keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kansallissymboliarvostelu: Englanti

Ja nyt kaikki, jotka päätyivät tänne Google-haulla tai muuten seuraamatta aiempaa taivaltani kansallissymboliarvostelujen parissa eivätkä ole vielä altistuneet saarnalleni Britannia-artikkelissa:

Englanti ei ole itsenäinen valtio. Sillä ei ole diplomaattista edustusta missään, ei jäsenyyttä YK:ssa tai muuta sellaista. Luoja tietää, miksi niillä saa olla jalkapallokisoissa oma joukkue. Perkele meikäläisilläkään siellä ole Hämeen tai Pirkanmaan joukkuetta erikseen. Mutta siis: Englanti on maa, mutta ei valtio. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt kuningaskunta on se valtio, jonka Englanti muodostaa yhdessä Skotlannin, Walesin, Pohjois-Irlannin ja erinäisten pienten saarien kanssa. Englanti ei ole nimitys, jota voidaan käyttää Yhdistyneen kuningaskunnan, Iso-Britannian tai Britannian asemesta. Englanti on ollut täysin itsenäinen valtio vuosina 927-1707. Siitä on yli 300 vuotta, joten sanokaa Englanti vain silloin, kun tosiaan tarkoitatte Englantia. Tai hukkukaa perkele suohon. Valitkaa siitä.

Kiitos mielenkiinnostanne. Nyt itse asiaan. 



Englannin lippu on yksinkertaisesti maan suojeluspyhimyksen tunnus, Pyhän Yrjänän (Saint George) risti valkeassa kentässä. Tiettävästi väreiltään käänteinen versio edusti englantilaisten ritarien joukkoja ristiretkillä Pyhällä maalla (paavin byrokraattien laatimassa suunnitelmassa eri valtioiden ristiritarit erottautuivat erilaisilla lipuilla - nyky-Englannin lippua hänen veksillologisessa skeemassaan käytti Ranskan kuningaskunta), ja Englannin symboliksi nykyinen versio vakiintui viimeistään 1500-luvulla. Kruunujen unionin myötä Englannin lippu päätyi Britannian nykylipun keskelle punaisena ristinä säilyttäen lopulta myös valkeat reunat muistona alkuperäisestä sommittelusta. Englannin lippu on aiemmin ollut hieman kiusallinen tunnus, sillä sitä ovat 70-90-luvuilla käyttäneet äärinationalistiset ryhmittymät, mutta maajoukkueyhteyksien ansiosta Englannin lipusta on tullut onneksi taas yleisesti hyväksytty ja liehutettu, kunniallinen symboli.


Puhtaan esteettiseltä näkökannalta arvioiden Englannin lippu on graafisesti selkeä, mutta toisaalta erittäin pelkistetty - niin pitkälle pelkistetty, että on makuasia, onko se enää heikkous vai vahvuus. Sommittelu poikkeaa skandinaavisista ristilipuista siinä, että risti on täydellisesti keskitetty, mikä tosin saattaa liehuttetuna näyttää vähän toispuoliselta. Lippu on selkeä ja perinteikäs, joskaan ei sommittelultaan erityisen kunnianhimoinen. Toisaalta pidän tätä sommittelua parempana kuin yksisuuntaista horisontaalista tai vertikaalista jakoa: nelikenttä ja kaksi suorassa kulmassa toisensa kohtavaa verenpunaista hirttä ovat vaikuttava yhdistelmä. Mutta kaikesta huolimatta keskitetty ristilippu näyttää enemmänkin merkinantosignaalilta kuin varsinaiselta kansallislipulta. Arvosana: 7


Englannin vaakuna* on hieman epäselvä tapaus, eikä siitä ole ehdottoman virallista versiota, mutta ylläoleva sommittelu on se, jota viimeksi on itsenäisen Englannin heraldisena tunnuksena johdonmukaisimmin käytetty. Kolme (ilmeisesti) kultaista leopardia allekkain punaisessa kentässä, kieli ja kynnet siniset - mahdollisesti sateesta kylmettyneet.


Vaakuna seuraa traditionaalisen heraldiikan parhaita perinteitä monessa suhteessa:
  • Kuvatut olennot eivät muistuta hiukkaakaan elävän elämän esikuviaan
  • Värit ovat klassista heraldiikkaa ja täysin epärealistiset, ja muodot rankasti tyylitellyt
  • Elukoilla ei ole mitään yhteyttä maahan, jonka symbolina ne toimivat
Kaiken kaikkiaan kelvollinen keskiaikaistyylinen vaakuna, jonka värit muodostavat mukavaa harmoniaa sekä kontrastia (siniset kynnet loistavat) ilman liiallista yksityiskohtaisuutta. Arvosana: 8

Englannilla ei ole virallista kansallislaulua. Useimmiten, mm. kansainvälisissä jalkapallomaajoukkueotteluissa (joihin mitkään muut kuin brittiläiset vailla valtiollista itsenäisyyttä olevat paikat EIVÄT SAA lähettää joukkueita) Englanti käyttää yleensä Britannian kansallishymniä God Save the Queen (King). Tämä on kuitenkin hieman pöhköä, sillä esim. Skotlanti ja Wales taas esiintyvät aivan omilla lauluillaan. Siksi Englannillekin on ehdotettu kokonaan omaa kansallislaulua.

Tuloksena on hyvin brittiläinen käytäntöjen sekasotku. Useimmissa yhteyksissä Englannin kansallislauluna toimii God Save the Queen, mutta poikkeuksia pitää tietysti olla. Kansainvälisissä rugbyotteluissa kansallislauluna toimii Britannian kansallishymni, mutta aloitushymninä esitetään Sir Edward Elgarin (1857-1934)säveltämä Land of Hope And Glory. Krikettiotteluissa Englannin tunnus on Sir Charles Hubert Hastings Parryn (1848-1918) monitaiteilija William Blaken runoon säveltämä virsi Jerusalem. Sitä käyttää myös Englannin naisten lacrosse-joukkue. Seuraavassa näytön vuoksi molemmat - Jerusalem näyttää olevan tällä hetkellä vahvin kilpailija God Save the Queenille.


Land of Hope and Glory on otettu Elgarin marssisarjasta Pomp and Circumstance. Se on todella loistava sävellys, jalo, mahtava, hieman vanhahtava ja samalla perinteikkään kuuloinen. Ainoa ongelma on sanoitus: Arthur Christopher Bensonin lyriikka on käsittämättömän paskaa roskaa. Paskaroskaa siis kompaktisti ilmaisten. Katsokaahan:

Land of Hope and Glory, Mother of the free,
How shall we extol thee, who are born of thee?
Wider and still wider shall thy bounds be set;
God, who made thee mighty, make thee mightier yet,
God, who made thee mighty, make thee mightier yet! 
Huomasittekos? Äklötekovanhan thee-pronominin (nyk. you) lievää ylikäyttöä. Lyriikka on paskaa ja lahjatonta räpellystä ilman huomioita Jumalan nöyristelystä ja ongelmallisesta ekspansionistisesta eetoksesta (jotka varmasti panitte myös merkille).

A. C. Benson, thy poem doth suck; And so dost thou: fuck-fuck-fuck. Off.
Annan tälle laululle arvosanaksi kahdeksaisen, koska sävellys on suurenmoinen ja koska Benson on käsittämättömän lahjaton lyyrikko.



Jerusalem sen sijaan ei kärsi avuttomasta lyriikasta. William Blake (1757-1827) on Britannian suurimpia runoilijoita, ja hänen runonsa And Did Those Feet in Ancient Time sai Hubert Parryn luomaan sävellyksen, joka tekee oikeutta visionääriselle, lähes hurmiolliselle runoudelle. Mitään järkeähän sanoissa ei ole (videossa kolmannessa säkeistössä on virhe: siinä lukee monikossa spears, kun pitäisi lukea yksikössä spear):  

 And did those feet in ancient time
Walk upon Englands mountains green?
And was the holy Lamb of God,
On Englands pleasant pastures seen?

And did the Countenance Divine,

Shine forth upon our clouded hills?
And was Jerusalem builded here,
Among these dark Satanic Mills?


Um, no. No, they didn't, no, He wasn't, no it didn't, no it wasn't. Mutta vaikka runossa ei ole juuri järkeä, on se silti suurenmoinen, ja sävelmä tavoittaa sen suuruuden. Silkkaa mahtavuutta. Arvosanaksi täysi kymppi näin ylettömästä suorituksesta.

Mutta koska mitään yksimielisyyttä Englannin hymnistä ei ole, otan näistä kahdesta laulusta keskiarvon loppuarvosanan laskemista varten. Engannin musiikkiosion arvosana on siis 9

Englannin loppuarvosana on 8. Ei vallan huonosti epävaltiolta.

*Tämän artikkelin kuvituksena käytetyn vaakunan on tehnyt Wikimedia Commonsin käyttäjä Sodacan. Linkki alkuperäiseen kuvatiedostoon. Tiedosto on julkaistu Creative Commons 3.0 Unported -lisenssillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti