lauantai 10. elokuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guam

Vielä hetken harhailee kansallissymboliarvostelujen sarja epäitsenäisillä alueilla. Mikronesiassa sijaitseva Guam (Guåhån) on Yhdysvaltojen eteläisin erillisalue, jonka asukkaat valitsevat itselleen kuvernöörin ja 15-paikkaisen senaatin. He eivät kuitenkaan voi äänestää liittovaltiollisissa vaaleissa, kuten presidentin- tai edustajainhuoneenvaaleissa, sillä Guam ei ole osavaltio eikä kuulu mihinkään toiseen osavaltioon. Guam tosin lähettää Washingtoniin yhden äänettömän kongressiedustajan.

N. 2000 eaa. chamarrot asuttivat Mariaanien saariston. 1500-luvun alussa Fernão de Magalhães liitti Guamin Espanjan valtakuntaan, jonka osana se pysyi aina vuoden 1898 espanjalais-amerikkalaiseen sotaan, jonka rauhanteossa Espanja luovutti saaren Yhdysvalloille. Yhdysvallat on siitä lähtien hallinnut saarta lukuun ottamatta vuosia 1941-44, jolloin Japani miehitti sitä varsin brutaalisti. Tiettävästi viimeinen japanilaissotilas, kersantti Shoichi Yokoi, löydettiin viidakosta ja lähetettiin kotiinsa vuonna 1972.

Nykyisin Guamilla, jonka pinta-ala on n. 541 km2, on 160 000 asukasta. Pääkaupunki on Hagåtña, jossa asukkaita on hieman yli tuhat.  


Hyi helvetti.Guamin lippu näyttää siltä kuin joku synnyttäisi maisemapostikorttia. Muutenkin kaikki on kirjaimellisesti päin vittua. Punainen kehys kirvelee silmään tummansinisen vieressä, ja sitä paitsi kehys on liian ohut toimiakseen edes keskinkertaisesti. Ja sitten tämä vaginanmallinen kammotus lipun keskellä, voi Guamin kevät. Naurettavan naiiviin väriliitumaisemaan on vielä päätetty kirjailla territorion nimi, jotta varmasti kaikki tyylittömyyden tunnusmerkit täyttyisivät. Tämä sommitelma on järkyttävän huono, eikä sitä olisi ikinä pitänyt päästää edes ehdokaslistalle.

Arvosana: 4

Gäh. Guamin sinetti. Postikortti synnytyskanavassa.Typerä, naivistinen, tyylitön, ruma, ärsyttävä, freudilaisesti epäilyttävä.
Arvosana: 4


Guamin hymni Stand Ye Guamanians eli Fanohge Chamoru on otettu käyttöön jo vuonna 1919. Laulun on säveltänyt ja englanniksi runoillut Ramon Manalisay Sablan. Chamorronkielelle sen on kääntänyt Lagrimas L. G. Untalan. Virallisissa valtiollisissa yhteyksissä se esitetään vain Yhdysvaltain Tähtilipun (Star-Spangled Banner) jälkeen, mutta esimerkiksi olympialaisissa, jonne Guam lähettää oman joukkueensa, se esitettäisiin yksin, jos joku guamilainen joskus sattuisi voittamaan. Ei ole vielä tapahtunut sellaista. 

Sävelmä on kankea, yhdentekevä ja pliisu, mutta ei sentään tuskallinen.

Arvosana: 6

Guamin loppuarvosana on alhainen 4,7.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti