sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guyana

Kansallissymbolikritiikin kiertue poikkeaa pitkästä aikaa Etelä-Amerikan mantereelle. Vuorossa on Guyanan osuustoiminnallinen tasavalta, aiemmin Brittiläisenä Guyanana tunnettu. Paha sanoa, kumpi nimistä on parempi. Ainakin se entinen oli helpommin ymmärrettävissä. Mitä ihmettä osuustoiminnallisuus (engl. co-operative) tarkoittaa valtiollisessa kontekstissa? Jättäkäämme nämä pohdinnat valtioviisaille.

Asukkaita on tässä enimmäkseen viidakosta koostuvassa maassa hieman alle 800 000. Pinta-alaa on noin kaksi kolmannesta Suomen vastaavasta, ja Venezuela vaatii siitäkin suurinta osaa itselleen. Melkein kaikki asuvat alavalla rannikkomaalla, ja väestön koostumus on hyvin monipuolinen. Suurimmat ryhmät ovat intialais- ja afrikkalaisperäiset guyanalaiset, ja näiden lisäksi joukossa on tietysti myös eurooppalaisperäisiä (varsinkin brittiläisiä ja hollantilaisia), intiaaneja ja monensorttisia sekoituksia edellämainituista. Sokerin- ja riisinviljelyn lisäksi maassa harjoitetaan merkittävästi kaivostoimintaa.


Guyanan lipun on suunnitellut arvostettu amerikkalainen veksillologi Whitney Smith (s. 1940). Lippu otettiin käyttöön Guyanan itsenäistyessä Britanniasta vuonna 1966. Smithin alkuperäinen ehdotus ei pitänyt sisällään mustaa eikä valkeaa reunusta, mutta ainakin valkean lisäämistä voi pitää hyvänä ratkaisuna. Lippu näyttää päältä katsoen olevan kytköksissä panafrikkalaiseen perinteeseen, mutta sitä ei ole ainakaan tietoisesti tavoiteltu, vaikka suuri osa väestöstä toki onkin afrikkalaisperäistä. (Guyana ei suuntaudu Afrikkaan eikä edes Etelä-Amerikkaan, vaan toimii läheisessä yhteistyössä Karibianmeren saarivaltioiden kanssa.)

Guyanan lippu on hyvin dynaaminen ja energinen. Sommittelu on rohkeaa ja luo vastustamattoman mielikuvan liikkeestä. Kolmionkärjet tekevät vaikutelmasta terävän, hieman villin ja kineettisen. Vihreä, keltainen ja punainen eivät aina ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta Guyana jakaa nokkelasti ja dramaattisesti koko lipun suuriin kolmioihin, mikä tekee värien vuorovaikutuksesta mielenkiintoista. Valkea ja musta reunus tuovat lippuun selkeyttä ja terävyyttä, joskin on myönnettävä, että punaisen kolmion musta reunus on vaarassa varastaa shown. Onneksi sitä on käytetty hyvin ohuelti.

Tämä hätkähdyttävä, säväyttävä ja alkuvoimaisen tyylikäs lippu jää korkeimmasta mahdollisesta arvosanasta hitusen vain siksi, että musta väri dominoi herkkää väribalanssia hieman liikaa kiinnittäen huomiota erityisen painokkaasti lipun tangonpuoliseen puoliskoon, joka voi näin korostettuna vaikuttaa hieman turhankin touhukkaalta. Erinomaista työtä silti. Tätä kelpaa liehuttaa, Chilen ohella ehdottomasti paras tähän mennessä kohtaamistamme eteläamerikkalaisista lipuista. 

Arvosana: 9½


Guyanan vaakuna on ollut käytössä koko itsenäisyysajan, vuodesta 1966 alkaen. Britannian kuninkaallinen vaakunavirasto (College of Arms) myönsi itsenäistyvälle valtiolle tämän tunnuksen, joka on rasittavan vastakohtainen. Valkea on tylsä pohjaväri vaakunalle, ja erityisen mitättömältä kilpi näyttää, kun sen kannattajiksi on nostettu kaksi kullanhohtoista jaguaaria, jotka varastavat huomion niin täydellisesti, että ne tekevät tunnuksen muihin yksityiskohtiin paneutumisesta lähes mahdotonta. Jaguaarit pitelevät tassuissaan kilven lisäksi hakkua sekä sokeriruokoa ja riisinvartta esitellen näin maan merkittävimmät elinkeinot.

Myös vaakunan laella tönöttävä kypärä kruunukoristeineen kerää enemmän huomiota kuin itse kilpi. En nyt ryhdy aprikoimaan, miten turnajaistyyppinen silmikkokypärä liittyy Guyanaan, mutta ainakin sen kruununa komeilee perinteinen intiaanipäähine, jonka läsnäolo on perustelua.

Itse kilpi jää täysin sivuun aneemisen valkean pohjavärinsä sekä hajanaisen sommittelunsa vuoksi. Vaakunaan, varsinkin valtiolliseen vaakunaan, olisi hyvä saada selkeyden ja yhtenäisyyden vuoksi yksi heraldinen aihe, mutta tähän kilpeen on niitä tungettu kolme. Ylinnä komeilee viktorialumme (Victoria amazonica), jonka lehden halkaisija voi olla kolmekin metriä ja kantaa ihmisen painon. Kolme vaaleansinistä laineraitaa symboloivat maan kolmea tärkeintä jokea (Essequibo, Demerara, Berbice) ja yleisemminkin runsaita makean veden varantoja. Alinna vaakunakilvessä komeilee alueelle tunnusomainen lintu, hoatsin eli haisukäki (Opisthocomus hoazin). Se on omaperäinen ja ainutlaatuinen valinta, ja on kieltämättä mukavaa, että tämä arvoituksellinen siivekäs, jonka evoluutio ja asema lintujen sukupuussa on yhä pitkälti hämärän peitossa, on päässyt edes parrasvalojen laitamille. Konventionaalisessa mielessä eläin ei ehkä ole kaunis, mutta onpahan omintakeinen:
Geoff Gallice
One People, One Nation, One Destiny on mottona iskevä, mutta tavanmukaisen tarpeeton ja muistuttaa hieman liikaa (oletettavasti tahattomasti) erästä keskieurooppalaista tunnuslausetta, joka meni muodista 20. vuosisadan puolivälin tienoilla. 

Guyanan vaakuna on turhauttava. Itse vaakunakilpi on tunnuksen huomaamattomin ja vaatimattomin osa. Parannusta voisi hakea yksinkertaistamalla kilpeä. Se voisi keskittyä vain joko hoatsiniin tai lumpeeseen ja karsia muut elementit. Väritystä olisi myös syytä miettiä, sillä keltainen on niitä värejä, joihin silmä tarttuu, ja tällä hetkellä jaguaarit omivat kaiken huomion itselleen. Toisaalta on siistiä, että tunnuksessa ylipäänsä esiintyy jaguaareja.

Arvosana: 6

 

Dear Land of Guyana, of Rivers and Plains on toiminut maan musiikillisena tunnuksena muiden symbolien tapaan yhtäjaksoisesti vuodesta 1966. Archibald Leonard Luker laati sanat ja Robert Cyril Gladstone Potter sävelen.

Sanat ovat ylevät ja kankeat omituisine sanajärjestyksineen ("Dear land of Guyana, to you will we give, / Our homage, our service, each day that we live"). Hymni on kaunis, melodinen ja arvokas, mutta myös aika sävytön, anonyymin oloinen ja ennalta-arvattava. Se edustaa kansallislaulujen joukossa entisten Britannian alusmaiden suosimaa hyvää, vakaata ja turvallista keskinkertaisuutta. Arvosana: 7.

Guyanan loppuarvosanaksi muodostuu 7,5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti