perjantai 8. maaliskuuta 2013

Lyhyt sarjakuvaplösähdys


Olen aiemmin harvakseltaan päivitellyt syndikaatioon päätyneiden strippisarjakuvien käsittämätöntä laaduttomuutta, järjettömyyttä ja selittämättömyyttä. Siihen olisi aihetta useamminkin, mutta tämänpäiväinen (8.3.2013) Helsingin Sanomat antoi sarjakuvasivullaan jälleen aihetta enimmäkseen muuhun kuin nauruun tai edes hymyyn. Olen jo aiemmissa kirjoituksissani ihmetellyt, miksi sanomalehdet vaivautuvat julkaisemaan niin paljon strippisarjakuvia ottaen huomioon, että n. 70 % niistä ei ole ikinä hauskoja. Olen karsinut vaihtoehdot kahteen:

 1. Iki-inhojen sarjakuvien tekijät harjoittavat monimutkaista, omituista ja erittäin kunnianhimotonta kiritystä mediatalojen suurimpia omistajia kohtaan
 2. Ketään ei kiinnosta, ja tietty osa ihmisistä luulee oikeasti, että Harald Hirmuinen ei olisi pysynyt sarjakuvasivuilla arviolta 90 vuotta olematta hauska (harhaluulo tämä, mutta silti)

Sanomakin voisi käyttää osakkeenomistajiensa varoja paremmin kuin hankkimalla oikeudet ulkomailta tuotettuihin umpipaskoihin strippeihin. Kuraa saa kotimaastakin halvemmalla, mutta jostain syystä Hesarissa on tätä nykyä arkinumeroissa vain kaksi kotimaista sarjaa, ja niistä Fingerpori on useimmiten sarjakuvasivun parasta (tai siis oikeammin ainutta) antia.

Nyt päivän tarjoomuksiin.

Harald Hirmuinen:

Huoh. Mistä aloittaisin? Ai niin: sarjakuva, unohdit kertoa vitsin. Se on yleensä strippisarjakuvassa mielletty kohtalaisen oleelliseksi elementiksi. Mikä on tämän ruudun pointti? Kyseessä näyttää olevan kohtaus, joka sopisi kolmiruutuisen stripin ensimmäiseen ruutuun. Olette nyt keksineet tähän vasta sen, mitä komiikan harrastajat kutsuvat set-upiksi. Teiltä puuttuu kehittely, jännitteen lisääminen ja kliimaksi eli punch line. Jos Helgan retorisen kysymyksen on tarkoitus olla punch line, niin... vau. Siinä tapauksessa tämä olisi kai jokin maailman laimein muunnelma puhelinmarkkinointikokemuksesta. Ei siis vitsistä, vaan pelkästä arkikokemuksesta, jossa ei ole mitään huvittavaa. HS, lopettakaa Harald Hirmuisen julkaiseminen heti. Chris Browne, lopeta sarjan piirtäminen. Tai piirtämisen salliminen, eihän sillä hemmolla ole varmaankaan mitään tekemistä itse strippien kanssa.

Lisähuomio: Koikkalaisen katonkorjausfirma? Varhaiskeskiaikaisessa Norjassa? Koikkalainen ei ole tietojeni mukaan viikinkinimi. Se ei ole edes skandinaavinen nimi. Vaikka strippi ei edes yritä, ei se tarkoita, ettei suomentajankaan tarvitsisi.

Ekstralisähuomio: Harald on ehkä nössöin viikinkisoturi, joka aikakirjoista löytyy. Tämmä hemmo ryöstää ammatikseen kyliä, luostareita ja linnoja. Murhat ja orjuutus ovat hänelle arkipäivää. Jos joku ärsyttävä katontekijä hyppii silmille, saa siitä veistelemällä vaivattoman uhrin Odinille. Ja jos viranomaiset puuttuvat asiaan, voi aina purjehtia länteen ja aloittaa uuden elämän Islannissa.

Masi:
Minulle on karvas pettymys joutua myöntämään, että tämänpäiväisessä Masi-stripissä on jopa jotain ideaa. Siinä on äärimmäisen yksinkertainen visuaalinen vitsi, joka on arviolta tuhat kertaa Masin normiksi muodostuneita absoluuttisia epävitsejä parempi. Mikä vielä harvinaisempaa, on ko. visuaalinen vitsi sellainen, että se istuu sarjakuvan äärimmäisen ala-arvoiseen ja äärimmäistä lahjattomuuden ja kunnianhimottomuuden yhdistelmää edellyttävään kuvataiteelliseen tasoon.

Minulle on täysi arvoitus, millä perusteella Masin 179 latteaa "hahmoa" valikoituvat mihinkin strippiin. Tyypillinen Masi-strippi on heikkotasoinen visuaalis-verbaalinen esitys toteamuksesta "Hönö on tyhmä", "Masi on laiska" tai "Kessu on läski, sadistinen sosiopaatti". Koska nämäkin komedian helmet kuitenkin vaativat yleensä dialogia, vaaditaan mukaan joku toinen hahmo vain olemaan läsnä. Tässä stripissä näemme jostain syystä sen aasialaisen kantahenkilökunnan jäsenen. Hänen luonteenpiirteensä on aasialaisuus. Hänen silmänsä ovat myös luonnostaan sellaiset viirut, joiksi Kessun silmät haukoteltaessa vetäytyvät.

Kamut:

Ööh, unohdit kertoa vitsin. Kuten tavallista. Kamut on nopeasti laskeutunut sarjakuvasivujen pahimman kuran tasolle. Suurimman osan vuodesta sarjakuvan paikalla nähdään vain "taiteilijan" jostain Valittujen palojen aforismikokoelmista riipimiä pseudosyvällisiä värssyjä ja sitten iänikuisia, loputtomasti saarnaavia tarinoita joistain "pelastetuista" orvoista hurtista ja katinrääpäleistä, joita ilmeisesti lukijoiden pitäisi rientää adoptoimaan. Strippisarjakuvat unohtavat vitsinkerronnan varsin usein, eli se ei ole niin vakavaa. Mutta kun vitsin puuttumiseen (ja äärimmäisen kaukaa haettu Teräsmies-viittaus ei muodosta vitsiä) lisätään sarjakuva"taiteilijan" oma, saarnaava agenda, joka on lisäksi globaalissa ja paikallisessakin mittakaavassa äärimmäisen mitätön, on tuloksena visvakeitos, joka lietsoo minussa pelkkää vihaa. Vie henkilökaartisi piikille, arvon taiteilija. Stripin vakiohahmoja näkee enää niin harvoin, että eroa tuskin huomaisi.

Surkeata sontaa. Tämä pois heti.

Wumo:

No voi perkele. Eikö kukaan tällä sarjakuvasivulla ole muistanut kertoa vitsiä?

Aiemmin kömpelöllä nimellä Wulffmorgenthaler julkaistu strippi uudistui Tabloidi-Hesarissa Wumo-nimiseksi. Onhan nimi sentään lyhyempi, vaikka kuulostaakin halvalta taiwanilaiselta kodinkonebrändiltä. Ikävä kyllä strippi ei ole kehittynyt yhtään parempaan suuntaan. Aivan liian usein strippi on täysin tekstipohjainen, ja esimerkiksi tämänpäiväinen sutaisu pätee suurin piirtein mihin tahansa yleisesti seurattuun ei-oleelliseen asiaan. Vaihtakaa monarkian ja kuningasperheen tilalle TV:n tanssikilpailut, lotto, Twitter tai ihan mikä tahansa, ja "vitsi" toimii aivan yhtä hyvin, eli yhtä hyvin kuin jossain blogissa sivuhuomautuksena heitetty puolitrollimielinen kommentti toimii vitsiksi miellettynä.

Rauta-Reetta:

Ha, tämä muisti kertoa vitsin... otaksun. Harmi vain, että kyseinen vitsi on vain kahta kuukautta nuorempi kuin inhimillinen kieli ilmiönä. Ja lisäharmi, että viimeiset kaksi viikkoa stripissä on eletty tällä tismalleen samalla vitsillä: sillä, että joku ei tajua, että erisnimi sattuu olemaan samaan aikaan myös adjektiivi. Homonymia ei ole sinänsä kelvoton lähtökohta huumorille: Fingerporissa juju on usein juuri homonymiassa, mutta siinä mennään vitsi per strippi -periaatteella, eikä palata enää seuraavana päivänä jänkkäämään samaa kuin eilen.

Rauta-Reetta on masentava uusi tulokas sarjakuvasivuille. Äärimmäisen formalistinen strippisarjakuva syntyi vasta vuonna 2008. Alusta asti minulle oli selvää, että sarjakuva on käytännössä Karvinen, jos Karvinen olisi roikkurintainen vanhus. Kolmiruutuinen formaatti liki identtisine kopiopiirroksineen on tuttu sitä yksityiskohtaa myöten, että keskimmäisellä ruudulla ei ole ääriviivoja. Hahmotkin ovat kuin hieman pidemmälle abstrahoituja versioita Karvisessa nähdyistä. Ja pieni tutkimustyö paljastikin, että sarjakuvan luoja on aiemmin käsikirjoittanut Karvista, tuota Jim Davisin pimeiden salatieteiden voimalla hengissä pitelemää iljetystä. Maailma ei tarvitse toista Karvista! Harvoja asioita maailma vähemmän tarvitseekaan.

Ensi kerralla koetatte sitten keksiä jotain vitsejä sarjakuviinne. Siitä kun käsittääkseni teille maksetaan. Minä voin vääntää blogiini mitä tahansa sontaa, kun ei siitä kukaan maksakaan. Mutta ammattimaisilla "taiteilijoilla" soisi olevan hieman eri asenne. 

4 kommenttia:

  1. Itseänikin kyllä käy niin sanomattomasti vituttamaan se, että jopa humalassa ja harkitsematta kykenen rakentamaan set-up punchlinejä paremmin kuin monet jotka saavat siitä rahaa.

    Esimerkiksi eräänä päivänä ihmiset juttelivat facebookissa huumeista ja niiden vaaroista. Päädyin laukaisemaan viiltävän analyyttisen huomion "I heard that once a guy OD:ed Jesus and believed he was orange. And tried to act on CSI Miami." Tuossa ei ollut kieliopillisia ansioita, järkeä tai muutakaan. Mutta oli sentään edes vitsi. Paska vitsi. Helvetin paska vitsi. Mutta verrattuna siihen vitsivyöryyn jota tulee sarjakuvasivuilta vastaan useiden ammattilaisten voimin, en malta uskoa että tämä jäi palkatta.

    Aika moni sarjakuva on kuitenkin lähinnä degeneroitunut kuin lähtökohtaisesti "kuollut". Osassa on peräti sellainen asenne joka on ymmärrettävä. "Masissa" on ollut joskus vuosia sitten hassu juttu. Myytit kertovat legendoja osuvasta "Harald Hirmuisesta" ajoilta jolloin maailma oli parempi ja Kristuksessa.

    Näitä juttuja on helppo uskoa kun katsoo että paras mitä Suomen sarjakuvamaailma on vuosiin tuottanut on "Paha luonto". Apokalypsin on oltava lähellä. Ainakin toivon niin.

    VastaaPoista
  2. "Kamala luonto" on... kelvollinen. On siellä joskus ollut jotain huvittavaa, ja saakelisti parempi kuin nämä syndikoidut jättiläiset. Taso tosin vaihtelee siinäkin aika paljon, ja itselläni tietoisesti käytetty äklötyshuumori toimii vain varsin pitkin väliajoin.

    "Harald Hirmuisella" ei ole mitään tekemistä huumorin tai viikinkien kanssa. Kiintoisa valinta viikinkiaiheiselle huumorisarjakuvalle.

    "Masi" taas on oikeastaan aika sopiva sotilassarjakuva. Mitä ilmeisimmin Walkerien joukkue saa käskyn tehdä stripin, joka ei ylitä 12-vuotiaan käsityskykyä. Ja toteuttaa saamansa käskyn. Sotilasmaailmassa pisteitä ei jaeta omaperäisyydestä, luovuudesta tai pohdiskelusta.

    VastaaPoista
  3. Sunnuntaihesarin sarjakuvat ovat vielä arkipäiväisiä huonompia. Btw, onhan arjessa vielä toinenkin suomalainen, Viivi & Wagner (jossa on joskus harvoin helmiä joukossa, n. 1/20 on mielestäni hyvä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa HS:n sunnuntaisarjojen suhteen. Harald Hirmuisen sunnuntaisarjat ovat siitä ihmeellisiä, että niissä otetaan lähtökohdaksi vitsi, joka olisi liian lyhyt 2-3 arkiruutuunkin, ja venytetään se jostain syystä pituudeltaan kolminkertaiseksi. Velho on toinen nimellisesti keskiaikaiseen miljööseen sijoittuva sarjakuva, jossa miljööllä ei yleensä ole merkitystä, tai no ehkä marginaalisesti enemmän kuin HH:ssa. Mutta Velhon piirrosjälki on varmastikin ala-arvoisinta, laiskinta ja suttaisinta yrityksen puutetta, mitä HS:n sarjissivuilla voi nähdä. Karvisen tekijätiimillä on aina sunnuntaisarjoissa ajoitus päin helvettiä, ja ruutujen identtinen monotonia korostuu, kun niitä on useampia peräkkäin. Jere on nyt sentään kompetentisti piirretty ja siinä on tunnistettavia vitsejä, joissa on jopa käytetty hyväksi visuaalisia keinoja, mikä on strippisarjakuvissa ällistyttävän harvinaista. Ikävä kyllä Jeressä vitsi on aina käytännössä sama, ts. itseään loputtomiin uusintava muunnelma. (Kisu-niminen tekele saa minut lähinnä oksentamaan, mutta siinä on kyse ihan omasta tunnevammaisuudestani; en pysty sietämään sellaista tyyliä.)

      V&W-huomio on aika identtinen omani kanssa. Se sarja ei jotenkin ärsytä itseäni samalla tavalla kuin nämä muut.

      On ällistyttävää, että kansainvälisesti menestyksellisimmät, levinneimmät, suosituimmat ja tunnetuimmat strippisarjakuvat ovat piirustustaidottomien ja huumorintajuttomien sekä kuvakerronnallisesti ja dialogisesti lahjattomien ihmisten tuotantoa, siis kaikilta osa-alueiltaan huonoiten sellaiseen työhön soveltuvien tekeleitä.

      Poista