sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kansallissymboliarvostelu: Japani

Kansallissymboliarvostelukiertue pääsee tällä etapilla tarkastelemaan hyvin vanhoja ja arvovaltaisia tunnuksia. Sellaisia käyttää Japani, joka on virallisesti nimeltään Japanin valtio, vaikka kyseessä onkin maailman viimeinen jäljellä oleva keisarikunta.


Japanin lippu on kaikille tuttu minimalistinen sommitelma. Hieman samantyyppisiä tunnuksia liehuttavat Bangladesh, Palau ja (etäisemmin) Tunisia sekä myös Grönlanti. Japanin valkealle pohjalle keskitetty punainen kiekko on maailman tunnetuimpia lippuja, jonka virallinen nimi kotimaassaan kuuluu nisshōki, tuttavallisemmin sitä voidaan kutsua nimellä hinomaru. Ensimmäinen nimi merkitsee aurinkolippua, jälkimmäinen auringonkehrää tai -kiekkoa

Auringolla on Japanin historiassa ja kulttuurissa suuri symboliarvo. Ajatus Japanista nousevan auringon maana on peräisin ajalta, jota eurooppalaisessa periodisoinnissa kutsutaan varhaiskeskiajaksi. Auringolla on yhdistävä uskonnollinen, mytologinen ja valtiollinen merkitys. Šintolainen auringonjumalatar Amaterasu on tiettävästi Japanin keisarillisen dynastian kantaäiti, vaikka Hirohito vuonna 1945 jumalallisuutensa virallisesti kiistikin.

On epävarmaa, mistä asti aurinkosymboli on esiintynyt japanilaisissa lipuissa. Legenda kertoo, että Nichiren, nimeään kantavan buddhalaisuuden suunnan perustanut munkki, lahjoitti vuoden 1274 mongolihyökkäyksen alla puolustussotaan varustautuvalle shogunille auringonkehrällä koristellun sotaviirin. Liekö sitten juuri tuon visuaalisen valinnan ansiota, mutta Kublai-kaanin Japanin-valloitussuunnitelmat kuivuivat kokoon tai pikemminkin huuhtoutuivat olemattomiin molemmilla kerroilla. 

Todennäköistä ainakin on, että ensimmäiset aurinkoliput olivat juuri sota- ym. viirejä. Modernin kansallislipun ajatus oli pitkään vieras. Sellainen tuli käyttöön vähitellen vasta Edo-kauden lopulla 1800-luvulla, kun Japani pakotettiin avautumaan kansainväliselle kaupalle. Lipun käyttö nousi käytännön tarpeista: japanilaisten alusten piti kyetä identifioimaan itsensä muille merenkävijöille. Jo 1800-luvun alussa nykyisen kaltaista hinomarua käytettiin japanilaisilla kauppalaivoilla, mutta vasta 1850-luvulla hinomarun käytöstä tehtiin shogunaatin päätöksellä pakollista japanilaisille aluksille. Virallisen kansallislipun aseman nykyinen hinomaru sai lain nojalla Meiji-kauden alussa vuonna 1870, ja samoihin aikoihin virallistettiin myös muita kansallissymboleita kansainvälisen kaupan ja diplomatian tarpeisiin. Vuonna 1885 lippulaki kumottiin osana laajaa lakien mitätöintiä, mutta vakiintunut lippu pysyi käytössä, vaikkei sillä lakiin perustunutta asemaa ollutkaan. Virallisen aseman hinomaru sai uudelleen vasta vuoden 1999 kansallislippu- ja kansallishymnilain myötä.

Japanin lipun sisältämät ja sille annetut poliittiset merkitykset ovat tehneet siitä kiistanalaisen symbolin, mitä ei yksinkertaisesta sommitelmasta arvaisi. Japanin anti-imperialismin nimissä käymät imperialistiset ja hyvin julmat valloitussodat Itä-Aasiassa ja läntisellä Tyynellämerellä tulehduttavat yhä Japanin suhteita moniin aasialaisiin maihin. Kiistely historiasta ja kansallisista symboleista kiihtyy aina silloin tällöin myös Japanin sisällä, missä ei ole koskaan tehty samanlaista kattavaa tilintekoa toisen maailmansodan perinnön kanssa kuin Länsi-Saksassa. Välittömästi Japanin antautumisen jälkeen lipun ja muiden kansallissymbolien julkinen käyttö edellytti liittoutuneiden valvontaelimen myöntämää lupaa. Hinomarua koskevat rajoitukset lakkautettiin vuonna 1949, mutta virallista kansallislipun asemaa ei vieläkään tullut. Laki kansallissymboleista hyväksyttiin vuonna 1999 pitkän väittelyn ja hyvin japanilaisen tragedian jälkeen: erään koulun rehtori teki itsemurhan yritettyään epäonnisesti toimia välittäjänä paikallisen sivistystoimen ja koulunsa opettajien välillä kansallissymboleita koskevassa kiistassa. Lain nojalla lipun mittasuhteet ja värit on myös määritelty; aiemmin niitä oli toisinaan rukkailtu esim. olympialaisten alla. Japanin lipun tunnetuin muunnos on laivastolippu, jossa pienennetty kiekko on sijoitettu valkealle pohjalle hieman tangon puolelle ja varustettu kuudellatoista levenevällä säteellä:


Se on hyvä erottaa Japanin keisarillisen armeijan perustellusti pahamaineisesta sotalipusta, jonka käyttö päättyi vuoteen 1945, ja jossa auringonkiekko on keskitetty:


Monissa maissa valtionpäämiehellä on oma seremoniallinen lippunsa, ja myös Japanin keisarilla on omansa. Keisarillinen standaari, jossa punaisella pohjalla on keskitettynä tyylitelty 16-terälehtinen kultainen krysanteeminkukka, on ollut käytössä vuodesta 1889:


Puhtaasti esteettisin perustein, irroitettuna poliittisista merkityksistä, Japanin lippu on yleensä saanut kiittäviä arvioita. Sen yksinkertaista, jopa minimalistista sommittelua on usein kehuttu, ja kiistatta se on ainakin välittömästi tunnistettava ja hyvin selkeästi erottuva tunnus. Esteettisenä kuriositeettina mainittakoon, että 1930-luvulla Japanin valtio tuotti propagandaelokuvan, jossa korostettiin Japanin hinomarun ylivertaisuutta kaikkiin muihin valtiolippuihin nähden: sen muoto ja sommittelu pyrittiin osoittamaan geometrialla ja normatiivisella estetiikalla maailman parhaaksi. Kyse on tietysti propagandasta, mutta itse en niele perusväitettä siitä, että Japanin lippu olisi jotenkin erityisen hieno. Olen aina pitänyt lippuun valittua punasävyä (v:sta 1999 virallisena) hieman ärsyttävänä ja yleisesti riitelevänä, jopa valkealla pohjalla. Lisäksi värisävy yhdistyy mielestäni pikemminkin laskevaan kuin nousevaan aurinkoon, mutta ainakin Claude Monet on kanssani eri mieltä.

Impression, soleil levant (1872)
Punaisen sävyssä on minusta jotain likaiseen vivahtavaa ja riitelevän epämiellyttävää, mutta keskitetty ympyrä on silmää miellyttävä muoto ja myös kansallislippujen saralla varsin uniikki ratkaisu. Itse kyllä pidän enemmän Japanin laivastolipusta ja keisarillisesta standaarista kuin virallisesta kansallislipusta.

Mainittakoon vielä, että Japanissa on täysin sallittua polttaa julkisesti Japanin lippuja, mutta kaikkien ulkomaisten lippujen tuhoaminen ja häpäisy on lain nojalla kielletty.

Arvosana: 8½


Japanilla ei ole eurooppalaisessa mielessä vaakunaa, mutta maan suvereniteettiä symboloi keisarillinen sinetti, jossa on tyylitelty 16-terälehtinen krysanteemi. Tämä kukkaistunnus on edustanut keisaria 1100-luvulta saakka, ja se esiintyy myös edellä nähdyttä keisarillisessa standaarissa. Se on ihan hieno ja geometrinen, mutta ehkä myös vähän liian täydellinen ja säännöllinen. Tämä jättää kaipaamaan Euroopan takkuisia ja nälkiintyneitä heraldisia elukoita. Kyseessä on enemmänkin jokin platoninen visualisointi krysanteemista kuin tunnistettava kasvi. Vaikka tunnus on keisarillinen, on siinä jotain, joka haiskahtaa enemmän logolta kuin symbolilta (on sävyero!). Ei huono ollenkaan, mutta vähän keinotekoisen ja yrityslogon oloinen. Tämän voisi kuvitella jonkun kamerafirman pääkonttorin julkisivuun.

Valtionhallinnolliset toimijat käyttävät toisenlaista sinettiä edustamaan hallitusta ja valtiollisia laitoksia:

Symbolissa on kuvattuna tyylitelty keisaripuun (Paulownia tomentosa) lehtiä ja kukintovarsia. Alun perin keisarillisen perheen symboli on päätynyt Japanin hallituksen symboliksi, ja sitä näkee lähinnä kultaisena tai mustana, kuten yllä. Minusta se näyttää lannoitefirman logolta.

Arvosana koskee keisarillista sinettiä, joka on tyylikäs ja tyhjä.

Arvosana: 8

 

Japanin kansallislaulu Kimi ga yo on lyhimpiä lajissaan. Viisisäkeinen runo on peräisin keskiajalta. Siitä on mahdollista tehdä hieman merkityksiltään poikkeavia käännöksiä, mutta Jatkukoon valtasi on melko käyttökelpoinen ja ytimekäs käännös runon nimestä. Kimi voi tarkoittaa keisaria tai yleisemmin valtiasta, mutta se voi olla myös epämuodollinen sinuttelutermi. Yleensä tässä runossa se on ymmärretty viittaukseksi keisariin, mutta tämä ei ole yksiselitteistä.

Tavoistaan poiketen suomenkielinen Wikipedia tarjoaa kömpelyydestä vapaan käännöksen sanoista:
"Jatkukoon valtasi
Tuhannen, kahdeksan tuhannen sukupolven ajan
Kunnes pikkukivet
Kasvavat lohkareiksi
Ja peittyvät sammalella."
Japanintaidottomana en osaa arvioida käännöksen uskollisuutta tai eri vivahteiden tavoittamista, mutta muunkielisten käännösten vertailun perusteella yo. sanat vaikuttavat tarjoavan hyvän suomennoksen runon sisällöstä.

Runoon pohjautuva laulu oli suosiossa juhlien yhteydessä Edon ja Kagoshiman alueilla jo ennen kuin se 1860-luvulla valikoitui Japanin kansallishymniksi. Välittömästi Meiji-restauraation jälkeen uudistusmielinen hallitus ryhtyi muiden toimiensa ohessa valikoimaan Japanille modernille valtiolle kuuluvia kansallisia symboleita. Irlantilainen sotilasmuusikko John William Fenton (1828–1890), joka juurrutti länsimaalaisen marssimusiikin Japaniin, sai vuonna 1869 tehtäväkseen kansallislaulun säveltämisen. Fenton päätyi Kimi ga yo -tekstiin, mahdollisesti siksi, että runolla oli perinteet Meiji-Japanin hallinnossa merkittävää valtaa käyttäneen Satsuman hanin keskuudessa, mutta ehkä myös siksi, että runossa on tiettyjä yhtäläisyyksiä God Save the Queeniin (Irlanti ei ollut vielä itsenäinen, vaan osa Viktorian valtakuntaa). 

Fentonin sävellystä, joka syntyi kovassa kiiressä ja vähäisellä harjoituksella, ei pidetty riittävän arvokkaana, ja vuonna 1880 sävellettiin uusi melodia, tällä kertaa japanilaisena työnä. Sävellys syntyi Yoshiisa Okun ja Akimori Hayashin yhteistyönä viimeksi mainitun korkea-arvoisemman isän, Hiromori Hayashin (1831–1896) ohjauksessa. Länsimaiseen musiikkitraditioon sopivan harmonisaation, josta tuli virallinen versio, laati saksalainen Franz Eckert (1852–1916), joka sävelsi myös Korean kansallislaulun. Uusi Kimi ga yo sai ensiesityksensä keisarin syntymäpäivänä 1880, ja virallinen asema Japanin kansallishymninä sille myönnettiin 1888. Tästä lähtien se on toiminut Japanin musiikillisena tunnuksena joko de jure tai de facto. Uudelleen se sai virallisen aseman vuonna 1999. Japanin kansallislauluun liittyvät historialliset kiistat, jotka mainitsin yllä lipun yhteydessä. En ota kantaa siihen, onko näiden symbolien käyttö jotenkin Japanille sopimatonta, kun kansallissymboleista päättäminen lienee kunkin kansan oma asia. Sen sijaan mitään itsestään selvästi aggressiivista en niissä kykene havaitsemaan.

Japani saa kansallislaulullaan pisteet ytimekkyydestä ja tyylikkäästä kielestä. Verrattuina eräiden (*krhm, latinalaisamerikkalaisten*) maiden hirveisiin, korulauseisiin läkähtyviin uuvutustaisteluihin on Kimi ga yo virkistävä ja pullistelemattoman arvokas. Sävelmässä on tosin jotain epämääräisen pahaenteistä, eikä sitä voi pitää kovin innostavana. Kimi ga yo sopisi hyvin hautajaisiin, ja ytimekkyydestään huolimatta se on myös erittäin hitaan tuntuinen.

Arvosana: 9

Japanin loppuarvosana on kunnioitettava 8,5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti