseksi vuonna 1927. Turkki valloitti alueen vuonna 1930.

Lipussa ovat läsnä kurdien värit, ja keskelle on sijoitettu Araratvuori, jolta lyhytikäiseksi jäänyt tasavalta otti nimensä. Kauniiksi tätä asettelua ei voi mitenkään kehua, ja vuori näyttää lipussa epämääräiseltä klöntiltä.

Viimeiseksi on jätetty kaikkein hulluin tapaus: Araucanían ja Patagonian kuningaskunta.

Lippu on tylsä ja jopa masentava ja lisäksi lähes samanlainen kuin  (myöhemmin käyttöön otettu) Sierra Leonen lippu ylösalaisin käännettynä. Ei siis juuri pisteitä tästä. 

Vaakuna on melkoisen laaduton. Siinä erilaiset naispuoliset allegoriahahmot seisoskelevat... no, allegorisoimassa kaikkia hienoja sivistyksellisiä arvoja. Jätetään suosiolla nämä luokattomat tunnukset ja tehdään mieluummin katsaus Araucanían ja Patagonian kuningaskunnan käsittämättömään historiaan.

Vuonna 1860 ranskalainen juristi ja lievästi kahjo kansainvälinen seikkailija Orélie-Antoine de Tounens matkusti virallisesti Chileen kuuluneelle Araucanían alueelle tarkoituksenaan perustaa sinne ranskalainen siirtokunta. Hän tutustui heikossa asemassa olleisiin paikallisiin mapuche-intiaaneihin, joiden heimoneuvosto valitsi hänet kuninkaakseen. De Tounens tulkitsi kansainvälistä lakia siten, että Araucanía ei voinut kuulua sen paremmin Chilelle kuin Argentiinalle, ja niinpä hän julisti sen itsenäiseksi valtioksi kuninkaan ominaisuudessa. De Tounens kirjoitti itsenäisyysjulistuksen maanviljelijäksi paikalle muuttaneen ranskalaissiirtolaisen tuvassa ja nimesi tämän ulkoministerikseen. 

Tuore kuningas omistautui uudelle valtakunnalleen. Hän kirjoitti yksin perustuslain ja muut tärkeät dokumentit, suunnitteli lipun ja vaakunan (varsin keskinkertaisesti), sävelsi kansallislaulun, nimitti koko joukon ministereitä ja virkamiehiä ja alkoi lyödä omaa rahaa. Kun patagonialainen intiaanipäällikkö halusi liittoutua hänen kanssaan, ilmoitti de Tounens hallitsevansa nyt myös Patagoniaa. Hän laski valtakuntansa alueeksi lähes koko eteläisen Argentiinan, ja hänen kuningaskuntansa pinta-ala oli suurempi kuin esimerkiksi Paraguayn. 

Orélie-Antoine de Tounens (1825-1878), Araucanían ja Patagonian kuningas
Kuningas Orélie-Antoine I (kuten hän itsensä esitteli) palasi Chileen, missä hän asettui Valparaísoon valtiovieraan elkein ja odotteli turhaan Chilen valtiojohdon yhteydenottoja. Kun sellaisia ei kuulunut, hän hankkiutui kontaktiin Ranskan konsulaatin kanssa, mutta ranskalaiset tekivät kuninkaasta oman diagnoosinsa, jonka mukaan tämä oli mielisairas.

Kun diplomaattisista hankkeista ei tullut mitään, kuningas palasi valtakuntaansa. Vuonna 1862 Chilen viranomaiset pidättivät hänet ja olisivat sulkeneet hänet hullujenhuoneeseen, ellei Ranskan konsulaatti olisi puuttunut asioihin. De Tounens karkoitettiin Ranskaan. Hän ei kuitenkaan pysynyt kauaa poissa, vaan palasi vuonna 1869 valtakuntaansa Argentiinan kautta. Mapuche-intiaanit olivat mielissään hänen paluustaan, sillä heillä oli jatkuvasti kahnauksia chileläisten kanssa. Chileläiset olivat lisäksi väittäneet intiaaneille teloittaneensa kuninkaan. De Tounens palasi jälleen Ranskaan vuonna 1871, kun hänen rahavarantonsa ehtyivät. Hän ilmotti etsivänsä itselleen kuningatarta voidakseen perustaa dynastian. 

Kuningas palasi Etelä-Amerikkaan vuonna 1874 väärennetyn passin turvin. Hänellä oli nyt mukanaan aseita, joilla hän suunnitteli puolustavansa kuningaskuntaansa chileläisiä vastaan. Hänet kuitenkin tunnistettiin jo Argentiinassa ja karkoitettiin takaisin Ranskaan. Chile ja Argentiina alkoivat ymmärrettävästi kyllästyä kuninkaaseen. 

Hänen Majesteettinsa palasi Etelä-Amerikkaan vielä kerran vuonna 1876. Hän ei edelleenkään päässyt valtakuntansa alueelle, sillä uudisasukkaat ryöstivät hänet ja luovuttivat Chilen viranomaisille, jotka onnistuivat sentään pelastamaan hänet vakavalta sairaudelta, jonka hän oli matkallaan saanut. De Tounens palasi jälleen Ranskaan eikä enää käynyt kuningaskunnassaan. Hän kuoli rutiköyhänä vuonna 1878. Hänellä ei ollut lapsia, mutta kaukaisemmat sukulaiset katsoivat perineensä Araucanían ja Patagonian kruunun. Achille II:ksi itseään kutsunut maanpakolaiskuningas yritti suostutella Yhdysvaltoja tunnustamaan Araucanían ja Patagonian kuningaskunnan.

Araucanían ja Patagonian nykyisenä valtionpäämiehenä esiintyy prinssi Filip, joka on pitänyt titteliä hallussaan jo lähes 60 vuotta. 

Prinssi Filip (Philippe Paul Alexandre Henry Poiry (s.1927) kuningas Orélie-Antoine I:n rintakuvan vieressä. Kuvalähde: Daniel Paul Morrison, The North American Araucanian Royalist Society - http://www.steelcrown.org/
Minulla ei ole mitään lisättävää.

2 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu siltä, että sinä tarvitset poikaystävän.

    VastaaPoista
  2. Tarkkanäköinen lukija olet. Ikävän harva potentiaalinen poikaystävä on kiinnostunut tällaisesta. Ja tällaisia minun juttuni tosielämässäkin yleensä ovat.

    VastaaPoista