sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Terroristin kuolema

Lähi-itää koskeva uutisointi on Suomenkin journalismissa se osa-alue, joka saa osakseen eniten syytöksiä puolueellisuudesta. Konfliktin molemmat osapuolet yksisilmäisine sympatisoijineen näkevät tyypillisesti törkeän yksipuolisena kaiken uutisoinnin, jossa kerrotaan jotain potentiaalisesti ikäviä ajankohtaisia asioita yhdestä osapuolesta, mutta ei käydä läpi toisen osapuolen koko historiallista syntilistaa. Tai vastaavasti sen ensimmäisen osapuolen koko historiallista uhrilistaa. Tällainen asennoituminen on toki rasittavaa, mutta on myönnettävä, että Israelin ja palestiinalaisten suhdetta käsittelevässä journalismissa on puutteita. En ole vakuuttunut siitä, että nämä puutteet olisivat erikseen pahantahtoisesti suunniteltuja tai varsinkaan siitä, että ns. puolueellisuus toimisi tässä johdonmukaisesti edes yhden uutisvälineen sisällä. Mutta annanpahan tässä erään tuoreehkon esimerkin puutteellisesta journalismista, joka liittyy Lähi-itään.

Kun PLO:n ja sittemmin Fatahin johtaja Jasser Arafat kuoli vuonna 2004, hänen elämäntyötään ei suomalaisisten tiedotusvälineiden nekrologiuutisoinnissa luonnehdittu pelkän valtiomiehen tai edes poliitikon edesottamuksiksi, ja hyvä niin. Olisi ollut vastuutonta ja vääristelevää jättää mainitsematta Arafatin ura terroristina. Hän oli lopulta vastuussa monista julmista terrorihyökkäyksistä siviilejä ja viranomaisia vastaan - eikä ainoastaan Palestiinalaisalueella tai Israelissa. Vaikka hän sittemmin modifoi kantojaan - osin pakon edessä - ja saavutti aseman kansainvälisesti tunnustettuna poliitikkona (ja, ällistyttävää kyllä, myös rauhannobelistina), olisi silti epärehellistä vain unohtaa hänen uransa terroristina. Arafat oli poliitikko ja terroristi. Hän kantoi kyllä poliittista vastuuta, mutta hän ei joutunut koskaan vastaamaan niistä murhista, vammoista ja omaisuuden hävityksestä, jonka hänen aiheuttamansa terrorihyökkäykset aiheuttivat. Historian ja oikeudenmukaisuuden nimissä on välttämätöntä muistaa Arafatin vastuu myös terroristisista hirmuteoista.

Miksi tämä sitten tuli mieleeni nyt? Muutama päivä sitten, 30. kesäkuuta 2012, kuoli Israelin entinen pääministeri Jitzhak Shamir 96 vuoden korkeassa iässä. Hänen kuolemastaan raportoitiin kuvallisten  uutisten kera Suomen merkittävimmissä tiedotusvälineissä. Ongelmana tässä uutisoinnissa ei ole niinkään se, että Helsingin Sanomat ei osaa enää translitteroida, vaan että uutisissa mainittiin kyllä Shamirin ura valtion johdossa, mutta ei halaistulla sanallakaan viitattu hänen uraansa terroristina.

Shamir syntyi Venäjän keisarikunnassa nykyisen Valko-Venäjän alueella, opiskeli Puolassa ja sionistisen herätyksen innoittamana muutti Palestiinan brittiläiselle mandaattialueelle vuonna 1935. Hänen muu perheensä jäi Puolaan, ja natsit murhasivat heidät toisen maailmansodan aikana.

1940-luvulla Shamir liittyi puolisotilaalliseen sionistiseen Irgun Zevai Leumi -nimiseen järjestöön, joka otti tehtäväkseen aseellisen kamppailun brittejä vastaan. Irgun oli tyylipuhdas terroristijärjestö, joka organisoi mm. erittäin tuhoisan ja täysin modernia terrorismia vastaavan pommi-iskun Jerusalemin King David -hotelliin vuonna 1946. Terrori-iskussa kuoli 91 ja loukkaantui 46 ihmistä. Se on näin ollen tuhoisin kenenkään Israelissa toteuttama yksittäinen terrori-isku. David Ben-Gurion tuomitsi iskun tekijät juutalaisen kansan vihollisiksi.

Irgun ei kuitenkaan ollut terroristijärjestönä riittävän radikaali Shamirille. Hän liittyi Irgunista erkaantuneeseen, radikaalimpaan ja vielä väkivaltaisempaan Lehi-terroristiorganisaatioon. Lehi on siitä erikoinen juutalaisjärjestö, että se pyrki yhteistyöhön Adolf Hitlerin kanssa. Lehi kannatti 1940-luvulla avoimesti fasismia ja piti kansallissosialistista Saksaa parempana liittolaisena kuin Britanniaa. 1940-luvun puolivälin tietämillä organisaatio taas alkoi tunnustaa stalinismia.

Jitzhak Shamir nousi 1940-luvun lopulla Lehin korkeimpaan johtoon. Hänen ollessaan päättävässä asemassa Lehi toteutti mm. seuraavat terrori-iskut ja murhat (yksittäisten uhkausten, brittisotilaiden- ja poliisien satunnaisten murhien ja kirjepommien lähettelyn ohella):

  • Lehi murhasi Britannian korkeimman edustajan Lähi-idässä, Lordi Moynen, vuonna 1944. Murhaajat saatiin kiinni ja tuomittiin kuolemaan. He saivat 1970-luvulla valtiolliset hautajaiset Israelissa ja pääsivät Israelin postimerkkeihin.
  •  Lehi yritti tuhota pommilla Britannian Rooman-suurlähetystön vuonna 1946. Lehiläisiä löydettiin myös muualta Manner-Euroopasta ja Lontoosta hallussaan räjähteitä ja suunnitelmia pommi-iskujen toteuttamiseksi.
  •  Vuonna 1947 Lehi ajoi räjähteillä lastatun rekan Haifan poliisiasemalle. Neljä henkilöä kuoli ja n. 140 loukkaantui.
  • Huhtikuussa 1948 Lehin ja Irgunin jäsenet organisoivat siviilien joukkomurhan Deir Jassinin arabikylässä. Arviolta hieman yli sata siviiliä kuoli. Kranaatteja heitettiin asuintaloihin. Rabbit tuomitsivat hyökkäyksen ankarasti.
  • Lehi murhasi YK:n pääneuvottelijan, kreivi Folke Bernadotten, Jerusalemissa syyskuussa 1948. Jitzhak Shamir määräsi operaation henkilökohtaisesti toteutettavaksi. Toisen maailmansodan aikana Bernadotte oli pelastanut n. 30 000 vankia Saksan leireiltä, näistä monet juutalaisia.
Jitzhak Shamirin roolista näiden terroritekojen ja murhien toteuttamisessa ei siis mainittu sanallakaan. Se on minusta hyvin yllättävää. Olisi outoa, jos kuolleita Hamas-johtajia kuvattaisiin vain poliittisten saavutustensa kautta. Lehi-terrorijärjestö sulautettiin Israelin armeijaan, ja sen aktiivit saivat kätevästi armahduksen. Ex-terroristeja on vuosikymmenet pidetty Israelissa sankareina samanaikaisesti, kun heiltä ymmärrystä on liiennyt hyvin vähän toisille itseään kansallisiksi vapaustaistelijoiksi väittäville terroristeille.


Jitzhak Shamir ei koskaan joutunut vastaamaan niistä rikollisista hirmuteoista, joiden toteuttamisesta hän kantaa vastuuta. Hän ei koskaan katunut tai pyytänyt anteeksi terrorihyökkäystensä uhreilta tai näiden omaisilta. Viimeiset vuotensa Shamir vietti irrallaan todellisuudesta, terroristin ja valtiomiehen aivot Alzheimerin taudin rappeuttamina. Kun hän nyt on poissa, on aiheellista muistaa hänen(kin) vastuullaan olleiden julmien terrorihyökkäysten ja murhien uhreja.

Shamir ei ole ainoa terroristi, joka on toiminut Israelin pääministerinä. Menachem Begin (1913-1992) toimi Irgunin johtajana, ja Arafatin kanssa Nobelin rauhanpalkinnolla siunattu Jitzhak Rabin (1922 - 1995) toimi maanalaisessa Palmach-armeijassa, joka vuoden 1948 sodan aikana erikseen suunnitteli ja toteutti hyökkäyksiä siviilejä vastaan. Hän ainoana sai henkilökohtaisesti maistaa omaa lääkettään, ja senkin siitä hyvästä, että rupesi rauhanmieheksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti