sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Iivisniemen Dracula vs. Pedersören van Helsing

Jos vaalituloksesta ja hallituspohjasta haluaa jotain myönteistä hakea, niin eräs tervetulleista seurauksista näyttää olevan ainakin hallituksen ja opposition välisen retoriikan monipuolistuminen ja intensifioituminen. Jos on ehtinyt viimeisen vuoden aikana kyllästyä siihen, ettei kukaan ole oikein uskaltanut kunnolla haukkua Keskustaa tai Perussuomalaisia, niin alkaneesta hallituskaudesta päätellen vahinko otetaan takaisin. Vihreät ja RKP ovat ehtineet jo puoluekokouksissaan murjomaan hallitusta ja etenkin persuja niin railakkaasti, etten tahtonut muistaa politiikan voivan tällaista ollakaan. Ikävää on tosin se, että eduskunnan väistötiloissa poliittisen retorisen mutapainin hehkua himmentää parlamentaariselta kannalta surkea akustiikka. Siitäkin huolimatta on hauska seurata, kun persuja populismista haukkuneet hyväkkäät käyvät hallituksen kimppuun osin populismin vimmalla, kun taas persut julkipopulistin, päivä päivältä enemmän irvikissaa muistuttavan Timo Soinin (ps), johdolla torjuvat syytökset halpana populismina. 

Onhan toki hallituksen ohjelmassakin paljon karseuksia, joita kannattanee vähintään haukkua. Sen verran minussa on tosin sadistin vikaa, että säätäisin hiukan kritiikkiventtiiliä soukemmalle sitä odottaessa, että ensimmäinen ministeri möhlii vastuualueensa asiat kunnolla. Kun vedessä on sopivasti verta, on hauska laskea hait irti. (Tällä hetkellä parhaalta kandidaatilta vaikuttaa Jari Lindström [ps], joka on Soinin kuuluttaman pätevin valitaan -periaatteen mukaisilla näytöillä nyt amispohjalta oikeusministeriön keulassa.) Ihan reiluuden vuoksi on myönnettävä, että edellisen hallituksen häpeällisen söhellyksen jäljiltä on tehtävä varmaan jotain rajuakin, mutta leikkausten painopisteitä ja jakautumista on aiheellista kritisoida, sitä suuremmalla syyllä, kun ainakin kaksi ässää kolmesta meni selvin sanoin lupailemaan, että ei leikata sieltä ainakaan, mistä sitten päädyttiin leikkaamaan ihan helevetisti. Se kolmas ässä meni sitten lupaamaan taas muita asioita muualta, eikä niidenkään pitämisen kanssa ole ihan varmaa. Helppohan tätä on kritisoida, joo-o, mutta toisaalta vielä helpompaa on olla lupaamatta asioita. Se on itse asiassa niin äärimmäisen helppoa, ettei vaadi toimintaa lainkaan. Jos ei ole varma, ei kannata luvata eikä sitoutua. Minusta nämä eivät ole erityisen monimutkaisia asioita ymmärrettäviksi, ja esittämäni olisi juuri poliitikkojen omankin edun mukaista, joten ihmettelen, miksi siitä huomauttamisesta jaksetaan suutahtaa ja kääntyä puolustus- tai puolustelukannalle.

Toki olisi sinänsä myönteistä, jos saataisiin vaihteeksi aikaan päätöksentekoon kykenevä hallitus. Kun vielä päätöksetkin olisivat hyviä, niin vielä parempi. (Erään retorisen seikan suhteen hallitus ja oppositio tuntuvat olevan yhtä: päätöksiä luonnehditaan rautaisen johdonmukaisesti kipeiksi. Fraasi kipeät päätökset on esiintynyt julkisuudessa viime aikoina niin usein, että sitä on syytä alkaa pitää käsitteenä sinänsä.) Päätöksentekokyvyn lisäksi myönteisenä voi pitää sitä, että hallitus ainakin aikoo muutamista merkeistä päätellen tehdä jotain Suomessa ennenkuulumatonta: ryhtyä johtamaan talouspolitiikkaa. Suomessa on totuttu siihen, että talouspolitiikkaa johtavat etujärjestöt, joiden kuppauksiin hallitus sitoutuu jo etukäteen. Systeemi on ihan outo ja parlamentaariselta kannalta viheliäinen, ja hallituksen tulisi jo tällä oleellisella politiikan osa-alueella ottaa sille kuuluva poliittinen valta. Tähän on lisättävä, että olisi tietysti kivaa, jos se voisi tapahtua muutoin kuin siten, että vastaisuudessa vain yksi etujärjestö ohjailee hallituksen talouslinjauksia takaoven kautta tai kauko-ohjauksella.

Esittelemäni hyvin varauksellisesti myönteiset detaljit ovat kuitenkin yhä pelkkää mahdollisuuksien usvaa: parasta, mitä tähän mennessä on oikeasti tapahtunut, on poliittisen retoriikan ja suoranaisen poliittisen vittuilun napakoituminen. Eräälle henkilölle tämä on luettava hienoiseksi tappioksi. Ulkoministeri Soini on ainakin toistaiseksi näemmä menettänyt asemansa poliittisten sutkausten, lärväysten ja hupikäsitteiden alkulähteenä. Hallitusneuvotteluista alkaen poliittisen terminologian kökkögeneroinnin keskiössä on istunut tukevasti Juha Sipilä (kesk). Iterointi ja vatulointi ovat tehneet sen, mikä varmasti oli tarkoituskin: lähteneet elämään omaa elämäänsä epäviralliseen yleiskieleen luoden osaltaan mielikuvaa Sipilän johtamistavasta ja -kyvyistä. 

Kuluneena viikonloppuna Soini sai lisää kilpailua alalla, kun perussuomalaisia roimittiin oikein olan takaa RKP:n puoluekokouksessa Pedersöressä. Kukapa olisi uskonut, että hilpeän korrektit rkp-läiset ovat näin harjaantuneita poliittisen rusikoinnin taidossa? Tai ehkä kyse on luonnonlahjakkuudesta, sillä RKP:n ei ole 36:een vuoteen tarvinnut juuri harjaannuttaa näitä kykyjä. Kokouksessa käväisi ulkolaisena vieraana myös RKP:n europarlamenttiryhmä ALDEn puheenjohtaja Sir Graham Watson, joka lisäsi retoriikkakierroksia tuomalla tuliaisia verbaalisesti näyttävän brittipolitiikan maailmasta. Sir Graham latasi rempseästi, että Soini ulko- ja eurooppaministerinä on "kuin Dracula veripankin johtajana". Tämä on parhaiden perinteiden mukaista Westminster-retoriikkaa, jossa kehitetään napakka naljailuyksikkö, jonka tiedetään jäävän ihmisten mieleen. Soini on ollut alan vain hieman junttimaistetun version mestareita Suomessa, ja siksi onkin huvittavan tekopyhää, että persut ovat Sir Grahamin lohkaisun johdosta pahoittaneet mielensä, kuten nykyään on tapana sanoa. Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo maalailee, että Sir Grahamin vitsi on "ala-arvoinen ja raju hyökkäys suomalaista demokratiaa vastaan". Ala-arvoisista lausunnoista persuilla on hyvin vankka asiantuntemus, joten en puutu nyt siihen, mutta silti en ole kyennyt itse vielä mieltämään, miten tämä tölväisy muka hyökkää demokratiaa, suomalaista tai muutakaan, vastaan. Slunga-Poutsalo jatkaa, "ettei vastaavaa itsenäisen maan sisäisiin asioihin puuttumista ole nähty sitten Neuvostoliiton aikojen", mikä on ihan sopiva lausunto ihmiselle, joka ei tiedä mitään historiasta tai tajua mitään politiikasta. Uskon, että Slunga-Poutsalon tapauksessa kyse on ensin mainitusta.

Eikö Sir Grahamilla ole Euroopan parlamentin jäsenenä sananvapautta kommentoida mitä haluaa (kysytään mairean veemäiseen äänensävyyn)? No, pottuilu sikseen: on suoranaisesti naurettavan tekopyhää persuilta itkeä Sir Grahamin hupaisaa murjaisua, kun Soini itse on aiemmin elvistellyt sillä, että luonnehti tuolloista talouskomissaari Olli Rehniä (kesk) "Brysselin Bobrikoviksi". Selvennettäköön vielä, että siinä missä vampyyri Dracula on tyystin fiktiivinen henkilö, oli kenraalikuvernööri Bobrikov isovenäläisen sanelupolitiikan ajaja, joka joutui henkirikoksen uhriksi. Soini ei tuolloin pyytänyt anteeksi, vaan väitti, että Rehn on "ymmärtänyt väärin" vertauksen tarkoituksen. Asia on kuulemma nykyhallituksen ulkoministerin ja elinkeinoministerin välillä sittemmin sovittu. Ehkä Rehn sitten ymmärsi väärin, ehkä ei. Slunga-Poutsalo sen sijaan ei tunnu ymmärtäneen oikein mitään.

Jos tällaista saadaan aikaiseksi hallituskauden ensimmäisen viikon aikana, ei varmasti tarvitse jatkossakaan ikävystyä. Toivon itse vielä ainakin Frankensteinin hirviön, muumion kirouksen ja ihmissusilauman ilmaantumista viimeistään täysikuun valaiseman budjettiriihen aikaan.

1 kommentti:

  1. Seuraavaa kansallissymboliarvostelua odotellessa pelkään pahoin, ettei minulla ole tähän kirjoitukseen mitään tavattoman sivistynyttä sanottavaa.

    Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että dialogin napakoituminen poliittisessa teatterissa on viihdearvoltaan erinomainen asia. Westminster nyt on oma lukunsa, koska yksityiskoulussa opetetaan ja opetellaan väittelyä omana itseisarvonaan, ja nimenomaan teatteri onkin hyvä sana: pääministerin kyselytuntia on aina hauska seurata, vaikka sen varsinainen poliittinen painoarvo lienee siinä kuinka varteenottavan pääministerillisenä uutisia katsova yleisö pitää pääministeriä ja oppositiojohtajia. Minulla on omakohtaista kokemusta Cambridgen antiikintutkijoista, jotka ovat noin lievästi sanoen hyökkääviä. Onneksi olivat varoittaneet ja onneksi olen verrattain hyväluontoinen ja helposti provosoitumaton. Joillakin esitelmöitsijöillä on kuulemma tullut itkukin silmään -- eikä tällä siis ollut kovinkaan paljon tekemistä itse puheenvuoron meriittien kanssa. (He jopa pitivät omasta jutustani, mutta kaukaa viisaana miehenä valitsen yleensä aiheita, joista juuri kukaan ei tiedä sitä kuuluisaa höykäsen pöläystä, jolloin puolet ajasta menee kansanvalistukseen.)

    Sir Grahamin kommentti kuuluu parhaaseen britti- tai oikeammin englantilaisperinteeseen. Se on hauska, iskevä, sopivasti vittumainen, mieleenpainuva ja lopultakin höttöä. Kuulija vertaa sen tuttuun ilmaisuun pukista kaalimaalla ja miettii miten kreivi Soinincula muka aikoo kupata ulkoministeriön veripankkia. Minulle ei selvinnyt, mutta mahtoiko olla tarkoituskaan.

    Kummallista minusta on aina ollut perussuomalaisten herkkänahkaisuus etenkin puolueen lähtökohdat huomioiden. Heidän soi-disant vastapoolinsa Vihreät tuntuvat olevan pikemminkin ylpeitä puoluekentän toiselta laidalta tulevista haukuista (jonka haittapuoli tietysti on, että heitä on vaikea saada ymmärtämään ihan oikeasti rakentavaa kritiikkiä). Ja nyt päälehtemme yleisönosastossa insinöörit ovat päättäneet ottaa itseensä omalaatuisessa herkkähipiäisyyden puuskassa. Nähdäkseni valtaosa ns. insinöörikritiikistä liittyy Sipilän väitteeseen lähestyä politiikkaa insinöörinä eikä poliitikkona. Uskokoon ken tahtoo, mutta itse kyllä toivoisin poliitikkojen lähestyvän politiikkaa poliitikkoina. Niin hullulta kuin se tuntuukin, omallakin koulutuksellani on päästy tässä maassa puoluejohtajaksi ja pääministeriksi (ja vankilaan), mutta muistaakseni Linkomies ei väittänyt hoitavansa jatkosotaa latinistin otteilla. (Vittumaisuudessa hän kyllä oli vanhempien kollegoideni mukaan aivan omaa luokkaansa.)

    Yhdyn lopultakin blogistin toivomukseen hirviökavalkadin uusista seikkailuista, kunhan vain meiltä jää näkemättä ties monesko jatko-osa aiheesta "Muumion paluu" Brysselistä ministeriksi. Ja Soini itse tuo minulle mieleen 1970-luvun Marvel-sarjakuvan -- tahattomine kaksimielisyyksineen -- Giant-Sized Man-Thing. Kansikuvia kannattaa etsiä hakukoneista.

    VastaaPoista