lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vaalivinkaisu

Olen aikaisemmin kirjoittanut vaalien alla jotain politiikasta, joten kai nytkin pitäisi. Pidän kuitenkin kunnianhimoni tällä kertaa poikkeuksellisen alhaalla seuraillen poliitikkojen ja galluphaastatellun kansan näyttämää esimerkkiä. Koko rähjäisen vaalikauden, puolueiden pelkurimaisen pitkään panttaamien vaaliohjelmien, alavireisen kampanjan ja vaalikeskustelujen jälkeen olo on tämä: en tunne itseäni riittävän tyhmäksi äänestämään nykyisiä eduskuntapuoleita enkä riittävän hulluksi äänestämään eduskunnan ulkopuolisia puolueita. (Olen kuitenkin jo tehnyt ehdokasvalintani, koska ylpeyteni estää roikkumasta vaaliviikonloppuun saakka kannastaan epävarmojen segmentissä.)

Vaalikampanjat ja -keskustelu ovat olleet heikkoja esityksiä, mutta mitä voi tällaisen vaalikauden jälkeen odottaakaan? Jännitystä on ilmassa vain vähän. Keskusta tullaan palkitsemaan ruhtinaallisesti siitä, että se kärsi rökäletappion 2011. Muut taas saanevat ansionsa mukaan, paitsi Perussuomalaiset, jotka saavat joka tapauksessa liikaa, kävi miten kävi. Vaalikeskustelut ovat olleet jokseenkin urpoa seurattavaa, jossa Sipilä on samaa mieltä edellisen puhujan kanssa ja kaikki muut melkein samaa mieltä Sipilän kanssa. Sipilää voisi luonnehtia itsensä kakkaralla brändänneeksi poliittiseksi helppoheikiksi, mutta se olisi ehkä hieman epäreilua, kun eipä oikein kenelläkään ole ollut esittää vakuttavaa ja konkreettista ohjelmaa talouden kunnostamisesta, ei muuten varsinkaan minulla. Sipilän tiedot ja taidot tosin painottuvat mitä ilmeisimmin pelkkään talouteen; mistään muusta hänellä ei ole ollut sanottavaa, mikä ei ole ihme ensimmäisen kauden kansanedustajalle.

Kokoomus ja SDP taisivat tehdä virheen puheenjohtajavaaleissaan. Tämä ei ole toki ainoa asia, jossa ne ovat viimeisen vaalikauden aikana tehneet virheitä. Stubb ei vetoa kuin niihin, jotka alun perinkin hänestä pitivät, ja lisäksi hän nyt vain sattuu olemaan ärsyttävä. Korjausliike on luvalla sanoen heikko slogan, kun itse on ollut tekemässä niitä asioita, joita pitäisi nyt ilmeisesti korjata. Rinne on tehnyt vaalikeskusteluissa huimia rimanalituksia, eikä konkretiaa ole tarjolla. Surkuhupaisaa oli seurata, miten Rinne ei tahtonut keksiä viennin kohentamiseksi oikein muuta kuin kehua tämän puskaisen maan luuloteltua kauneutta kiinalaisten turistien vinkkelistä. Joko tulee demarillakin Jutta Urpilaista ikävä?

Kristillisdemokraatit näyttää olevan menossa kohti jonkinlaista armageddonia erinäisissä vaalipiireissä. Jos näin on, on se vain hyvä asia: turhalla uskontopuolueella ei ole historiansa aikana ollut mitään annettavaa tälle maalle, ja sen kuoppaaminen olisi vain hyväksi maamme politiikalle. Mitä ilmeisimmin myös valtionkirkossa rukoillaan tämän puolesta.

Jostain syystä vaalitentteihinkin läästitään twiittejä, en tiedä, miksi. Eräät puolueet jakelevat kannattajilleen valmiita omakehu- ja toisenmollaustwiittejä jo ennen tenttien alkua, mikä kertoo luottamuksesta kannattajien älyyn. Ylen Vaaligalleria on kulttuuriteko sinänsä. En ole varma, onko se helpottanut ketään ehdokkaan valinnassa, mutta silmänräpäyksellisenä poliittisena ja hörhömetrisenä ajankuvana se on arvokas. Olipa sitten kyse niistä kandidaateista, jotka eivät pysty muotoilemaan edes yhtä kolmen sanan lausetta tai tuijottamisesta Papusen silmien takana avautuvaan tyhjiöön, Vaaligalleria tulee päätymään graduihin ja väitöksiin, ja se osoittaa myös, millä puolueilla on mitään standardeja ja millä ei.

Koska edellä ei oikein ollut mitään varsinaista asiaa, niin liitän oheen ehdotukset eri puolueiden kampanjalauluiksi. Osa ehdotuksista on huonoja, epähauskoja ja mielikuvituksettomia, mutta niin ovat puolueetkin.

Keskusta Kekkonen tulee kuin ukkonen. Nostalgista ja laimeaa huumoria, joka ei edes kuulosta hirveän vakuuttavasti Kekkoselta. Menneisyyden huuruihin katsovan hampaattoman satiirin ottavat innokkaimmat kantakirjakepulaiset aivan todesta, koska haja-asutusalueella ja Pohjois-Pohjanmaalla ironian kaltaiset uutuusilmiöt eivät ole vielä nousseet suosioon. Vuosikymmenien taakse haikailevaa höyryilyä ilman ideoita.

Kokoomus Korealainen stylisti keksii gang bangin. En löytänyt pitkällisen etsinnän jälkeen paremmin Kataisen-Stubbin Kokoomusta kuvastavaa audiovisuaalista kokonaisuutta kuin tämän luovan uudelleenmuokkauksen Psyn taannoisesta hitistä. Se saa edustaa modernin Kokoomuksen tyylitajutonta sekasotkua, hyperbolaa, poukkoilua, väkinäistä tykötekoa ja pyrkimystä väsyttävään memetiikkaan.

SDP Linja-autossa on tunnelmaa. Julkisen palvelun tukevasti taaksepäin katsova ylistys, jolla ei ole grammaakaan karismaa, ja tällainen matka olisi todellinen painajainen. Asiat ovat tärkeitä, toteutus onneton ja kiusallinen.

Perussuomalaiset Be Prepared. Kyse ei ole mistään partiopoikien kappaleesta, vaan soinilaisesta johtamiskulttuurista ja -asenteesta. (It's clear from you vacant expressions, the lights are not all on upstairs; But we're talking kings and successions – even you can't be caught unawares!) Perussuomalaisille sopisi erinomaisesti myös Eric Cartmanin Minorities, jossa etuoikeutettu ja hemmoteltu sosiopaatti-itkupilli laulaa koskettavasti siitä, miten vähemmistöt pilaavat hänen vesipuistovisiittinsä.

Vasemmistoliitto I'm Against It. Kevytneomarxilainen arkkiveisu on mahdollista tarkalla korvalla yhyttää kaiken yhteiskuntaräpin biojätteen alta.

Vihreät Everybody Else Is Wrong. Nimi on varsin tyhjentävä kiteytys puolueen asenteesta ja imagosta.

RKP Förlåt jag skriver. Pohjoismainen turvallisuusbiisi, esitetään ideaalitilanteessa purevan sarkastisesti.

Kristillisdemokraatit Satan Is Real. Selittää aika hyvin itse itsensä. Myös jokin sentimentaalinen ja gospelisoitu versio Israelin kansallislaulusta voisi käydä päinsä.

Muutos 2011 Kaatiksen jengi. On käytöksemme karkeaa, ja luonnevika meitä riivaa. Aika tyhjentävä. Ja jos tulee potkituksi pois persuista, on aika lailla poliittista kaatopaikkajätettä. 

Piraattipuolue A Bag of Weed. Onko vaikeaa ymmärtää toisten puhetta? kysyi Ylen toimittaja puolueen maineikkaammalta ehdokkaalta.

Itsenäisyyspuolue Venäjän federaation kansallishymni. Valittu yksinkertaisella cui bono -periaatteella. Valitsin myös mahdollisimman huonon ja luokattoman esityksen, koska tällä puolueella on ehkä pihalle pysyvimmin muuttaneet ja tolloimmat ehdokkaat näissä vaaleissa.

SKP – Joku Kari Peitsamon renkutus, ne ovat kaikki yhtä hirveitä ja kuvastavat loistavasti puoluetta nykymaailmassa. Peitsamo ja SKP todella ansaitsevat toisensa. En linkitä Peitsamon musiikkiin, sillä joku taso pitää täälläkin pitää. Luokattomat ja tarpeettomat Disney-jatko-osat vielä menevät, mutta tähän vedän rajan.

Kommunistinen Työväenpuolue Rauhan ja sosialismin puolesta Lenin-setä asuu Venäjällä. Nämä toverit onnistuvat olemaan vielä kiusaannuttavampia kuin SKP. Kappaleessa on asiaankuuluva menneisyyden henki ja creepy as fuck -faktori.

Suomen Työväenpuolue Possu ja Kärpänen. Tästä sakista ei kyllä ota selvää sitten millään.

Köyhien Asialla Magnificent, Marvelous, Mad Madam Mim. Valintaan vaikutti se, että tässä esiintyy verenkierrollisesti ehkä parhaat päivänsä nähneen mummelin yhden naisen show, joka keskittyy hirmuiseen kehuskeluun.

Sinivalkoinen Rintama Horst-Wessel-Lied. Joskus sitä vain kyllästyy teeskentelyyn. Huom! SVR tekee eduskuntavaaleissa 2015 erittäin kehuttavan bunkkeriratkaisun eli puolueitsemurhan. Se ei aseta yhtään ehdokasta, ja näin ollen oikeusministeriö tulee poistamaan sen puoluerekisteristä.

Bonus Track:

Profeetta Jouko Pihon lempilapsi Suomen Laillisuuspuolue, jolla Pihon piti Deo volente kiilata pääministeriksi tänä keväänä, mutta joka ei saanut kasaan kannatuskortteja Illuminati Rock.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti