sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kansallissymboliarvostelu: Cookinsaaret

Jatkan vielä aakkosellisessa järjestyksessä väliin jättämieni täyttä itsenäisyyttä vailla olevien valtiontapaisten kokonaisuuksien symbolien arviointia. Tällä kertaa keskellä Tyyntä valtamerta, sillä sinnekin on joku joskus muinoin katamaraanillaan eksynyt.

Cookinsaaret on Uuden-Seelannin liitännäisvaltio, itsenäinen valtiollinen kokonaisuus, jonka ulkopolitiikasta ja puolustuksesta vastaa Uusi-Seelanti yhteistyössä Cookinsaarten hallinnon kanssa. Maalla on oma parlamentti, hallitus ja oikeuslaitos. Valtiolla on myös täyden kansainvälisen itsenäisyyden optio, jonka käyttämiseen Uusi-Seelanti on sitoutunut suostumaan. Saarten asukkaat ovat Uuden-Seelannin kansalaisia, mutta kansallisuudeltaan cookinsaarelaisia. Valtionpäämiehenä toimii Uuden-Seelannin monarkki eli Elisabet II, joka hallitsee tähän mennessä sarjassamme esiintyneistä maista myös Antigua ja Barbudaa, Australiaa, Bahamaa, Barbadosta, Belizeä sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Saaret asutettiin osapuilleen 600-luvulla nykyisestä Ranskan Polynesiasta käsin. Asuttaminen tapahtui ilmeisesti useammassa aallossa. Väestöstä reippaasti yli 80 % on nykyään sikäläisiä maoreja, jotka ovat sukua uusiseelantilaisille alkuperäiskansalle. Espanjalaiset kävivät saarilla 1500-luvulla, mutta systemaattisemmin aluetta kartoitti vasta 1700-luvulla James Cook. 1800-luvulla saaristosta tehtiin Britannian suojelualue, ja 1901 se luovutettiin Uuden-Seelannin hallintaan. Itsehallinnon Cookinsaaret sai vuonna 1965, ja siitä alkaen se on päättänyt sisäisistä asioistaan täysin itsenäisesti.  Cookinsaaret ajautui 1990-luvulla pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin otettuaan hulvattomasti lainaa ulkomailta. Valtio ja kunnat toteuttivat rankat irtisanomiset, ja monet työttömiksi jääneet muuttivat ulkomaille, enimmäkseen Uuteen-Seelantiin - joka myös päätyi maksamaan talouskriisin viulut. Cookinsaarten talous on yhä epävarmalla pohjalla, vaikka sillä onkin Tyynellämerellä liki kahden miljoonan neliökilometrin laajuinen erityistalousalue. Merkittäviä luonnonvaroja ei juuri ole, sijainti on eristynyt (Lähimmälle vähänkään isommalle kiinteälle maapalalle eli Uuden-Seelannin pohjoissaarelle on matkaa 3500 km, ja itse Cookinsaarten osienkin välillä on merta paikoin tuhannen kilometrin edestä) ja asukkaita 20 000. Turismi tuo rajatusti tuloja, sillä on siistiä olla käynyt niinkin legendaarisissa paikoissa kuin Manihiki ja Pukapuka. Cookinsaarten kulttuuri taas haluaa kontribuoida ensi viikon painajaisiinne seuraavalla käsityötuotteella:

Hyvää yötä.

Pieni taustoitus oli ehkä tarpeen, sillä Cookinsaarten kohdalla saattaa valistuneemmillakin suomalaisilla tulla eteen ns. koskaan kuullutkaan -ilmiö. Joka tapauksessa on siis hyvin perusteltua käsitellä kansallissymboliarvostelujen sarjassamme myös tämä liitännäisvaltio. Aloittakaamme:

Omaperäisyys on siis heti suunnitteluasteella suljettu pois vaihtoehtojen joukosta. Lopputulos on vain sikäli hauska, että on vaikea sanoa, onko lipun tarkoitus viitata Britannian vai Uuden-Seelannin tunnukseen. Uuden-Seelannin lippu kun on sekin oikea omaperäisyyden ja riippumattomuuden riemuesimerkki:
Ghöhöö, olen itsenäinen, sen huomaa vieraan valtion lipusta nurkassani!
1850-luvulla saarten polynesialaiset asukkaat perustivat itsenäisen Rarotongan kuningaskunnan, jonka tunnus puolestaan näytti tältä:
Kun Rarotonga alkoi pelätä Ranskan valloitusaikeita 1880-luvulla, hakeutui se omasta aloitteestaan Britannian suojelualueeksi. Hänen Majesteettinsa hallituksellehan moinen passasi, ja vuonna 1888 lippuakin uudistettiin:
Vuonna 1893 britit muodostivat Cookinsaarten federaation, jonka lipusta tuli tähän mennessä nähdyistä ehkä hauskin:
Brittien hallinnoimmat itävaltalaiset palmusaaret?
Kun saaret luovutettiin Uudelle-Seelannille, vaihtui lipuksikin pian Uuden-Seelannin alamaisuutta henkivä kuvatus. Kun itsehallintoa oli 1970-luvulla takana jo liki vuosikymmen, otettiin käyttöön aivan uusi oma lippu, joka tosin ei selvinnyt 1980-luvulle:
Värivalinnat ovat hieman erikoiset, mutta tässä lipussa esiintyy ensi kertaa 15 kehään asetetun viisisakaraisen tähden aihe. Tähdet edustavat 15 pääsaarta, ja niiden asemointi kehäksi edustaa tietysti saarten liittoa. Huomatkaahan, että Cookinsaarten tähtiasetelma eroaa Euroopan unionin lipun vastaavasta paitsi lukumääränsä (EU 12) niin myös asemointinsa puolesta. EU:n tunnuksessa kaikki tähdet ovat samoin päin, kun taas Cookinsaarten tähdet on aseteltu siten, että jokaisen tähden yksi (ja vain yksi) sakara on täsmälleen ympyrän säteen suuntainen. Näin siis historiallisen katsauksen jälkeen päädymme taas - tähän:
On mielestäni vähän hupsua tuoda lipussaan esiin merkittävä historiallinen yhteys Britanniaan, kun varmaan noin viidesosalla maailman valtioista on sellainen. Se ei ole mitenkään erityisen ihmeellistä eikä sillä varsinkaan tässä maailmassa erottauduta. Vielä masentavampaa on, kun tätä kaikkialla toistuvaa siirtokuntakuvastoa suositaan oikeasti omaleimaisen paikallisen symboliikan asemesta. Polynesialaisesta kuvataiteesta varmasti löytyisi hyviä ja mieleenpainuvia aiheita aivan lippuunkin asti. Cookinsaarten nykyinen lippu on täydellisesti vailla persoonaa ja paikallisväriä. Se näyttää brittiläisen vapaakauppa-alueen tunnukselta. Ja kuten olen jo moneen kertaan todennut: ei tungeta muiden lippuja omiin tunnuksiin, vaan viitsitään yrittää ihan itse. Arvosana: 5 

