tiistai 9. syyskuuta 2014

Kansallissymboliarvostelu: Israel

Kansallissymboliarvostelujen kavalkadi kiertää tällä kertaa Lähi-idässä. Vuoronsa valokeilassa saa Israelin valtio. Vuonna 1948 perustettu Israel, jota ei kannata sekoittaa antiikkiseen Israelin kuningaskuntaan, vaikka jotkut hihhulimielipuolet niin tekevätkin, on poliittisesti harvinaisen kiistelty valtio, ja siksi pidän tarpeellisena muistuttaa, että pyrin arvioimaan kaikkien maiden kansallissymboleja estetiikan ja funktionaalisuuden, en kunkin poliittisen kokonaisuuden hallintosysteemin tai kansainvälisen aseman perusteella tai sen mukaan, mitä milloinkin minkäkin maan hallituksen toimista tai tekemättä jättämisistä ajattelen.


Israelin yksinkertainen lippu koostuu kahden sinisen hirren väliin sijoitetusta kahden sinisen tasasivuisen kolmion muodostamasta heksagrammista eli tässä yhteydessä Daavidin tähdestä valkealla pohjalla.  Daavidin tähti on ikivanha seemiläisellä kulttuurialueella käytetty symboli, joka tosin vakiintui juutalaisen identiteetin tunnukseksi vasta myöhään, 1800-luvulla. Tähän saakka kuvio oli ollut melko yleinen koristeaihe myös kristillisessä taiteessa, vaikkakin tietyissä Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisyhteisöissä sitä oli jo ainakin keskiajalla käytetty yhteisöllisenä symbolina. Ensimmäisen kerran Daavidin tähti sai virallisen aseman erityisesti juutalaisena tunnuksena Baselissa 1897, jossa pidettiin unkarinjuutalaisen Theodor Herzlin johtama ensimmäinen sionistikongressi. Siellä otettiin käyttöön liettuanjuutalaisen David Wolffsohnin aloitteesta lippu, joka on käytännössä täysin identtinen Israelin nykyisen lipun kanssa. Herzl halusi kuitenkin parannella tätä. Hän teki tähdestä kultaisen ja lisäsi joukkoon vielä seitsemän pientä kultaista heksagrammia sekä leijonan:


Sininen väri on juutalaisuudessa merkittävä symboli, joka edustaa taivaan Jumalaa sekä tasapainoa asettuen valkean ja mustan puoliväliin. Raidat ovat ilmeisesti viittaus tallitin, juutalaisten miesten aamurukouksella käyttämän hartiaviitan, raitakuviointiin. Tähden keskellä seisoo Juudan leijona. Seitsemän pientä heksagrammia viittaavat Herzlin hellimään ajatukseen yleisesti säädetystä seitsentuntisesta työpäivästä. Herzlin lisäykset eivät jääneet kovin kestäviksi, ja esimerkiksi vuoden 1904 maailmannäyttelyssä St. Louisissa sionistiaktivistit liehuttivat Wolffsohnin yksinkertaisempaa lippua, jonka suora perillinen on Israelin moderni lippu. 

Israelin lippuun sisältyy 1900-luvun tapahtumien jälkeen väistämättä myös synkempää symboliikkaa. Natsit pakottivat juutalaiset identifioitumaan julkisilla paikoilla Daavidin tähdellä, ja Nürnbergin rotulaeissa kielletään juutalaisia käyttämästä Saksan kansallisia värejä, joskin "turvataan" heidän oikeutensa käyttää omia kansallisia värejään, jotka määritellään siniseksi ja valkoiseksi.

Israelin lippu on yksinkertaisessa erottuvuudessaan ja välittömässä tunnistettavuudessaan omaa luokkaansa. Se on erittäin tyylikäs ja harmoninen sommitelma kauniissa väreissä. Siihen ei ole mitään lisättävää, eikä siinä ole mitään liikaa. Arvosana: 10


Israelin vaakunaa hallitsee toinen juutalainen symboli, menora. Seitsenhaaraisen öljylampun ja/tai kynttilänjalan rakentamisen neuvoo Moosekselle itse Jumala (2. Moos. 25:31-39). Alkuperäistä menoraa säilytettiin Jerusalemin temppelissä vuoteen 70 jaa., jolloin Tituksen johtamat roomalaislegioonat kukistivat juutalaisten kapinan ja veivät temppelin aarteet sotasaaliina Roomaan. Vuonna 82 valmistuneessa Tituksen voitonkaaressa Forum Romanumin yhteydessä on kaaren sisäreliefiin kuvattu Jerusalemin menora osana Tituksen triumfikulkuetta:


Menora on juutalaisille merkittävä historiallinen symboli, ja sillä on valaisimena myös valistuksellinen symbolimerkitys. Sen valinta vaakuna-aiheeksi on erittäin onnistunut. Muoto on välittömästi tunnistettava, ja väriyhdistelmä toimii yhä oikein hyvin. Hieman levottomuutta ja tarpeetonta krumeluuria vaakunaan tuovat oliivipuun lehdet, joiden tulisi tosin edustaa rauhaa. Miinusta tulee minun kirjoissani siitä, että vaakunaan sisältyy tekstiä – kilpeen on tarpeettomasti ja varsin typerästi läästitty sen valtion nimi, jota tunnuksen on määrä edustaa.

Arvosana: 8½



Israelin kansallislaulu Hatikvan nimi merkitsee Toivoa. Galitsialainen runoilija Naftali Herz Imber kirjoitti lyhyen runon Jerusalemin-kaipuusta ja diasporan päättymisen haaveesta vuonna 1877 ollessaan kyläilemässä tutun juutalaisaktiivin luona Romaniassa. Musiikin on sovittanut Shmuel Cohen La Mantovanan, italialaistenori Giuseppe Cencin vuoden 1600 tietämillä säveltämän laulelman, pohjalta. Mantovana saavutti valtaisan suosion, ja sen melodiaa on omaksuttu kansanmusiikkiin eri puolilla Eurooppaa. Tunnetuin sävelmän käyttäjä on Israelin valtion ohella böömiläissäveltäjä Bedřich Smetana, jonka Má vlast -sävelrunosarjan suosituimmassa osassa Mantovanan melodia on tärkeässä roolissa.

Hatikva on ehdottomasti tähänastisten kansallislaulujen parhaimmistoa. Se on melankolinen ja juhlallinen sekä parhaimmillaan erittäin liikuttava. Elegantti ja tiivis sanoitus on plussaa, mutta tämä laulu on pelkkänä instrumentaalinakin loistava.

Arvosana: 10

Israelin loppuarvosanaksi muodostuu täten 9,5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti