maanantai 16. joulukuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Intia

Kansallissymboliarvostelujen sarja ottaa roiman askeleen kohti entistä suurempaa kattavuutta. Tällä kertaa vuoronsa saa Intian tasavalta, jonka piiriin kuuluu yli 1200 miljoonaa asukasta, huomattava osa planeettamme väestöstä. Vuonna 1947 Brittiläisen imperiumin vallasta itsenäistynyt Intia on maailman väkirikkain demokratia, joskin köyhyys ja kansalaisyhteiskunnan hyvin vaihteleva toiminta aiheuttavat ongelmia. Intia on pikemminkin historiallinen ja geografinen luomus kuin mikään selkeästi määriteltävä etninen tai kulttuurinen kokonaisuus, kielellisestä homogeniasta puhumattakaan. Rajariidat ovat kärjistyneet sodaksi neljä kertaa Pakistanin ja kerran Kiinan kansantasavallan kanssa. Intia on laajentunut alueellisesti viimeksi vuonna 1975, kun nimellisesti itsenäisen Sikkimin kuningaskunnan monarkia lakkautettiin ja maasta tuli Intian 22. osavaltio.

Intialla on suunnattoman vilkas ja monipuolinen historia, ja maan kulttuurinen, uskonnollinen ja etninen monimuotoisuus on huomattavaa. Kaikesta tästä aineksesta ammentamalla moderni Intia on päätynyt seuraaviin valtiollisiin symboleihin:


Intian lippu on alakuloinen pettymys. Yksinkertaisesti Trikoloriksi (तिरंगा, Tirangā) kutsuttu tunnus koostuu kolmesta tasamittaisesta horisontaalisesta kentästä, joista ylin on vaalean oranssi, keskimmäinen valkea ja alin vihreä. Keskellä valkeaa kenttää on sininen 24-puolainen pyörä, jota kutsutaan Ashokan chakraksi. Tätä symbolia käytti erinäisissä virallisissa yhteyksissä lähes koko Intian niemimaata 200-luvulla eaa. hallinnut keisari Ashoka. Ashoka oli buddhalainen, ja symbolilla on uskonnollisia merkityksiä sekä hinduille että buddhalaisille, mutta niitä on yli 24, enkä aio ryhtyä niitä tässä luettelemaan. Kokonaisuutena pyörän on tarkoitus symboloida dharmaa. Tämä käsite esiintyy hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, jainalaisuudessa ja sikhiläisyydessä useimmiten merkitsemässä jonkinlaista kosmista oikeudenmukaisuutta, ja Intian kansallislipussa sen on tarkoitus edustaa järjestystä ja oikeudenmukaisuutta ilmeisesti maallisen valtion puitteissa.

Lipun väriyhdistelmä ei ole ihanteellinen, vaan kokonaisuus on jokseenkin lattea. Oranssi edustaa rohkeutta ja itsenäisyyskamppailua, valkea totuutta ja puhtautta, ja vihreä taas vaurautta (ei dollarin setelien kääntöpuolen painatusvärin vuoksi). Tummansininen pyörä tahtoo varastaa huomion, ja tämä heikentää varsinkin oranssin (aina lipuissa ongelmallinen valinta) värin tehokkuutta. Hieman innottomalta vaikuttaa.

Lyhyt katsaus modernin Intian lipun historiaan. Vuodesta 1858 vuoteen 1947 brittiläinen valtakoneisto, jota kutsutaan nimellä Brittiläinen Raj, liehutti hyvin tyypillistä Britti-imperiumin lippua:

1900-luvun alussa itsenäisyysliikehdinnän lisääntyessä esitettiin useita erilaisia ehdotuksia itsenäisen Intian lipuksi. Mahatma Gandhi esitti vuonna 1921 tällaista vaihtoehtoa:



Ei suoraan sanoen kovin taiteellinen, ja näyttää joltain Bulgarian tekstiilityöläisten unionin tunnukselta. Gandhi kuitenkin halusi lippuun rukkielementin. Kaikesta suuruudestaan huolimatta Gandhi oli elinkeino- ja talousasioissa suoranaisen taantumuksellinen, ja hän halusi tukeutua iänikuisiin, modernissa maailmassa auttamatta vanheneviin elinkeinoihin hamaan tulevaisuuteen.

Vuonna 1931 Intian kongressipuolue otti virallisesti käyttöön ns. swaraj-lipun ("itsehallinto"), joka oli siihen mennessä toiminut jo joitakin vuosia itsenäisyysmielisten tunnuksena. Se muistuttaa jo hyvin paljon nykyistä sommitelmaa:



Kyseessä on sofistikoituneempi versio Gandhin ideasta, ja nykyiseen lippuun rukki on abstrahoitu pelkäksi tyylitellyksi pyöräaiheeksi, jolla on laajempia uskonnollisia ja historiallisia symbolimerkityksiä.

Intian nykyinen lippu on laimea ja väriyhdistelmältään hieman epämiellyttävä tunnus, jolla on ehkä puolellaan itsenäisyyskamppailun traditio, mutta josta puuttuvat mielikuvitus, sujuva estetiikka ja oikeus maan ainutlaatuista historiaa kohtaan. Masentava ja jopa ruma esitys. Pystyisitte helposti paljon parempaan ja vähemmän tylsään suoritukseen.
 Arvosana: 5½

On syytä muistuttaa, että Intian lipun käyttöä säädellään hyvin tarkasti. Vasta vuonna 2002 yksityiset kansalaiset ovat saaneet Intiassa käyttää maan lippua kansallisten juhlapäivien ulkopuolella, ja vasta vuodesta 2005 alkaen on ollut laillista käyttää vaatteita, joissa esiintyy Intian lippu.

Lisäksi Intian lippu tulee aina valmistaa perinteisin metodein käsinkehrätystä ja -kudotusta khādī-puuvillasta tai -silkistä. Muilla menetelmillä tuotetut liput eivät ole hyväksyttäviä eivätkä käy Intian tunnuksesta. Tällä hetkellä Intian lippua saa valmistaa vain yksi tuotantolaitos, joka sijaitsee Karnatakan osavaltiossa. 


Intian tunnus, joka lähinnä vastaa meidän ymmärtämäämme valtiollista vaakunaa, on sinettimäinen piirros keisari Ashokan aikaisesta kolmoisleijonakapiteelista, jonka alkuperäiskappaletta säilytetään Sarnathin museossa Uttar Pradeshin osavaltiossa. Kapiteelissa on neljäskin leijona, mutta sitä ei piirrosversiossa perspektiivi- ja näkökulmasyistä voi nähdä. 

Perustuksessa esiintyy Ashokan chakra, joka on meille tuttu jo lipusta. Pyörän oikealla puolella on härkä, ja sen vasemmalla puolella laukkaa hevonen. Kapiteelin alla seisoo Intian motto, सत्यमेव जयते eli Satyameva Jayate eli "Totuus yksin voittaa". Se on osasäe Mundaka Upanishadista, joka kuuluu veda-kirjoihin.

Symboli on omalaatuinen, vaikuttava, helposti erottuva ja historiallisesti arvokas. Lisäksi siihen ei ole ympätty turhan takia valtion virallista nimeä tai muuta vastaavaa typeryyttä. Se olisi vieläkin parempi ilman mottoa, ja ikävä kyllä mustavalkoisuus syö hieman ulkonäköpisteitä, vaikka se tekeekin symbolista sopivan moneen paikkaan ja yhteyteen. 
Arvosana: 8


Intian kansallislaulu Jana Gana Mada on huomattavan korkeakirjallista alkuperää. Sen on sekä runoillut että säveltänyt bengalilainen kirjallisuudennobelisti Rabindranath Tagore (1861–1841), joka on myös Bangladeshin kansallislaulun takana. Laulu esitettiin ensimmäisen kerran kongressipuolueen tapahtumassa 1911, ja kansallislaulun aseman se sai virallisesti vuonna 1950.
 
Tagore. Tai mahdollisesti Zeus.

Tagoren nimiin on laitettu myös runon virallinen englanninkielinen käännös. Se ainakin on tyylikästä ja arvokasta kieltä siihen nähden, että runo on käytännössä luettelo Intian alueista.
Sävelmä... vaatii totuttelua. Se alkaa länsimaisiin korviin kovin hahmottomasti ja paranee hieman loppua kohtiin, mutta mitään kovin selkeätä muotoa en saa sille käsitettyä. Se vain nousee melko satunnaiselta kuulostavaan huipennukseen ja tuntuu loppuvan kesken käymättä juuri missään. On se sentään rauhallinen ja tunnelmaltaan arvokas. Tätä kuunnellessa ei ainakaan kiihdy tai liiemmälti kärsi, mutta en muista koko jutusta nuottiakaan, sävelkuluista puhumattakaan. Melodiaa en huomannut olevan mukana, mitä voi pitää merkittävänä puutteena. Tagore ei saanut koskaan Nobelin sävellyspalkintoa. Loppuvaikutelma on kuitenkin hämmentävä, mitätön ja abstrakti, muttei sentään ärsyttävä.

Arvosana: 5

Intian loppuarvosana on .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti