lauantai 16. elokuuta 2014

Kalifiksi kalifin paikalle


Suomalainen terroristi esiintyi Mesopotamiassa kansanmurhaa toteuttavan kalifaatin imelässä mainosspotissa, joka yhdistää somen tekopyhän yhteisöllisyyden islamismin apokalyptiseen sokeuteen sillä lapsekkaalla tavalla, joka on karmivan ominaista näille psykoseksuaalisesti estyneille rudimenttipersoonallisuuksille. Kun suomalaisia tai Suomessa asuvia lähtee harjoittamaan terrorismia yhteiskunnalliselle katastrofialueelle, on kahtalaiset syyt huoleen. Ensinnäkin tällaisten hurskaan verenhimoisten henkilöiden mahdollinen paluu Suomeen tai jopa heidän tänne ylläpitämänsä kontaktit voivat muodostaa vakavan uhan suomalaisen yhteiskunnan ja yksittäisten suomalaisten turvallisuudelle; tämän lisäksi – vaikka Suomella ei ole oikeusjärjestelmästään johtuen mahdollisuutta yleisesti estää asukkaitaan matkustamasta rajojensa ulkopuolelle pelkkien epäilyjen perusteella – on silti suomalaisen yhteiskunnan globaalin vastuun kannalta perin ongelmallista, jos suomalaiset lähtevät osallistumaan rikoksiin ihmisyyttä vastaan eri puolilta maailmaa. Tällaisen toiminnan ennaltaehkäisy ja monitorointi on valtion velvollisuus kansalaisiaan ja myös muita maita kohtaan.

Ylen A-studiossa keskusteltiin 11.8. suomalaisen jihadismin tilasta ja problematiikasta Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan ja Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjarin kanssa. (On syytä muistaa tässä yhteydessä, että Suomen islamilainen yhdyskunta vaikuttaa enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, ja viime vuonna se ilmoitti jäsenistönsä määräksi 1532. Suomessa asuu arviolta 60 000 muslimia, joten tämä organisaatio voi laskea seurakuntaansa alle kolme prosenttia Suomen muslimeista. Tästä huolimatta voi pitää uskottavana, että yhdistyksen piirissä on jotakuinkin ajantasaisia näkemyksiä suomalaisen islamin tilasta. Lisäksi Hajjar johtaa Suomen islamilaista neuvostoa, joka toimii muslimijärjestöjen kattojärjestönä, joten tämän kautta hänellä on epäilemättä laajempaakin kosketuspintaa.)

Hajjar esiintyy keskustelussa sikäli ansiokkaasti, että hän korostaa hyvän kansalaisuuden merkitystä ja muslimiyksilöiden jäsenyyttä yhteiskunnassa. Ymmärrän myös, että koska radikalisoitumisvaarassa olevien suomalaismuslimien nyanssintaju ei liene heidän vahvoja ominaisuuksiaan, on viesti fanatismin vaaroista välitettävä selväsanaisesti. Tästä huolimatta Hajjarin lausumat herättivät minussa ainakin lievää ihmetystä. Hän totesi useita kertoja ykskantaan, että kalifaattia rakentavien islamistien islam on ”väärää”, että se ei ole ”oikeaa” tai edes ”islamia”. On hämmentävää, kun julkisessa keskustelussa toisaalta yhdet islamin tuntijat muistuttavat jatkuvalla syötöllä siitä, että islam on hyvin monimuotoinen ja jopa sirpaloitunut uskontokunta, joka sisällä on lukuisia toisistaan poikkeavia tulkintoja ja traditioita lähes kaikesta muusta paitsi jumalten lukumäärästä ja Muhammadin asemasta viimeisenä profeettana – ja toisaalta nyt valtakunnallisesti merkittävä islamilainen auktoriteetti antaa ymmärtää, että on ilmeisesti yksi oikea islam, jonka hän tietää. Muutamia kertoja Hajjar sentään kvalifioi arvostelmansa ISIS-sakin epäislamilaisuudesta toteamalla, että sen teot eivät vastaa hänen käsitystään islamista.

Ristiriita ”monen islamin” ja ”oikean islamin” välillä tulee yleensä ilmi kaikkialla, missä keskustellaan islamin olemuksesta ja roolista uskonnollisen ja poliittisen väkivallan alueella. Toisaalta korostetaan, että islam ei ole monoliitti (arvostelma, joka on minusta syytä hyväksyä), ja toisaalta eräät islamilaiset suuntaukset voidaan tuomita ”epäislamilaisiksi”. Yleensä viimeksi mainittu tehdään islamilaisten ääriliikkeiden kohdalla ja maltillisempien suuntien edustajien toimesta; mutta islamilaiset ääriliikkeet kykenevät yleensä perustelemaan toimintaansa Koraanin tai hadithien kautta (itse asiassa ne harvoin suostuvat tukeutumaan mihinkään muuhun perusteluissaan) eivätkä ainakaan tässä mielessä toimi islamin ulkopuolella. Kyse on epäilemättä äärimmäisistä, fundamentalistisista ja väkivaltaisista islamintulkinnoista, mutta nekin ovat islamin tulkintoja, eivät anti-islamin tulkintoja.

Kun islamilaiset oppineet ja pr-henkilöt, kuten Hajjar, tuomitsevat islamia tulkitsevat ääriliikkeet vääräoppisiksi, he yleensä vastaavat ääri-islamilaisten väitteisiin ja tulkintoihin tekstikappaleilla, jotka puhuvat armosta ja sen sellaisesta. Tämä ei vakuuta minua. Parhaimmillaan se osoittaa, että islamin opin tulkinnasta on hyvin fataaleja erimielisyyksiä ja pahimmillaan se osoittaa islamin sisäisesti ristiriitaiseksi ja jännitteiseksi tavalla, jolla Jumalan viimeisen ja täydellisimmän ilmoituksen ei soisi sellainen olevan. Kristinuskossa on läsnä aivan sama problematiikka. Kirjalliseen traditioon perustuva systeemi, joka väittää kattavansa kaiken – siis todellakin kaiken – ihmisen kannalta oleellisen, sisältää väistämättä ristiriitoja. Kristinuskollakin pystyy oikeuttamaan joukkomurhia ja orjuutta, jos on kallellaan sellaiseen tulkintatapaan. Sillä voi myös vastustaa niitä, jos on kallellaan sellaiseen traditioon. Otaksun eksegeettisten kysymysten ja teologian ylipäänsä riippuvan paljon tunnustettua enemmän siitä, millainen yksilö tulkinnan tekevä teologi on luonteeltaan, kokemuksiltaan ja temperamentiltaan. Kusipää tuottaa kusipäistä teologiaa. Mutta kusipääkin on ihan oikea uskovainen.

Islamista on mahdollista muodostaa väkivaltaisia ja brutaaleja tulkintoja, joita ei minusta voi suoralta kädeltä sivuuttaa teologisesti epälegitiimeinä. (Inhimillisyyden kannalta näin on eräissä tapauksissa toki velvollisuus tehdä; mutta teologia on usein tutkimusaloista inhimillisin – jopa allzumenschlich – metodeissaan ja lähtökohdissaan päätyen silti mitä epäinhimillisimpiin lopputuloksiin.) Ainekset väkivallan oikeuttamiseen ovat teksteissä, eikä sen kieltäminen auta ketään. Verenhimoista fundamentalismia ei lievitetä teologisella laiskuudella. Sen sijaan tulisi osoittaa, että maltillinen ja vähemmän hurmeinen tulkinta tekee paremmin oikeutta tekstien kokonaisuudelle (en ole varma, että näin on, mutta tällaisen argumentin voi varmasti legitiimisti muotoilla) ja myös jaetulle ihmisyydellemme.

Hajjar haluaisi torjua radikalismia ”oikealla” tiedolla islamista, jotta muslimit eivät ymmärtäisi uskontoaan ”väärin”. Uskonkin, että hyvä uskonnollinen yleissivistys, johon tulee kuulua myös tieto uskonnon ja sen tekstien historiallisesta kontekstista sekä tulkinnallisista jännitteistä, on varmasti usein hyödyksi kamppailussa uskonnollista radikalismia vastaan. En vain oikein kuullut Hajjarin puhuvan sellaisesta: pikemminkin hän asettaa itsensä tulkinnallisessa mielessä kalifiksi Ibrahimin paikalle kertomaan, mitä islam ”oikeasti” opettaa vaivautumatta juuri edes mainitsemaan, että kyse on tulkinnasta. Kuitenkin väkivalta ja hirmuteot ovat läsnä islamin pyhissä teksteissä ja aivan islamin historian alkuun palaavissa tulkintatraditioissa. Itse asiassa islam olisi jäänyt paikalliseksi pikku-uskonnoksi Arabian niemimaalle paljon pidemmäksi aikaa, jos näin ei olisi. Nämä jännitteet voisi rehellisyyden nimissä myöntää sen sijaan, että latelisi latteuksia ”oikeasta islamista”, joka muistuttaa lähinnä juttuja ”todellisista skoteista”.

Toinen – paljon epämiellyttävämpi – studiokeskustelun aikana tekemäni havainto koskee Hajjarin sivumennen antamaa lausumaa kalifaatin ja islamilaisen valtion ideasta sinänsä. Hän toteaa lyhyesti kalifaatin ja islamilaisen valtion idean hienoksi asiaksi. Lausumaa on syytä kontekstoida sikäli, että imaami puhuu tässä siitä, miten ISIS käyttää tätä ideaa rekrytoidakseen muslimeja Euroopasta omaa islamilaista valtiotaan rakentamaan (eli käytännössä muita valtioita ja ihmisiä tuhoamaan). On mahdollista, että Hajjar sanoi näin, koska hän halusi esittää asian mahdollisimman tiiviisti tai koska hän ei puhu keskustelussa äidinkieltään. Silti kulmakarvani kohosivat, kun kuulin ohimennenkin suomalaisen islamin maltilliseksi mainostetun auktoriteetin kutsuvan islamilaista valtiota ja suoranaista kalifaattia edes ajatus- tai ideatasolla hienoksi, kauniiksi ja hyväksi. Minä näet tiedän osapuilleen, mitä minunlaisilleni ihmisille islamilaisessa valtiossa tapahtuu.



Jos suomalaisilta islaminoppineilta kysyy naisten todistajanlausuntojen juridisesta pätevyydestä tai homojen asemasta (kuten taannoisessa Ajankohtaisen kakkosen Islam-illassa), he tapaavat olla jokseenkin kiusaantuneita, ja toki ihan syystä: kyllä minuakin siinä asemassa hävettäisi. Kysymys kierretään sillä, että näille asioille nyt tapahtuu mitä tapahtuu ”islamilaisessa valtiossa/yhteiskunnassa”, jota ei olla Suomeen ajamassa ihan jo demografisista syistä. Mutta islamilaisen valtion puitteissa naisten juridinen syrjintä ja homojen tappaminen mitä ilmeisimmin on islamin mukaista ja jopa sen edellyttämää. Toisin sanoen maltillisen suomalaisen islamin auktoriteetit eivät halua tappaa minua niin kauan kuin satun olemaan Suomessa. (Erotuksena radikaaleihin, jotka ilmeisesti joko haluaisivat tappaa minut täälläkin tai matkustavat muualle päästäkseen tappamaan kaltaisiani siellä.) Ja tällaista nähtävästi ollaan ainakin sivulauseessa valmiita pitämään hienona ajatuksena.


Ajatus kalifaatista ja islamilaisesta valtiosta ei ole hieno, se on tuomittava totalitaarinen painajainen. Irakilaiset, myös muslimit, taistelevat parhaillaan islamilaista valtiota vastaan asein. Muslimien olisi syytä taistella kaikkialla selvästi myös islamilaisen valtion ideaa vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti