sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jumalpuntari: Perkunas

Oikein jumalallista uutta vuotta kaikille! Alku onkin ollut perin jumalinen, sillä tasavallan presidentti Sauli Niinistö lopetti uuden vuoden puheensa toivottamalla Jumalan siunausta. Hän siis piti, minkä vaalikampanjansa aikana lupasi. Kirjoitin tästä nykymuodossaan mielestäni sangen tekopyhästä ja politiikkaan asiallisesti kuulumattomasta retorisesta ilmiöstä vähän yli vuosi sitten, enkä näe tarvetta lisätä mitään suhtautumisessani asiaan. Siksi vaadinkin nyt tasavallan presidenttiä selittämään, mitä sellaiset käsitteet kuin Jumala, siunaus, ja Jumalan siunaus hänestä tarkoittavat. Ne kun eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä.

Jos poliitikko omasta tahdostaan tuo uskonnollisia sisältöjä politiikkaan, on hänellä velvollisuus selvittää myös uskonnolliset näkemyksensä. Monet ulkomaisista valtionpäämiehistä, jotka Jumalaa mainitsevat, kuten vaikkapa Benedictus XVI, Ali Khamenei ja Barack Obama, ovat kaikki vaivautuneet selvittämään uskonnollisia näkemyksiään, mikä on vähintäänkin reilua. Suomalaisilla on oikeus odottaa omalta presidentiltään samanlaista reiluutta ja avoimuutta. Osoittavathan sitä vähäarvoisemmatkin poliitikot: esimerkiksi sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) on jaksanut johdonmukaisesti tuoda uskonnollisia näkemyksiään esiin ja vieläpä analysoida tapaa, jolla ne vaikuttavat hänen harjoittamaansa politiikkaan. Jos siis Jumalan siunauksella on mitään merkitystä, selittäköön presidentti, mitä. Jos sillä ei ole mitään merkitystä, niin turhapa moista on vaivautua sanomaan. Pahimmillaan kyynistä ja halpahintaista identiteettipolitikointia ja oman erinomaisuuden hurskastelevaa korostamista on moinen - näistä en toki tässä vaiheessa tasavallan presidenttiä syytä tai edes epäile.

Edellinen vain pienenä ajankohtaisena esipuheena vuoden 2013 ensimmäiseen jumalpuntariin, tähän ajattomaan kirjoitussarjaan, jonka aiheena on tällä kertaa balttilainen ukkosenjumala Perkunas (ääntyy liett. Perkūnas, siis pitkällä U:lla), joka tunnetaan suomalaisittain Perkeleenä. Latvialaisten, liettualaisten ja muinaispreussilaisten palvelema ukkosen, sateen ja ylipäänsä taivaan ilmiöiden jumala tunnettiin myös virolaisten ja suomalaisten keskuudessa ja on toisinaan samaistettu Ukkoon. Suomessa Perkelettä on käytetty Ukon nimityksenä.

Perkunasin toimista, asemasta balttilaisessa panteonissa tai kultista ei tiedetä kovinkaan paljon mitään yksityiskohtaista, mikä on jopa hieman erikoista, kun muistaa, että Liettua oli viimeinen abrahamilaiseen uskontoon käännytetty Euroopan maa, missä pakanallisuus pysyi valta-asemassa aina 1400-luvulle saakka. Luulisi, että tietoa olisi sen puolesta säilynyt paremmin. Vaan ei - vanhaliettualainen pakanuus kadotti varsin nopeasti uskonnollis-kulttuurisen kokonaiskuvansa ja unohtui säilyen juuri perkeleen kaltaisissa manauksissa, joiden etymologiaa kansa ei enää tuntenut. Yhteys kristillisen mytologian paholaiseen on Perkunasin kohdalla jäänyt Itämeren itärannoilla niin vahvaksi todennäköisesti juuri siksi, että seuduilla sinniteltiin pisimpään pakanallisten jumalten alamaisuudessa. Jo roomalaisajan kristityt teologit pitivät Juppiteria, Neptunusta, Marsia ja muita todellisina olioina, mutta jumalten asemesta demoneina, jotka johdattivat ihmiset harhaan. Sama ajatus oli ilmeisesti mukana myös baltteja käännyttäneillä lähetyssaarnaajilla. Siten on varsin ymmärrettävää perkeleen maine yhteydessä demoneihin ja jopa itse pääpiruun.  Oikeudenmukaista moinen ei tietenkään ole, mutta yleensä jumalat ovat itse tavanneet olla sellaisen toiminnan yläpuolella, että ryhtyisivät toimiin moisten kunnianloukkausten johdosta.

Jotain kuitenkin Perkunasista sentään tiedetään, ja niillä tiedoilla on pyrittävä muodostamaan tästäkin henkiolennosta arvio.
Perkunas. Vitolis Trušysin mosaiikki (1978) Vilnan yliopistolla.
Perkunas mielletään balttilaisessa mytologiassa yleensä ensinnä ukkosenjumalaksi, joka hallitsi säitä ja taivaan ilmiöitä laajemminkin. Häntä pidettiin vastuullisena myös sateesta. Perkunas on näiltä osin toimenkuvaltaan melko samanlainen kuin kreikkalaisten Zeus tai roomalaisten Juppiter. Hän ei kuitenkaan ole ainakaan liettualaisen panteonin ylijumala; tuo kunnia kuuluu Dievasille (jonka nimellä muuten lienee etymologinen yhteys Zeukseen ja Juppiter/Deus Pateriin), joka ei kuitenkaan varsinaisesti tee mitään. Perkunas on näin ollen balttien de facto mahtavin, merkittävin ja aktiivisin jumala, jonka toimintaa näkee taivaalla omin silmin harva se päivä ja jonka suosio on sateen vuoksi oleellista viljasadon onnistumiselle.

Perkunas kuvataan parrakkaaksi mieheksi, joka on varustautunut jumalten kohtamiin uhkiin jousella, nuolilla, taistelukirveellä, nuijalla, lekalla ja tulisella puukolla. Perkunas voi lisätä meriittilistalleen senkin, että tuli keksineeksi aseet. Kaikkia käyttämiään aseita hän ei sentään ole aivan itse takonut, vaan osan on hänelle tehnyt seppäjumala Televelis, joka kuulostaa kreikkalaisen operaattorin nimeltä. Joka tapauksessa yliluonnolliset aseet ovat salamoiden ja sateen hallinnan lisäksi niin kunnioitettava lisä arsenaaliin, että ainakin itse koettaisin pysytellä ainakin poissa Perkunasin tieltä, ellen suorastaan pyrkisi häntä aktiivisesti miellyttämään.

Perkunasin tukka on harmaa, mutta parta on tiettävästi hyvin värikäs, eräiden mukaan suorastaan sateenkaarimainen, kuten taivaanjumalalle tietysti sopiikin. Hän liikkuu taivaankannella kahden lentävän vuohen (joskus myös jumalan arvolle hieman paremmin sopivien hevosten) vetämissä tulisissa vaunuissa - aivan kuin Thor - ja taistelee pahaa Velnias-jumalaa (Latviassa Jods-jumaluutta) vastaan. Kyllä, alun perin juuri Perkunas suojelee maailmaa kaikilta perkeleiltä. Velnias demoneineen ei mahda lopulta mitään Perkunasin mahdille, ja siksipä mokomat kätkeytyvät onttoihin puihin tai kivenkoloihin tai muuntautuvat mustiksi kissoiksi, hauiksi, lehmiksi tai muiksi... sellaisiksi. Jos edes muista jumalista ja yliluonnollisista demoneista ei ole vastusta Perkunasille, niin enpä näe juuri mieltä kuolevaisille häntä erityisemmin vastustaa.

Sukusuhteissaan Perkunas ei tosin tunnu olevan kovinkaan onnekas. Hän on naimisissa maanjumalatar Žemynan kanssa ja joutuu siksi ottamaan osaa appivanhempiensa, auringonjumalatar Saulėn ja kuunjumala Mėnulisin aviokriiseihin. Mėnulis kun ei tahdo pysyä vaimolleen uskollisena. Pari on sittemmin eronnut, mutta ensin Perkunas hieman kurmootti appiukkoaan silpomalla tämän siivuiksi, mikä tietystikin selittää erinomaisesti Kuun vaiheet. Toisaalta Perkunasin piti alun perin ilmeisesti mennä naimisiin sateenkaaren jumalattaren Vaivan kanssa, mutta ilkeä Velnias sieppasi morsiamen ennen häitä. Tästä on eräiden asiasta hyvin perillä olevien lähteiden mukaan saanut alkunsa Perkunasin ikuinen kamppailu Velniasia vastaan. 

Kaiken tämän perusteella piirtyy kuva jumalasta, jota kannattaa olla häiritsemättä ja jonka kanssa ei kannata hakeutua kovin läheisiin suhteisiin. Varsinkin sukuriidoissa Perkunas kun näemmä voi käydä väkivaltaiseksi, ja seuraukset voivat olla ikävät, koskapa hän kanniskelee aina asekokoelmaansa mukanaan. Mikään tähänastinen ei myöskään anna aihetta pitää Perkunasia minään erityisenä älyn jättiläisenä kaikesta jumaluudestaan huolimatta.

Miten Perkunasia sitten voi palvella? Latvialaisten tiedetään uhranneen Perkunasille mustalla höyhenpeitteellä, turkilla tai nahalla siunattuja talouseläimiä ja myös keitettyä ruokaa. Uhraaminen tapahtui polttamalla, jolloin aine kaiketi muuttaa olomuotoa ja kulkeutuu taivaalle sellaisessa muodossa, että Perkunas siitä jotenkin hyötyy. Kuivuutta ja pahoja ukkosmyrskyjä torjuttiin kaatamalla tuleen olutta tai polttamalla hunajakennoja. Perkunasin kulttipaikat sijaitsevat tyypillisesti suurien ja vanhojen tammien luona.

Otetaanpa vielä lyhyt numeerinen yhteenveto, joka helpottaa Perkunasin vertailua muiden jumalten kanssa ja toivottavasti auttaa kirjoitussarjan tavoitteen - itse kunkin kannattavimman ja ansioituineimman palvonnan kohteen selvittämisen - saavuttamisessa.

Mahti: 8/10. Laajat voimat ja vastuualueet. Sateen hallinta on aika hiton kova juttu varsinkin maataloudesta elantonsa saaville. Toisaalta ei ole selvästikään kaikkinäkevä ja/tai -tietävä eikä hallitse kohtalon voimia.
Vaikuttavuus: 9/10. Tulisissa lentävissä vaunuissa ratsastava soturi, joka sinkoaa salamoita ja jonka parta säkenöi kaikissa spektrin väreissä. Hieman ehkä yliampuvaa, mutta kohdalle sattuessaan takuulla vaikuttavaa.
Vaarallisuus: 7/10. Hampaisiin asti aseistettu ja halkoo taivaankappaleita sille päälle sattuessaan. Tosin kohdistaa vihansa ja rangaistustoimensa lähinnä pahoja ja/tai huonosti käyttäytyviä henkiolentoja kohtaan. Ihmiset ovat useimmiten turvassa. Siltikin kannattanee välttää räikeintä mahdollista rietastelua ja roistoilua Perkunasin läheisyydessä.
Eettisyys ("hyvyys"): Yksiselitteisesti hyvä, taistelee aktiivisesti pahuutta vastaan, vaikka ehkä osin henkilökohtaisista syistä.

7 kommenttia:

  1. "Hän ei kuitenkaan ole ainakaan liettualaisen panteonin ylijumala; tuo kunnia kuuluu Dievasille (jonka nimellä muuten lienee etymologinen yhteys Zeukseen ja Juppiter/Deus Pateriin), joka ei kuitenkaan varsinaisesti tee mitään."

    AKA. kristinuskon Jumala.

    VastaaPoista
  2. Lainkaan harvinainen ei ole jumalten keskuudessa tuo halukkuus jäädä lepäämään laakereillaan tuhansiksikin vuosiksi.

    VastaaPoista
  3. Vaikeaa on ymmärtää sitä, että tämä Dievasin ylijumaluua olisi tuollaista "oleskelujumaluutta"....

    VastaaPoista
  4. Aika paljon on kokonaisia oleskelupantheoneja, eräänlaisia lorvailevia jumaluuskollektiiveja, jotka viettävät aikansa enemmän tai vähemmän vetelehtien odottaen kuolevaisilta näiden työn hedelmiä vetäen päivät pitkät nektaria ja paneksien uhkeimpia neitokaisia eläinvalepuvuissa. Oikeastaan laiskuus, saamattomuus ja mulla on oikeus -mentaliteetti ovat kaiken meillä olevan tiedon mukaan suorastaan jumalten erityispiirteitä muutamia Ptahin yms. kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

    VastaaPoista
  5. Hmmm, vanhatestamenttinen kohkaava ja kostonhimoinen jahve oli kyllä vähän väliä sekoittamassa luomaansa kompostia.... ;-)

    VastaaPoista
  6. No siis paljon mieluummin ottaisin passiivisen deistisen oleskelijajumaluuden kuin aktiivisesti osallistuvan ja maailmassa vaikuttavan jumalan, jolla on tapana ryssiä asiat pahemmin kuin halvalla julkisivuremontoijalla. Mutta tietääkseni Jahve on vetäytynyt eläkkeelle jo joitakin tuhansia vuosia sitten. Sukupolvenvaihdoksessakin suurin saavutus oli se, että uusi hemmo kuoli, mitä pidetään ilmeisesti jotenkin ainutlaatuisena (enpä tiedä, kupsahtelee sitä sakkia täälläkin joka henkäyksellä pienen pitäjän verran). Ainakin kaikkien jumalten aktiivinen ja näkyvä osallistuminen maailman tapahtumiin on ollut aallonpohjassa n. viimeiset 1400 vuotta.

    VastaaPoista
  7. Oikeasti, minusta täysin laakereillaan lepäävässä Jumalassa on jotain todella mahtipontista. Mieti nyt vaikka työelämää. Vasallit pistetään töihin ja pomo delegoi vastuut osaaville pomoille. "Organisointi" tarkoittaa sitä että kun systeemi toimii, ei isoin pomo tee mitään koska kaikki muut tekevät hommia hänen alaisuudessaan. Itseäni vakuuttaa tälläinen. (Jostain oudosta syystä.)

    VastaaPoista