Cookinsaarten vaakunassa sentään on paikallisväriä. Kilvenkannattajiksi on saatu lentokala ja jostain syystä kullanväriseksi värjäytynyt valkotiira (Gygis alba). Mukana on myös saarten perinteisiä elinkeinoja ja yhteiskuntaa edustavat keihäs ja heimokokouksissa käytetty puhujansauva niinikään paikallista käsityötä edustavaan telineeseen ripustettuina. Mutta mitä ihmettä on kilven päällä? Maissinjyvä ja herne, joiden päälle on asetettu... kives? Ei sentään - se on paikallinen seremoniapäähine, joka valmistetaan punatuistä höyhenistä. Hyvä on, mutta sanonpa vain, että se näyttää ihan liikaa kivespussilta. Saarten nimi on tietysti tällätty mukaan täysin tarpeettomaan nauhaan, mutta kaiken kaikkiaan tähän saakka tunnus vaikuttaa olevan ihan kelpo keskitasoa noita tahattomanilmeisiä genitaaliassosiaatioita lukuun ottamatta. Mutta itse vaakunan keskus, itse vaakunakilpi, on sangen heikko esitys. Se ei näytä laisinkaan heraldiselta luomukselta, eikä sillä ole taatusti yhteyttä alueen floraan, faunaan tai kaukaiseen kansanperinteeseen. Se näyttää asiaankuulumattomalta ja epäonnistuneelta. Arvosana: 6


Cookinsaarten kansallishymni Te Atua mou e, englanniksi God Is Truth, tuntuu ensi tutustumalta edustavan saarelaisten tarvetta kiitellä lähetyssaarnaajia vielä vuosisadat senkin jälkeen, kun mokomat tulivat tappamaan paikalliset tauteihin, hävittämään yhteiskunnan ja rikkomaan kaiken perinteisen taiteen (se edellä nähty puuveistos on toinen niistä kokonaisina säilyneistä). Mutta niin asia ei ehkä kuitenkaan ole. Kyse on ehkä muuten vain heikosta esityksestä.

Vuodelta 1982 periytyvä kansallislaulu on tehty korkea-arvoiselta amatööripohjalta. Sen on säveltänyt Cookinsaarten silloinen pääministeri Sir Tom Davis (1917 - 2007) ja sanoittanut tämän puoliso Pa Tepaeru Terito Ariki Lady Davis (1923 - 1990). Lady Davis oli muuten uskonnoltaan bahailainen kuten myöhemmin aviomieskin, joten sanoituksen uskonnollisuus ei välttämättä olekaan eksplisiittisen kristillistä. Olipa se uskonnolliselta taustaltaan mitä tahansa, niin lyyrinen mestariteos se tuskin on, vaikka rarotongani onkin hiukan ruosteessa. 

Itse sävelmä on vielä sanojakin mitättömämpi. Näin pliisua, ponnetonta ja yhdentekevää luritusta hädin tuskin muistaa kuunnelleensa enää viisi sekuntia sen päätyttyä. Ei se nyt kauhea ole, mutta tyystin mitäänsanomaton ja vailla persoonaa. Sopii sinänsä saarten lipun pariksi. Mitään mielenkiintoista tai muistamisen arvoista hymni ei tarjoa, joten lähinnä osakseni jää kiitellä sitä, että Yhdysvaltain laivaston soittokunta (kaikkeen sekin joutuu) saa vaskista aikaan varsin kauniita ääniä. En suosittele jatkamaan käytäntöä, jossa pääministeri suunnittelee kansalliset symbolit korkeimman omakätisesti. Ei tule kovin säväyttävää jälkeä.

Arvosana: 6 

Cookinsaarten loppuarvosana on 5,7. Vielä voisi hioa ennen päätöstä täydestä itsenäisyydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti