sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 4

Enää ei ole monta yötä jäljellä kaikkien arvojen uudelleenarviointiin Bakun semifinaaleissa. Niinpä joudun nilkuttavine, julmasti ylirasitettuine aisteineni paiskimaan töitä vailla arvokkuutta, jos aion ehtiä saada esikatselurupeamani loppuun ennen sitä.

Liettua

 
Liettuaa edustaa Donny Montell (Eikö tämä ole sikäläisten kielenpuhtauslakien mukaan laiton nimi? Eikö pitäisi olla Donnis Montellis?). Hän esittää kappaleen Love Is Blind. Ja hänellä on nähtävästi sokkonauha silmillään. Syvällistä. Saa miettimään kaikkia taiteellisia asioita tämä kyllä. Kun näet laulaja laulaa siitä, miten rakkaus on metaforisesti sokea ja on itse konkreettisesti sokaistu, tajuattekos. Kappale rakentuu kohti huipennusta aina kohtaan 1:35, jolloin Montell kokee ihmeparantumisen näkövammastaan ja hypähtää sen kunniaksi yhden käden käsiseisonnassa. Hyvin pian tämän jälkeen paljastuu, että kappale ei ollut varsinaisesti kehittymässä mihinkään huipennukseen, vaan muuttuukin siksi yhdeksi kappaleeksi, joka on jostain syystä sävelletty, sanoitettu ja esitetty eri nimillä noin 490 000 kertaa siitäkin huolimatta, ettei sillä ole juuri ansioita tai viehätystä puolellaan - ellei sitten äärimmäistä ennalta-arvattavuutta lasketa viehätykseksi. Kiitos siis tekotaiteellis-näppärästä alkuhuijauksesta, joka antoi ymmärtää, että tässä olisi jotain odotettavaa. Montell laulaa selvästi erottuvalla aksentilla, joka ei kuitenkaan ole mitenkään hirveä. Sopii oikeastaan hyvin tähän äärimmäisen pliisuksi romahtavaan kipaleeseen. Parasta lyriikkaa: 2:19: My love is buh, my love is buh, my love is buh, my love.


Miksi rakkaus ei muuten lauluissa koskaan ole mykkä? Se tekisi asioista paljon siedettävämpiä.


Kreikka


 
Olisiko Eurovision laulukisoista pimeää aurinkoa Kreikan katastrofaaliseen murheeseen? Ruotsalaisavustuksella manufakteerattu Aphrodisiac, jonka esittää mahtavaniminen Eleftheria Eleftheriu, on armoton ja häikäilemätön euroviisutaisteluvaunu; persoonaton, kylmä ja pölvästimäinen sotaratsu, jollaisella näissä kisoissa tavataan karauttaa kärjen tuntumaan. Tämä ei ole enää mikään laulu, tämä on pelkkä tuote. Minulla ei ole tästä mitään muuta sanottavaa.


Parasta lyriikkaa: lähes anakreonttiseen hehkuun yltävä o-o-o-oo-oo.
Romania


 
Romania laulaa tänä vuonna espanjaa ja hiukan englantia. Mikäpä siinä. Mandinga esittää kappaleen Zaleilah. Se on äärimmäisen ärsyttävä. Muistan lapsuuden kesistä sellaista, että kaikilla uima-altailla soi joka kesä suurin piirtein yksi ainut kappale - eri kappale joka kesä, mutta sama kappale koko kesän - joka oli käsittämättömän tyhjä, typerä ja ärsyttävä ja joka siitä huolimatta vetosi ihmisiin. Tämä lienee sen kappaleen platoninen idea. Kunnianhimoinen kertosäe ansaitsee kehut: Zaleilaleilallaa, everything, everybody. Tiivis mutta äärimmäisen kattava.
Pääartistin puvustus ansaitsee toisen erikoismaininnan. On vaikeata kuvitella, että kaikki (everything, everybody) ei vakuuttuisi tämän musiikkiteoksen sisäisistä taiteellisista ansioista, mutta niin näyttävät tuottajat uskoneen. Niinpä neitokainen vilahtelee toinen toistaan naurettavammissa asukokonaisuuksissa. Parhaita kohtia on ehdottomasti laulajan itsetyydytyssession alku jossain Dubain erämaassa. Paikallinen kamelihemmo kääntyy suosiolla poispäin. Hän viettää mieluummin aikansa kirppuisen, haisevan ja pahansisuisen elikon kuin tämän kappaleen kanssa. Hän on viisas mies.

On nerokasta lähettää tällainen kappale euroviisuihin. Tämä "laulu" näet tekee sitä kuuntelevista ihmisistä tasaisesti tyhmempiä, ja mitä tyhmempi on, sitä helpompi tästä "laulusta" on pitää - ja äänestää sitä.

Paras yksityiskohta: säkkipilliä ulvottava hipsteri. Koska hipsterit eivät olleet ennestään riittävän ärsyttäviä.


Norja

 
Norja on lähettänyt jonkun Toojin esittämään kappaleen Stay. Eräs Edvard Munchin malleista kuuli ja näki tämän esityksen. Munchin hänestä maalaama teos tunnetaan nimellä Huuto. Tämä edustuskappale on nimittäin kauhistuttavaa epämusiikkia, karmea tekele, joka pitäisi haudata peruskallioon ja sinetöidä sinne. Eikö niitä hirveitä sähköisiä pierufagotteja muka voi vaientaa? Särisevä äänisaaste tekee kipeää ja saa rukoilemaan loppua tälle koettelemukselle. En piittaa taustatanssijoiden liikesarjoista (Heitä euroviisufani voltti!), en ääliömäisestä sanoituksesta, en melodian irvikuvasta - kuulen vain pierutorven repivän tykytyksen ja vihaan sitä samoin kuin kaikkia, joilla on mitään tekemistä tämän kauhistuksen kanssa. Nyt hiljaa jumalauta!


Valko-Venäjä

 
Valko-Venäjällä diktaattori Aljaksandr Lukashenka liittyy kaikkeen, ja hänellä oli kouransa pelissä siinäkin, että valkovenäläinen rock-bändi (miten hassuilta nuo sanat näyttävätkään vierekkäin!) Litesound pääsi tuottamaan kunniaa suurelle johtajalle kollega Alijevin pakeille kappaleella We Are The Heroes. Nimi vaikuttaa tyhjältä uhoamiselta, sillä näissä hemmoissa on sankarillista ainoastaan valmius kestää enemmän nöyryytyksiä kuin mihin useimmat ihmiset olisivat ikinä valmiita. Luettelo nöyryytyksistä:
  • olla valkovenäläinen rokkibändi
  • olla Valko-Venäjän euroviisuedustaja
  • olla Lukashenkan henk. koht. hyväksymä
  • carting-haalareita muistuttavat esiintymisasut
  • avaruusolioiden seksivälineitä muistuttavat mikrofonitelineet
  • hirmuisen mitätön kappale

Albania

 
Olen nyt virallisesti hullu. Kiitti, Albania. Kiitti paljon, Rona Nishliu ja mielisairas palindromikappaleesi Suus. En osaa vielä näin pian järkeni romahduksen jälkeen arvioida, mikä sen aiheutti. Ehkä lohduttomat albaanikoululaiset piirtämässä liidulla horisontaalista viivaa seinään. Ehkä taiteellisen harmaa autius. Ehkä kurkku suorana huutava kuutionainen. Ehkä se, että tajusin viettäväni sunnuntai-iltaa katsoen huutavaa kuutioalbaania. Mutta olen nyt järjiltäni. Siirryn köyttämään itseni vuoteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti