torstai 30. toukokuuta 2013

Printemps á Paris

Tiistai 23.4.2013 oli merkittävä päivä. Tuolloin ensimmäinen läntisen Euroopan keskeisistä suurista valtioista avasi avioliitot sekä eri että samaa sukupuolta oleville pareille. Ranskan kansalliskokous sääti asiasta lain, jonka presidentti François Hollande – jonka vaalilupauksiin laki kuului – vahvisti allekirjoituksellaan. Perustuslakikomissio tutki lain säätämisjärjestyksen perustuslaillisuuden, missä ei ollut ongelmia. Toinen merkittävä päivä oli keskiviikko 29.5. Tuolloin vihittiin ensimmäinen samaa sukupuolta oleva pari Montpellier'ssä. Tämä tarkoittaa sitä, että lakia on tämän jälkeen lähes käsittämättömän vaikeata kumota luopumatta länsimaisesta oikeusvaltiosta, koskapa moinen asettaisi kansalaiset vielä entistäkin pahemmin eriarvoiseen asemaan. Ranska koettaa elää mottonsa mukaisesti.


Kamppailu laista on ollut ankara ja katkera, ja kaikki katkeruus on ollut yksinomaan lakia vastustavalla puolella. Avioliittolain muuttamista vastustaneen kansanliikkeen johtohahmoksi nousi Virginie Tellenne, ilmeisen osuvalta taiteilijanimeltään Frigide Barjot, joka on aiemmin tunnettu kaveeraamisestaan Jean-Marie Le Penin ja eriasteisten neofasistien sekä antisemiittien kanssa. Tellennen liike onnistui kokoamaan vaikuttavan kokoisia mielenosoituksia mariage pour tous -lakia vastaan, ja on selvää, että kaikki näihin mielenosoituksiin osallistuneet eivät suinkaan olleet neofasisteja, äärivanhoillisia roomalaiskatolisia hörhöjä tai muuta sellaista odotettavissa olevaa sakkia. Sitäkin tietysti oli mukana, mutta joukossa oli takuuvarmasti myös kunniallisia konservatiiveja ja muita kelpo kansalaisia, jotka vain sattuvat tuntemaan jonkinlaista patoutunutta homovihaa. (Muutama kunniallinen mielenosoittaja korosti esim. BBC:n haastattelussa kunnollisuuttaan ja sanoi ottavansa loukkauksena, jos heitä kutsuu fasisteiksi tai homofobeiksi. Olen sikäli samaa mieltä, että ollakseen läsnä moisessa tapahtumassa ei ole mitenkään välttämätöntä olla fasisti, eikä sellaista johtopäätöstä pidä tehdä vain siksi, että kampanjan johtohahmo on aiemmin puuhaillut hyvin arveluttavissa porukoissa. Sen sijaan osallistuakseen moiseen on välttämätöntä olla homofobi, eikä sitä nähdäkseni voi pois pyyhkiä. Mutta on se toki itsessään vähän parempi kuin olla fasisti, myönnän.) 

Suomestakin oli edustusta, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti taukoa kotimaan politiikasta käydäkseen vastustamassa Ranskan kansalaisten yhdenvertaisuutta em. neofasistisen koomikon (yhdistelmä, joka sopisi hyvin perussuomalaisten joukkoon) masinoimassa post festum -mielenosoituksessa lain jo tultua voimaan. Soini ei tietystikään vailla sivistyneen ihmisen ranskan kielen taitoa kyennyt oikein käsittelemään heiluttamissaan banderolleissa esiteltyjä argumentteja, mutta eipä hän ole tässä asiassa ollut muutenkaan kovin vahvasti argumentaation tai edes dialogin kannalla. Dadaistisessa blogissaan (niin kuin foneemituotantoon kykenevät ihmiset asian ilmaisevat) Soini esitti näkemyksensä samaa sukupuolta olevien avioliitosta vailla minkäänlaisia perusteita. 

[Koska on aina hauskaa seurata, miten hienosti maisteri Soini esittelee veronmaksajien rahoilla akateemisesti koulutettua ajatusprosessiaan, lainataan osa hänen tavanmukaisen juostenkustusta kirjoituksestaan:
"Minulle avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Piste."
Niin juu kyllä, mutta esim. Ruotsissa, Alankomaissa, Belgiassa, Portugalissa, Uudessa-Seelannissa ja Argentiinassa ei ole, ja nekin sanoivat lähettävänsä pisteitä ym. välimerkkejä perään. Mutta olet Timo oikeassa siinä, että sinun nimenomainen avioliittosi on tietääkseni miehen (se oot sä itse) ja naisen (se sun puolisosi) välinen, joten siinä mielessä ihan kelpo väitelause, jolla on perusteet.
"En suostu käyttämään avioliittoa muissa yhteyksissä. Homoseksuaalisuus on yksi asia. Avioliitto on toinen asia. Samaan virkkeeseen ne eivät kuulu. Enkä niitä samassa lauseessa käytä."
Tässä meille tulee vähän pulmia, Hom- ei kun Timo kulta. Sä lähdet nyt tässä vetämään jotain grammaattista ohjeistusta esittämättä oikein mitään muita perusteita kuin oman väitteesi. Joten kumoan tuon väitteesi nyt ihan yhtä tehokkaalla ja uskottavalla lausumalla: avioliitto kuuluu myös samaa sukupuolta oleville, myös homoseksuaalisille pareille. Huomasitko, miten latasin mukaan tasan yhtä paljon argumentoivaa perustaa väitteelleni? Huomastitko varmana? Toki jos haluat, voin linkittää ja/tai tuottaa periaatteessa loputtoman määrän virkkeitä ja ihan jopa lauseita, joissa homoseksuaalisuus ja avioliitto esiintyvät yhdessä. Joten itse asiassa minulla on tässä enemmän perusteita takana. Mutta ehkä sä Timo laitat ne perusteesi vasta tämän väitteen jälkeen, mikä olisikin tehokas ratkaisu, koska kaikki jäivät vähän nyt odottamaan niitä.
"Avioliiton puolesta puhuu biologia ja terve järki. Ja minä."
Niin, no sinä ainakin, ja itse asiassa hirveän moni naimisiin haluava mies- ja naispari puhuu myös innokkaasti avioliiton puolesta. Biologia ja terve järki ovat hirveän epämääräisiä vain tuollaisina ilmaan heitettyinä käsitteinä, joten olisi valaisevaa, jos voisit hiukan avata, millä tavalla ne puhuvat minkäkin puolesta. Olisi hitosti vakuuttavampaa.
Ei siitä kenenkään pidä loukkaantua, että minulla on asiasta oma perusteltu mielipide.

Nyt sä olet Timo vähän väärässä tuossa. Sulla ei näet näytä olevan asiasta millään muotoa perusteltua mielipidettä, vaan pelkkiä ylimalkaisia väitelauseita, joita et perustele tai edes taustoita mitenkään. Sulta varmaan jäi vahingossa jonkun editointipulman tai sivujen päivityksen takia vahingossa ne perusteet pois, sillä en usko, että kuvittelisit, että pelkkä deklaratiivinen varmuus ja dramaattinen välimerkitys tekee mistään väitteestä perusteltua. Saatika että haluaisit edistää moista käsitystä laajemmin yhteiskunnassa. Se olisi näet tosi epätervettä ja suurin piirtein valehtelua. Mutta ehkä sä korjaat tämän asian nyt ja esität perusteesi. Se olisi erittäin kivaa, sillä monet ovat nähneet paljon vaivaa argumenttiensa eteen, esimerkiksi nyt vaikka minä, joka olen kirjoittanut juuri tästä asiasta yhden argumenttisarjan ihan tosissani. Ei se ole mikään paras varmaan, mutta pyrin siihen, että se olisi sisäisesti aika johdonmukainen ja helposti luettava. Mutta sä varmaan pystyt kokeneena päättäjänä paljon parempaankin, ja juuri siksi olisi niin mielenkiintoista nähdä sun perusteesi, Timo, ihan muuten kuin yksittäisten ja aika epämääräisten käsitesanojen (biologia, terve järki) kautta. Muuten ei tästä aiheesta keskustelusta tule oikein mitään, kun ei voida verrata näkökantojen perusteita. Mutta sä varmaan ymmärsit sen jo ja tuo kirjoituksesi lyhyys oli varmasti vain vahinko tms.]

Palatkaamme Ranskaan.
Kaikesta näkyvyydestään huolimatta mielenosoittajat eivät siis edusta ranskalaisten enemmistön näkökantaa. Kyselyt ovat toistuvasti osoittaneet, että selkeä enemmistö ranskalaisista (58-61 % kyselystä riippuen) kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Vastustajat ovat  vähemmistössä, ja lakiesitys oli odotettavissa jo ennen vaaleja, koska Hollande teki siitä sangen avoimesti osan kampanjalupaustensa kokoelmaa. (Odotamme innolla niiden muidenkin täyttymistä, M. Hollande; tämä lupaus toki oli kaikkein suoraviivaisin, myönnetään.) Tähän avoimuuteen ja selkeään kansan enemmistön tukeen on ollut erikoista, miten vastustajat ovat syyttäneet Hollandea ja Ayrault'n hallitusta diktatorisista otteista. Kun hallitus ja presidentti eivät mielenosoituksista huolimatta luopuneet laista, jonka itse lupasivat ennen vaaleja ja jolla on kansan enemmistön tuki takanaan, alkoi vastustajain leiristä pulpahdella ihmeellisiä syytöksiä diktatuurista

Epädemokraattista olisi ollut luopua tuossa tilanteessa lain läpiviemisestä. Kaiken sivistyneen ja rakentavan yhteiskunnallisen vaikuttamisen ulkopuolelle asettui Tellenne käsittämättömällä kommentillaan siitä, että presidentti Hollande jotenkin "haluaa verta, ja tulee saamaan sitä". Lausuma vaikuttaa yllytykseltä poliittiseen terroriin ja veritekoihin. Ja kaikki tämä demokratian sääntöjen mukaan pelaamisesta. On eri asia olla jotain tyhmää mieltä heikoin perustein ja tehdä asiansa tiettäväksi kuin lietsoa poliittista väkivaltaa. Tellenne ja hänen liikkeensä, sikäli kuin eivät johtajansa sanoista irtisanoutuneet, asettuivat yksiselitteisesti demokratian ja Ranskan tasavallan vihollisiksi.

Väkivaltaa ja sen uhkaa on toki saatu. Sitäkin yhdenvertaisen avioliiton vastustajilta. Ranskassa on tapahtunut huomattavan useita homofobisia väkivallantekoja Tellennen homovastaisen kampanjan käydessä yhä intensiivisemmäksi. Merkillepantavaa on, että asialla ovat olleet taloudellisesti verraten hyvin pärjäävillä alueilla asuvat ranskalaiset, joilla ei ole siirtolaistaustaa - toisin kuin usein tällaisissa hyökkäyksissä on asian laita. On mahdotonta osoittaa suoraa yhteyttä näiden väkivallantekojen ja julkisuudessa käydyn homovastaisen ja jopa demokratian ja laillisuuden periaatteita vastustavan kampanjan välillä, mutta varmaa näyttöä on lain vastustajien halusta turvautua väkivallalla uhkailuun, joko avoimesti omilla kasvoillaan Tellennen tapaan - tai sitten esimerkiksi lähettämällä anonyymisti kansalliskokouksen puhemiehelle kirjeessä ammusruutia ja käsky viivyttää äänestystä laista.

Mainittakoon myös, että äänestyksen jälkeen Vatikaanin äänitorvi, sanomalehti L'Osservatore Romano syytti Hollandea ja Ranskan hallitusta siitä, että nämä "eivät ole kuunnelleet" vastustajia. Katolisen kirkon puolivirallisen sanomalehden toimitus syyllistyy väärän todistuksen antamiseen Ranskan valtiojohdossa olevista lähimmäisistään. Hollande ja Ranskan hallitus nimenomaan ovat kuunnelleet asiassa sekä kannattajia että vastustajia. Kannattajia vain on suurempi osuus Ranskan väestöstä, kun taas vastustajat ovat vähemmistössä eivätkä lisäksi pysty oikein selittämään, miten muutos heidän elämäänsä haittaisi. Myös Vatikaani siis asettuu demokratian pelisääntöjä vastaan ja tekee sen vieläpä huomattavan epärehellisin ja totuudenvastaisin väittein. L'Osservatore Romanon artikkelissa ei muuten sanallakaan tuomita tai mainita väkivallantekoja aiheen tiimoilta. 

Lisää vastuutonta ja tyylitöntä väkivaltaa aiheesta saatiin, kun neofasistinen historioitsija ja kaikesta pahasta valistusaatetta syyttävä kiihkokatolinen esseisti Dominique Venner häpäisi 850-vuotisjuhliaan viettävän Pariisin Notre-Damen tuomiokirkon ampumalla itsensä kuoliaaksi pääalttarilla vaarantaen kaikkien 1500 muun kirkossa olleen hengen. Venner on pitkän linjan äärioikeistoradikaali, joka oli Jean-Marie Le Penin kanssa mukana OAS-terroristijärjestön puuhissa. OAS tunnetusti yritti mm. murhata vaaleilla valitun presidentti Charles de Gaullen, jonka ansiolistaan kuuluu mm. natsimiehityksen ja natsimielisen Vichyn hallituksen vastustaminen sekä Ranskan vapautuksen johtaminen. Virginie Tellennen ystävä ja Soinin porukoiden tunnetusti ylistämä Marine Le Pen kehui kovasti Vennerin vastuutonta julkista itsemurhaa. Tällaisissa porukoissa samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustaessa liikutaan.

Ranskan hyväksyntä samaa sukupuolta olevien avioliitolle on merkittävä askel. Tähän mennessä samaa sukupuolta olevat parit ovat saavuttaneet avioliittolainsäädännössä yhdenvertaisen aseman eri sukupuolta olevien parien kanssa lähinnä pienissä tai keskisuurissa eurooppalaisissa valtioissa; ainoa suurien ryhmään kuuluva maa tässä joukossa on ollut Espanja, joka nyt ei vain ole samanlainen kulttuurinen ja suuntauksellinen johtaja kuin Ranska – tai Britannia, jossa konservatiivihallitus puuhaa Ranskan sosialistihallituksen kanssa identtistä lainsäädäntöä.

Ranskan jälkeen tie on auki raivattavaksi Saksassa ja Italiassa. Saapasmaassa voi odottaa tähän asti ankarinta taistelua, sillä katolinen kirkko käyttäytyy maassa isännän elkein, vaikka edustaakin vieraan valtion – pikkuruisen absoluuttisen teokratia-monarkian – intessejä. Sen sijaan Saksassa on aihetta odottaa sangen pikaisia edistysaskelia. Nyky-Euroopassa Saksa ja Ranska, ja myös niiden kansalaiset, vertailevat jatkuvasti toisiaan. On aiheellista kysyä, miksi Saksassa avioliittolaki rajaa tietyt parit ulkopuolelleen, kun Reinin tuolla puolen asia on toisin. Uskaltaisin ennakoida, että avioliittolain uudistus nousee lähitulevaisuudessa vakavaan poliittiseen valtavirtakeskusteluun myös Saksassa, missä samaa sukupuolta olevien avioliiton kannatus on vielä yleisempää kuin Ranskassa. 

On muistettava, että Saksan kristillisdemokraatit eivät ole mikään säälittävä homovihaajien ja evankeloivien kielilläpuhujien hihhulipuolue samaan tapaan kuin Adenauerin perintöä nimivalinallaan häpäisevä suomalainen kaimansa. Lisäksi Angela Merkelin pitää ehkä henkisesti valmistautua siihen, että tarvitsee yhä liittopäivävaalien jälkeen koalitiokumppanin, jos aikoo jatkaa kanslerina. Mahdolliset kumppanit todennäköisesti suhtautuvat varsin myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Merkelin hävitessä vaalit taas SPD-johtoinen uusi hallitus ottaisi avioliittolain uudistamisen todennäköisesti joka tapauksessa ohjelmaansa. Ei ole ehkä todennäköistä, että Merkelin CDU asettuisi virallisesti ennen vaaleja kannattamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoa, mutta en jaksa uskoa, että sitä erityisesti virallisesti kovin lujaa vastustettaisiinkaan. Saksassa kannatus samaa sukupuolta olevien avioliitolle on kansan keskuudessa vielä suurempi kuin Ranskassa.

Saksan jälkeen vuorossa olisi todennäköisesti seuraavana Itävalta, joka, vaikka onkin vahvasti katolinen, tapaa seurata melko tarkasti Saksan yhteiskunnallisia tapahtumia. (Sveitsistä on paha sanoa mitään varmaa, kun siellä osissa maata naiset saivat äänioikeudenkin vasta 1991.) Tämän jälkeen yhdenvertaisuusaallon seuraavat laineet todennäköisesti löisivät Sloveniassa ja Tšekissä. 

Vaan entäpä Suomi? Täälläkin enemmistö kansasta kannattaa avioliiton ulottamista samaa sukupuolta oleviin pareihin. Mutta legendaarisissa Säätytalon neuvotteluissa vuonna 2011 muodostettu kyborgihallitus hankki pienimmäksi riipakseen kristillisdemokraattisen puolueen, joka on viimeiset nelisen vuotta käynyt lähinnä pelkällä homovihalla parin prosentin aborttihölinän kera.

Vaan arvatkaapa, mikä samaa sukupuolta olevien avioliitossa on niin hauskaa? Sitä voi vastustaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta kun se on kertaalleen hyväksytty ja kodifioitu länsimaisen demokratian lakikirjaan, on sitä aivan helekutin hankala enää perua. Jos näet yksikin samaa sukupuolta oleva pari on ehtinyt avioitua, on pirun paha ruveta enää oikeusvaltiossa perumaan ao. lakia asettamatta kansalaisia todella räikeästi eriarvoiseen asemaan. Kamppailussa samaa sukupuolta olevien avioliitosta kannattajat voivat kärsiä rajattomasti tappioita, mutta heidän tarvitsee voittaa vain yhden ainoan kerran. Vastustajat voivat kärsiä tappion vain kerran, mutta se on lopullinen. Ja Suomessa heidän lopullinen tappionsa on lähellä. Koska ilmiö on kansainvälinen, mainittakoon tässä vielä, että OECD:n äskettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan maailman onnellisimmat ja parhaiten voivat kansat elävät maissa, joissa homoseksuaalisuus on laajasti hyväksyttyä. Top kympin joukkoon päässeistä maista kuudessa on voimassa samaa sukupuolta olevien avioliitto, ja muissa neljässä se on etenemässä tai voimassa osissa maata.

Kiistaton lisähyöty on siitä, että nyt maailmalla on mahdollisuus testata empiirisesti roomalaiskatolisen kirkon väitteitä. Katolisen kirkon edustajat ovat jatkuvasti Ranskassa varoittaneet siitä, miten samaa sukupuolta olevien avioliitto tuhoaa perheen, sosiaaliset suhteet, yhteiskunnallisen jatkuuvuden perustan ja täten koko yhteiskunnan ja sivilisaation. Tai voimme siis testata asiaa Ranskassa. Muualla asiasta on jo yhteiskunnallista kokemusta. Olettaisin, että kun ennustetaan niin kovin vakavia seurauksia, alkaisi merkkejä näkyä varsin selvästi viimeistään, kun samaa sukupuolta olevien avioliittojen laillistamisesta on kulunut yksi sukupolvi. Alankomaissa takana on reilu kolmannes sukupolvesta, Belgiassa melko tarkkaan kolmasosa. Näiden maiden yhteiskunnat toimivat tietääkseni ainakin yhtä hyvin kuin ennen vuosia 2001 tai 2003. Mutta jäämme odottamaan. Joskus vuoden 2030 paikkeilla odottaisin jotakin todella dramaattista. Sitä odotellessa saadaan vielä kohotella useita maljoja yhä uusissa valtioissa, jotka asettavat kansalaisiaan yhdenvertaisempaan asemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti