tiistai 12. helmikuuta 2013

Pontifex maximus emeritus

Viikon uutista ei kauaa tarvitse hakea: paavi Benedictus XVI muuttuu perin harvinaiseksi entiteetiksi, eläväksi ex-paaviksi, tämän kuun lopussa, jos Jumala suo. Rooman piispa, Vatikaanin valtionpäämies ja katolisen kirkon johtaja ilmoitti 11.2. luopuvansa tiaarasta terveydellisten syiden takia. Edellisen kerran vastaavan uutisen hautoi Gregorius XII noin 600 vuotta sitten päättääkseen ns. suuren skisman. Ensin huumori alta pois.
Noin.

On syytä tehdä jonkinlainen pieni tilinpäätös 265. paavin valtakaudesta. Olenhan häntä toisinaan omissakin kirjoituksissani käsitellyt. (Mikä sekin osoittaa hänen olevan merkittävä mies.) Siksikin siihen on syytä, että nyt Benkkua voi mätkiä hänen ansaitsemallaan tavalla ilman tarvetta teeskennellä huonoa omatuntoa siitä, että hän on kuollut. (Kuolleista vain hyvää tai ei sanaakaan -sääntö on naurettavaa roskaa ja törkeiden paskiaisen omaksi postuumiksi kilvekseen keksimä.)

Sillä mätkintää tämä mies ansaitsee. Hänen valtakautensa on ollut katoliselle kirkolle suoraan sanoen melkoinen PR-katastrofi. Se ei ole yksin hänen vikansa. Benedictus seurasi virassa Johannes Paavali II:ta, joka vietti viimeiset kymmenen vuottaan pelkän vanhan karismansa voimalla. Johannes Paavali aloitti suhteellisena uudistajana, mutta 25 vuodessa uudistajakin etabloituu ja jäykistyy varsinkin kun saa johtaa omaa valtiota. Vaikka Johannes Paavali II:n uran loppu olikin irvokasta pyhimystehtailua ja kyvyttömyyttä tehdä johtopäätöksiä omasta terveydentilasta, oli punaisiin tohveleihin astuminen hänen jälkeensä melko hankala homma. Johannes Paavali II kun onnistui säilyttämään jotakuinkin suosionsa melko lailla ansiotta viimeisinä vuosinaan. Pitkäaikaisen paavin kuolema tarjosi kaikille mahdollisuuden sekä verrata Benedictusta edeltäjäänsä ja toisaalta arvioida koko katolisen kirkon organisaatiota ja toimintatapoja uudelleen suhteessa ympäröivään maailmaan. Nämä ovat seikkoja, joihin Benedictus ei välttämättä pystynyt paljoa vaikuttamaan.

Mutta on hänellä omaakin mokaa mukana, vieläpä pitkältä ajalta. Kardinaali Ratzinger kun oli Johannes Paavali II:n aikana kollegion vahva mies ja vaikutti voimakkaasti Vatikaanin opillisiin ja poliittisiin linjoihin koko ajan, ja johdonmukaisesti konservatiiviseen suuntaan. Hän oli tietyllä tavalla jo Johannes Paavalin aikana luonut omien PR-kriisiensä siemenet, kylvänyt ne ja lannoittanut huolella. 

Katolisen kirkon räikein ja kuvottavin rikos on tietysti kirkon pedofilia- ja laajemman hyväksikäyttöskandaalin hoito, tai pikemminkin hoitamattomuus. Johannes Paavali II on itse asiassa tässä suhteessa paljon moraalittomampi ja alhaisempi olio: hän tiesi väärinkäytöksistä, mutta ei puuttunut niihin ja hänen johdollaan kirkko häpeällisellä tavalla hyssytteli ilmiötä uhkaillen, vaientaen ja trivialisoiden uhreja. Benedictus XVI on sentään joutunut julkisesti puuttumaan asiaan, mutta hänenkin toimintaansa on leimannut passiivinen vähättely. Ja mainittakoon, että Johannes Paavali (josta ollaan hirmuvauhdilla tekemässä pyhimystä, vaikka oikeampi olotila miehelle on jossain aivan toisaalla) on hyväksikäyttöskandaalissa iljettävämpi tapaus vain paavin virassa: kardinaali Ratzingerin on täytynyt tietää asiasta ja hyväksyä kirkon toimintatapa sen suhteen, ellei peräti ole itse sitä luonut.

Benedictus XVI:n toimet ovat siis kirkon suurimman modernin moraalisen skandaalin aikana jääneet surkuteltavan vähäisiksi, ja koko ilmiötä, jonka mahdollistamisessa koko organisaatio - jonka kaikilla tasoilla tiedettiin asiasta - on enemmänkin päädytty vähättelemään. Tämä on ala-arvoista moraalista toimintaa ja lisäksi helvetin huonoa politiikkaa. Se, että kaikki ovat syntisiä, ei riitä oikeutukseksi sille, että tällaisten hirviömäisyyksien mahdollistajat ja aktiiviset peittelijät olisivat mitenkään kelvollisia luennoimaan kenellekään muulle oikeasta moraalista.

Benedictus XVI ei ole kuitenkaan tyytynyt pelkkään luennoimiseen, vaan on valtionpäämiehen ja organisaation pään ominaisuudessa jatkuvasti puuttunut vieraiden valtioiden sisäisiin asioihin. Etenkin Benedictus XVI tuntee halua puuttua länsimaisten demokratioiden asioihin sosiaalisessa ja taloudellisessa lainsäädännössä.
 Varsinaisen Euroopan valtiot ovat aivan oikeassa protestoidessaan Venäjän lakeja "ulkovaltojen agentteja" vastaan. Euroopassa ja muuallakin kun ollaan yleisesti ottaen niin sallivia tällaisen suhteen, ettei edes eri maiden katolisia pappeja, piispoista puhumattakaan, pidetä vieraan vallan agentteina. Mutta niin nämä vain pyrkivät edistämään omissa maissaan Vatikaanivaltion Apostolisessa palatsissa määritettyä politiikkaa, jota johtaa absoluuttinen monarkki, jonka muutamat kymmenet tyypit valitsevat kysymättä keneltäkään muulta. Vieläpä aivan järjestelmällisesti ja käskystä toteuttavat näin muotoiltua politiikkaa. Jos sellaista henkilöä ei voi pitää vieraan vallan agenttina, niin jäljelle jää enää James Bond.

Toinen asia, josta Benedictus on tykännyt muita maita valistaa tietämättä itse asiasta yhtään mitään, on HIV:n ja AIDSin vastainen taistelu. Tämä sairaus leviää voimakkaimmin siellä, missä ei käytetä kondomia, ja ne seudut ovat tätä nykyä Afrikassa ja Aasiassa, missä katolisella kirkolla on paikoitellen paljon vaikutusvaltaa ja aivan kunniallistakin avustustoimintaa. Tosiasiain tunnustaminen on AIDS-asiassa vain paaville kovin vaikeata, ja ilman tosiasioiden tunnustamista syntyy huonoa politiikkaa. Likipitäen rikollisen huonoa. Sen sijaan, että katolinen kirkko tunnustaisi kondomin käytön hyödyn taistelussa sairautta vastaan - mikä ei tarkoita, ettäkö pitäisi muutoin mitenkään kannustaa seksuaaliseen löyhätapaisuuteen tai edes aktiivisuuteen - valehtelee se suoraan paikan päällä niille ihmisille, joiden hengen ja koko valtiollisen tulevaisuuden oikea tieto voisi pelastaa. Niissä maissa, joissa on lukutaitoinen ja koulutettu väestö, kirkko joko vaieskelee asiasta tai sitten saivartelee täysin epä-älyllisesti jostain sataprosenttisesta suojasta jota ei silleen voi kortsun kanssa olla ku kato jos siihen vaikka tulee naarmu ku sen laittaa siihen pippeliin niin sillon voi päästä kato pöpö läpi etc. etc. Lyhyesti ilmaisten katolisen kirkon vastuutonta disinformaatiokampanjaa kolmannen maailman ihmisten henkeä, terveyttä ja tulevaisuutta vastaan olisi syytä pitää ideologisista syistä toteutettuna rikoksena ihmisyyttä vastaan, ja paavi kuuluisi vastaamaan osuudestaan tämän häpeällisyyden johtajana ja sallijana johonkin Haagin tapaiseen.  Sellainen ihme tosin on Benedictus XVI:n aikana nähty, että hän taipui myöntämään, että ehkä kondomeilla voi sittenkin hiukan estää HI-viruksen leviämistä. Väitettyään ensin kondomien pahentavan viruksen vastaista kamppailua.

Skandaalinkäry ja toisten valtioiden touhuihin puuttuminen olemattomin moraalisin valtuuksin ulottuu myös taloudelliselle puolelle. Viime vuodet Vatikaani on värjötellyt valtaisan rahanpesu- ja talousrikosmyrskyn silmässä. Pääjehut lienevät italialaisia kardinaaleja, ja juonteet ulottuvat niin laajalle, että spekulaatiokin hirvittää. Benedictus XVI ei ole kyennyt kardinaalia eikä paavina suitsimaan kirkkonsa rikollisia bisneksiä, vaan Vatikaani lienee Euroopassa se valtio, jonka hallinnolla on tiiviimmät yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja kaikenmoisiin hämärähemmoihin - vastaavaan taitavat yltää vain Liechtenstein, Kosovo ja Venäjä. Italian valtio on jo joutunut reagoimaan Vatikaanin hämärähommiin raha-asioissa, eikä muutenkaan tällainen venkoilu oikein sovi taholle, joka esiintyy moraalisena johtajana. Rahanpesu ja muu vastaava kun on petosta ja käytännössä varastamista toisten maiden veronmaksajilta.

Mutta kuten sanottu, läntinen maailma alkaa olla kirkolle todella auringonlaskun seurakuntaa. Kaikista yrityksistä huolimatta Euroopan, Anglo-Amerikan ja Latinalaisen Amerikan kansakunnat eivät enää juuri samaistu paavin määrittämiin oppeihin vaan erkanevat niistä jatkuvasti. Vatikaanissa vikaa on tavattu etsiä kaikkialta paitsi Apostolisen palatsin peilistä. Normaaleissa organisaatioissa vaadittaisiin päitä vadille, jos skandaaleita muhitettaisiin yhtä törkeästi, röyhkeästi ja piittaamattomasti. Aihetta olisi Vatikaanissakin. Ja absoluuttisessa monarkiassa ei liene epäselvää, kenellä on korkein vastuu.

Mutta kyllä paavista yleensä tavataan jotain hyvääkin sanoa. Benedictus XVI:ta mainitaan merkittäväksi teologiksi. Se voi hyvinkin olla osuva arvostelma. Ainakin hän on selvästi kielimiehiä. (Ihailen ja kadehdin sujuvaa latinan taitoa, vaikka se olisikin epäpuhdasta kirkkolatinaa.) En ole lukenut hänen paljon (yleensä aktiivisten ja paavia ihailevien katolilaisten toimesta) kehuttuja teologisia ja yleishengellisempiä teoksiaan. Olen päätellyt pärjääväni maailmassa ilman sellaista merkittäväksi ajattelijaksi kehuttua tyyppiä, jonka mielestä homoseksuaalisuus on yhtä paha uhka kuin sademetsien tuhoutuminen. Jos päässä kypsyy tuollaisia muotoiluja, niin voin vain kuvitella, mitä tapahtuu, kun ajatus todella pääsee lentoon.

Jos miehellä on hyviä ajatuksia ja loistavaa argumentaatiota, niin ainakaan hänen julkisista esiintymisistään ne eivät hirmuisesti ole välittyneet. Ja niillä sitä kirkon asiaa juuri edistetään. Aika harva lukee aktiivisesti teologista kirjallisuutta edes katolisissa maissa. Ja julkisissa esiintymisissä ottaessaan kantaa poliittisiin ja sosiaalisiin aiheisiin Benedictus on tuntunut olevan jokseenkin perustavalla tavalla hukassa ja vailla realismia. 
Hänen argumentaationsa homoseksuaalisuudesta ja avioliitosta näyttäytyy julkilausumien perusteella ihmeellisenä puurona, jossa kelpaa suurin piirtein melkein kaikki: luonnonoikeus vaihtuu saumattomasti pauliiniseen kristinuskoon, äijän itse kirjoittamiin dogmiin, tomismiin ja aina pseudofreudilaisiin mukaelmiin saakka sen mukaan, mitä pitää ns. todistaa. Mikään varsinainen psykologinen, sosiaalinen, neurologinen tms. moderni tutkimus ei oikein tapaa Benedictuksen linjaa tukea. Suhteellisuudentajukin heittää häränpyllyä, kun Vatikaani ensin kehuu ja siunailee ugandalaista pastoria, joka ajaa homoseksuaalisuuden ankarasti kriminalisoivaa lakia (tiedoksenne, että Vatikaanivaltion alueella homoilu ei sinänsä ole rikoslaissa) ja sitten syyttää Ranskan tasavaltaa katolisten vainosta, kun tämä puuhaa samaa sukupuolta olevien avioliitolle puhtaasti maallis-juridista asemaa. (Mainittakoon, että joka ainoa aikuinen katolisen kirkon jäsen on omalta pieneltä osaltaan tukemassa tätä toimintaa. Joka ainoa, mukaan lukien Antti Nylén ja Timo Soini.)

Paavi Benedictus XVI ei ole pelkästään traditionalisti, vaan aktiivinen kellojen taaksepäin kääntäjä. Hän otti uudelleen käyttöön ihan omasta aloitteestaan vanhakantaisen messun, jossa erikseen rukoillaan juutalaisten - noiden Kristuksen surmaajien (roomalaisille ei tästä ole kovin usein syytä sälytetty, liekö syynä sitten pytingin pääpaikan sijainti tms.) - kääntymystä väärästä uskonnostaan. Tätä on vaikeata pitää muuna kuin takapakkina Johannes Paavali II:een, joka otti suhteet juutalaisuuteen erityishuomion kohteeksi ja jota siksi muistetaan Israelissa erityisellä lämmöllä. 

Ulkosuhteet ovatkin eräs hyvä paavin onnistumisen mittari, onhan hän absoluuttisena monarkkina myös maansa ylimmäinen diplomaatti. Johannes Paavali II matkusti enemmän kuin yksikään Pietarin avainten haltijoista ennen häntä, ja häntä arvostettiin ja kunnioitettiin laajasti. Vatikaanilla oli pääsääntöisesti hyvät suhteet muihin maihin. Benedictus XVI sen sijaan ei ole erityisessä suosiossa. Hänen valtiovierailujaan protestoitiin katolisissakin maissa, ja uskonnollista dialogia hän kävi siteeraamalla Bysantin keisaria, joka luonnehti Muhammedia suurin piirtein pösilöksi ja islamia pahuudeksi. Mikä ei välttämättä ole aina ollut läpeensä huono arvostelma vertailukohdasta riippuen, mutta melko paksua ja ajattelematonta, kun ottaa huomioon, kuka sen viimeksi päätti suustaan päästää. Paavi Johannes Paavalia käsittääkseni kunnioitettiin ulkomailla hänen itsensä ansiosta ja hänen kanssaan hengaaminen oli muille johtajille hyvää PR:ää, kun taas Benedictusta on nähtävästi pikemminkin vain viran puolesta kestitty.

Jos nyt miehen urasta jotain mukavaa pitäisi sanoa, niin sitä ei voi kiistää, etteikö Benedictus XVI olisi toisinaan muistanut niiden ihmisoikeuksia, jotka elävät konfliktialueilla - vakiintuneissa yhteiskunnissahan hän on aktiivisesti toiminut ihmis- ja kansalaisoikeuksien yhdenvertaista toteutumista vastaan alkaen sellaisesta "vähemmistöstä", jota naisiksi kutsutaan. Mutta Benedictus on johdonmukaisesti vedonnut kaikissa konflikteissa rauhan, neuvottelujen ja yhteisymmärryksen puolesta. Benedictus on myös suominut kansainvälisen finanssijärjestelmän ylilyöntejä käynnissä olevan talouskriisin aikana. Nämä puheet ovat enimmälti aiheellisia, mutta ei niistä oikein mitaliakaan kehtaisi myöntää, kun pystyn kaivamaan mistä tahansa kommuunista jonkun uusiohipin, joka sanoo tasan samat asiat yrittämättä samaan aikaan syrjiä porukkaa irrelevantein syin ja suojelematta muita rikollisia kuin ehkä jotain tuntemiaan kotikasvattajia, joita ei ehkä voi ihan organisoituihin pedofiileihin verrata. Hitto, Jyrki Kataiselta saa samat lausunnot, ja senkin politiikka (mikä sitten lieneekään) ei ole likipitäenkään yhtä kauheata kuin paavilla. Oikeastaan suurin piirtein kuka tahansa sanoisi rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta samat latteudet kuin Benedictus, paitsi ehkä joku Linkola tai Hizbollah-pomo tai muu hullu. Ei siinä mitään, etteikö ole hyvä muistuttaa niistä jos on näkyvässä asemassa, mutta eipä se ole paljoa tavannut aikaiseksi saada. Joten siis parasta, mitä voin Benedictuksesta sanoa, on, että hän on kielitaitoinen eikä lietso sotia. Tunnen tosin henkilökohtaisesti paljon parempiakin ihmisiä, joihin tuo kuvaus pätee. (Enkä minäkään varmaan hirmuisesti sapelia kalistelisi, jos takanani olisi lähinnä pari sataa hilparein varustautunutta konkistadorikypäräistä alppimaaharlekiinia. Mutta voi vain kuvitella, mikä olisi toimintatapa, jos Kirkkovaltio sattuisi kaiken lisäksi olemaan sotilaallinen suurvalta.)

Mutta kiistatonta on myös, että Benedictuksen päätös erota tuo paavin virkaan rahtusen arvokkuutta Johannes Paavali II:n suosiman irvokkuuden jälkeen. Johannes Paavalihan kieltäytyi itsepintaisesti eroamasta, vaikka oli selvästi kyvytön hoitamaan paavin tehtävän edellyttämiä hommia. Sen sijaan sairasta vanhusta retuutettiin irvokkaasti korokkeelta toiselle pitämään puheita, joita parka ei nähnyt lukea eikä jaksanut puhua. Camerlengo kuivasi kuolaa pellavaliinaan kesken puheen, ja päätöksenteko seisoi. Touhussa ei ollut mitään arvokkuutta, koska Johannes Paavali II joko kuvitteli olevansa korvaamaton tai sitten oli jo neurologisesti niin sairas, ettei kyennyt huomaamaan olevansa kyvytön hoitamaan niitä tehtäviä, joihin hänet oli valittu. Benedictus XVI on tehnyt tässä suhteessa historiallisen ja arvokkaan ja vastuullisen päätöksen vielä siihen kyetessään. On surkuhupaisaa, että se on kenties hänen paavinuransa paras päätös. En tosin erityisemmin pysty yhtymään muutoin ansiokkaissa ja enimmäkseen osuvissa kirjoituksissa ilmenevään tervemenoa-henkeen, sillä ei ole mitään takeita siitä, että Benedictuksen seuraaja olisi yhtään häntä parempi orbi et urbi.

1 kommentti:

  1. Ihme on, miten osa kristityistä on valmis selittämään että kondomi ei ole 100% suoja mutta samalla kertomaan että ympärileikkaus on kaunis asia koska suojaa HIV:lta.

    VastaaPoista