sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kansallissymboliarvostelu: Islanti

Kansallissymboliarvostelujen sarja purjehtii Atlantin ja Pohjoisen jäämeren rajoille. Islannin tasavalta irtautui Tanskan yhteydestä itsenäiseksi tasavallaksi virallisesti 17.6.1944 oltuaan sitä ennen jo joitakin vuosia liittoutuneiden hallussa irrallaan Saksan miehittämästä emämaasta. Vuodesta 1918 Islanti oli ollut kuningaskunta Tanskan kruunun yhteydessä. Islannin historiaa käydään läpi hieman laajemmalla skaalalla, kun päästään saaren vaakunaan. Ensin arvostelevan katseen kohteeksi otetaan totutusti maan lippu.


Islannin lippu noudattaa pohjoismaisen ristilipun traditiota, ja se viittaa sekä pohjoismaiseen yhteyteen että kristilliseen kulttuuriin. On epäselvää, olivatko Islannin ensimmäiset asukkaat pohjoismaisia pakanoita vai kelttiläisiä kristittyjä, mutta ainakaan he eivät käyttäneet tässä kuvattua lippua. Tämä sommitelma on vuodelta 1913, ja ennen sitä Islannissa oli paikoitellen vuodesta 1897 liehutettu lippua, joka oli muutoin melko samanlainen, mutta vailla punaista keskusristiä - siis hieman kuin käänteinen Suomen lippu (mittasuhde-eroja tässä huomioimatta). Virallisen aseman moderni lippu sai vuonna 1915, ja merellä sitä on saanut liehuttaa islantilaisissa aluksissa vuodesta 1918, jolloin Islannista muodostettiin erillinen kuningaskunta Tanskan kruunun yhteyteen.

Lipun sommittelu on symboliikaltaan siis kulttuurinen, värit taas geografis-geologisia. Sininen edustaa virallisen symboliikan mukaan maan kaukaisuudessa siintäviä vuoria (mutta voisi aivan yhtä hyvin edustaa esimerkiksi saarta huuhtovaa kylmää merta), valkea jäätiköitä ja lunta, ja punainen saaren tulivuoria ja kuumaa sisusta.

Ulkomailla Islannin lippuun törmää todennäköisimmin lähetystöjen edustoilla, ja siellä, samoin kuin muissa valtiollisissa rakennuksissa, liehutetaan valtiolippua (tjúgufáni), joka kielekkeisyydessään muistuttaa läheisesti Tanskan valtiolippua sekä Suomen ja Ruotsin sotalippuja; kahdessa viimeksi mainitussa kielekkeitä tosin on kolme.

Islannin valtiolippu
Historiallisen kattavuuden vuoksi silmätään vielä 1890-luvulla kehitettyä epävirallista lippua, joka pysyi vielä 1900-luvullakin tasavaltalaisten tunnuksena. Tässä siis Hvítbláinn eli Valkosininen:


Islannin lippu on tyylikäs ja yksinkertainen. Kauniin sininen tausta rauhoittaa valkean ja punaisen yhdistelmää. Kokonaisuus toimii myös symbolisella tasolla erittäin hyvin jättäen sisimmäksi dynaamisen vulkaanisuuden ja ulommille kerroksille tyylikkään ja vakaan rauhan. Erinomainen lippu, jossa ei ole parantamisen varaa. Arvosana: 10


Islannin vaakuna tekee kunniaa saaren kirjalliselle ja kertomaperinteelliselle historialle. Tai ainakin kaikki itse vaakunakilven ulkopuolella sijaitseva tekee. Itse vaakunakilpi ei ole kovin omaperäinen tai oivaltava, vaan pelkkä kilpiöity toisinto lipusta. Se ei ole kovin heraldinen, mutta eloisuutta tuovat kilvenkannattajat ja -koristeet. Näitä olentoja kutsutaan nimellä landvættir, ja ne ovat henki/taruolentoja, jotka erityisesti suojelevat Islantia. 

Snorri Sturlusonin 1230-luvulla laatimassa Heimskringla-kuningassaagassa kerrotaan, miten Tanskan hallitsija Harald Sinihammas (k. n. 986) suunnitteli Islannin valloittamista ja lähetti velhon hengen valaan ilmiasussa vakoilemaan saarta. Valas joutui tiedusteluretkellään näiden paikkaan sidottujen olentojen hyökkäysten kohteeksi. Koillis-Islannin rannikolta sen ajoi tiehensä suuri lohikäärme, joka johti myrkkyä sylkevien matelijoiden, lintujen ja hyönteisten armeijaa. Pohjoisislantilaisessa vuonossa petollinen valas taas sai vastaansa valtaisan petolinnun tai aarnikotkan. Paljon paremmin ei sujunut suuressa luoteisvuonossa, jota vartioi jättiläismäinen ja raivoisa härkä. Lounaassa valas taas kohtasi korkeimpiakin huippuja pidemmän vuorijättiläisen, joka hätyytteli tiedustelijaa suurella rautasauvalla. Tällaisen saaren valloittamisesta ei tietystikään tullut mitään, ja kertomuksessa esiintyvät neljä suurinta olentoa varjelevat nykyisin Islannin kilpeä - kalliolaatta, jonka päällä ne seisovat, edustanee saarta fyysisemmällä tasolla. Nämä suojelushenget ovat esiintyneet Islannin vaakunassa vuodesta 1919. Nykyinen vaakuna tosin on otettu käyttöön vasta 1944. Tarkastellaan lyhyesti aiempia vaakunoita:


Islannin asukkaiden edustajat kokoontuivat vuonna 930 Þingvellirin vulkaaniskivikkoiselle tasankoalueelle perustamaan federatiivisen, keskushallinnottoman valtion, jota on joskus kutsuttu Islannin vapaavaltioksi tai Islannin (vanhaksi) tasavallaksi. Samalla perustettiin myös vanhin yhä toimiva kansallinen parlamentti, Alþingi eli meikäläisittäin Allting. Alltingissa kokoontuivat kahdentoista paikallisen tingin eli aluekokouksen edustajat tekemään koko federaatiota koskevia päätöksiä. Islannin vapaavaltion vaakunan kaksitoista raitaa mitä ilmeisimmin edustavat kahtatoista tingiä, jotka yhdistyvät kilvessä Alltingiksi. Värit - sininen ja hopea (tai valkea) - on valittu tuntemattomista syistä. Islannin vapaavaltio pysyi itsenäisenä ilman omaa kansallista armeijaa, poliisivoimia tai Alltingia vahvempaa keskushallintorakennetta vuodet 930–1262, mitä ilmeisimmin pitkälti haastavan maantieteensä ansiosta. Vuonna 1262 klaaniriitojen ja painostuksen heikentämät islantilaispäälliköt suostuivat vannomaan uskollisuutta Norjan Haakon IV:lle, mikä päätti Islannin itsenäisyyden. Haakon teki Islannista jaarlikunnan, joka sai uuden vaakunan vuonna:


Islannin norjalaisvallan aikainen vaakuna yhdistää Islannin vapaavaltion ja Norjan kuninkaan tunnukset. Islannin vanha raitavaakuna käsittää kilven alaosan, ja muu osa vaakunasta on Norjasta, sillä mielenkiintoisella erotuksella, että vaakunaeläimen ja -kilven värit on vaihdettu keskenään. Norjan tunnuksena toimi näet tuolloin oleellisissa tekijöissään sama vaakuna kuin nykyäänkin:
Norjan vaakuna (nyk.)

Islanti joutui pois Norjan kruunun alaisuudesta, kun Norjan kuningassuku sammui Olavi IV:n kuolemaan vuonna 1380. Norja ja täten myös Islanti siirtyi Kalmarin unionin eli käytännössä laajennetun ja hieman hajautetun Tanskan kuningaskunnan hallintaan. Kalmarin unionin hajotessakin Islanti jäi osaksi Tanskan dominoimaa Tanska-Norjaa, ja saaren riippumattomuus heikkeni. Grönlannin Norjan kruunuun kuuluneet siirtokunnat nääntyivät 1400-luvun lopulla, mikä heikensi Islannin taloutta, mutta kapakalan vienti sentään veti, peräti siinä määrin, että Tanskan alaisuudessa tuote päätyi Islannin vaakunaankin:

Tämä tunnus kulkee nimellä Þorskmerkið eli Turskamerkit, joka kuulostaa lähinnä lapsille soveliaalta merimieskiroukselta.

Jos ette ole aikaisemmin nähneet kruunattua kapakalaa, niin... nyt olette. Tanska keskittyi intressiensä puolustamiseen Ruotsia, Venäjää, Puolaa ja saksalaisia valtioita vastaan, eikä Islannin tai islantilaisten suojeluun juuri Kööpenhaminassa satsattu. Kesällä 1627 berberimerirosvot hyökkäsivät Islantiin ja veivät mukanaan satoja asukkaita Pohjois-Afrikan orjamarkkinoille.

Kapakala pysyi Islannin heraldisena tunnuksena (ja minun on myönnettävä se sangen omaperäiseksi ja tyylikääksi) monta vuosisataa, aina vuoteen 1903, jolloin se jostain syystä vaihdettiin ehkä konseptuaalisesti uljaampaan mutta myös vähemmän persoonalliseen haukka-aiheeseen:


Hopeinen haukka sinisellä pohjalla merkitsee toki paluuta Islannin vapaavaltion väreihin. Haukan lajia ei ole määritelty, mutta jos se viittaa nimenomaisesti arktiseen faunaan, joka ehkä värityksensäkin puolesta voisi olla lähellä kilvessä seisovaa, saattaa kyseessä olla tunturihaukka (Falco rusticolus). Tämä tunnus oli käytössä vuosina 190319. Kun Islannista 1918 muodostettiin oma kuningaskuntansa Tanskan kruunun yhteyteen, oli aiheellista järjestää myös kuningaskunnalle sovelias, astetta mahtavampi vaakuna kannattajineen. Vuonna 191944 käytettiin vaakunaa, joka on maan nykyisen heraldisen tunnuksen esiaste:



Kruunua lukuun ottamatta sommitelma on hyvin samantyyppinen kuin nykyvaakunassa, ja hieman harmillisesti myös onnistuneempi. Kilvenkannattajat, erityisesti härkä ja vuorijättiläinen, ovat heraldisempia ja vähemmän realistisesti kuvattuja, mikä antaa vaakunalle tarunhohtoisempaa yleisilmettä. Lisäksi olentojen väritys on hieman nykytilannetta toimivampi ja riisutumpi, mikä ei ole lainkaan pahasta.

Islannin nykyinen vaakuna ei ole heraldisesti kovin merkittävä itse kilven osalta, ja kilvenkannattajien kuvauskin muistuttaa härän ja jätin osalta hieman valitettavasti enemmän sarjakuvia kuin heraldiikkaa. Siitä huolimatta symboliikka on kilvenvartijoiden osalta perusteltua, ja ainakin vaakunakilpi on selkeä. Arvosana: 7



Islannin kansallislaulu Löfsongur eli Hymni tunnetaan alkusäkeensä mukaan myös nimellä Ó guð vors lands eli Oi maamme jumala. Se otettiin virallisesti käyttöön maan itsenäistyessä 1944.

Sanat on runoillut Islannin merkittävimpiin runoilijoihin ja draamakirjailijoihin kuuluva Matthías Jochumsson. Haluan laittaa hänestä kuvan tähän, sillä sen näkeminen sai minut hyvälle tuulelle. Matthías näet näyttää tismalleen siltä, miltä 1800-luvun skandinaavisen kirjailijan tulee näyttää:
Matthías Jochumsson (1835–1920) syntyi Þorskafjörðurissa eli kirjaimellisesti Turskavuonossa.

Sävellyksen takana on Sveinbjörn Sveinbjörnsson (1847–1927), joka opiskeli Johan Svendsenin ja Carl Reinecken opissa. Sveinbjörnin tuotanto koostuu lähinnä lauluista ja kamarimusiikkiteoksista, ja Löfsongur on ehdottomasti hänen tunnetuin sävellyksensä. Se syntyi säveltäjän oleskellessa Edinburghissa vuonna 1874.

Islannin kansallislaulu on levollinen, ylevä ja vailla musiikillista mahtipontisuutta. Sanoissa kukka on ikuisuuden metafora, ja Islannin todetaan sijaitsevan aikavääristymässä, jossa päivä on kuin vuosituhat ja tuhat vuotta kuin päivä (Fyrir þér er einn dagur sem þúsund ár, / og þúsund ár dagur, ei meir). Sävelmä on erittäin kaunista ja melodista understatement-tyyliä, joka ei koreile eikä mahtaile, joskin voisin kuvitella, että tätä on harrastelijapohjalta sangen vaikeata laulaa onnistuneesti. Ehkä Islannilta olisi lupa odottaa myös jotain raaempaa ja väkevämpää, mutta tätä kuuntelee mielihyviksi, ja sävellys tavoittaa runossa esitetyn ajattomuuden ajatuksen. Kaikin puolin hyvin onnistunut, nöyrä ja kaunis kansallishymni. Arvosana: 9

Islannin loppuarvosana on  8,7.

1 kommentti:

  1. Pienenä korjauksena: ei Turskamerkit, vaan Turskamerkki - se nimi on yksikössä. Mutta monikko kuulostaisi tosiaan hyvin haddockmaiselta kiroukselta.

    VastaaPoista