tiistai 19. helmikuuta 2013

Jumalpuntari: Moritasgus

Minua pyydettiin osoittamaan elintärkeääkin tärkeämmän jumalpuntari-kirjoitussarjan yhteydessä huomiota myös kelttiläisille jumaluuksille. Niitähän riittää, mutta ikävä kyllä tietoa mytologiasta ja riiteistä on säilynyt varsin niukasti. Jopa nimistöä tunnetaan huonosti. Tähän on muutamia syitä. Ensinnäkin keltit päättivät jossain vaiheessa lopettaa dominanssinsa Keski-Euroopassa ja jäädä erillisinä ryhminä jäljelle lähinnä Bretagnessa ja Brittein saarilla. En tiedä, pitäisikö tämän kertoa meille mitään siitä, kuinka kannattavaa heidän jumaliinsa on luottaa. Toiseksi tietomme kelttien jumalista tulevat lähinnä roomalaisilta, ja roomalaiset sivistyneinä synkretisteinä samaistivat kelttien jumalat omiinsa ja kutsuivat niitä latinalaisilla nimillä. Tapa tunnetaan nimellä interpretatio romana. 

Näistä syistä tietomme kelttiläisistä jumalista, niiden vastuualueista, symboliikasta ja palvonnasta ovat usein lähinnä valistuneita arvauksia. Täten on ehkä vaikeata tehdä kelttijumalille täyttä oikeutta, mutta toisaalta ehkä he olisivat itse voineet vaikuttaa palvelijoidensa menestykseen siten, että tuntisimme aihepiirin tänä päivänä paremmin.

Jumalia kelteillä kuitenkin riittää. Osa oli ilmeisesti heimosidonnaisia, mutta eräitä jumalia palvottiin laajalti eri kelttiheimojen keskuudessa. Heimolla saattoi myös olla jokin erityissuojelija hieman samaan tapaan kuin Athene on Ateenan kaupungin suojelusjumala. 

Aloitetaan kelttijumalten kartoitus jostakin edes hieman omintakeisesta ja potentiaalisesti hyödyllisestä yli-inhimillisestä tuttavuudesta. Arvoisaa lukijaa varmaankin kiinnostaa terveenä pysyminen sekä mahdollisesti lääkäri- ja vakuutuskuluissa säästäminen. (Ajattelen aina parastasi, lukija hyvä.) Mitä siis sanoisit parantavasta mäyräjumalasta, joka hoitaa vaivasi, jos teet savijäljennöksen kipeästä ruumiinosastasi ja viet sen yöksi hänen pyhäkköönsä ja kylvet hänen pyhässä altaassaan?

Kävikö ikinä mielessä, että ehkä sittenkään nuo roomalaiset eivät ole niitä hulluja? Voisit välillä suhtautua samalla kriittisyydellä ihan omiin galleihisi, Obelix.

Moritasgus on kelttiläisestä parantajajumaluudesta käytetty nimi, josta tunnetaan tasan neljä mainintaa, jotka kaikki ovat Alesiasta, missä sijaitsi myös jumalan kulttikeskus. Alesia, missä Vercingetorix antautui Caesarille 52 eaa. on äskettäin varmistettu nykyiseksi Alise-Sainte-Reinen kunnaksi, joka sijaitsee Bourgognen viinialueella Itä-Ranskassa. Pyhäkön alueelta on löytynyt votiiviesineitä, joita sairaat ovat tuoneet temppeliin parantuakseen vaivoistaan. Ajan tavan mukaan esine muotoiltiin muistuttamaan sitä ruuminosaa tai elintä, joka oli parantumisen tarpeessa. Temppelin papit ovat saattaneet hallita ainakin jonkin verran lääketieteellistä tietotaitoa, mihin viittaavat alueelta löydetyt antiikkiset kirurgiset instrumentit. Kreikassa, Peloponnesoksen Epidauroksessa, sijaitsi ilmeisesti hieman samantyyppinen parantajajumala Asklepioksen pyhättö, jossa kukaan ei koskaan kuollut: siellä näet papit erottelivat toivottomat tapaukset ja raahasivat nämä läheiseen metsään kuolemaan. Kun tämä vaikuttaa olleen melko yleinen käytäntö antiikin aikana, en välttämättä ihan vankkumattomasti luottaisi Moritasguksenkaan voimiin.
 
Ja sitten vielä... mäyrä. Mäyräjumaluus on se, joka parantaa. Ei hyvä. Mäyrät eivät selviä hengissä edes maantien yli puhumattakaan siitä, että niistä olisi apua tyrään, peräpukamiin tai hammassärkyyn, saati sitten johonkin vakavampaan.
                                                   Halvard
Mäyräjumala on vielä mölyapinajumalaakin tyhmempi ajatus. Miten ihmeessä minun on edes psykologisesti mahdollista kunnioittaa otusta, jonka yleensä näen raatokärpästen peitossa tien reunalla, vieläpä sen takia, ettei kirppukasa osaa väistää? Pitäisikö minun rukoilla parantumista lahjoittamalla pienoisveistoksia jollekin läskille näädälle? Ei tule kesää.

Menen jatkossakin vaivan tullen ihan oikealle lääkärille, kiitos vain, Moritasgus. Jotkut oikeat lääkärit vannovat valansa Apollonille, joka on suoraan satoen hitosti professionaalisemman oloinen tyyppi.

Vakuuttavuuteen vaikuttaa mm. se, että hän ei ole nahjusmainen näätäeläin, jolla on kirppuja ja en katso molempiin suuntiin ennen väylän ylittämistä -asenne. Noin esimerkiksi.
Moritasguksen palveleminen on parantumisen toivossa on niin nuijaa, että ennemmin menen vaikka homeopaatille. Se ei tietysti paranna, mutta ainakaan siltä ei saa kirppuja tai kapia muun vaivan päälle. Lisäksi Moritasguksen vihaakaan en osaa erityisemmin pelätä. Mäyristä ei ole kostamaan, kun ne eivät pysty edes ylittämään tietä hengissä pysyen. Vesikauhuunkin on oikeilla lääkäreillä tarjota apu. Pitääkö tällaisen suututtamista siis muka erikseen välttää?
No voi pahkena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti