maanantai 16. syyskuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guinea

Kansallissymbolikritiikin kiertue kaartaa jälleen Länsi-Afrikkaan ja laskeutuu Guinean tasavaltaan. Ranskan siirtomaavallasta vuonna 1958 itsenäistynyt valtio kärsii pahasta epävakaudesta, eikä sen parlamentti ole kokoontunut kertaakaan sitten vuoden 2008. Pitkälti poliittisen epävakauden ja diktatoristen hallitsijoiden vuoksi maailman suurimpiin bauksiitin tuottajiin kuuluva maa on Afrikan köyhimpiä.


Guinean lippu seuraa tunnollisesti panafrikkalaista värisymboliikkaa. Ranskan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa merkittävin itsenäisyysliike oli RDA-puolue (Rassemblement Démocratique Africaine), jonka tunnusvärit ovat Etiopian lipun innoittamat. Niiden erillisesti määritelty maakohtainen symboliikkakin pätee useimmissa näitä värejä käyttävissä maissa: punainen symboloi kamppailua ja uhrauksia, keltainen vaurautta ja aurinkoa, vihreä hedelmällisyyttä, viljelystä ja metsiä. Vertikaalisen trikolorisommitelman voi helposti yhdistää siirtomaaisäntä Ranskaan. 

Selkeä lippuratkaisu ei juhli omaperäisyydellä, eikä mitään säväyttävää elementtiä ole saatu mukaan. Lippu on selvästi afrikkalainen, mutta mitään erityisesti guinealaista siinä ei ole. Se on persoonaton ja huonosti erottuva monista muista hyvin samantyyppisistä afrikkalaislipuista; esim. Malin tunnus on lähes identtinen, vain tanko on toisella puolella. Tylsä esitys, joka ei ota riskejä, ei erotu lähialueen tunnuksista eikä jää mieleen.  
Arvosana: 6


Jos on Guinean lippu masentavan keskinkertainen, niin vaakuna vasta surkea esitys on. Kullanväriset ääriviivat hädin tuskin erottuvat tylsänvalkeaa kilpeä vasten. Kuva-aihe on kaikessa rauhansymboliikassaankin mielikuvitukseton, ja kansallisvärien integrointi tunnukseen on toteutettu kömpelösti. Ranskankielinen motto TYÖ, OIKEUS, SOLIDAARISUUS on on geneerinen ja näyttää rumalta. Aivan kuin toivottaisiin, että tämä kunnianhimoton tunnus jätettäisiin tyystin huomiotta. Koska tämä vaakuna epäonnistuu kaikkein alkeellisimmillakin visuaalisen kulttuurikompetenssin tasoilla, en voi antaa muuta kuin hylkäävän arvosanan: 4.

Kuriositeettina mainittakoon, että vuodesta 1993 vuoteen 2011 Guinea käytti hieman toisenlaista vaakunaa, jota jostain syystä karsittiin nykyiseen muotoonsa melko äskettäin. Aiempi vaakuna näytti tältä:


Vaikka se on hyvin keskinkertainen ja tylsähkö ilmestys, osoittaa se sentään värien käyttönsä puolesta edes perustavanlaatuista graafista kompetenssia (paitsi mahdollisesti punavihersokeille).
Tosin vuonna 1960 käyttöön otettu ensimmäinen itsenäisyysvaakuna oli ehkä maan paras siinä mielessä, että sen voisi jopa eläinaiheensa vuoksi muistaa kerran nähtyään, vaikka väritysratkaisu onkin omituinen ja kuva-aiheen käsittely kuvakirjamaisen infantiili:



Guineassa on muuten yhä jäljellä jonkin verran norsuja, joskaan tiettävästi ei tässä kilvessä esiintyvää, tieteelle tuntematonta vihreää alalajia.

 

Guinean kansallislaulu on nimeltään yksinkertaisesti Liberté eli Vapaus. Se on pysynyt kansallislauluna vuodesta 1958 saakka. Kappale perustuu Alfa yaya -nimiseen perinnesävelmään, josta sen on kansallislauluksi sovittanut Fodéba Keïta (1921–1969). Sanoituksen laatija on tuntematon, mutta ei ole kovin kaukaa haettu ajatus, että Keïta olisi senkin takana.

Keïta oli monipuolinen taiteellinen lahjakkuus, joka harjoitti musiikin lisäksi runoutta ja teatteria. Hän oli läheisesti mukana Länsi-Afrikan itsenäisyysliikkeessä. Guinean itsenäistyttyä itsevaltainen presidentti Ahmed Sékou Touré nimitti Keïtan puolustus- ja turvallisuusasioista vastaavaksi ministeriksi vuonna 1961 – outo valinta kulttuurivaikuttajalle. Keïta ei onnistunut rakentamaan visioimaansa vapaata Afrikkaa, vaan hän päätyi tutkimaan ja löytämään lukuisia salajuonia – osa todellisia, osa ei – presidentin kaatamiseksi. Irvokas tragikomedia sai viimeisen näytöksensä, kun Keïtaa itseään alettiin epäillä vehkeilystä. Hänet teljettiin pahamaineiseen Camp Boiron kidutuskeskus/vankilaan, jonka hallinnosta hän oli itse ollut ministerinä vastuussa. Fodéba Keïta teloitettiin nälkiintyneenä ilman oikeudenkäyntiä toukokuussa 1969. Sékou Touré pysyi presidenttinä kuolemaansa (1984) saakka vaihdettuaan maan nimen Guinean vallankumoukselliseksi kansantasavallaksi, josta jo näkee, että kyseessä oli varmasti suuri inhimillinen menestystarina. Keïta oli aiheellista mainita tässä, koska hän edustaa aika hyvin sitä, mitä voisi kutsua afrikkalaiseksi tragediaksi.

Joka tapauksessa Liberté, vaikka pysyykin guinealaisille suurimmaksi osaksi saavuttamattomana unelmana käsitetasolla, on kansallislaulujen joukossa melko korkeatasoinen tuotos. Sanoitus on mahtipontinen ja dramaattinen, ja kansallislauluksi korostaa erikoisen paljon panafrikkalaista aatetta: laulussa mainitaan Afrikka useammin kuin Guinea. Melodia on erittäin kaunis, pehmeä ja ylevä sekä mahtailusta pidättyvä. Pidän omaperäisestä noususta. Lisäksi kappale on ytimekäs, eikä säkeistöjä ole kymmenittäin. Kyseessä on selvästi paras tähänastisista afrikkalaisista kansallislauluista, joka on kilpailukykyinen muidenkin mantereiden huippujen kanssa. Arvosana: 10

Guinean loppuarvosana on 6,7. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti