perjantai 14. heinäkuuta 2017

Optiikkaa omimassa (ja vähän Eevankin)

Jos tuntee viehtymystä mahdollisimman suuriin röyhkeyden, aiheettoman ylimielisyyden ja analyysikyvyttömän mielisokeuden yhdistelmiin, ei ole huono ajatus hakeutua sellaisten ihmisten pariin, jotka vahvasti kuvittelevat Jumalan olevan puolellaan, tai olevansa Jumalan puolella – käytännössä yleensä sama asia.

Tämä kopeahko alustus toimikoon johdatuksena alati jatkuvaan sarjaani, jossa ammuskellaan rampoina maailmaan saatettuja kuivan maan manaatteja eli yleisönosastokirjoituksia pelkän huvin vuoksi. Mitä tahansa varsinaissuomalaista paikallislehteä seuraaville on okkoltismi jo varmasti tuttu ilmiö. Okkoltismi on myötähäpeän ja sadistisen utealiaisuuden sekainen tunne, joka syntyy, kun huomaa, että erään täkäläisten yleisönosastojen vakituisjaarittelijan, itseään loputtomiin taidottomalla kliseenviljelyllä toistavan tädin tai minkä tahansa tämän vastineen (sillä ilmiö on laajempi, ja jokaisen maakunnan irrelevantisoituva lehdistö varmasti tuottaa omat okkoltistiset kokemuksensa) höpinä on taas kelpuutettu palstantäytteeksi. Olen arvioinut okkoltistisia tuotoksia jo useampia kertoja, ja vartaloni läpi käy kitkeränsuloisia väristyksiä aina kun huomaan uuden sellaisen vapautuneen maailmaan, jossa uskoakseni minua lukuun ottamatta sitä ei noteraa kukaan muu, joka ei olisi viettänyt vanhuuseläkkeellä jo vähintään kymmentä vuotta.

Olen ilkeä ja nihkeä, tiedän, mutta se kuuluu asiaan ja luontooni. Kun tämän vikani tiedostan, osaan viljellä sitä tarkoituksella, ja siksi herrasmiehenä vakuutan, että jokainen loukkaus on tarkoituksellinen, joka ainoa herja suunniteltu ja jokainen potku harkittu. Vaikka nämä alustukset tuottavatkin minulle suunnatonta tyydytystä, vaistoni sanoo, että on aika siirtyä itse asiaan. Vakiintuneen formaattini mukaan sitaatit identifioidaan kauttaaltaan kursivoituina ja sisennettyinä tekstikappaleina.

Turun Sanomat, Lukijoilta-osasto 12.7.2017:


Sateenkaaresta ja vähän muustakin

Ah, kyllä, kunnon okkoltistinen otsikko! Kaikessa ylimalkaisessa mielikuvituksettomuudessaan ja epäselvyydessään se virittää lukijan oikeaan tunnelmaan. Otsikko kertoo, että kirjoitus käsittelee aihetta X ja mitä tahansa muuta, mitä kirjoittajalle juolahti pieneen mieleen, samoin kuin että kirjoittajaa ei nappaa yrittää tai miettiä mitään yhtä kertaa enempää. Toimitukset saattavat joskus otsikoida yleisönosastokirjoituksia, mutta tässä näytteessä on vahva autenttisuuden aromi.
Televisio on tuonut jälleen katseltavaksemme Pride-kulkueet eri kaupungeissa meillä ja muuallakin. Sana pride tulee englannin kielestä ja tarkoittaa ylpeää ja ylimielistä. Mitä tällä sananvalinnalla halutaan ilmaista? Se tuskin kaipaa enempiä tulkintoja.
Aihe ja käsittely ovat juuri sitä, mitä niiden tältä kirjoittajalta voisi odottaakin olevan. (Taustatietona ummikoille mainittakoon, että kirjoittaja on yleisönosastojen vakiovieras, joka on implisiittisesti hetero, eksplisiittisesti hyvin innoissaan siitä, mitä ajattelee Jeesuksen olevan, ja tyypillisesti kirjoittaa tavalla, joka olisi ollut rohkea ja tuore ylioppilasaineessa vuonna 1961.)

Kirjoittaja on kiinnostunut erityisesti televisiosta, joka vaikuttaa olevan hänelle ensisijainen media. Tästä voi saada sen käsityksen, ettei pride-tapahtumia ole noteerattu muissa uutisvälineissä, vaikka ne ovat olleet laajasti esillä myös lehdistössä, radiossa ja ns. sähköisessä mediassa. TV-aloitus ikäluokittaa kirjoituksen kätevästi mediasukupolvien sedimenttikerrostumiin, mutta muuta funktiota se ei kirjoituksessa palvele, sillä televisiota ei mainita enää toistamiseen. Tästä voimme päätellä, että kirjoittaja altistui pride-tapahtumalle jonkin televisiokanavan uutislähetyksessä, mutta tämä itsessään ei ole kiinnostavaa, ja kirjoittaja tuntuu itsekin tajuavan asian laidan. Hän on kuitenkin kiinni ikiaikaisessa formulassa, jonka mukaan teema pitää ottaa puheeksi ennen kuin siitä voidaan sanoa enempää, ja ensimmäinen tapa, jolla hän keksii tämän tehdä, on rekursio omaan passiiviseen informaatiokokemukseen. Pride-tapahtumien ja kirjoittajan käsittelemien teemojen kannalta on yhdentekevää, minkä nimenomaisen median kautta ne ovat hänelle välittyneet, mutta kirjoittaja ei ilmeisesti kykene jäsentämään maailmaa muilla tavoin. Tämä oli pitkä ja koukeroinen tapa todeta, että kirjoitus alkaa huonosti ja epäkiinnostavasti. Vähempää emme toki odottaisikaan, emme häneltä emmekä minulta.

Toisin kuin kirjoittaja väittää, sana pride ei tule englannin kielestä. Se on englantia, ja sillä on useita merkityksiä. Kumpikaan kirjoittajan antamista merkityksistä ei pidä paikkaansa. Pride on substantiivi, joten sitä on yksiselitteisen virheellistä kääntää adjektiiviksi. Nämä ovat noloja perusasioita, joiden tulisi olla kunnossa, jos yrittää sanoa jostain asiasta jotain. Vaikka olettaisimme, että kirjoittajalle on käynyt tässä inhimillinen virhe osoitus suuresta huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä kirjoituksessa, jota on tarjottu julkaistavaksi maan suurimpiin kuuluvissa medioissa ja olettaisimme hänen tarkoittaneen priden merkitsevän ylpeyttä ja ylimielisyyttä, on hän silti vain osittain oikeassa, ja vaikuttaa olevan tarkoitushakuisesti väärässä. 

Sana pride, joka on, kuten hölmöinkin tajuaa, tapahtuman merkityksessä jo pitkälle eriytynyt muista, käsittää laajan joukon merkityksiä. Koska kirjoittaja tuntuu olevan lingvistisesti ja leksikografisesti tarkoituksellisen ja pahantahtoisen rajoittunut (tämä johtunee itse aiheutetusta tietämättömyydestä, laiskuuden aiheuttamasta kielitaidottomuudesta sekä maailmankatsomuksen aiheuttamasta sivistymättömyydestä ja epärehellisyydestä), sallittakoon minulle oikaisu. Pride juontuu anglosaksin sanasta pryde, jolla on vastineita muissakin germaanisissa kielissä. Esimerkiksi muinaisnorjassa prýði kattaa useita merkityksiä rohkeasta, urheasta ja jalosta koristeellisuuteen ja jalokiveen. 

Koska alkuperäisen kirjoituksen laatija on sivistymätön ja on tuotoksissaan johdonmukaisesti osoittanut kyvyttömyyttä sen paremmin muodostaa ajatuksia kuin edes hakea perustavanlaatuista tietoa itse jälkimmäiseen ei ole nykyaikana olemassa mitään tekosyytä kenelläkään, joka haluaa osallistua julkiseen keskusteluun ja tulla otetuksi vakavasti oletan hänen hakeneen tulkintansa jostain herätyskristillisesti vääristellystä lähteestä. Ajatus siitä, että pride tarkoittaisi vain englanninkielisen sanan yhtä mahdollista käännöstä ei ole uusi, vaan on kiertänyt homoja vihaavien viemärikristittyjen parissa painetussa ja sähköisessä muodossa pitkään. Tätä on ilmennyt jopa englanninkielisessä maailmassa, mikä innoittakoon meitä armoon suomalaisen seniorikirjoittajan kohdalla ja muistuttakoon samalla, millaiseen valtavaan henkisten kykyjen ja alkeellisimmankin älyllisen rehellisyyden murhaamiseen tietyt uskonnolliset liikkeet heikon ihmismielen valmentavat.

Sanalla pride on useita merkityksiä. Ylpeys on niistä vain yksi, joskin toki yleisin. Tämä käännös on usein riittävä ja onnistunut siksi, että pride ja ylpeys ovat kvaliteetteja, jotka ovat kielellisessä kontekstissa itsessään neutraaleja. Molemmat voivat ilmaista niin aiheellista tyydytystä omista saavutuksista ja positiivisista kvaliteeteista kuin aiheetonta ja muita ylenkatsovaa ylimielisyyttäkin. Pride ilmaisee englannin kielessä myös omanarvontuntoa ja henkilökohtaista ymmärrystä omasta arvokkuudesta. Kun jätämme laskuista monet muut sanan pride merkitykset, kuten leijonalauman, ja tarkastelemme kaikkia mahdollisuuksia samoin kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuusliikkeiden syntyä ja niiden dokumentoituja, tietoisia valintoja, on priden yhdistäminen ylimielisyyteen melko klassinen pejoratiivinen tulkinta oman partikulaarisen merkityskehyksen kautta: osapuilleen yhtä vakuuttavaa, aiheellista ja käsitteellisesti taidokasta kuin roomalaisten syytökset kristittyjen muka harjoittamasta kannibalismista Kristuksen ruumiin syömisen perusteella. Jeesuksen ilmaisemassa kultaiseksikin mainitussa säännössä on se paha puute, ettei se rohkaise asettumaan toisen asemaan ja tarkastelemaan tilannetta hänen kauttaan. Empatia ja käännyttäminen eivät sovi samaan tilaan, eikä ole salaisuus, kumpi on saanut kristikunnassa antaa periksi.

Etymologinen kritiikki on usein laadutonta ja lisäksi epärehellistä. Se keskityy usein yhteen haluttuun monista mahdollisista merkityksistä ja kiistää sen ilmeisen todellisuuden, että sanojen merkitykset muuttuvat samoin kuin sen hyödyllisen neuvon, että kannattaa ehkä kuunnella, mitä tiettyä sanaa spesifissä merkityksessä käyttävä ryhmä sillä pyrkii tarkoittamaan. Jos kysyy asioita kuin että mitä sanavalinnalla halutaan ilmaista, voi vaikka kysyä niiltä ilmaisijoilta tai käyttää puoli minuuttia hakutulosten perkaamiseen. Henkilö, joka vaatii, että priden on välttämättä merkittävä ylimielisyyttä ja synnillistettyä ylpeyttä, on yhtä naurettava ja todellisuuden matkasta jäänyt kuin se, jonka mielestä adjektiivin gay on yhä välttämättä merkittävä vain hilpeää ja iloluontoista.

Toisin kuin kirjoittaja väittää, "se" tosiaan kaipaa enempiä tulkintoja. Muun väittäminen on epärehellistä. On tietysti kristittyjen oma ongelma, jos he tekevät omanarvontunnosta paheen ja itsestä jotain hävettävää ja lähtökohtaisesti sovittamattoman korjaamisen tarpeessa olevaa. Minä en aio viedä heiltä ansaittua mahdollisuutta hävetä omaa huonouttaan Luojansa edessä. Historiallisesti he näet ovat tehneet uskontona, ryhmänä ja vallankäyttäjänä tästä kaikkien muidenkin ongelman, mikä tuskin on kohtuullista. Jos ylpeys on yksiselitteisesti synti, ovat sen synnillistäjät ansainneet syyllisyytensä, häpeänsä ja alemmuudentuntonsa. 
Mutta kun heidän tunnuksenaan on sateenkaarilippu, niin siihen on pakko ottaa kantaa. Raamattua lukematon tuskin tietää, että sateenkaari oli Jumalan ja Nooan välisen liiton merkki. Jumala lupasi, ettei hän koskaan enää hävittäisi luomakuntaa vedellä, ja sateenkaari olisi merkkinä siitä.
Sateenkaaren nähdessään Jumala muistuttaisi itseään tästä liitosta. Mahtavaa!
On vähintäänkin törkeää ottaa tämä sukupuolivähemmistöjen tunnukseksi. Kyllä niitä monia muitakin merkkejä olisi voinut valita.
Koska kirjoittaja on melko taidoton eikä ymmärrä, miten kieli ja ajattelu toimivat, viittaa sanan "heidän" he ilmeisesti pride-tapahtumiin ja niihin osallistuviin tahoihin. Mitään pronominin indikoimaa tahoa ei kirjoituksessa ole tähän mennessä mainittu, joten tulkintani edustaa vain valistunutta arvausta, joka perustuu vain kontekstiin sekä pitkään altistukseen huonosti ja ajatuksetta laadittuihin mielipideulostuksiin.

Sateenkaarilipusta kuuluu toistuvasti irrelevanttia ininää konservatiivikristityiltä, joita harmittaa oman väkensä kyvyttömyys tuotteistaa omassa mytologiassaan ilmenevää symbolia. Porukalta, joka valittelee muiden väitettyä ylimielisyyttä, on melko manaatinpaksua inttää itselleen käsitteellistä copyrightia optisesta ilmiöstä, joka on aina ollut ja aina oleva niin kauan kuin on kaasukehää, valoa ja tiivistynyttä kosteutta. Miten monta symbolia teidän ekspansiivisen uskontonne on omittava? Teillä on jo risti, mikä on ihan kohtuullista ja mistä en valita, mutta sitten vielä pitäisi monopolisoida sateenkaari, karitsa, kyyhkynen, kala, kolmio ja mitä näitä onkaan. Tajuattaeko, paljonko kalaa edes on? Tai että trigonometria on paljon vanhempaa perua ja sovellettavissa universaalimmin kuin ilmeisen järjenvastainen, Penan viime metreillä keksimä kolmiyhteisyyden komiteamietintö? 

(Mitä sateenkaari muuten merkitsi ennen Jumalan ragequit-joukkomurhaa? Jos maailmassa ikinä oli satanut siihen mennessä, oli väistämättä ollut sateenkaariakin. Näin siis vain, jos otamme Nooan naurettavan epäuskottavan myytin todesta ja kirjaimellisesti; olemme vielä naurettavampia, jos otamme sen vertauskuvallisesti ja pidämme sitä jotenkin viisaana ja eettisenä. Jos käsittelemme sitä filologisesti ja kulttuurihistoriallisesti mytologisena kertomuksena, emme voi oikein käyttää sitä moralisoidaksemme ihmisobjekteja nyky- tai missään ajassa, mutta voimme sentään nauttia siitä ja tutkia sitä ilman tarvetta saastuttaa maakuntalehtien yleisönosastoja.)

Koska kirjoittaja ei selkeästi ole ikinä pohtinut sateenkaarta edes fysikaaliselta saati kulttuuriselta kannalta mikä tekee hänestä kaksinkertaisesti barbaarin ja koska kaikille sivistyneille ihmisille sateenkaaren fysikaaliset ja neutraalit seikat ovat ilmeisiä, väsytettäköön yleisöä ja ennen kaikkea nöyryytettäköön kirjoittajaa muistuttamalla, että sateenkaarilla on globaalin luonteensa vuoksi lukuisia eri tavoin valikoituineita kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä eri puolilla maailmaa ja että edustaa jonkinlaista kulttuurista lukihäiriötä tai pahempaa jumiutua niistä yhteen ja suuttua kaikista muista. Kuu on merkittävä symboli Artemiin palvojille, katolisille, muslimeille, polynesialaisille, NASAlle ja melkein kaikille muillekin, jotka ovat ikinä katsoneet taivaalle, eikä tämä rajoita ketään tai muuta mihinkään sitä tosiseikkaa, että kyseessä on vain ja ainoastaan kasa planeettamme vetovoiman piiriin joutunutta kihvimöhnää, jossa ei piile mitään omia osiaan ihmeellisempää. Mikään ei estä protestanttikristittyjä halutessaan käyttämästä sateenkaarisymbolia, vaikka se tietysti varsinaisesti kuuluisi juutalaisille, aasalaisille germaanipakanoille, armenialaisortodoksisille kristityille, Etelä-Amerikan alkuperäiskansoille, tiibetiläisille, Lutherin korkeimman omakätisesti kuolemaan tuomitsemille Saksan talonpoikaiskapinallisille, Goethelle sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille toisin sanoen kaikille, jotka olivat käyttäneet sitä ennen kuin establishmenttiin iilimatoutuneet protestanttikristityt keksivät vaatia sitä itselleen. (Ette te sentään yksin ole: ortodoksiset fasistit ja muutamat juutalaiset sekä roomalaiskatoliset ääriliikkeet seisovat harhaoppisina rinnallanne.)

Erilaisilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistön kirjoilla (tai spektreillä, tajunnette symboliikan, joka on itse asiassa sofistikoituneempaa kuin mikään Nooa-juopolle näytetty) on muuten erilliset symbolinsa. En ota tässä kantaa niiden esteettiseen arvoon, joka on... vaihteleva. Sateenkaarilippu on kattosymboli, joka ilmentää koko eetosta. Kirjoittaja ilmoittaa, että kyllä niitä monia muitakin merkkejä olisi voinut valita, mikä pätee mihin tahansa liikkeeseen ja mihin tahansa symboliin. Tämä valittiin. On toki muitakin. Vaaleanpunainen kolmio on yksi. Sen valitsivat natsit. Liekö kirjoittajalla riitaa sen porukan symboliikan kanssa?

On vaikeata kuvitella mitään korskeampaa ja ylimielisempää kuin halu omia fysikaalinen ilmiö, semminkin kun halu keksitään vasta sen jälkeen, kun joku muu on ryhtynyt oikeasti käyttämään ilmiötä symbolinaan. Ylimielisyys on riittämätön sana ilmaisemaan moisen asenteen käsittämätöntä itsekeskeisyyttä, mutta yhdistyessään kirjoituksen selkeästi ilmaisemaan haluttomuuteen informoida itseään edes käsitellyn asian perusteista, alenee kokonaisuus sekä älyllisesti että moraalisesti kauas kunnioitettavan minimin alapuolelle.

Nooan myytin tunteminen kuuluu muuten länsimaiseen yleissivistykseen siinä missä Troijan sota eikä edellytä Raamatun tarkkaa lukemista. Raamattua lukemattoman voi huoletta olettaa tietävän siitä, ja jos ei tiedä, niin omapa on häpeänsä, samoin kuin jokaisen, joka ei osaa kertoa, miten susi liittyy Roomaan. Pride-liikkeen käynnistäjät eivät olleet mitään barbaareja, vaan hyvin kunniallisia ihmisiä, joista monilla oli parempi käsitys kovasti hehkutetun länsimaisen kulttuurin kokonaisuudesta ja ansioista kuin useimmilla protestanttisilla kristityillä on ikinä ollut. 

Kirjoituksessa ei ole juuri muuta asiaa kuin tämä huonosti artikuloitu ja syvällisen tyhmä optinen imperialismi, mutta se tietysti jatkuu, samoin kuin oma kommentaarinikin. (Puolustuksekseni voin tarjota vain sen kiistattoman tosiseikan, että ostoslistanikin ovat arvokkaampia kontribuutioita ihmiskunnan ajatteluun kuin okkoltistiset yleisönosastoryönät. Jos ylimielisyys on synti, syyllistyn siihen mielelläni kunnolla.)
Mikä tässä ihmetyttää, on se, että monet papitkin ovat ilmoittaneet alkavansa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Uskomatonta, mutta totta. Eikö pappisvala edellytä, että raamattua julistetaan ja opetetaan sekä toimitaan sen edellyttämällä tavalla? Niin kuin on kirjoitettu. 
Kirjoittajasta ei kannata edelleenkään ottaa mallia sen paremmin kirjoittamisen kuin ajattelunkaan saralla. Maksiimi sanoo, että hyvä kirjoitus ei takaa hyvää ajattelua, mutta huono kirjoitus on huonon ajattelun oire, ja okkoltistiset tekstit tyypillisesti vahvistavat jälkimmäisen osan. Järkevä ihminen aloittaisi virkkeen jotakuinkin "Tässä ihmetyttää se, että / Ihmetyttävää tässä on, että" tai jollain muulla konstruktiolla, joka ei ole täysin muotopuoli suomea osaamattoman apinan pystyttämä pölhöyden monumentti.

Itseänikin tosin ihmetyttää pappien halukkuus ei vain ilmoitus, kuten kirjoittaja tapansa mukaan höpisee, vaan demonstroitu valmius vihkiä avioliittoon samansukupuolisia pareja, kuten Suomen lain nojalla on mahdollista. Kansankirkkomme ideologinen homofobia on todennettu fakta, enkä ymmärrä, miksi yksikään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva haluaisi itseään halveksivan instituution puitteissa avioliittoon lukuun ottamatta lattean sentimentaalisia ja seremoniallis-pömpöösin itsekeskeisiä syitä, joita avoimeisti halveksin. Jos evankelis-luterilaisia pappeja huvittaa näin toimia, voisi heillä olla sen verran luterilaista munaa, että perustaisivat oman kirkkonsa nykyisen ilmeisen väärin toimivan, historiassa täydellisesti paskaantuneen ja moraalittoman byrokraattipuljun ulkopuolelle. Mutta se toki merkitsisi taloudellista epävamuutta sekä edellyttäisi moraalista selkärankaa, jota papistolla on tunnetusti vielä vähemmän kuin muulla rahvaalla keskimäärin. (Sijoitan papiston rahvaaseen, koska se on käytännössä kuin lähtöselvitysvirkailija, joka osaa kreikkalaiset aakkoset, sillä erotuksella, että lähtöselvitysvirkailija tekee jotain tärkeää ja oleellista ja ansaitsee kunnioituksemme.)

Kirjoittajalla on ilmeisesti käsitys siitä, että Raamatusta on olemassa yksi mahdollinen tulkinta, joka on kaikille ilmeinen. Kirjoittajan täytyy siis olla paitsi melkoinen heprealais-hellenistinen filologi ja historioitsija, niin myös melkoinen teologinen nero. Ja ottaen huomioon, että kirjoittaja pystyy hädin tuskin muotoilemaan ymmärrettävää ajatusta oletetulla äidinkielellään, on epätodennäköistä, että hän saavuttaisi edes kirkkoisien tason (he osasivat yleensä vähintään kahta ryhmästä [heprea, kreikka, latina] ja osasivat kommentoida avustuksetta Platonia), jolle jo 12-vuotiaskin kykenee nauramaan ilman aihetta häpeään.
Tämä tulee esiin sekä uuden että vanhan testamentin kirjoituksissa. Seurakunnan kaitsijan tulee olla kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojien väitteet.

Raamatun näistä asioista antama opetus ei saa muuttaa edes tulkintaa rakkaudesta tai kirkkojen välisestä yhteydestä.
Terveeseen oppiin ei kirjoittajalla tunnu olevan kontribuoitavaa. Tähän mennessä osoitetulla argumentaatiolla ei saavuteta edes torilla viinereitä ryöstelevän lokin tasoa, vaikka kirjoittaja voisikin sinänsä löytää vastaanottavaisen yleisön Pyhän Fransiskuksen menetelmällä. (Tämä ei ole tarpeen, sillä uskonnollinen propaganda maakuntalehden yleisönosastossa on tosiasiallisilta vaikutuksiltaan niin lähellä lokeille ja rastaille saarnaamista kuin mahdollista. Jopa sunnuntaisaarnat saavat joskus suurempia ja merkittävämpiä yleisöjä.) Kirkkojen välisestä yhteydestä puhuminen muussa kuin ekumeenisessa eli diplomaattisessa kontekstissa on vitsi vuoden 1054 jälkeen: kristittyjen lahkojen jäsenet eivät yksinkertaisesti voi toistensa mukaan mitenkään pelastua, ja joka ainoa suunta on kaikkien muiden mielestä fataalisti ja lopullisesti väärässä. Jumala voi tietysti päättää jokaisen sieluista miten häntä taivaallisena tyrannina huvittaa, ja on äärimmäisen mahdollista, että kaikki kristityt lahkot ovat väärässä, jolloin ne kaikki ovat vain tuhlanneet aikaamme pari tuhatta vuotta. Hyväksyn Vatikaanin ja muutaman muun taideteoksen korvauksina, mutta länsimainen kulttuuri jää silti tappiolle. 

Kirjoittaja käyttää sanaa tulkinta ilman osoitusta siitä, että ymmärtäisi sanan merkitystä. Jopa minä, joka olen aika lailla täysi pelle, tiedostan, että kristillisen teologian humanistinen pseudotiede on tulkintoja ja niiden vertailua, niiden kamppailua, niiden perustelua, niiden dekonstruointia. Virke Raamatun näistä asioista antama opetus ei saa muuttaa edes tulkintaa rakkaudesta tai kirkkojen välisestä yhteydestä on jäsentämättömässä merkityksettömyydessään niin typerryttävän ääliömäinen, että sen voisi kuvitella osaksi hallitusohjelmaa tai muuta sanojen merkityksestä täydellisesti irroitettua tyhmyyden dokumenttia.

Sinänsä hyväksyn ajatuksen, jossa seurakunnan kaitsijan tulee olla kykenevä [...] kumoamaan vastaansanojien väitteet. Ei vain sanomaan vastaan, vaan peräti kumoamaan. Tämä on haaste mille tahansa intellektuaaliselle järjestelmälle, ilmoitususkonnosta puhumattakaan. En voi tällaisen jälkeen uskoa kirjoittajan tehneen molempia seuraavista asioista: (1) keskustelleen oikean papin kanssa (2) kohdanneen yhtään oman maailmankatsomuksellisen positionsa vastaista väitettä.

Joku onkin sanonut osuvasti, että kun perkele huomaa, että sen suunnitelmat alkavat horjua, niin se alkaa heti itkeä ja puhua rakkaudesta. Asiasta, josta se ei todellakaan ymmärrä mitään.
Kuka on sanonut? Vinkki: jos aiot hyötyä auktoriteetista, niin, öh, hyödy siitä. Höylää itsellesi siivu todellisen intellektuellin arvovallasta. Ota selvää argumenttiesi perustoista ja alkuperistä. Ja jos vain esität kuluneen mutta näppärän kliseen, esitä se ilman attribuutiota: sen teho on silloin suurempi, etkä tee mainittavaa eettistä rikkomusta. Konstruktio "joku tyyppi, öh en tiiä kuka, sanoi joskus, että" on omiaan heikentämään sanomaasi retorisella tasolla riippumatta siitä, oletko samaa vai eri mieltä sanoman (joka on joka tapauksessa lähes poikkeuksetta idioottimainen) kanssa. Osaan muuten nimetä jonkun, joka ei ymmärrä rakkaudesta mitään: se on henkilö, jolla ei ole mitään tietoa kreikkalaisesta filologiasta tai joka ei osaa hahmottaa perustavia inhimillisiä tunteita muuten kuin personifioitujen, häneen ja muihin yksilöihin tyytymättömien ulkopuolisten abstraktioiden kautta.   

Tunnetun sanonnan mukaan (so. joku on joskus sanonut) jopa loogiset positivistit kykenevät rakkauteen; olisi siis heikko esitys, jos protestanttikristityt möhlisivät asian. Siksi en pidäkään kirjoituksen luvalla tai luvatta sanoen heikkolahjaista mökellystä kaikkien kristittyjen edustajina. Vain yleisönosastoihin kirjoittelevien protestanttien. Jotka ovat onneksi hyvin pieni ryhmä. Olen muuten sellainen nero, että pystyn väittämään mitä tahansa perkeleen keksinnöksi jonkin mutkan kautta ja vielä perustelemaan kantani Raamatulla. Se ei itse asiassa ole temppu eikä mikään. Tosin en syyttäisi perkelettä huonosta strategiasta. Kun kerran kristityt ovat tunnetusti aina vollottaneet ja puhuneet rakkaudesta, niin ei ole mahdotonta, että joku muukin näistä kahdesta laajasta asiasta voisi jotain tietää. Jos siis emme ole täysin ihmisyydestä eronneita kulttuurisia umpioita, jotka eivät kykene tajuamaan muiden ihmisten olevan inhimillisiä ja tuntevia olentoja ilman omaa ilmoituksellista viitekehystämme, ja olisihan sellaisen olettaminen melkoisen perkeleellistä. Armollisemmin ja inhimillisemmin ajatellen moinen olisi suorastaan tunnekehitysvammaista. Mutta silti en vaatisi edes näin ihmisyydessä vajaille lajimme jäsenille pakkohoitoa heidän vaivaansa: olisinhan hirvittävä olento ihmiseksi, jos sellaista vaatisin.
Kun joku vuosi sitten eräässä kokouksessa keskusteltiin jo siitä, että kirkossakin alettaisiin vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, niin sanoin, että jos tämä toteutuu, tämä ei ole enää minun kirkkoni. Minulle sanottiin silloin, että meidänhän pitää olla valona ja suolana juuri silloin.
Kirjoittaja onnistuu sentään jossain: hän onnistuu säilyttämään yksilöimättömän epämääräisyyden läpi kirjoituksen. Hän ei ikinä sorru tarjoamaan näkemystään kannattavia detaljeja, eikä tarjoa yksityiskohtia edes insidentaalisissa seikoissa. Niinpä kirjoitus käsittelee "vähän muitakin" asioita; asioista kertoo "televisio"; muiden argumentteja ei ikinä todella esitellä; "joku" on sanonut; "tulkinta" on näemmä ilmiselvä; asiat tapahtuivat "joku vuosi sitten eräässä kokouksessa". Tällainen epämääräisyys vaikuttaa tarkoitushakuiselta, mutten ymmärrä tarkoitusta: periaatteessa tällaisella hevonkukkuistamisella voitaisiin rakentaa kirjoitus tehokkaan myötämieliseksi, mutta kirjoittaja ei jostain syystä tee niin. Oletan tämän johtuvan siitä, ettei kirjoittaja osaa ajatella sen paremmin kuin kirjoittaakaan. Yleisönosastokirjoittajat ovat printtimedian alinta kuraa mukaan lukien luokitellut ilmoitukset, eikä heille liene tarjolla liiemmälti kustannustoimittajia, koska sellaisten täytyisi sijoittua hulluusasteikolla välille [hullumpi kuin minä riittävän hullu kirjoittamaan jotain tässä lainatun kaltaista provinssilehden yleisönosastoon], eikä siinä kategoriassa ole kuin kuusitoista institutionalisoimatonta kirjoitustaitoista henkilöä ja niistäkin neljä asuu sammalmättäissä. 

Kirkko jäsenineen muuten on nykyään pelkkää suolaa. Ei parannettavaa siinä.
Mutta kun kuljetaan sammutetuin lyhdyin esittämättä mitään kritiikkiä, niin se näyttää pikemminkin hiljaiselta hyväksymiseltä.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aina vastustanut kaikkea oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan, kun lainsäädäntövalta on sellaista keksinyt kysyä. (Todellinen kysymys kuuluu, miksi kysyä näin paskalta instituutiolta mitään.) Kirkon kanta on ollut yksiselitteisen vihamielinen. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää. Homoseksuaalinen evankelis-luterilaisen kirkon kannatusjäsen on minulle jokseenkin halveksittava petturi, joka on kiinnittynyt lähemmin seremonialliseen ja ulkokohtaiseen koreuteen kuin käsitykseen omasta ja muiden arvosta yhteiskunnan jäseninä. En näe hänellä yhteisiä pyrintöjä kanssani, koska hän kiinnittyy perustaltaan täysin valheelliseen ihmiskuvaan sekä mitätöi oman emotionaalisen mukavuutensa vuoksi myöhäisantiikkiin ulottuvan systemaattisen sorron ja vääryyden historian. Pinnallisia ja henkisesti alamittaisia räpiköijiä vailla omanarvontuntoa (pride), kuuluu tuomioni. On sääli, ettei muun kristillisen käsitteistön tapaan helvettiäkään millään tasolla ole, koska te olisitte hyviä kandidaatteja sen miedompiin piireihin.

Sinänsä huomaan olevani samaa mieltä kirjoittajan kanssa: pyrkimys ristiriidan muka konfliktittomaan sovittamiseen ja vähättelyyn on halveksittavaa kaikilta osapuolilta. Samansukupuoliset luterilaisesti vihityt parit, nämä halveksittavat petturit, väheksyvät kirkkonsa historiallista ja yhä elävää homofobiaa omista, älyllisesti heikoista ja sentimentaalisista syistä pönkittäen halveksittavan instituution moraalista valtaa, joka ansaitsee vain tulla murskatuksi; heitä vihkivät papit yrittävät tehdä kompromissia instituutionsa, uskonsa ja palkkansa kesken, kun he voisivat aidosti tehdä lutherit, jos heissä olisi sisua ja kutsumusta siihen; kirkko instituutiona on, kuten kirjoittaja aiheellisesti okkoloi, kaikkein pelkurimaisin ja halveksittavin yrittäessään ajaa kaikilla mahdollisilla rattailla mielessään alati vain rahaan liittyvät kysymykset; ja kirkon kaikkea filologista tutkimusta sekä ajattelutoimintaa vastustavat konservatiivitkin joita kunnioitan paljon enemmän kuin kirkon ns. liberaaleja, jotka ovat hyödytöntä biomassaa, joka voisi vaikka muuttua mustikoiksi niin että kaikki voittaisivat, myös he itse voivat halutessaan tehdä lutherit, jos siihen usko ja rahat riittävät. Evankelis-luterilaisuuden ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen kombinaatioissa ei ole toisiaan poissulkemattomia vaihtoehtoja, joita kunnioittaisin pätkääkään. Vilpitön toiveeni on, että kunniaton evankelis-luterilainen kansankirkko repeäisi tähän, ja miksi ei? Homous on ainoa asia, jonka kautta se on ollut viime vuosina edes relevanssin kynnyksen tuntumassa. Parasta olisi, että voisin kuittailla tästä sekä "tolkun evluteille", konservatiivilahkolaisille että evluthomoille, joista kaikki ovat hyvin turhia ryhmiä ja erinomaisesti ansainneet kaikki repeämät. Voin vain toivoa niistä mahdollisimman riipiviä.
Kun Turussa elokuun lopulla toteutuu täkäläinen Pride-tapahtuma, niin on arkkipiispa jo toisen kerran lupautunut tälle kummiksi.
Kirjoittaja pitää tätä järjestelyä törkeänä, ja olen täydellisesti samaa mieltä. Niin kauan kuin evankelis-luterilainen kirkko ylläpitää homoviha-agendaansa, voivat piispat suksia helvettiin pride-tapahtumista. Osoittaa huonoa arvostelukykyä hyväksyä arkkipiispan kaltainen tekopyhä nuljake mukaan minään muuna kuin yksityishenkilönä. Jos arkkipiispa haluaa tapahtuman kummiksi, tehköön sen eteen jotain. On suuri virhe ryhtyä nuoleskelemaan vallanpitäjiä vastikkeetta, varsinkin, jos valitut vallanpitäjät ovat arkkipiispan kaltaisia intellektuaalis-poliittisia eunukkeja.
Jäänkin odottamaan, löytyykö tälle uutiselle pappis- ja muiden sananjulistajien piiristä minkäänlaista kommenttia. Vai paneeko ihmispelko jälleen paulan?
Tuula Okkola
Ei täällä pane ihmispelko eikä jumalanpelko, täällä panee ihan ihmiset toisia ihmisiä. Halla panee joskus myös. Illalla pannaan maata, sanoo humusseksuaali. Muuten kannattaa viljellä idiomeja, joita käyttänyt sukupolvi ei kuollut ennen Kekkosta. Kirjoittaja ei lue itseään sananjulistajaksi, mikä lienee osoitus terveestä itsekritiikistä: hänen sanoissaan on hyvin vähän asiaa korjauksiin nähden. Sitä paitsi naisille osoitetaan Raamatussa sovelias käyttäytymismalli seurakunnassa, ja seurakunnallisten asiain käsittely julkisuudessa varmaankin kuuluisi tämän ohjeistuksen piiriin missä tahansa tulkinnassa, jota ei tunnetusti saa muuttaa.

En laskisi sen varaan, että kommenttia valtavasti löytyisi. Papit ovat niin toimeentulonsa perään, että välttelevät kaikkia kirjallisia kannanottoja, kirkollisten menojen katiskaan mielensä uittaneet homoseksuaalit taas niin itsekeskeisiä, piittaamattomia sekä älyllisesti laiskoja, että tuskin vaivautuvat, ja konservatiivien jutut ovat aina samoja ja pahimmillaan vielä pidempiä kuin omani. 

Parempaa viihdettä tuottaa seurata kirkon hajaannusta, kunhan kurinpitotoimet etenevät. Popkorni on kaikin tavoin öylättiä parempaa, myös hengellisesti ravitsevampaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti