lauantai 4. tammikuuta 2014

Jumalpuntari: Janus

Roomalaisille alut olivat tärkeitä. Jos jokin toimi, varsinkin valtiollinen, poliittinen, oikeudellinen tai sotilaallinen, alkoi hyvin, antoi tämä ymmärtää, että prosessi jatkuisi menestyksekkäänä. Jos taas alku oli huono, pidettiin tätä merkkinä siitä, että koko hanke epäonnistuisi. Hyvin aloitettu on toki puoliksi tehty, mutta roomalaisten yleisessä ajattelutavassa huolellisinkaan valmistelu ei voi varmistaa kohtalon, sattuman tai jumalten suosiota. On turha oma voimamme, jos kohtalo ja jumalat ovat meitä vastaan. Siksi roomalaisille oli hyvin tärkeätä lukea ennusmerkkejä ja käydä jumalten kanssa kauppaa menestyksestä.

Jumalpuntari haluaa aloittaa vuoden 2014 menestyksekkäästi suomalla tuokion roomalaiselle alkujen jumalalle Janukselle (Ianus), jonka mukaan on useissa eurooppalaisissa kielissä nimetty tammikuu (Mensis Ianuarius). Kaksikasvoinen Janus-jumaluus on tiettävästi aivan alkuperäistä roomalaista perua, eikä hänelle ole vastinetta kreikkalaisessa mytologiassa – seikka, jota sekä roomalaiset että varsinkin kreikkalaiset pitivät jo antiikin aikana mainitsemisen arvoisena.

Janus. Antiikkinen marmoriveistos Vatikaanin museoiden kokoelmassa.
Janus on etenkin alkujen, mutta myös loppujen jumala, ja hänen kaksikasvoisuutensa saattaa liittyä alun perinkin tähän rooliin, tai sitten alku-loppu-vastinpari on yhdistetty jumalaan myöhemmin hänen fysiologiaansa tulkitun symboliikan vuoksi. On huomattava, että alun perin Janus ei liittynyt itsestään selvästi vuoden alkuun ja loppuun kuukaudennimen tasolla, sillä alkuperäisessä roomalaisessa kalenterissa oli vain kymmenen kuukautta (minkä paljastaa jo se, että vuoden viimeinen kuukausi on kirjaimellisesti "kymmenes kuukausi", Mensis December). Alun perin roomalaisten ensimmäinen kuukausi oli Marsille omistettu maaliskuu (Mensis Martius). Vuosi päättyi joulukuussa ja alkoi maaliskuussa; näiden välille jäi noin 60 päivän ajanjakso, jota ei ollut järjestetty kuukausiksi lainkaan. Rooman legendaarinen toinen kuningas Numa Pompilius (trad. 753–673 eaa.), joka oli toki silti vähemmän legendaarinen kuin välitön edeltäjänsä Romulus (jonka kohtaamme myöhemmin tässä sarjassa), jakoi tämän välikauden kahdeksi kuukaudeksi nimiltään Ianuarius ja Februarius (jonka nimi viittaa puhdistautumisjuhlaan), jotka sijoitettiin vuoden loppuun. Näin ollen alkuja ja loppuja meidän mielestämme itsestään selvästi symboloiva Januksen kuukausi olikin siis vuoden toiseksi viimeinen kuukausi (pituudeltaan tuolloin 29 päivää). On epäselvää, milloin roomalaiset rukkasivat vuodenkiertoaan siten, että tammi- ja helmikuu siirtyivät uuden vuoden alkuun. Mahdollisesti tämä tapahtui lopullisesti vasta 150-luvulla eaa. Joka tapauksessa kaksikasvoinen Janus yhdistetään läheisesti aikaan ja sen kulumisen tuomiin muutoksiin: hänen toinen silmänsä katsoo menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen. Tämä merkitys on ehkä korostunut varhaisempina aikoina, jolloin Janus esitettiin siten, että toiset hänen kasvoistaan olivat parrattoman nuorukaisen, toiset parrakkaan miehen. Myöhemmin Januksen molemmat kasvot esitettiin parrakkaina.

Forum Holitoriumin Januksen (ja eräiden muiden jumalten) temppelin (260-l. eaa.) rauniot Rooman keskustassa ovat päätyneet osaksi San Nicola in Carceren kirkkoa. Nyt Janus valvoo liikennevaloista lähtevän uuden matkan alkua.
Janusta muistettiin kaikkien merkittävien hankkeiden alussa. Hän oli läsnä kylvöjen alkaessa, ja hänet yhdistettiin myös ihmisten syntymäpäiviin, jotka aloittavat aina uuden vuoden jokaisen yksilön elämässä. Janusta muistettiin myös hääpäivinä. Loppuihin liittyen Janus oli yksi sadonkorjuujumaluuksista päättäen näin kylvöstä alkaneen syklin. Myös matkojen alussa ja lopussa oli hyvä muistaa Janusta, jolle perinteisesti omistettiin rukous myös jokaisen uuden päivän alkaessa. On syytä huomata, että antiikin aikana matkat olivat hyvin riskialtista puuhaa, eikä ollut lainkaan varmaa, että matkalle lähtijä palaisi koskaan takaisin. Hyvän matkaonnen varmistaminen oli siis ensiarvoisen tärkeää, etenkin, jos matka edellytti purjehdusta: roomalaiset suhtautuivat erittäin epäluuloisesti merimatkoihin.

Janus yhdistettiin oviin, portteihin ja satamiin, siis paikkoihin, joista matkojen katsotaan alkavan. (Roomalaisilla oli tosin omat jumalansa erikseen kaikille näille asioille, mutta Januksen laajan symbolisen merkityksen vuoksi hänen toiminta- ja läsnäoloalueensa on huomattavan laaja.) Hänen erityisessä suojeluksessaan on se askel, jolla astumme kodistamme kynnyksen yli ulos. On hyvä tietää, että sitäkin joku varjelee. Rooman kaupungin portteja ja rajoja Janus suojeli erityisesti. Janicululum-kukkula (nyk. Gianicolo) oli nimetty hänen mukaansa. Se ei ole yksi Rooman alkuperäisestä seitsemästä kukkulasta, mutta muodosti rajan Rooman kaupungin ja Etrurian välillä. Januksella oli funktio myös sodankäynnissä, tosin ei niinkään varsinaisissa taisteluissa. Kuningas Numa Pompilius rakennutti Rooman Forumille Januksen temppelin (Ianus Geminus), jonka ovet avattiin aina, kun Rooma oli sodassa, ja suljettiin vasta rauhan palattua. Roomalaisten historioitsijoiden mukaan tällä traditiolla haluttiin muistuttaa roomalaisia rauhan arvosta ja tärkeydestä; takana oli mahdollisesti korostaa sodan tuomaa suurta epävarmuutta. Mahdollisesti ajatuksena oli myös se, että temppeli säilyttäisi rauhan sisällään, ja ovien avaaminen sodan syttyessä auttaisi levittämään rauhaa. Vergilius taas mainitsee Aeneis-eepoksessaan, että ovien sulkemisen on määrä pitää verenhimo ja sotaisuus temppelin sisällä, kunnes niille on taas käyttöä. Opetus ei kuitenkaan aivan mennyt perille, sillä Rooman historian aikana Januksen temppelin ovet suljettiin vain muutamia kertoja. Augustus, Pax Romanan arkkitehti, pitää hallussaan ennätystä: hänen aikanaan Januksen ovet suljettiin kolmasti.
Keisari Nero sulki Januksen temppelin portit vuonna 66 ja lyötti tämän kunniaksi sestertiuksen, jossa esitetään temppeli. Rauhan kunniaksi suljetut ovet on koristeltu yläosastaan kukkaseppeleellä.  
Lähde: Classical Numismatic Group, Inc.
Kertomuksen mukaan Januksella on merkittävä symbolinen funktio antiikin ja roomalaisajan lopussa, sillä tiettävästi hänen temppelinsä ovet avattiin viimeisen kerran 400-luvulla jaa., kun taas yksi germaanijoukko oli tulossa Roomaa hävittämään. Tämä oli jo kristillistettyä aikaa, jolloin Rooman omien jumalten observointi oli rikollista toimintaan, mutta eräs perinnetietoinen miekkonen teki tämän, tietääksemme viimeisen, roomalaisen rituaalin Januksen kunniaksi. Se on hyvä symbolinen päätepiste antiikille, mutta siitä ei sitten millään löydä tarkempia yksityiskohtia internetistä.

Janus saattoi olla vanhan roomalaisen pantheonin tärkein jumaluus. Häneen viitataan usein epiteetillä Ianus Pater, Isä Janus. Tällä formulalla on melko todennäköisesti yhteys ukkosen- ja ylijumala Juppiteriin, jonka nimen etymologinen alkuperä on rekonstruoitu muoto Dies Pater, Isä Jumala. Rituaaleissa ja rukous- sekä uhriformuloissa Janus mainitaan usein yhdessä Juppiterin kanssa. Huomionarvoista on, että Janus on ainoa ns. aitoroomalainen jumaluus (eli sellainen, jota kreikkalainen mytologia ei subsumoinut), joka säilytti asemansa erittäin merkittävänä hahmona läpi roomalaisen antiikin. Hänen vastuualueensa ovat laajat, ja hänen kulttinsa oli erittäin merkityksellinen roomalaisille.

Mytologisesti Janusta pidetään yleensä Latiumin ensimmäisenä kuninkaana (poliitikot olivat kaksinaamaisia jo hamassa muinaisuudessa), joka otti vastaan seudulle muuttaneen, Juppiter/Zeuksen Olympokselta karkottaman Saturnuksen (kreik. Kronos) ja hallitsi tämän kanssa kulta-ajaksi luonnehditun yltäkylläisyyden ajan. Toinen myytti on vähemmän mairitteleva: sen mukaan Janus raiskasi Carna-nimisen nymfin, joka asui Helernuksen pyhässä metsässä Tiberin yläjuoksulla. Ovidiuksen mukaan sen verran Januksessa oli herrasmiestä, että hän sentään teki nymfistä jumalattaren nimellä Cardea. Cardea on saranoiden jumalatar, jonka tulemme ehdottomasti vielä sarjassamme kohtaamaan. Januksella on myös yhteyksiä eräisiin muihin jumaliin, mutta koska roomalainen mytologia on enimmäkseen kadonnut, on paljon hämärän peitossa. Se tiedetään, että Janus ja Juppiterin vaimo Juno (kreik. Hera) olivat hyvissä väleissä keskenään. Januksen kumppanuudesta nautti myös Portunus, ovien, avaimien ja viljavarastojen suojelijajumala, jonka vastuualueetkin ovat osin yhtenevät Januksen kanssa. Jonkinlainen symbolinen yhteys on saattanut olla myös kotilieden ja kesyteyn tulen jumalatar Vestan (kreik. Hestia) ja Januksen välillä: ainakin roomalaisissa rituaaleissa on tärkeätä muistaa, että Janus on aina ensimmäinen ja Vesta aina viimeinen (Ianus primus, Vestra extrema). Kyse ei selvästikään ole arvoasteikosta, sillä Vesta oli hyvin tärkeänä pidetty jumaluus, vaan mahdollisesti takana on jokin jo antiikin aikana unohtunut rituaalis-symbolinen yhteys.

Januksen voimannäytöistä on perin vähän konkreettisia osoituksia, mutta yksi on sitäkin vaikuttavampi. Kun Roomassa oli liikaa miehiä ja liian vähän naisia, päätti (tradition mukaan) vuonna 750 eaa. Romulus järjestää ryöstöretken naapurikansa sabiinilaisten keskuuteen. Rooman miehet ryöstivät mukaansa suuren määrän sabiinilaisnaisia. Kun sabiinilaiset miehet hyökkäsivät kostoksi Rooman kimppuun, nostatti Janus maan uumenista vulkaanisen lähteen, joka syöksi kiehuvaa vettä, polttavaa kaasuhyöyryä ja palavaa tuhkaa sabiinilaisten päälle.
Esimerkki Janus-tulkinnasta, jossa jumalan kasvot kontrastoidaan siten, että toinen on vanha, toinen nuori.
Januksen kultti on meille säilyneiden tietojen mukaan sekava ja monimuotoinen. Koska melkein kaikki ihmisen ja luonnonkin toiminta ilmentää alkua, loppua ja siirtymää jollain tavalla, olivat Januksen riitit jatkuvasti läsnä roomalaisten uskonnollisessa elämässä. Kylvö- ja sadonkorjuuaikaan, aamuisin, syntymä- ja hääpäivinä tehtyjen riittien lisäksi Januksen suosiolle omistettiin rituaalisia toimia myös vuoden ensimmäisenä päivänä ja jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä (lat. kalendae, harvinainen esimerkki K-kirjaimesta latinassa). Maalis- ja lokakuun väliseen aikaan sijoittuva sotilaskausi eli se ajanjakso, jolloin keliolosuhteet sopivat sodankäyntiin parhaiten, sai alkuunsa ja loppuunsa Januksen rituaalit. Syntymä ja kuolema, myös koti- ja talouseläinten kohdalla, oli Januksen muistamiselle otollista aikaa, ja Janus Quirinuksen ominaisuudessa jumala valvoi roomalaisten väestö- ja teollisuustuotannon alkuhetkiä. Lisäksi kaikkien virallisten riittien, myös muille jumalille osoitettujen, tuli Roomassa alkaa rukouksella Janukselle. Kun roomalainen kalenteri vakiintui meille läheisempään muotoonsa, tuli uudenvuodenpäivä, tammikuun 1., Janukselle pyhitetyksi. Tuolloin roomalaiset antoivat toisilleen pieniä lahjoja ja uhrasivat Januksen alttarille spelttivehnäkakkuja. Ylipäänsä Januksen kulttiin eivät vaikuta eläinuhrit kuuluneet, ja tämä on saattanut olla peräti vanhan roomalaisen uskonnon erityispiirre. Rooman valtiollisessa uskonnossa Januksen kultti oli pitkälti senaattorisäätyisen ylipapin, rex sacrorumin vastuulla. Rex sacrorum oli ehkä muinoin ollut koko roomalaisen uskonnon ylipappi (myöh. pontifex maximus, joka tuli sittemmin keisarien tittelistöön ja on säilynyt paavin tittelinä), mutta historiallisena aikanakin hän oli pappien arvojärjestyksessä korkeimmalla sijalla, perässään viisitoista flamiinia.

Janus on pikemmikin mielenkiintoinen kuin huippumahtava jumala, mutta häneen kannattaa pitää välit kunnossa. Jos ei halua obsessoitua aluista ja lopuista (sellaisia kun on elämässä ihan koko ajan), niin ainakin isojen ja tärkeiden hankkeiden alussa voi olla joskus suositeltavaa kääntyä Januksen kasvojen puoleen. (Kiintoisasti muuten suomeksi kasvot on plurale tantum -sana, ihan kuin kielemme olisi Janusta ajatellen muotoiltu. Liekö tässä jokin unohdettu muinaisaikainen yhteys? Tuskin.) Ja ellet halua kompastua nenällesi heti kotiovesi kynnykselle, on syytä harkita, olisiko spelttikakkujen leipominen pienempi vaiva.


Mahti: 6/10. Ihmiselämä on yhtä muutosta, jossa jatkuvasti jotain alkaa ja jotain päättyy, ja tämä kaksinaamainen tyyppi on siinä kaikessa läsnä. Hänellä on siis valtaisan suuri potentiaalinen vaikutusvalta, mutta hän käyttää sitä varsin säästeliäästi eikä nähtävästi mielellään astu muiden jumalten varpaille näiden omilla vastuualueilla.
Vaikuttavuus: 7/10. Kaksi pärstää on parempi kuin yksi. Kyllä tätä tulisi kahdesti katsottua, jos vastaan tulisi. Vähintään siis silmäys per naama.
Vaarallisuus: 6/10. Siirtymävaiheisiin liittyy paljon potentiaalisia vaaroja ja epävarmuustekijöitä, mutta vaarallisimmillaan Janus on nostanut maasta vulkaanisen lähteen, joten kykenee ainakin aiheuttamaan pahoja palovammoja.
Eettisyys ("hyvyys"): Hyväntahtoinen ja auttavainen, mutta silti kultistaan päätellen tyypillinen roomalainen jumaluus, jonka kanssa pitää käydä kauppaa. Tarvitsee oman intressin auttaakseen. Kultin harjoittaminen varsin helppoa ja eettisesti mutkatonta. Ei edellytä eläinuhreja.
Kannattajat/Suositukset: Harvey Dent, Suomen Keskusta rp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti