maanantai 23. syyskuuta 2013

Hetero Heil

Olin alun perinkin sitä mieltä, että olisi tarpeetonta ja jopa haitallista masinoida minkäänlaista paikan päälle vaivautuvaa vastamielenilmausta Helsingissä viikonloppuna järjestettyyn vuoden mediatapaukseen, Hetero Prideen. (Ja mitä helvetin "tasa-arvoa" muka on, että rintamamieseläkettä saavat vain sotaveteraanit? Ja entäs tää, etteivät ottaneet minua sairaalaan hyysättäväksi ja ruokittavaksi, että miksi terveitä syrjitään, vaikka olemme enemmistö? Ja missä ovat vammattomien palvelutalot? Miksi kehitysapu suuntautuu vain kehitysmaihin, eikä esim. Sveitsiin? Ja miksi juutalaisilla on kokonainen valtio, mutta kristityillä vain pari vaivaista pytinkiä Rooman keskustassa?) Osasin aavistaa aivan oikein, että paikalle saapuisi niin säälittävä joukko niin sekoa sakkia, että tämä olisi ns. parasta mainosta homojen yhdenvertaiselle asemalle yhteiskunnassamme. On turha mennä väliin oman asiansa vuoksi, kun tumpelo kampittaa itseään. Ainakin TV-kuvissa vilahtanut ilmeisesti anarkisti/höyrypäätransfeministiporukka ei voi kuin legitimoida, vaikka vain vähäisesti, tätä syvästi huvittavaa tempausta.

Syvästi huvittavaa ja syvästi tyydyttävää on näet ollut seurata tapahtumain kulkua. Medianäkyvyyden kannalta hyvään saumaan tuli Ylen äskettäinen dokumentti/tragikomedia Liikaa homotusta. Kaikki ohjelmassa henkilöinä esiintyvät ovat sangen huvittavaa katsottavaa, mutta ehdottoman komediakruunun vie perussuomalaisten (minkä muunkaan) kangasalalainen kunnallispoliitikko Jani Viinikainen. Kaiken tähän mennessä tapahtuneen perusteella olen taipuvainen uskomaan, että Viinikainen on jonkin Kummeli-elokuvan hylätyn käsikirjoituksen henkilöhahmo, joka on jotenkin onnistunut murtamaan omamme ja fiktioulottuvuuden rajan. Viinikaisen dualistinen konspiratorisuus yhdistettynä perustelemattomina esitettyihin ja keskinäisesti riitasointuisiin argumentinneljänneksiin on itsessään hauskaa, mutta loppusilauksen suo miehen hämmästyttävä koominen vivahteikkuus ja ennen kaikkea ajoitus. Miehen koko habitus tukee hahmon komiikkaa, ja intonaatio on niin ilmiömäinen, että purskahtelin tämän tästä hersyvään nauruun häntä katsellessani ja kuunnellessani. Ja tietysti Viinikainen on yksi Hetero Priden primus motoreista. (Itse Hetero Priden järjestäjä, perussuomalainen [mikä muukaan] kunnallispoliitikko Jani Salomaa, ei ole hahmona yhtä hauska, vaikka hänen haastattelunsa HS:n viikkoliitteessä 20.9.2013 onkin erittäin hupaisa.)

Viinikaisella on jo jonkinmoinen nettijalanjälki, ja kaikki alan touhuja vähänkään seuraavat tietävät, että tämä yhteiskunnallisesti laaja-aktiivinen kunnallispolitiikko on erityisen viehättynyt uusnatsitouhuista. Käsitykset siitä, miten syvällä toiminnassa mies oikein on, vaihtelevat, mutta ainakaan Viinikka ei koskaan onnistu pysymään kaukana piireissä jo legendaksi muodostuneesta Klaus Elovaarasta, josta ehkä parhaan ja hyvin totuudenmukaisen tiivistelmän tarjoaa Hikipedia.

Tapahtumaan otti osaa vielä Elovaaraakin suurempi natsihörhöidoli, tamperelainen Seppo Lehto, joka on tehnyt kampanjatyötä avoimesti hakaristin alla, ja jonka henkilöön käyvä kirjoittelu on huomioitu tuomioistuimissakin. Muu osanottajajoukko oli nähtävästi ideologisesti samoilta suunnilta. Kuten kuva-aineisto osoittaa, on huomattava osuus Suomen ylpeistä heteroista uusnatseja. Viinikainen tietysti valehteli natsitouhuistaan ja siitä, että päätyi kuvaan vahingossa. Riittävän ilmeisen kiinnijäämisen jälkeen hän suostuu tulemaan totuutta hiukan vastaan. Yhä toki väittää mies, ettei koe uusnatsismia läheiseksi. (Suhteesta siihen alkuperäiseen echt-tuotteeseen ei ole virallista tietoa.)

Tämä juuri on sitä parasta mahdollista mainosta. Kristillisdemokraatti Asmo "Ass-Moe" Maanselkä (oikeasti, mikä hiton etunimi muka Asmo on?) löytää itsensä jälleen helsinkiläisen pride-tapahtuman suhteen samasta seurasta uusnatsien kanssa, mikä kielii johdonmukaisesta linjasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko oli myös mukana jakolinjan uusnatsipuolella. Tosin en usko, että hänellä asiaan liittyy kovin syvää ideologista vakaumusta, sillä mies tuli jo osoittaneeksi, ettei ymmärrä edes, mitä evoluutioteoria käsittelee

Tapahtumajärjestäjä Salomaa teki tietysti sen ovelan vedon, että julisti epätavallisesti jo etukäteen tapahtuman tyystin huumoripohjaiseksi (mutta ei silti antanut viitteitä siitä, että olisi jotenkin tiedostanut touhun absurditeetin). Yleensähän persupiireissä näin tehdään vasta post festum. Ainakin voi olla tyytyväinen siihen, että Suomessa on ilmeisesti humoristisemmat uusnatsipiirit kuin missään muualla. Mielenkiintoista on seurata, miten perussuomalaisten puolueorganisaatio suhtautuu Viinikaisen uusnatsikaverikuviin ja niistä valehteluun. (Ainakin valtiopäivien johdonmukaisimmin huumorilinjalla luoviva jäsen Juho Eerola [ps, mikä muukaan], todennäköisesti pitää sitä erinomaisena ja älykkäänä huumorina, mutta hänen nyt ei tiedetä ikinä suhtautuneen vakavasti mihinkään, joten en tiedä, voiko laskea.) 
Päivitys: Kangasalan perussuomalaisten valtuustoryhmä on erottanut Viinikaisen, joka on samalla itse eronnut perussuomalaisista. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin taas, jälleen ja vielä kerran eräs näistä lukuisista yksittäistapauksista. Voisiko ehkä nyt jossain vaiheessa myös media kiinnostua perussuomalaisaktiivien kansallissosialistisista kytköksistä? Voisi olla tutkivalle journalismille ihan aihetta, ettei tarvitsisi varsinaisen median koko ajan ravata somen perässä tällä saralla.

Itsehän en ole sitä mieltä, etteikö mielenosoituksia sun muita tapahtumia saisi järjestää. En ole sitäkään mieltä, etteikö natsitervehdyksiä saisi tehdä. Mutta kiva olisi tosin olla rehellinen touhuissaan, eikä ainakaan ihan suoraan julkisuuteen valehdella sinne ensin hankkiuduttuaan. Mutta kukin tuhisee tyylillään, ylpeät heterot vaikka sitten roomalaistervehdyksen ja hätävalheen voimalla. Itse pidän pepun paneksimista jokseenkin kunniallisempana ja siistimpänä toimintana, mutta eipä kukaan minua Eduskuntatalon edustalle pakottanut, joten samapa tuo. Parempi tämä on kuin kemiallisin asein toteutettu terroritouhu, joten porukka on sikäli edistynyt. Kai otetaan ensi vuonna uusiksi?

3 kommenttia:

  1. Homokaasua ilmassa? ;)

    Suomi suomalaisille terveisin

    VastaaPoista
  2. Varsinainen Suomihan päättyy pohjoisessa Pyhäranta–Loimaa-akselille ja idässä Somerolle. En paljon piittaa, kuka sen jäljelle jäävän Satunnais-Suomen saa, olkoon vaikka Kultainen Orda tai akkadilaiset.

    VastaaPoista
  3. Homokaasua on tietääkseni ilmassa vain kahdessa tilanteesa

    (a) kun homosaation vastustajat kaasuttaa Gay Prideä. (Temppu joka ei ole vainoa, toisin kuin se, että ennen hetero pride -tilaisuutta ryhmä kohkaa vainosta kun ei saada tarpeeksi järjestyksenvalvojia. Kun siis ei ole osatty älytä miettiä tapahtumanjärjestäjänä tätä ilmiselvyyttä ensin ja sitten tajuttu että sisäpiirillä ei ole taitoa. Eli omasta inkompetenssista tulee joku vainoasia. Ja sitten tapahtuman jälkeen korostetaan marttyyrinkruunua kun paikalla olikin turvallisuutta valvottu. Että kun oli paikalla niin oli paikalla tarpeeseen. Klassinen yritys pelata "kävi miten kävi, niin me voitamme" -säännöillä. Joka on halveksittavien typerysten ja ali-ihmisten strategia. Esim. punaviherfeminististalinistipitkätnegatiivisillakonnotaatioillaviritetytviholliskuvaalietsovatismilista.)

    (b) Kun homo pieree. Tätä tapahtunee useammin kuin ylläolevaa. Se näyttää vähän samalta kuin se, kun koraanille paskantava sika. Ja kuulostaa siltä vielä enemmän. Kiitos.

    VastaaPoista