torstai 21. elokuuta 2014

Jumalpuntari: Marduk

Viimeisimmästä jumalpuntaroinnista on kulunut jo aivan liian pitkä aika. Tällä kertaa käsiteltäväksi arpoutui Marduk, joka onkin todella hieno tapaus.

Hirviöjumaluus, mahdollisesti Tiamat pakenee salamakimppuja heristävää Mardukia. (Kuvatun jumalan identifioinnista on tosin epäselvyyttä, mutta useimmat miespuoliset mesopotamialaisjumalat näyttävät tuolta, joten kelvatkoon.)
Marduk on mesopotamialainen monialajumaluus, joka yhdistetään oikeudenmukaisuuteen, magiaan, veteen ja kasvillisuuteen. Jupiter-planeettaa pidetään hänen ilmentymänään kaldealaisessa astrologiassa. Kaikkein tunnetuin Marduk kuitenkin epäilemättä on babylonialaisten ylijumalana ja erityisesti Babylonin kaupungin suojelijana.
No sepä sujui hyvin.
Mardukin nimen alkuperän otaksutaan piilevän akkadilaisessa määreessä amar-Utu, joka merkitsee auringonjumala Utun vasikkaa. Etymologiasta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta, mutta historiallisen kielitieteen harjoittajat uskovat, että nimi on ääntynyt jotakuinkin (a)Marutuk.

Marduk nousi 1700-luvulle eaa. mennessä babylonialaisen pantheonin ylimmäksi jumalaksi, ja mytologia heijastaa tätä nousua, jota kuvataan osin vallansiirroksi ja osin kamppailuksi.

Marduk on syntyisin ns. hyvästä perheestä: hänen isänsä on Eridun suojelusjumala Ea (sumeriksi Enki), joka keksi koristetaiteen ja oluen panemisen, hallitsi kolmea eri vesityyppiä ja hallitsi älyä. Ei mikään turha henkiolento. Mardukin äiti on jumalatar Damagalnuna, joka oli ennen Eaa naimisissa sumerien ylijumala Enlilin kanssa. Tarkkaa syytä suhteen päättymiselle ei tunneta, mutta ilmeisesti Enlil löysi uuden jumalattaren: hän avioitui myöhemmin Ninlilin kanssa. 

Jumalilla ei kuitenkaan ollut kovin hyvät oltavat Mardukin lapsuudessa. Merkittävä ongelma oli, että jumalat joutuivat asumaan Tiamat-nimisen hirviömäisen, lohikäärmeenhahmoisen kaaosjumalattaren sisälmyksissä. Tämä ei ymmärrettävästi ole kenenkään kannalta ihanteellinen järjestely. Tiamat oli hyvin ärsyyntynyt kropaansa asuttavien jumalten aiheuttamasta metelistä, närästyksestä, suolistukaasusta ja muista vaivoista, joita sisäelimiin pesiytyvät henkiolennot voivat aiheuttaa. Tiamatin puoliso, jos tällaisista järjestelyistä voi kaaosjumalten kohdalla puhua, oli Apsû, joka suositteli jumalten tappamista ilmeisesti jonkinlaisella ylimaallisella matokuurilla. Tiamat vastusti ajatusta tuntemattomista syistä: ehkä hän tunsi myötätuntoa loisjumaliaan kohtaan. Apsûn neuvonantaja Mummu (jep, Mummu) alkoi juonitella tämän kanssa Tiamatia vastaan.

Tiamat pääsi selville Apsûn ja Mummun (tirsk) juonista, muttei uskaltanut käydä avoimesti näitä vastaan, vaikka sattui olemaan jättiläismäinen lohikäärmehirviö. Sen sijaan Tiamat teki sopimuksen vartalossaan asuvan Ean kanssa. Ea, siis Mardukin isä, teki taikoja, joilla vaivutti voimakkaan Apsûn syvään tiedottomuuteen, jonka turvin tämä surmattiin. Ilman Apsûn suojelusta oli helppoa hankkiutua eroon myös juonikkaasta Mummusta. 

Hetken vaikutti jo siltä, että jumalat kykenisivät elämään jonkinlaisessa harmoniassa Tiamatin sisuksissa, mutta mieli muuttui Mardukin ansiosta. Marduk oli hyvin aktiivinen lapsi, ja hänen vanhempansa antoivat hänelle tuulia leikkikaluiksi. Niin taitavaksi osoittautui Marduk tuulipuuhissa, että keksaisi omasta päästään useita aivan uusia tuulityypperjä trombista tornadoon. Tämä ei ainakaan parantanut Tiamatin vointia, ja lisäksi osa hänessä asuvista jumalista piti tuulella leikkimistä tulella leikkimisenä, jolle piti saada stoppi. Merkittävä näitä jumalia haitannut tekijä oli, että Mardukin tuulet valvottivat heitä. Jumaltenkin pitää huolehtia riittävästä unensaannista. 

Osa jumalista kääntyi Tiamatin puoleen ja suostutteli tämän kostamaan kumppaninsa Apsûn kuoleman Ealle ja tämän perheelle. Tiamat oli jo ottanut Apsûn pojan, Kingun, uudeksi rakastajakseen, ja teki tästä nyt hirvittävän armeijansa johtajan. Armeija kansoitettiin toinen toistaan kaameammilla hirviöillä, joista yksitoista voimakkainta Tiamat loi erikseen tätä tarkoitusta varten. Nämä otukset olivat enimmäkseen erilaisilla sarvilla, kynsillä, siivillä ja/tai ylimääräisillä päillä varustettuja jättiläiskäärmeitä ja kissapetoja, mutta onpa joukossa myös Skorpionimies.
Hän ei tosin ole kovin suuri uhka, koska muodostuu huonosta tietokonegrafiikasta ja vielä huonommasta näyttelemisestä.
Ean liittolaiset olivat näiden sekasikiöiden edessä hätää kärsimässä, kun Marduk tarjosi heille apuaan sillä ehdolla, että hänestä tehdään jumalten kuningas. Tämä ei ole kovin kohtuullinen tai reilu ehdotus, kun koko porukalla on selkä seinää vasten, mutta jumalat suostuivat. Kamppailuun Marduk valmistautui veistämällä jousen ja nuolia sekä punomalla suuren verkon. Hän haastoi Tiamatin suureen taisteluun. (Tässä vaiheessa on hyvin epäselvää, asuivatko jumalat enää Tiamatin vartalossa; ainakaan Marduk ei ilmeisesti ole voinut taistelun ajan sijaita Tiamatin sisällä. Assurbanipalin kirjaston raunioista Ninivestä fragmentaarisena pelastettu Enûma Eliš -nimellä tunnettu mardukilaista apologetiikkaa edustava eepos ei säilyneessä muodossaan auta selvittämään näitä ristiriitoja, ja lisäksi tapahtumista on useampia keskenään erilaisia kuvauksia. Monista jumalista on tehty apologeettisia teoksia, koska jumalat tarvitsevat aina ihmisiä selittelemään asioita itselleen parhain päin.)

Mardukin ja Tiamatin välillä käytiin kaikkien aikojen kamppailu. Marduk lennätti Tiamatia keksimiensä uusien tuulien avulla, kaappasi tämän verkkoonsa, loi salamoita ja kaatosateen (sekin hänen uusia keksintöjään) sekä mäiski kaaosjumalatarta eritoten tähän tarkoitukseen veistämällään nuijalla. Lopulta voittoisa Marduk repi Tiamatin kahtia vapauttaen viimeistään loputkin tämän ruumiissa elelleet jumalat. Ruumiinkappaleista Marduk valmisti maan ja taivaan kappaleineen, sillä on mukavampi asua avarasti kuin käärmemäisen hirviön elimistössä. Saman tien Marduk päätti sutaista kasaan sellaiset innovaatiot kuin astrofysikaaliset ja meteorologiset vakiot sekä luonnonlait, ja laati saman tien ensimmäisen kalenterin, mikä toki on helppoa, kun on itse säädellyt kalenterin kuvaamat ilmiöt.

Tiamatin tuho tiesi pahaa hänen kanssaan liittoutuneille, Mardukin tuulileikeistä ärsyyntyneille jumalille, jotka pakotettiin Mardukin johtaman jumalliittokunnan palvelijoiksi. Marduk osoittautui kuitenkin armolliseksi voittajaksi ja vapautti Tiamatin liittolaiset orjuudesta nerokkaalla tavalla, jolla tuli hoitaneeksi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tiamatin uusi kumppani Kingu oli näet vielä vapaalla jalalla. Ilman Tiamatin suojaa hän oli kuitenkin Mardukille helppo saalis, ja tämä listi hänet nopsasti. (Kingu muuten merkitsee työläistä, joten Marduk ei välttämättä ole kaikkein luontevin jumalvalinta kovin vasemmistolaisesti ajatteleville.) Marduk laski Kingun veren maahan ja muovaili näin syntyneestä savesta ensimmäiset ihmiset, joista tuli orjuutettujen jumalten tilalle uusi raatajakatras. Joten jos olet joskus pohdiskellut elämäsi tarkoitusta, niin babylonialaisen maailmanselityksen mukaan olet pitämässä planeettaa kunnossa ja huolehtimassa asioista, koska jumalia ei huvita. Marduk antoi ihmisille sen verran työntöapua, että perusti heille ensimmäisen kaupungin, Eridun. Arkeologinen todistusaineisto tukee väitettä varsin hyvin, ja on hyvin mahdollista, että kyseessä on vanhin kaupunki.

Valtansa Marduk sai siis osittain kiristämällä poikkeusoloissa, mutta hän myös otti tilanteessa kaikki riskit kehitellen aiempaa paremman maailmanjärjestyksen, ja jumalat mukautuivat päätökseen taistelun päätyttyäkin. Marduk osoittautui kaikin tavoin niin ylivertaiseksi lahjoiltaan ja kyvyiltään, että hänen isänsä Ea katsoi retrospektiivisestikin järkeväksi luopua suosiolla vallasta pojan hyväksi. Ea on harvoja jumaluuksia, jotka luopuivat vallasta vapaaehtoisesti. Tämä osoittaa, että jumalakin voi olla nöyrä, vaikka yleistä se ei ole. 

Marduk ryhtyi Babylonin kaupungin suojelijaksi. Hän tiettävästi asui temppelialueella omassa pyhätössään. Mardukin jumalankuva oli arvostettu ja tunnettu veistos, joka oli toteuttamassa profetiaa. Yhä nykyäänkin kanssaihmistensä arvostamat ja järkeviksi tunnustetut henkilöt pitävät toteutuneita profetioita painavina todisteina tiettyjen uskontojen ja jumalten todellisuudesta, ja näin voidaan kiistatta esittää, että Mardukin olemassaolosta on hyvin vakuuttava todiste. Babylonin armeijoiden mukana kulkenut ja vihollisten kaappaama jumalankuva toteuttaa profetiaa, joka ennustaa Babylonin historiaa. Ennustus julistaa, että Marduk on vielä lähettävä maan päälle uuden kuninkaan, joka murskaa elamilaisten vallan. Näin kävi, kun Nebukadnessar I kävi voittoisan sodan elamilaisia vastaan ja palautti näiden viemän Marduk-patsaan Babylonin temppeliin. Tämä on todistettua tietoa, ihmiset! Uskokaa Mardukiin nyt kaikki hei! (Nebukadnessar muuten vapautti Mardukin veroista, mikä lähinnä herättää kysymyksen siitä, miten verot oli siihen mennessä häneltä kerätty.)

On tietysti myönnettävä, että Marduk on vaihtokauppajumala: jos palvot häntä, on hänellä intressi huolehtia hyvinvoinnistasi. Toisaalta hän ei ole muuta luvannutkaan. Hän ei velvoita ketään rakastamaan itseään. Hänhän saavutti ylijumalan aseman tekemällä vaihtokaupan muiden jumalten kanssa. Näistä syistä Mardukin arvottaminen hyvä–paha-akselilla inhimillisistä lähtökohdista on ongelmallista. Hän loi ihmisen, jotta tämä kantaisi vaivat ja murheet jumalten edestä, siis sijaiskärsijäksi ja maailman vetojuhdaksi. Mutta loipa kuitenkin. Eivät muutkaan luojajumalat ole kysyneet, haluaako joku erityisesti tulla olemassaolevaksi. Mardukia voi palvella uhraamalla hänelle satoa ja laulamalla hänen ylistyksiään. Palvontamenoihin tarvitaan jumalankuva, joka traditionaalisesti veistetään kivestä.

Mardukin pisteytys:

Mahti: 9/10. Luonut nykyisen maailmanjärjestyksen, hallitsee taivaaseen ja ilmaan liittyviä luonnonvoimia ja keksii tarvittaessa uusia. Äärimmäisen taitava ja kekseliäs, muttei tiettävästi kykene tuhoamaan koko maailmankaikkeutta. Lisäksi on jumala vasta toisessa tai kolmannessa sukupolvessa, ei ensimmäistä sukupolvea.
Vaikuttavuus: 10/10. Taistelee suomuisia kaaoshirviöitä vastaan. Hirviöitä, joiden sisään mahtuu Linnunrata (joka tuli Tiamatin sisälmyksistä). Valmistaa upeita aseita, ja saa karismallaan muut jumalat puolelleen.
Vaarallisuus: 9/10. Pystyy tappamaan sinut uskomattoman monella tavalla. Hallitsee myös magian.
Eettisyys ("hyvyys"): Neutraali, mutta suostuteltavissa. Häikäilemätön vallankäyttäjä.
Kannattajat/Suositukset: Black metal -yhtyeet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti