tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Georgia

Kansallissymboliarvostelujen sarjassa on jälleen etenemisen aika. Lähdemme Georgiaan. Emme sinne orjuusapologeettojen ihmemaahan, missä asuu tuo sietämätön, luonnevikainen Scarlett-ihmisperse, vaan sinne Kaukasukselle. Georgia, paikalliselta nimeltään საქართველო eli Sakartvelo, sijaitsee Mustanmeren pohjukassa Venäjän ja Turkin välissä. Olemme jo aiemmin käsitelleet Abhasian ja Etelä-Ossetian, joita Venäjä ja pari muuta valtiota, kuten Nauru ja Nicaragua, pitävät suvereeneina valtioina, mutta joita Georgia ja melkein kaikki muut valtiot pitävät Venäjän enemmän tai vähemmän miehittäminä Georgian osina. 

Nyt siis pääsee arviointiin itse Georgia, joka oli enimmäkseen itsenäinen kuningaskunta keskiajalta 1800-luvun alkuun. Moderni Georgia erkaantui Venäjän keisarikunnasta kevättalvella 1918 osana uutta Transkaukasian liittovaltiota, joka hajosi saman vuoden toukokuussa, jolloin Georgia julistautui itsenäiseksi. Itsenäisyyttä kesti vuoteen 1921, jolloin neuvostojoukot valtasivat Tbilisin, ja Georgiasta tuli osa Neuvostoliittoa. Moderni Georgia itsenäistyi toistamiseen Neuvostoliiton hajoamisprosessissa vuonna 1991 ja otti käyttöön vuoden 1918 valtiolliset tunnukset. Maassa käytiin sisällissotaa vuoteen 1994, ja seuraavana vuonna maan presidentiksi valittiin Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Ševarnadze. Hänet syrjäytettiin vuonna 2003 ns. ruusuvallankumouksessa, joka toi valtaan Miheil Saakašvilin. Vallankumouksen jälkeenkin Georgiaa ovat riivanneet monet ongelmat, kuten korruptio ja Venäjän kanssa kesällä 2008 käyty sota. Joka tapauksessa vuonna 2004 maa vaihtoi viimeksi kansalliset tunnuksensa, joten tarkastellaanpa niitä.


Georgian lipusta saa sellaisen vaikutelman kuin maa olisi jotenkin kohtalaisen innokkaasti kristitty. Lippua hallitsee suojeluspyhimys Yrjön risti, ja siten se muistuttaa Englannin tunnusta. Tunnuksisto on peräisin eurooppalaisittain varhaiselta keskiajalta ja/tai myöhäisantiikista ja muistuttaa osaltaan siitä, että Georgia oli Armenian ja Etiopian ohella ensimmäisiä kristittyjä valtioita. Nelikenttiin sirotellut pienet ristit perustuvat reliefiin 400-luvulla rakennetussa ja yhä paikoillaan seisovassa Bolnisi Sionin katedraalissa. Georgiassa kuvio tunnetaan bolnur-katskhuri-ristinä, mutta kansainvälisesti sitä voi pitää eräänä ns. Jerusalemin ristin muotona. Lipun pohjana oleva suuri punainen Yrjön risti on esiintynyt georgialaisissa tunnuksissa myös jo viidennellä vuosisadalla.

Viiden ristin lippu erottuu kyllä selvästi muiden maiden tunnusten joukosta, mutta ei sitä voi mitenkään erinomaisen tyylikkäänä pitää. Pyrkimystä on jonkinlaiseen minimalismiin, mutta lopputulos näyttää pikemminkin täydeltä kuin levolliselta tai harmoniselta. Lippu välittää hyvin vanhanaikaisen vaikutelman: se näyttää kuuluvan pikemminkin ristiretkien aikaan kuin 2000-luvulle. Jos lippuunsa haluaa välttämättä sijoittaa jonkin uskonnollisen symbolin (risti, kuunsirppi, Daavidin tähti), yleensä yksi riittää. Vähemmän on usein enemmän. Vaikka symboliikkaa onkin suhteellisen raskaasti mukana, on väriskeema onneksi pidetty yksinkertaisena ja raikkaana. Se osoittaa varsin hyvää makua. Georgian nykyinen lippu on mielenkiintoinen keskiaikainen lisä globaaliin lippurivistöön. Arvosana: 7

Nykyinen lippu on otettu käyttöön ns. ruusuvallankumouksen jälkeen vuonna 2004, mutta vastaavaa sommittelua oli esitetty jo joitakin vuosia aiemmin. Kovin yllättävää ei liene, että varsinkin Georgian ortodoksinen kirkko on halunnut, että koko maata edustaisi lippu, jossa esiintyy juuri heidän tunnuksensa.

Ennen vuotta 2004 itsenäinen georgia käytti sekä sotienvälisenä että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisenä aikana viininpunaisen värin dominoimaa sommitelmaa:


Sitä ei voi pitää mitenkään onnistuneena, ja kun symboliikkakin on perin hämäräksi jäävää, on lipun vaihtoa pidettävä parannuksena. Tosin kaikkein surkein ja ala-arvoisin sekä silmiäsärkevin ilmestys on ehdottomasti ollut Georgian sosialistisen neuvostotasavallan (jota Suomessa kutsuttiin venäläisittäin Gruusiaksi) lippu:


Hyh. Siirtykäämme vaakunaan. Georgia vaihtoi myös vaakunatunnuksensa vuonna 2004. Nykyisin se näyttää tältä:


Georgian vaakunakilvessä komeilee maan suojeluspyhimys Yrjö tekemässä sitä, mitä ei tietenkään ikinä voinut tehdä, eli kukistamassa lohikäärmettä. Se ei muuten näytä tämän vaakunan perusteella edes olevan kovin kummoinen uroteko, sillä hirviö on pieni ja säälittävän oloinen, sellainen, jonka ylitse ajetaan vahingossa Ford Taunuksella matkalla kesämökille. Punavalkea keskuskilpi on aivan liian yksityiskohtainen, eikä siitä tahdo saada kovin helpolla selvää. Kilvenkannattajat, kaksi kultaista leijonaa, ovat kelvollisia, ja kruunu on tasavallan tunnuksessa vain hämmentävä. Tilpehööri ei sovi keskusvaakunan ikonitaiteesta muistuttavaan ilmeeseen.

Motto ძალა ერთობაშია kääntyy suomeksi muotoon Ykseydessä on vahvuus. Eräs maailman yleisimmistä valtiomotoista, esiintyy huomattavan usein ranskankielisenä.

Arvosana: 6


Georgian aiemmassakin vaakunassa esiintyi naurettavan yksityiskohtainen esitys Pyhästä Yrjöstä, tosin ilman lohikäärmettä. Sen sijaan ornamentaalinen koristekehys on varsin hieno. Ai niin, oli tietysti Georgian sosialistisella neuvostotasavallalla oma vaakunansa:
Kiitos kun muistutitte. Se onkin niin omaperäinen kerrassaan. No ainakin nyt tiedän, miltä Marxin vetoomus näyttää georgian kielellä.

Georgian kansallislaulu Tavisupleba eli Vapaus on sekin otettu käyttöön vuonna 2004. Sen takana on välillisesti sangen kuuluisa muusikko, merkittävimpiin georgialaisiin säveltäjiin kuuluva Zakaria Paliašvili (1871–1933).


Tavisupleba on yhdistelty Paliašvilin muutaman oopperan sävelmistä, ja lopputulos on laimea, sekava ja syvästi epämiellyttävä. Kelvollista alkufanfaaria lukuun ottamatta melodiat ovat ylivenytettyjä keskinkertaisuuksia, joita oikea säveltäjä kykenisi pyörittelemään kokoon koomassakin. Toivon, että kyse on vain sovittajien huonoista valinnoista ja huonosta mausta, sillä jos tämä edustaa Paliašvilin parhaimmistoa, on kyseessä väistämättä melkoisen lahjaton tapaus. Koominen sanoitus ei paranna asiaa. David Magradze (s. 1962) on kansainvälisesti ilmeisesti jokseenkin huomattava runoilija, mutta Tavisupleba ei vakuuta. Ehkä se on parempi alkuperäiskielellä, mutta Wikipedian tarjoama englanninkielinen käännös ei lupaa hyvää. Otetaanpa vain esimerkiksi kaksi ensimmäistä säettä:
"My icon is my motherland,
And the whole world is its icon-stand"
Voi hyvä luoja sentään. Iskelmänikkaritasoa tämän perusteella. Kokonaisuutena Tavisupleba (jonka nimeä on lisäksi lähes mahdoton näppäillä ensiyrittämällä oikein) on laimea ja tyhjänpäiväinen tapaus. Arvosana: 5

Georgian loppuarvosanaksi muodostuu kuutonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti