torstai 23. helmikuuta 2012

Kansallissymboliarvostelu: Dominica

Seilaamme kansakuntien symboleita arvioimaan Pienille-Antilleille, missä Dominican liittovaltio tarjoilee aisteillemme seuraavat nautinnot:

Dominican vuonna 1978 käyttöön otetun ja sittemmin hieman muunnellun lipun huomattavin piirre on sen keskellä orressa istuksiva papukaija. Lintu on keisariamatsoni (Amazona imperialis), vain Dominicalla tavattava suuri ja uhanalainen papukaija. Viehättävän kotoperäisen linnun esiintyminen ei ikävä kyllä pelasta tätä lippua, jonka värivalinnat eivät tunnu istuvan yhteen. Vihreän sävy on turhan tumma ja tekee lipun yleisvaikutelmasta tarpeettoman synkän. Vihreät tähdet ovat tarpeettomia ja näyttävät sekavilta, eivätkä mustat raidat ainakaan asiaa auta. Ei erityisen kaunis tai selkeä esitys. Papukaija nyt sentään on hieno. Arvosana: 6

Dominican vaakunassa keisariamatsoneja on kaksin kappalein, ja tässä ne kieltämättä tuovat tiettyä humoristista ja karnevalistista virkistystä kokonaisuuteen. Nelikentäksi jaettu vaakunakilpi itsessään on toki tolkuttoman surkea. Sen ainoa mielenkiintoinen piirre on epätavallinen heraldinen aihe, sammakko. Kilvessä ylinnä oikealla sinisessä kentässä komeilee jokseenkin epäonnistuneesti kuvattu Leptodactylus fallax -sammakko, joka suuren kokonsa ja ruokaisuutensa vuoksi tunnetaan saarella lempinimellä vuorikana. Kuinka ollakaan, sammakkolaji on äärimmäisen uhanalainen. Kreoliranskankielinen motto kääntyy kovin vaivalloisesti, enkä oikein käsitä sitä. Après Bondie c'est la ter - Hyvän Jumalan jälkeen on maa. Epäilemättä syvällistä. Vain papukaijojen voimalla vaakuna saa minulta kuutosen.

Dominican kansallislaulu Isle of Beauty, Isle of Splendour on kaikunut saaren vihreillä vuorilla vuodesta 1967. Sävelmän on kynäillyt Lemuel McPherson Christian, ja iloluontoiset, vain välistä kankeat sanat ("Rivers, valleys, hills and mountains, / All these gifts we do extol. / Healthy land, so like all fountains, / Giving cheer that warms the soul."on runoillut Wilfred Oscar Morgan Pond, jonka kannattaisi karsia itseltään pari nimeä.
Sävelmä on ilahduttava, riemukas ja turhia mahtailematon esitys, joka jää mukavasti mieleen heti ensi kuulemalta. Vetävä ja onnistunut teos, josta tulee hyvälle mielelle. Arvosana: 8

Dominica saa loppuarvosanakseen 6,7.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kaappiin ei ole paluuta (ja hyvän kansalaisen taakkoja)

Olen ollut varsin tyytyväinen presidentinvaalikampanjaan. Toisen kierroksen vaisuutta on valiteltu, mutta minusta on vain hyväksi tämän kansakunnan kannalta, että Mäntyniemen maaliin tähtää kaksi kandidaattia, jotka osoittavat kykenevänsä keskustelemaan myös ilman väkisin väännettyjä kärjistyksiä, yliolkaisuutta, hillitöntä omakehua tai kaunaista lärväilyä. Koska presidentinvaali on henkilövaali, koen melko asialliseksi luulotella, että Niinistön vastaehdokkaana Väyrynen olisi tarjonnut tuttua megalomaanista, saivartelevaa itsekehuaan, Soini väsynyttä jankkaamistaan ja Lipponen kiukkuisia alakulmain-urahduksia. Siinä on nähdäkseni lyhyesti kunkin herran modus operandi. Suorien dikotomioiden sijaan toisella kierroksella on saatu nyanssieroja, mikä ei ole haitannut ainakaan minua yhtään. Ja jos verrataan meikäläisiä olosuhteita Yhdysvaltain republikaanien esivaalikampanjan myllättyyn pohjamutaan, niin voinpa jopa tuntea ylpeyttä suomalaisuudesta.

Toinen ilahduttava ilmiö, jota on tietysti kommentoitava, on jonkinmoinen lasikaton symbolinen säröytyminen. Poliittisesta kannasta riippumatta on merkityksellistä erityisesti nuorille seksuaalivähemmistöläisille, että heillä on myös "omia" esikuvia - ja tässä tarkoitan esikuvallisuudella lähinnä vain osoitusta siitä, että leimatusta ja marginalisoidusta ominaisuudesta huolimatta on mahdollista nousta urallaan ja saavutuksillaan tosissaan kilvoittelemaan korkeimmasta valtiollisesta asemasta. Vaalien lopputuloksesta ja kunkin poliittisista preferensseistä riippumatta tällainen toiveikkuus on tärkeää. Ei vain Suomessa vaan myös maailmalla niissä lukuisissa valtioissa, joissa huonot lait syrjivät ihmisiä kategorisesti. Esimerkki on toivoa tulevaisuudesta.

Samanaikaisesti minulle on täysin selvää, että tämän esimerkkivaikutuksen ei tulisi sinänsä vaikuttaa ehdokkaan valintaan. Tässä ei olla valitsemassa Linnan emäntää yhtään enempää kuin tässä ollaan tekemässä kansainvälistä homohistoriaa. Tässä valitaan Suomelle valtionpäämiestä. Sen tehtävän ja aseman hoitamisen kannalta henkilön seksuaalinen identiteetti on täysin yhdentekevä. Mutta toisaalta henkilövaalissa (ja muutenkin) valinta tehdään usein myös emotionaalisin perustein, epämääräisten arvioiden ja vaikutelmien mukaan. On hyvin vaikeata verrata selvästi henkilöityyn tehtävään pyrkivää kahta erilaista henkilöä siten, että mukana olisi sanottavasti jämäkkää objektiivisuutta. Rationaalisuuteen pyrkivä liikkuva äänestäjä, demokratian ritari, onkin vaikeassa tilanteessa. Kuinka paljon valintaan vaikuttavat seikat ja ominaisuudet, joilla ei ole mitään tekemistä tasavallan presidentin tehtävien hoitamisen kanssa? Ja kuinka edes rajataan henkilöstä asiat, joilla ei ole tekemistä tehtävän hoitamisen kannalta? Triviaalejakin ominaisuuksia voi yrittää muokata relevantiksi mutkan kautta. Otetaan nyt vaikkapa kandidaatin seksuaalinen suuntautuminen, josta Suomen perustuslaki ei mitään vaatimuksia tms. esitä. On väitetty, että homoseksuaali presidentti huonontaisi suhteita maihin, joissa homoseksuaalisuus on hyljeksittyä tai jopa rikollista. 

Tätä näkemystä voidaan välittömästi vastustaa paitsi historialla (naispresidentti [2000-2012] ei ole juuri vahingoittanut Suomen suhteita vanhoillisiinkaan islamilaisiin valtioihin, ja kuningasmielinen oikeistolainen pankinjohtaja [1946-1956] tuli hyvin juttuun maailman johtavien kommunistien kanssa), myös hieman yllättäen itsenäisyysajattelulla. Neu-Finnlandisierungilta kieltämättä kalskahtaa se, että Suomen kansalaisten pitäisi tehdä valintansa arabityrannien tai jamaikalaisten rastafarien mielen mukaan. Mutta pointti tässä oli, että vahvasti henkilöidyn ja symboliarvoltaan hyvin ladatun viran kohdalla persoonallista voi olla vaikeata erottaa virallisesta. Ehdokasta valitsevan pohdintaan voi varsin hyvin ja perustellusti kuulua mm. sellaisia seikkoja kuin millaista johtamiskulttuuria henkilö edustaa, kuinka henkilö reagoi paineeseen, onko hän dominoiva ennemmin kuin sovitteleva jne. Tällaiset piirteet tulevat hyvin lähelle yksilöllistä luonnetta.

Mikään edellä jähnätty ei kuitenkaan muuta sitä, että katson yhä edelleen idioottimaiseksi, syvän epäoikeudenmukaiseksi ja jopa huonoksi kansalaisuudeksi valita ehdokasta pelkästään seksuaalisen identiteetin perusteella. Tämä pätee sekä kielteiseen että myönteiseen suuntaan, täysin riippumatta edellä mainitsemastani esimerkin merkityksestä, joka on pikemminkin ilahduttava ja yleisemmin kannustava havainto kuin mikään ratkaisuperuste. Ei ole vaikeata löytää Internetistä tolloja, joille kandidaatin seksuaali-identiteetti on ilmeisesti ainoa äänestysperuste. Esim. Ylen uutissivujen keskusteluissa (jotka muuten ovat täysin turhaa kirjoitus- ja ajattelutaidottomien puupäiden vinkunaa ainakin 98-prosenttisesti ja siten julkisten varojen tuhlausta) seksuaalinen identiteetti on monille sinne kirjoittaville (ei onneksi taida olla kovin edustava otos väestöstä, kuten eivät muuten omahyväiset turhan monisanaisten blogien raapustelijatkaan) päällimmäinen syy äänestää Niinistöä. Kansalaiset saavat toki tehdä valintansa vaikka miten surkein perustein, mutta ihan jo kunnollisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta on todettava, että melko surkeaahan tuo silloin on. En tiedä, tuntuuko se ikävämmältä Haavistoa vai Niinistöä kohtaan. Olettaisin, että ehdokas haluaisi tulla kannatetuksi juuri kykyjensä, saavutustensa ja ohjelmansa ansiosta eikä jonkin totaalisesti ei-ansaitun, ei-saavutetun ominaisuuden perusteella. Pidän loukkauksena Sauli Niinistön pitkää ja ansiokasta uraa kohtaan sitä, että joku taulapää ilmoittaa kannattavansa tätä pelkän heteroseksuaalisuuden takia. Se kun ei ole mikään saavutus ensinkään. On varmasti paljon hyviä syitä äänestää Niinistöä, mutta välittäjäaineiden ja paisuvaiskudoksen reagointiero sukupuolisen dikotomian mukaisesti jakautuneiden ärsykkeiden kohdalla ei kuulu niihin hyviin.

Puhumattakaan tietysti siitä, että on moraalisesti ala-arvoista jakaa ihmiset lähtökohtaisesti kelvollisiin ja kelvottomiin moisen seikan vuoksi. Se on myös huonoa päätöksentekoa, sillä se tuo päätöksentekoon suuren riskin irrelevantin aineksen dominanssista eikä ole varsinkaan meritokraattista. Se ei millään muotoa edistä asiaosaamisen, asiantuntemuksen, asioihin syventymisen eikä ansioiden hankkimisen tai kykyjensä osoittamisen kulttuuria. Seksuaali-identiteetti ei ole eikä saa olla yksilön potentiaalin määrittäjä. 

Kumpi tahansa tulee valituksi Suomen tasavallan 12. presidentiksi, on kampanja ollut hyödyllinen. Isänmaa on saanut ennen kaikkea esimerkkiä kipeästi kaipaamastaan asiallisesta poliittisesta keskustelukulttuurista. (Sellaista soisin tasavallan presidentin aktiivisesti ja punnitusti edistävän, vaikka muuten vierastan moralisti-Kekkosen arvojohtajuuskruunua.) Toiseksi - ja jälleen riippumatta siitä, kumpi lopulta valitaan - on saatu rohkaiseva osoitus siitä, että Suomessa homoseksuaalit ovat pääsemässä siihen himoitsemaamme luokkaan, jonka jäseniä arvioidaan heidän luonteensa, saavutustensa ja ajatustensa mukaan, ts. siten kuin muitakin ihmisiä. 

Kolmanneksi - ja nyt päästään minunkin pimeälle puolelleni - olemme nähneet taas yhden tapauksen antimeritokraattisen, kyvyille ja asiaperusteille piut paut antavan homovihaajiston esiinsavustuksesta. Ja tästä lisää seuraavaksi.

Joukko ei ole erityisen lukuisa, mutta sitäkin öklöttävämpi joukko. Olen suurella tyydytyksellä seurannut sitä, kuinka yhteiskunnassa nimenomaan tämä sakki on marginalisoitumassa, ja aivan syystä: heidän perustelunsa ja etiikkansa ovat paskoja. Älkää unohtako heitä; älkää unohtako, keitä he ovat ja mitä he sanoivat. Anteeksianto voi olla hyvästä, mutta vielä parempi on hyvä muisti. Minä en voi kerran kaapista tultuani enää sinne palata, eikä näillekään mulkeroille tule sitä suoda. Muistutettakoon heitä näistä näkemyksistä vielä tulevaisuudessa. Vaadittakoon heiltä selityksiä ja perusteluja, jotka vaikuttavat ajan kuluessa yhä järjettömämmiltä, mössöisemmiltä ja naurettavammilta. En ole kristitty enkä ole erityisen anteeksiantavainen niitä kohtaan, jotka ovat halukkaita tylyttämään törkeästi kokonaisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole pahaa tehneet. Leimoja on aikansa lyöty tähän suuntaan melkoisesti; nyt sille aletaankin ruikuttaa loppua, ja juuri sattumoisin samaan aikaan, kun leimaussuunta on paitsi kääntymässä, myös muuttumassa periaatteiltaan oikeudenmukaiseksi - meritokraattiseksi. Isonenäiset ja isonenäisten vihaajat/marginalisoijat eivät ole eettisesti alkuunkaan verrannollisia ryhmiä, ja joka muuta väittää, on todennäköisesti isonenäisten ex-aktiivivihaaja, joka on saanut vellit housuun tuulen käännyttyä. 

Tuollaisillakin aatoksilla huomaan toisinaan hekumoivani. Kaappiin ei tule olla paluuta puolin eikä toisin. Sanomaani voi pitää ehkä lievästi inkonsistenttina suhteessa kirjoituksen alussa ylistämääni asialliseen keskusteluun, mutta mitäpä tehdä sellaisten kanssa, joiden suhteen keskustelu kuin keskustelu on turhaa... Oman lääkkeen maistaminen on terveellistä ja avartavaa. Olen siis tässä asiassa avarakatseinen hyväntekijä. Omaksi parhaaksenne. Pitäkäämme yhdessä huoli siitä, että homofobien määrittäväksi piirteeksi tulee homofobia ja sellaisena pysyy. Buah hah haa! 

Päätän kieltämättä hiukan hermoraunioiseksi päätyneen kirjoitukseni muutamiin terveisiin ehdokkaille, joista toinen tänään suoralla kansanvaalilla valitaan tasavallan presidentiksi. Kumpikaan ei liity mitenkään presidentin tehtäviin.

Pekka Haavisto ei pidä siitä, että Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erotaan homokantojen vuoksi. Arvojohtaja tietää, että kirkosta saa erota vain koulun uskonnonopetukseen pettymisen vuoksi tai muista senkaltaisista kunnollisista syistä. Mutta yhdenvertaisuuden tai uskontulkinnan perusteella tehty protesti on kiusallista ja asiatonta. Siksi Haavisto pohti itse liittyvänsä kirkkoon vastalauseena asiattomalle vastalauseelle. On se kirkko kätevä väline tällaisiin kannanottoihin. Ihan vaan sellaiset terveiset herra Haavistolle, että jos lähtee persujen ja uskisten suuntaan tältä suunnalta venymään odottamatta muilta vastaantuloa, saa venyä itsensä sijoiltaan. Kosiskelua voisi ihan jo moraalisen välilevynpullistuman välttämiseksi hiukan rajata.

Sauli Niinistö kannattaa hetero- ja homopareille täysin yhteneviä juridisia oikeuksia. Näiden kulmakiveksi tulisi yhdenvertaisuuden hienoin symboli, erilliset ja täydellisen päällekkäiset instituutiot identtisine duplikaattilakeineen. Siitä syystä homoilla ja heteroilla on omat äänestyspaikatkin. Koska se on yhdenvertaisuutta. Nolo juttu, herra Niinistö, että Päivi Räsänen on tässä asiassa johdonmukaisempi.  Ja hänen kohnäinen kehäpäätelmänsä sentään vetoaa korkeampaan voimaan.
Random-Räsänen: Kaikki me olemme rikkinäisiä ihmisiä. Rouva ministeri puhuu vain omasta puolestaan, kiitos.