maanantai 28. toukokuuta 2012

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 6

Se on ohi! Koettelemus on ohi! Ja seuraavaan kertaan on aikaa taas kokonainen vuosi! Eurovision laulukilpailut, jotka pidettiin siinä suuruudenhullussa aasialaisessa diktatuurissa, on saatettu päätökseen perinteiden mukaisesti Ruotsin voitolla.

Pitääpä heti aluksi mainita aivan kotiin päin yhtään vetämättä, että tällä kertaa Suomi olisi ansainnut päästä jatkoon - ihan vain siksi, että se oli esimmäisen semifinaalin harvoja osanottajia, jotka olivat liikkeellä laulun ja musiikin voimalla. Mutta eiköhän ole jo kaikille selvää, millaista kulttuuria vanha manner näissä asioissa suosii. 

Tässä nyt vielä loput maat edustuskappaleineen, niin kuin ne ketään enää ikinä kiinnostaisivat.


Serbia


Miten viehättävän ja siirappisen traditionaalista suuruudenhulluutta! Tämä on sellaista omahyväistä lyyristä niljaa, joka paljastaa väistämättä, että artisti on jollain tasolla paskiainen. Artistin nimi on muuten Željko Joksimović. Minusta se on hauska nimi. Minulla ei ole muuta sanottavaa tästä laskelmoidun rakastettavasta imelyydestä. Arvattavasti se vetosi yleisöön varsinkin entisillä puhdistusseuduilla.



Malta


Kurt Calleja esittää kappaleen This Is the Night. Ikävä kyllä ko. kappale ei nimestä huolimatta ole tämä klassikko. Ja ikävä kyllä Calleja on törkeän ärsyttävä. Kaiken kaikkiaan surullisen tyypillistä euroviisuroskaa, jota ei enää minuutin jälkeen muista kuin ehkä häpeän nokareena jossain matelijanaivoissa. Videolla vallitsee Coca-Cola-mainoksen estetiikka.


Ukraina


Ukraina on ollut kammottavuuslinjallaan lähes yhtä horjumaton kuin Moldova, eikä Gaitanan esittämä Be My Guest tee tähän poikkeusta. Kaipa tällä on tarkoitus pedata Ukrainan kesäisiä jalkapallokisoja, joita useimpien eurooppalaisten demokratioiden johtohahmot ovat ottaneet asiakseen boikotoida. Ja jos ei Ukrainan oikeusvaltiotilanteessa ole boikottiin riittävästi aihetta, saa sitä lisää tästä täydellisen järkyttävästä esityksestä, jonka ei olisi pitänyt missään nimessä selviytyä finaaliin saakka. Sen ei olisi pitänyt alkuunkaan tulla maailmaan. En pystynyt kuuntelemaan tätä kerralla läpi. Se piti tehdä kolmessa otteessa.

Kroatia


Ja balkanilaista balladia pukkaa. Nina Badrićin Nebo on musiikillisesti sitä tyyppiä, jota mahtuu kolmetoista tusinaa tusinaan, joten yritelmä on huomionarvoinen (videoversiona) vain sen puolesta, että artistin valkean asun mittasuhteet lähentelevät Azerbaidzhanin häpeämättömässä egoilupropagandassaan käyttämien naurettavan kokoisen valtiolipun megalomaanisuutta. Video on myös homompi kuin sateenkaari peräaukossa, joten onnittelut siitä Kroatialle. Balkanilla tilanne onkin ollut tässä suhteessa ikävän huono.

Georgia

Voi nyt Pyhä Yrjö sentään. Georgian I'm A Joker, jonka esittää Anri Jokhadze, ei tiedä, mitä oikein olisi. Muuta kuin ärsyttävä. Sitä se on johdonmukaisesti. I'm An Asshole olisi osuvampi nimi jäteparaatille, jonka paikka on selvästi kisan kammottavimpien ulostusten joukossa Itävallan ja San Marinon rinnalla. Vihaan tätä, ja tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi vihatessani tätä. Onneksi olkoon siis vain: tämä kappale avasi väylän henkilökohtaisen pimeyteni sydämeen.

Turkki


Turkki on Eurovision sitkeimpiä ja mauttomimpia murheenkryynejä. Tällä kertaa Turkki on laittanut artistin kaleeriin jo valmiiksi. Kiitos! Ikävä kyllä meidän on kärsittävä kappale silti läpi. Kun 25 sekuntia on kulunut, on ilmeistä, että tekele tulee olemaan pepusta. Naurettavan tökötaiteellinen (tökerön tekotaiteellinen) video ei voi muuttaa sitä tosiseikkaa, että tämäntyylinen musiikki on hävitettävä maan päältä, oli toimenpiteen materiaalinen tai inhimillinen hinta mikä hyvänsä. Tämän paskan on kuoltava. Aksenttienglanniksi lauletaan siitä, kuinka merimies yrittää päästä levittämään veneerisiä tauteja. Ja koko roskan kuunteleminen tekee niin pahaa, ettei tahdo sanotuksi saada. Ehdottomasti vuoden 2012 huonoimpia euroviisujätöksiä. Tämä ei ole musiikkia, vaan viharikos Turkkia ja vähän kaikkea vastaan.

Slovakia


Don't Close Your Eyes? Well may I at least shut my ears? Euroviisurokki, tuo rokin lajeista paskin. Ei mulla muuta. Vaatisi vielä paljon lisää aggressiota. Mielellään sellaista, joka kääntyisi itseä vastaan. Ja päättyisi euroviisuartistien joukkoitsemurhaan.

Bosnia ja Hertsegovina


On kyllä myönnettävä, että balkanilaiset balladit ovat paljon siedettävämpiä kuin sikäläiset pop-jumputukset. Videolla näkyy, kuinka musiikkitelakalla valmistetaan euroiskelmä-Titanic. Sisältää myös syvän taiteellisia mustavalko-otoksia kivikossa seisovista kasveista ja kengistä. Ja vetureista. Veturit on aina taiteellisia. Veturilla päätetään kuljettaa laulaja Maya Sar pois maasta, koska hänen pliisut balladinsa eivät ota ikinä loppuakseen, vaikkei niissä tapahdu oikein mitään. Ja siinä oli Korake ti znam.

Saksa


Tämä ei ole euroviisukappale, Saksa. Tämä on keskinkertainen radiopoppikappale, jota hoilottaa joku kuikelo, joka näyttää saatanan tyhmältä huonosti istuva pipo kuuppansa peitteenä. Mikä niissä transuhippoballerina-asuissa ja panssarinläpäisevässä pyrotekniikassa muka on niin vaikeata? Muistaako joku tästä kappaleesta mitään? En minä ainakaan. Kuuntelinko tämän jo? Ja kuka on tuo pipopäinen tollo? Muuten: standing still ei muutu yhtään kiinnostavammaksi sanapariksi, vaikka sen toistaisi 85 kertaa peräkkäin.

Espanja

Espanjalaiset eivät yleensäkään pelkää äänenkäyttöä, ei varsinkaan Pastora Soler, jonka Quédate conmigo on varmaankin kisan vaativimpia laulusuorituksia. Jostain syystä videon jakaminen on kuitenkin estetty. Olisipa niin tehty useimpien muidenkin osanottajien kohdalla! Tämän linkin takana se nyt kuitenkin on. Eikä se ole oikeastaan hassumpi. Pituutta olisi tosin ainakin puolisen minuuttia liikaa, mutta on piristävää, että mukana on vahvaäänisiäkin artisteja. Ei siis kauheata, mitä voinee pitää lähes kehuna.

 Ranska


Ranskalaiset ovat menneet syömään turhan aromikasta juustoa ja keksineet sitten tällaisen kiusaksemme. Pilaantunutta camembertiä imppaamalla pääsemme sellaiseen todellisuuteen, jossa hyvä musiikkivideo koostuu seuraavista elementeistä: sosialistisotilaat, ompelukone, silitysrauta, sika. Ja tietysti seksityöläisen asuun pukeutunut artisti. Jos näitä painajaismaisia näkyjä ei lasketa, kappale pelkkänä musiikillisena kokonaisuutena haihtuu mielestä armeliaan nopsasti jättämättä sinne kummempia jälkiä. Video ei kuitenkaan ole täysin kaamea: pitääkin muistaa katsoa ensi vuoden euroviisut kaasunaamari päässä. Hyvästi, Baku. Ei jää ikävä.

perjantai 25. toukokuuta 2012

True Info of Great Azerbaijani Republic for Eurovision Interestness!


Eurovison Songkontest is funny goodtime, but true information is evident in need about greatness of Shining Azerbaijani Republic and glorious Azerbaijani people, so that bad uninformation propaganda shall not have triumph in great fatherland! This is the why we have preparation for this infopostcard for foreign Eurovisioners.

Hello, European foreigner! I am Ghilem from True Information Bureau of Great Prosperous Azerbaijani Republic, long live wise glorious President İlham Heydər oğlu Əliyev!
Radiant benevolence radiates in a radiating manner from noble visage of careful leader of fatherland.

Azerbaijan: land of beauty. Did you aware that Wonderful Azerbaijani Republic is most beautiful post-Soviet Caucasian country? Perhaps you not knew this fact, but is alright. We choose not righteously take avenge on your pitiful ignoranciation. But is fact still: Azerbaijan is being proven with science to be most beautiful regional country in region!

Azerbaijan: land of truth. Now that you introductory know fact about Great Azerbaijani Republic, we have craving to welcoming you to Eurovision Song Contest in Bakucapital on year 2012! Bakucapital is capital city of Magnificent Azerbaijani Republic and is based in calculation proof to be best and wealthiest Bakucapital in World! 

Dynamic Bakucapital architecture is daily inspiration for happy Bakucitizens who take joy in living in modern metropolis of harmonious national purpose!

Azerbaijan: land of prosperity. When foreign person arrive in Baku-capital then he is usual to being in awe of awesomeness of businesscity that is very hipmodern and quality. Buildings is high! Many skyscrapers proclaim Azerbaijani prosperity and architecture genius for admiring world to see. These buildings are gift from respected former President hero Heydər Əliyev

Heydər Əliyev is greatest hero of the human history that show Prosperous Azerbaijani Republic to way of even more prosperousity. He was taken off from loving public in 2003 because of the death of himself, but people have joy in fact that his son is now President for long time!
Azerbaijan: land of talent. Factquestion: did you know current intellect President of Good Azerbaijani Republic is İlham Əliyev that retaining genius capability to be son of Heydər Əliyev? Now awareness of this great fact belongs to you, so reflect in solemn fashion! Əliyev is supertalented, is proven, by fact that father and son both are President!

Azerbaijan: land of future. Azerbaijan locates in crossroad of east and west – very good position! Natural gas prosperity guarantees golden future for Azerbaijani glorious people who enjoy dancing and other traditionals.

Future is the prosperity of orderly harmony that is of defiance of narrow Western concept like individualism that is unpatriotic! Marble shine on glorious future in Bakucapital, gift of generous President Əliyev.

Azerbaijan: land of tradition. Azerbaijan is traditionally rich in colorful local tradition that vary slightly from region to an another region yet with no threatening to greatness of national unity supported by goodnature President Əliyev.

Azerbaijani Great Government Minister for Foreigners Entertainments and Relationing is good personal friend of America Obama! See also how wife of minister representing Azerbaijani womens beauty. Not at all like ugly Armenian bitch!
Azerbaijan: land of harmony. Disfortunately, anti-Azerbaijani treasonous evil terrorist create false lies with aim of please foreign infiltrator, spyperson, conspiracys and other evil foreign scum (exclude friendly tourist and business foreigners that come to enjoy Azerbaijani Azerbaijan for leisure & mutual profit). These lies are spread in many communication arenas to hurt goodfun President Əliyev and Azerbaijani people. Treasonous anti-Azerbaijani terrorist conspiracy saying many propagandas to ignorant foreigners who think freedom is good for being chaos and sinful selfish crime! Azerbaijani people loves harmony in great native nation and stand united with demigod President Əliyev in creatoning bright future prosperity harmony for whole mankind! No believe propaganda rubbish! Azerbaijanis replace corrupt liberalism with national harmony – is no repression, is ethnic enjoy!

Holy shit, is BIG! Almost like metaphor of Azerbaijan: land of general greatness.
Azerbaijan: land of fucking huge flag. Just taking look of flag, foreign personalities! Is huge! Is size of football field! Only greatest united harmony nation capable of creationing such wonder! So, when visiting Eurovision Song Contest, no politics! Politics make for division in people fabric that belongs together, like seriously fucking massive flag of Great Azerbaijani Republic. So make remembrance: no politics in Eurovision, just respect fucking supersize flag of Perfect Azerbaijani Republic. Don’t’lets nationality divide our brotherhood spirit like evil Armenian criminal scum want to!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 5

Azerbaidzhan-nimisessä aasialaisessa diktatuurissa järjestetään tänään Eurovision laulukilpailujen ensimmäinen semifinaali. Tähän mennessä olen inhonnut kisakappaleita satunnaisessa järjestyksessä, mutta tällä kertaa otan arviointiin ne 1. semifinaalin kappaleet, joita en ole vielä ehtinyt käsitellä - esitysjärjestyksessä.

 Montenegro

 
Montenegro - odotettavissa siis Balkan-poppia. Mutta... mitä? Mitä tämä on? Apaattinen pipopää vaeltaa matkailumainoksissa sanellen narisevan monotonisesti sanoja peräkkäin. Hänellä on ehkä kaikkien aikojen mahtavin taiteilijanimi, Rambo Amadeus. Jumalauta, se on vielä kovempi nimiyhdistelmä kuin Indiana Bond tai Corleone Frankenstein. Kappaleen nimi on Euro Neuro, ja se on ehkä älykkäin tähänastisista kisakappaleista, lakoninen kommentaari Euroopan nykytilasta, tyhjistä toiveista ja ontoista petoksista merkityksensä menettäneiden sivilisaatioiden ilottomista kulisseista. Kappale on lohduton, säälimätön, terävä - ja tietysti Eurovisioon tyystin epäsopiva, aivan uudella, nokkelalla tavalla huono. Äänestäkää jatkoon!

Islanti

 
Islantilaisilla lienee pisin matka Bakuun, joten toivottavasti heillä on tuomisinaan jotain hyvin säilyvää. Gréta Salóme ja Jónsi esittävät dueton Never Forget - nimestä päätellen jokin holokaustimuistokappale. Video ainakin on täynnä pohjoiskalotin lohdutonta vieraantumista, ja muutenkin kai kappale yrittää pelata pohjoisen raa'alla eksotiikalla. Video masentaa minua - toivottavasti lavaesitykseen ei ole tuotettu ruostuvia maatalouskoneita alakuloiseen lumihankeen. Islanti pokaa palkinnon tähänastisten kandidaattien ehdottomasti tekotaiteellisimmasta ja naurettavimmin pitkitetystä tauosta: 2:13 - 2:31.

Latvia


Latvialaiset ovat nimenneet kappaleensa hieman ylimielisesti ja itsevarmasti Beautiful Songiksi. Sen esittää joku Anmary. Siitä ei jää hirmuisesti sanottavaa. Se on aika turha. Yritys kalastaa mainitsemalla sekä Johnny Logan että Sir Mick Jagger vaikuttaa hieman epätoivoiselta. En ole varma, olisiko Sir Mick, sikäli kuin hänen huumeiden hönöttämissä aivoissaan on tajua jäljellä, tällaisesta namedropping-tribuutista niin mielissään, että antaisi äänensä Latvialle. Video alkaa hieman oudosti: täytyykö meidän todella tietää, että edes kappaleen esittäjä ei oikein usko tekeleeseen? Video alkaa samoin kuin italialaisilla: äänitysstudiosta. Se päättyy rokokookartanoon, minkä jälkeen artisti näytetään lentokentällä pakenemassa maasta. Kappale alkaa huonon TV-sarjan tunnusmusiikkina, ja opimme, että sarjan päähenkilö syntyi vuonna 1980. Ilmeisesti tämä laulu on nyt sitten kuitenkin kaunis, kun se sellaiseksi on määritelty. Siksi se kuuluukin aina radiosta, kaikki hyräilevät ja rakastavat sitä... latvialaisten viisufanien keskuudessa ehkä. Tosin tuskin sielläkään jakamattomasti. Ihan kelpo yritelmä keskihalpaan amerikkalaisen myöhäisnuorisodraaman tunnukseksi.

Ve

 
Venäjällä saa näköjään vaihteeksi kuulua vähemmistökansallisuuteen. Udmurttimummojen yhtye Buranovskije Babushki esittää kappaleen Party for Everybody. Tuo oli yksi niistä lauseista, joita en koskaan uskonut tarvitsevani. Kappaleelle voinee ennakoida vankkaa sympatiakannatusta... eikä sillä muuta oikein olekaan. Etnisen mummon toi Euroviisuihin Moldovia joitakin vuosia sitten, eikä heistä nyt pääse enää eroon. Se arvo tällä musiikillisesti melko kaamealla tekeleellä on, että käsittääkseni ensi kertaa euroviisuissa kuullaan permiläistä kieltä. Lyhimmän mummon peltinen purukalosto on pikantti yksityiskohta, ja lavalla pyörivä uuni on kieltämättä uutta. Parasta ovat kuitenkin tuohivirsut (lähikuvaa esim. 1:33) ja tällä videolla esiintyvän raatilaisen ilme kohdassa 1:55 - hän ei saata uskoa tätä todeksi.




Unkari
 
Unkarista tulee Compact Disco -yhtye esittämään kipaleen Sound of Our Hearts. Ilmeisesti madjaareilla on jotain sydämellään, mutta se tulee ilmi vain videosta - kappale on lähes huomaamattoman kliininen. On kuin ei kuuntelisi musiikkikappaletta ensinkään - kunhan nyt vain jotain tapahtuu taustalla. Videolla kuitenkin nähdään yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja psykologisesti mielenkiintoinen tulkinta Unkarin nykyisistä pikkumiklóshorthy-vallanpitäjistä (niin ainakin minusta on hauska sitä tulkita). Kaikista osanottajista tämä video (ei niinkään yhdentekevä kappale) antaa ehkä epämiellyttävimmän ja rehellisimmän kuvan maastaan.

Irlanti


Irlanti - voi Pyhän Patrickin peräpeili, artistina on Jedward. En tiedä enkä muista paljon popmusiikista, mutta nämä geenimanipuloidut paskamenninkäiset eivät minulta unohdu. Jokin ärsyttää minua yhtä paljon kuin tämä duo, ei se hevin mielestä haihdu. Miksi edes vaivautua kuuntelemaan ja katsomaan? Olen jo päättänyt vihaavani tätä tuplaulostusta. Hyvä on, velvollisuudesta käyn läpi tämän musiikin perunaruton. Siis: Waterline.


Ei ollut sen arvoista. Tyypit ovat vähintään niin ärsyttäviä kuin arpeutunut muistini kertoi. Idioottimaiset esitysasut pääsevät tosin lähelle klassisen sairasta euroviisuestetiikka. Komppi takoo kalloa kuin raakalauta, joten kaipa kelvottomat tämän jatkoon rankkaavat. Epämusiikkiturnauksen parhaat kengät kuitenkin. Kai silläkin joku arvo on.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 4

Enää ei ole monta yötä jäljellä kaikkien arvojen uudelleenarviointiin Bakun semifinaaleissa. Niinpä joudun nilkuttavine, julmasti ylirasitettuine aisteineni paiskimaan töitä vailla arvokkuutta, jos aion ehtiä saada esikatselurupeamani loppuun ennen sitä.

Liettua

 
Liettuaa edustaa Donny Montell (Eikö tämä ole sikäläisten kielenpuhtauslakien mukaan laiton nimi? Eikö pitäisi olla Donnis Montellis?). Hän esittää kappaleen Love Is Blind. Ja hänellä on nähtävästi sokkonauha silmillään. Syvällistä. Saa miettimään kaikkia taiteellisia asioita tämä kyllä. Kun näet laulaja laulaa siitä, miten rakkaus on metaforisesti sokea ja on itse konkreettisesti sokaistu, tajuattekos. Kappale rakentuu kohti huipennusta aina kohtaan 1:35, jolloin Montell kokee ihmeparantumisen näkövammastaan ja hypähtää sen kunniaksi yhden käden käsiseisonnassa. Hyvin pian tämän jälkeen paljastuu, että kappale ei ollut varsinaisesti kehittymässä mihinkään huipennukseen, vaan muuttuukin siksi yhdeksi kappaleeksi, joka on jostain syystä sävelletty, sanoitettu ja esitetty eri nimillä noin 490 000 kertaa siitäkin huolimatta, ettei sillä ole juuri ansioita tai viehätystä puolellaan - ellei sitten äärimmäistä ennalta-arvattavuutta lasketa viehätykseksi. Kiitos siis tekotaiteellis-näppärästä alkuhuijauksesta, joka antoi ymmärtää, että tässä olisi jotain odotettavaa. Montell laulaa selvästi erottuvalla aksentilla, joka ei kuitenkaan ole mitenkään hirveä. Sopii oikeastaan hyvin tähän äärimmäisen pliisuksi romahtavaan kipaleeseen. Parasta lyriikkaa: 2:19: My love is buh, my love is buh, my love is buh, my love.


Miksi rakkaus ei muuten lauluissa koskaan ole mykkä? Se tekisi asioista paljon siedettävämpiä.


Kreikka


 
Olisiko Eurovision laulukisoista pimeää aurinkoa Kreikan katastrofaaliseen murheeseen? Ruotsalaisavustuksella manufakteerattu Aphrodisiac, jonka esittää mahtavaniminen Eleftheria Eleftheriu, on armoton ja häikäilemätön euroviisutaisteluvaunu; persoonaton, kylmä ja pölvästimäinen sotaratsu, jollaisella näissä kisoissa tavataan karauttaa kärjen tuntumaan. Tämä ei ole enää mikään laulu, tämä on pelkkä tuote. Minulla ei ole tästä mitään muuta sanottavaa.


Parasta lyriikkaa: lähes anakreonttiseen hehkuun yltävä o-o-o-oo-oo.
Romania


 
Romania laulaa tänä vuonna espanjaa ja hiukan englantia. Mikäpä siinä. Mandinga esittää kappaleen Zaleilah. Se on äärimmäisen ärsyttävä. Muistan lapsuuden kesistä sellaista, että kaikilla uima-altailla soi joka kesä suurin piirtein yksi ainut kappale - eri kappale joka kesä, mutta sama kappale koko kesän - joka oli käsittämättömän tyhjä, typerä ja ärsyttävä ja joka siitä huolimatta vetosi ihmisiin. Tämä lienee sen kappaleen platoninen idea. Kunnianhimoinen kertosäe ansaitsee kehut: Zaleilaleilallaa, everything, everybody. Tiivis mutta äärimmäisen kattava.
Pääartistin puvustus ansaitsee toisen erikoismaininnan. On vaikeata kuvitella, että kaikki (everything, everybody) ei vakuuttuisi tämän musiikkiteoksen sisäisistä taiteellisista ansioista, mutta niin näyttävät tuottajat uskoneen. Niinpä neitokainen vilahtelee toinen toistaan naurettavammissa asukokonaisuuksissa. Parhaita kohtia on ehdottomasti laulajan itsetyydytyssession alku jossain Dubain erämaassa. Paikallinen kamelihemmo kääntyy suosiolla poispäin. Hän viettää mieluummin aikansa kirppuisen, haisevan ja pahansisuisen elikon kuin tämän kappaleen kanssa. Hän on viisas mies.

On nerokasta lähettää tällainen kappale euroviisuihin. Tämä "laulu" näet tekee sitä kuuntelevista ihmisistä tasaisesti tyhmempiä, ja mitä tyhmempi on, sitä helpompi tästä "laulusta" on pitää - ja äänestää sitä.

Paras yksityiskohta: säkkipilliä ulvottava hipsteri. Koska hipsterit eivät olleet ennestään riittävän ärsyttäviä.


Norja

 
Norja on lähettänyt jonkun Toojin esittämään kappaleen Stay. Eräs Edvard Munchin malleista kuuli ja näki tämän esityksen. Munchin hänestä maalaama teos tunnetaan nimellä Huuto. Tämä edustuskappale on nimittäin kauhistuttavaa epämusiikkia, karmea tekele, joka pitäisi haudata peruskallioon ja sinetöidä sinne. Eikö niitä hirveitä sähköisiä pierufagotteja muka voi vaientaa? Särisevä äänisaaste tekee kipeää ja saa rukoilemaan loppua tälle koettelemukselle. En piittaa taustatanssijoiden liikesarjoista (Heitä euroviisufani voltti!), en ääliömäisestä sanoituksesta, en melodian irvikuvasta - kuulen vain pierutorven repivän tykytyksen ja vihaan sitä samoin kuin kaikkia, joilla on mitään tekemistä tämän kauhistuksen kanssa. Nyt hiljaa jumalauta!


Valko-Venäjä

 
Valko-Venäjällä diktaattori Aljaksandr Lukashenka liittyy kaikkeen, ja hänellä oli kouransa pelissä siinäkin, että valkovenäläinen rock-bändi (miten hassuilta nuo sanat näyttävätkään vierekkäin!) Litesound pääsi tuottamaan kunniaa suurelle johtajalle kollega Alijevin pakeille kappaleella We Are The Heroes. Nimi vaikuttaa tyhjältä uhoamiselta, sillä näissä hemmoissa on sankarillista ainoastaan valmius kestää enemmän nöyryytyksiä kuin mihin useimmat ihmiset olisivat ikinä valmiita. Luettelo nöyryytyksistä:
  • olla valkovenäläinen rokkibändi
  • olla Valko-Venäjän euroviisuedustaja
  • olla Lukashenkan henk. koht. hyväksymä
  • carting-haalareita muistuttavat esiintymisasut
  • avaruusolioiden seksivälineitä muistuttavat mikrofonitelineet
  • hirmuisen mitätön kappale

Albania

 
Olen nyt virallisesti hullu. Kiitti, Albania. Kiitti paljon, Rona Nishliu ja mielisairas palindromikappaleesi Suus. En osaa vielä näin pian järkeni romahduksen jälkeen arvioida, mikä sen aiheutti. Ehkä lohduttomat albaanikoululaiset piirtämässä liidulla horisontaalista viivaa seinään. Ehkä taiteellisen harmaa autius. Ehkä kurkku suorana huutava kuutionainen. Ehkä se, että tajusin viettäväni sunnuntai-iltaa katsoen huutavaa kuutioalbaania. Mutta olen nyt järjiltäni. Siirryn köyttämään itseni vuoteeseen.

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 3

Pitkä, pitkä, pitkä ja vieläkin pidemmältä tuntuva marssi kohti Bakun massiivista antikliimaksia jatkuu. Viritelmiä on jäljellä vielä kolmisenkymmentä. Toivon totisesti, että joku osaa arvostaa uhraustani.

Bulgaria

 
Bulgaria on tänä vuonna liikkeellä kipaleella, jolla on tyylipuhtain ja naurettavin roskapoppi-iskelmänimi. Love Unlimited on nimenä lähes yhtä korni kuin viime vuoden ylittämätön Love in Rewind. Love Unlimitedin tulkitsee Sofi Marinova. Kaipa hän jotenkin laulaa osaa, mutta siitä ei juuri ole apua, kun kappale on näin typerä ja elinkelvoton musiikillinen Frankenstein-luomus, jossa ei ole päätä, häntää, nousua, laskua, jännitettä tai oikeastaan juuri muuta kuin kolikkopelien ääniefektejä muistuttava jumputtavan-kilisevä komppi. Useampaa kieltä on sentään saatu mukaan mahdutettua kansainvälisyyden nimissä: te quiero, je t'aime ja I love you so much. Vain Donnerwetter jää puuttumaan avuttomien klisefraasien kuolinkonsertosta. Videolla taiteellisesti tanssivat huorat viitannevat järjestäytyneen rikollisuuden vaikutusvaltaan Bulgariassa. Oikeastaan kaikkein yksinkertaisin selitys näin surkean ja päämäärättömän pökäleen päätymiseen areenoille olisi, että joku bulgaarimafioso on peukaloinut valintaprosessia vedonlyöntiin tai totaalisen lahjattoman lauluntekijätyttöystävänsä miellyttämiseen liittyvin vaikuttimin.




Suomi


 
Suomi osallistuu vaihteeksi kielellä, jolla on maassa virallinen asema, kai sekin tässä kisassa jonkin arvoista on - varsinkin, kun Ruotsi tyytyy mumisemaan/huutamaan englanniksi. Pernilla Karlsson esittää kappaleen När jag blundar (ei "Nar", Eurovision.tv - hyvin tunnutte saavan kaikki muut täysin keksityt erikoisuudentavoittelukirjaimet romanialaisille ja muille, mutta tässä ei onnistu). Tämä on oikeastaan kontekstin huomioon ottaen yllättävänkin miellyttävä teos. Ei se varsinaisesti suurta vaikutusta tee, mutta balladissa on mukavasti keinahteleva, jotensakin saaristolaishenkinen melodia. Esitys on yksinkertainen ja koruton, mikä ei välttämättä näissä kisoissa lupaa kovin hyvää sijoitusta. Karlssonin huomattavan selvää artikulaatiota kuuntelee ihan mielikseen, ja U-äänteet varsinkin kuulostavat jopa eksoottiselta riikinruotsiin tottuneesta. Vetämättä yhtään kotiin päin vaan noudattaen ainoastaan vähimmän tuskan periaatetta on sanottava, että tämä harmiton balladi on tähänastisen sadon parhaimmistoa.


Britannia

 
Good God: esiintyjä, jolla on takanaan pitkä ja jokseenkin kunnioitettava musiikkiura. Euroviisuissa. Miksi? Engelbert Humperdinck alentuu esittämään kappaleen Love Will Set You Free. Sokerinen balladi luottaa esittäjän karismaan. Esityksessä on eläytymistä, ja vaikka kokonaisuudesta paistaakin läpi luottamus siihen, että muinaisuudesta periytyvä maine riittää, ei kappale ole sokerisesta idealistisuudestaan kehno - ei ainakaan verrattuna niihin karmeisiin Creutzfeld-Jakobinmusiikki-infektioihin, joita saarivaltakunta on tavanomaisesti lähettänyt mannermaata pelottelemaan. On myös virkistävää nähdä esiintymässä joku yli 32-vuotias, joka ei toimita vain rekvisiitan virkaa.


Azerbaidzhan

Azerbaidzhan voitti viime vuonna jollakin käsittämättömän laimealla ja laskelmoidulla siirappipierulla, jota kukaan ei enää muista, ei edes maan virallinen omistaja ja ylin päällepäsmäri, diktaattori Ilham Alijev. Isäntämaan edustaja Sabina Babajeva esittää engelskaksi ruotsalaisvalmisteisen kappaleen When the Music Dies. Kylmä vaivaa Babajevaa, joka nojailee hylätyn oloisena kaiteisiin hiljaisessa tekolumisateessa. Kannattaisi varmaan kokeilla jotain järkevämpää ja lämpöisempää asukokonaisuutta kuin mitä videolla esitellään. Lauluäänessä on syvyyttä ja tehoa, mutta kappaleeseen itseensä sitä ei ole juuri eksynyt. Cold, cold, cold -koukku ei nappaa ja ylipäänsä koko jutussa on se vaiva, joka on yhteinen niin monelle vähänkään kompetentille viisuyritelmälle: se on kalliilla tuotettua halpistavaraa. Auttamatta vähintään minuutin liian pitkä myös. Mutta melko varmasti finaalikamaa.


Tanska

 
Tanskan Soluna Samayn tulkinta kappaleesta Should've Known Better on viihdyttävä lähinnä puvustuksen ansiosta: sen takana lienee joku dementoitumassa oleva TV2:n sketsisarjan avustaja valikoimanaan eteläsuomalaisen kesäteatterin tarvevarasto. Solisti esittää maailman epäuskottavinta kolme kuukautta autiolla saarella sinnitellyttä haaksirikkoista operettiamiraalia. Kansallisasuinen (tai jotain sinne päin, ketä kiinnostaa) naikkonen hytkyy sohvalla muuten vain. Ja - valmistautukaa ennakkoasenteiden radikaaliin murenemiseen - hoppari soittaa selloa. Vau, tosi kova kolmen äyrin oivallus tälleen kaataa eliitti- ja nuorisokulttuurin raja-aitoja. Toimisi ehkä vieläkin paremmin, jos areenana ei olisi länsimaisen kulttuurin pahin krapulayrjötys eli Eurovision laulukilpailu. Pianoa pimputtamassa muuten nähdään Justin Bieber kymmenen vuoden päästä tulevaisuudesta - hän maksaa vieroitusklinikkahoitonsa tekemällä tökeröitä ja nöyryyttäviä aikamatkustuscameoita. Musiikin puolesta tanskalaisten musiikkisketsi onkin unettavaa kukkua, jossa on yhtä paljon persoonaa ja mielikuvitusta kuin kuivuneessa ketsupissa. Kappale on niin mitätön, haalea ja ensimmäisestä tahdista lähtien täydellisesti ennustettavissa, että uskon sen olevan jonkin mekaanisen koneen käsialaa.

 Alankomaat

 
Mitäköhän perkelettä on tekeillä? Hollantilaisintiaanin karikatyyri esittää folk-laulua puolittaisella punaniska-aksentilla. Kuka salli tämän? Eikö kukaan... hetkinen, tuo asia täytyy ilmaista toisin kuin äsken ajattelin. Helpompi versio: millä tasolla tämä ei ole loukkaavaa? Miksi alankomaalainen törttö on tälläytynt John Wayne -leffan sekä Pocahontas-musikaalin historiallisesti ja etnografisesti äärimmäisen arveluttaviin ylijäämäpuvusteisiin. Mitä pitää vetää, jotta tämä alkaa vaikuttaa hyvältä idealta? Hitto, mitä pitää vetää, että tämä alkaa vaikuttaa edes oikeutetulta? 
Joan esittää siis kappaleen nimeltään You and  Me, jota dominoi täysin perusteeton halpahalli-sioux-teema. Alankomaat, kuvotat minua. Olet sairas. Älä koskaan enää näytä houruista päätäsi täällä. Missä viipyy ratsuväki? Tämä on mielipuolisuutta. Tämän katsominen saa minut tuntemaan itseni likaiseksi ja tyhmäksi samaan aikaan. Epäilemättä siis klassinen euroviisu-mitävittuilu.

San Marino

Nyt nyt nyt. Mitä vittua, siis MITÄ VITTUA tulin äsken katselleeksi ja kuunnelleeksi? On vähän paha sanoa, kun korvat, silmät ja aivot vuotavat visvaista verta samanaikaisesti, mutta jos ymmärsin oikein ja jos tämä ei ole jokin sairas superroistotason pila, tuo lahjaton yli-ikäinen mukateini oli San Marinon Miss Autotune, Valentina Monetta, joka "esitti" paskamättään nimeltään The Social Network Song ja saa siitä toivottavasti vähintään vuoden ehdotonta.
On hyvä, että olen tullut jo San Marinossa käyneeksi (ja kertavisiitillä ehtii hyvin nähdä kaiken), sillä yksi tasavalta meni meikäläiseltä juuri nyt boikottiin. Tämä oli absoluuttista, anteeksiantamatonta, ilkeämielistä paskaa. Jos paskakikkareet söisivät ripulipaskaa ja sitten paskoisivat sitä ulos, olisi lopputulos tähän verrattuna Mozartia Barbara Hendricksin esittämänä. Tämä oli Interpol-tason esitys. Artisti on asetettava karanteeniin ja estettävä häntä matkustamasta mihinkään, ei varsinkaan Bakuun, sillä hän suunnittelee varmasti tekevänsä siellä hirmuisia rikoksia ihmiskuntaa vastaan.
Ja voisin jatkaa tuolla linjalla vaikka miten pitkään. Ei ole rajaa sille, miten paljon tätä laulua ja esittäjää on oikeutettua haukkua, mutta koetan viimeisillä voimillani tehdä joitain yksityiskohtaisempiakin huomioita. Hienoin yksityiskohta: stockphoto-kuvien kömpelö ajatuskuplaaminen videoon. Odotan innolla, miten tämä toteutetaan live-esityksessä yhtä typerällä ja ärsyttävällä tavalla. Mainio ratkaisu on myös kirjoittaa ajatuskupliin ylös kokonaisuuden oleellisimmat sanat: oh, oh, uh, oh, oh. Etteivät pääse livahtamaan huomaamatta ohi - ne ovat näet tulvillaan merkitystä. Kaiken kaikkiaan ihan kiva laulu, jos pitää myöhästyneistä ja väkinäisistä ajankohtaisilmiöviittauksista ja päälle kolmikymppisistä laulutaidottomista naisista, jotka tekeytyvät teinitytöiksi ja yrittävät hankkia itselleen peuhausseuraa internetistä ja laulaa siitä. Missä tapauksessa esteettiset kokemukset eivät ehkä ole sinun juttusi. Paras trivianokare: YouTube tarjoaa tämän videon lisäehdotuksena sijalla nro 1 Rebecca Blackin Fridayta.
Tämä pääsisi kunniapaikalle Itävallan kera tämänvuotisen Eurovision mustaan aukkoon, ellei tekele olisi jo itsessään kulttuurinen musta aukko. Tämä kappale on niin huono, että se on fyysisesti vaarallinen. Näin voimakkaasti tiivistynyt avuton surkeus ja totaalinen paskaisuus voi räjähtää pienimmästäkin tärähdyksestä. 
Äänestäkää San Marino finaaliin.


Sarjamme jatkuu, mutta oletan toiveikkaasti pohjakosketuksen olevan nyt San Marinon jälkeen takana.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Eurohelvetti Bakussa 2012, osa 2

Vuoden euroviisusadon erittely rikkoi minut ihmisenä aika pahasti jo viiden laulun jälkeen ensimmäisessä osassa, mutta hammasta purren hiihdän eespäin laimeassa paskassa, kuten euroviisuharrastajilla on mielikuvituksessani tapana sanoa.

Ruotsi

Ruotsi on jotenkin joka vuosi aina ennakkosuosikki, ja aina niiden kappale kuulostaa minusta ihan samalta mahtipontiselta ja äärimmilleen tuotetulta europopeinekseltä. Kappaleen Euphoria esittää Loreen, eikä se ole Ruotsi-sarjassa poikkeus. Laulu alkaa lohduttomasti mumistulla englannilla. Kautta linjan intonaatio pysyy epäselvänä, mutta ei sanoilla mitään merkitystä muutenkaan ole, joten sama se. Esitys näyttää nojaavan vahvasti valo- ja pyrotekniikkaefekteihin. Artisti on resuinen ja homssuinen, mitä ei voine kovin onnistuneena valintana pitää - elleivät ovelat ruotsalaiset sitten ole laskelmoineet, että näin heidän äärimmilleen laskelmoitu esityksensä vaikuttaa vähemmän laskelmoidulta. Tai sitten ruotsalaiset kuvittelevat, että heidän eineksestään totaalisesti puuttuva persoonallisuus voidaan korvata resuisella esityksellä. Koreografia ja esiintymisasut yhdessä valaistusolojen kanssa vihjaavat siihen suuntaan, että Ruotsin esitys on itse asiassa kuvaus mielenterveysongelmista. Paras koreografia: sätkiminen kohdasta 2:27 eteenpäin.



Israel

 
Ja tietysti mukana on myös Israel, joka ei satu sijaitsemaan Euroopassa yhtään enempää kuin kisojen isäntämaa Azerbaidzhan. Mikäpä siinä - ehkä Israelilla olisi vaikeuksia päästä Lähi-idän viisuihin (jotka ovat muuten sinällään aivan kammottava ajatuskin). Israelin edustaja Izabo esittää kappaleen nimeltään Time. Aiheena ei ilmeisesti ole tunnettu amerikkalainen aikakauslehti. 
Aloitamme sirkusteltasta. No siinäpä vasta mainio enne. Eurovision laulukilpailu olisi ehkä joskus voinut vielä käydä sirkuksesta, mutta nykyisin sirkusala on turhan arvostettu tullakseen yhdistetyksi moiseen kulttuurikaatopaikkaan. Tämä vain nurisevana sivuhuomautuksena. Jatketaan.
Joku varjomulkero, oletettavasti tirehtööri, asettuu vastavaloon ja ilmoittaa yleisölle, että on "Izabo Show'n" aika. Ilmeisesti meidän katsotaan olevan tällaisen epämääräisellä itäeurooppalaisvivahteisella aksentilla lausutun ilmoituksen tarpeessa. Itse kyllä osasin odottaa, että luvassa olisi jonkinmoinen esitys, mutta kiitos nyt kuitenkin. No, ehkäpä tämä johdanto viestii, että meidän on lupa odottaa pelkän esityksen sijaan kokonaista show'ta. Katsotaan.
Kirskuvaa vinkunaa. Typeriin rääsyihin puetut akrobaatit istuvat keinussa selätysten apaattisenraukeina. Taiteellista. Miten tätä voi olla enää vihaamatta? Sitten alkaa musiikki, jos tätä simplististä ja infantiilia törinää nyt sellaiseksi tohtii haukkua. 70-lukulaista estetiikkaa henkivä yhtye lurittelee vinksahtaneiden lastenohjelmien tunnussävelmiä. Laulaja pyytää aikaa olemaan pettämättä häntä (se on vähän myöhäistä nyt), ja... ja... perkele. Hupsunhellyttävät pellet kurkkivat arasti tylppien lyömäaseiden kera nurkista. Jos minä jotain inhoan, niin oikeastaan aika monia asioita. Mutta niiden joukossa on ehdottomasti tällainen laskelmoitua hupsisherkkyyttä teeskentelevä sairas sirkusestetiikka. Herkkä klovni on maalausaiheena katutaiteilijan pettämätön paskatesti: jos katutaiteilijan teosten joukossa on "herkkiä" klovneja, katutaiteilija on paska.
Tuo oli vastalause kappaleen lavastusta ja ulkoista tematiikkaa kohtaan. Itse musiikillinen sisältö taitaisi olla luokitukseltaan jotain indiepoppia, ja hyvin raastavaa ja ärsyttävää sellaista. Mieleeni palaavat jotkin äärimmäisen nolot aamiaismuromainokset 1990-luvulta, enkä ole siitä varsinaisesti kiitollinen. Miten voikin näin lapsellisista ja kunnianhimottomista melodioista saada näin vaikeasti siedettäviä? Israelin show'lle altistuneet tekevät hyvin, kun menevät murtaen puhuvian tirehtöörinlurjuksen pakeille vaatimaan rahojaan takaisin.


Belgia

 
Maalla on kolme virallista kieltä, joista valita: yksi niistä kaunis, yksi menettelevä ja yksi tolkuttoman ruma - ja he valitsevat englannin, joka on ulkomaista menettelee-luokkaa. Iris esittää kappaleen Would You. Esitys alkaa hieman heikosti sekä laulun että itse teoksen osalta. Laulaja onneksi paranee, mutta kappale ei pysty karistamaan aggressiivista tyhjänpäiväisyyttään. En muista tästä kappaleesta mitään, en yhtikäs mitään. Kuuntelin varmuuden vuoksi neljään kertaan läpi, ja minkäänlaista muistijälkeä ei jäänyt. Kipale on kuin matkustaisi Belgian halki suhteellisen mukavassa junavaunussa: sitä tuskin huomaa, eikä siitä jää muistoja. Laulussa on hyvin vähän persoonallisuutta, ja tekstin ihmissuhdepulputus on tuttua mielenkiinnotonta löpsötystä, jossa riimit ovat tarinaa, logiikkaa ja emotionaalista sisältöä tärkeämmät. I love you on toki säväyttävän omaperäinen lopetus. Paras koreografia: kohdasta 1:24 alkaen voi seurata verkkaista pissistyyppistä rakkotanssia.

Viro
 
Viro on lähettänyt toiseen entiseen neuvostotasavaltaan rohkeasti vironkielisen kappaleen. Ott Lepland esittää suomalaisittain hupaisasti nimetyn Kuula-kappaleen. Ja vaikka tuntuukin ikävältä sanoa näin, niin tämä on kohtalaisen hyvä esitys. Laulu kannattelee itseään ilman ulkomusiikillisia tehokeinoja - satunnaisten sanojen näyttäytyminen lavalla on jokseenkin koomista, muttei häiritse liiaksi. Lepland on laulussa läsnä, ja siinä on tunteikkuutta, muttei yliampuvaa kosiskelun makua. Viron esitys on varmaankin tähänastista vilpittömin. Varsin kelvollinen viihdemusiikkiballadi onnistuneella tulkinnalla.

Slovenia

Ljubljana lähettää tämmöistä. Eva Boto esittää kappaleen Verjamem. Se alkaa sanattomalla laululla, ja onpahan Evalla näyttävä päähine. Ei, eihän se olekaan Eva. Se oli vain joku alkulaulaja. Ilmeisesti sloveenit eivät luottaneet pääartistinsa karismaan, kun piti ensin saada tuntematon hörsöpää hoilaamaan sanattomia johdannoksi. Boton laulu ei tunnu olevan matkalla oikein minnekään, vaikka hän nätisti hymyileekin. Sitten tapahtuu kehitystä - kappale saa marssirytmiä, ja hörsöpää palaa esittelemään taitoaan ulista vokaalia pitkään. Kaikki vihjeet viittaavat siihen, että nyt pitäisi olla jotenkin vaikuttunut, mutta mistä? Laulu ei edelleenkään ole menossa minnekään. Hörsöpäitä tulee lisää, ja he laulavat sanattomasti haudanvakavalla paatoksella. Verkkopäävestaalien mahtipontisuus on huvittavaa, pyrskähdinpä ihan ääneen.
Vaikuttaa kehnolta elokuvamusiikilta. Pateettista animaatiomusikaalitasoa.


Makedonia
 
Virallisesti Makedonia kilpailee nimihirviöllä Entinen Jugoslavian Tasavalta Makedonia, koska Kreikka kuvittelee omistavansa tekijänoikeudet nimeen Makedonia. Täällä valtio kuitenkin on nimeltään Makedonia, koska viimeiset pari vuotta ovat osoittaneet, että Kreikka ei kelpaa määräilemään ketään, vaan lähinnä romuttamaan muiden systeemejä omalla loputtomalla munailullaan ja tyrimisellään. Niinpä tämä maa on nyt nimeltään Makedonia. Ime sitä, helleeni, ja inise.
Muusalta taiteilijanimensä lainannut Kalliopi esittää kappaleen Crno i Belo - eli Mustaa ja valkoista, jos yhtään slaavilaisia kieliä taitamattomana osaan arvata. Kappale, joka alkaa slaavilaistyyppisenä balladina, toimii paljon paremmin pelkästään kuunneltuna kuin audiovisuaalisena kokonaisuutena, sillä video ja esiintyminen lähestyvät tekotaiteellisuudessaan parodiaa. Varjoviulistit karuissa käytävissä, autiot porraskuilut, herooinen naisartisti hytkymässä flyygelin ääressä... oma naurusuosikkini on otokset kanarialinnusta häkissä. Näin käy, kun sekoitatte euroviisut taiteeseen. Huonosti.
Itse kappale on tosin aika siedettävä lukuun ottamatta lopun kirkaisua, ja melodiassa on klassisen kansanmusiikin tarttuvuutta. Esitys on kuitenkin must-see, koska se esittelee trash-korkeakulttuurin kliseisen estetiikan kaikessa älyttömässä paatoksellisuudessaan.

Sveitsi

 
Sinplus ja Unbreakable. Video alkaa siitä, mitä Sveitsi tuo mieleemme: persoonattomat pankit pimeydessä täynnä uhkavaa pahaa. Jodlauksen asemesta kuulemme tahattoman koomista rockia. Koomista, koska kappaleen ainekset ja ansiot eivät riitä kolmeksi minuutiksi niin sitten mitenkään. Ja myös artistin laulun vuoksi. Tämän tyypin aksentti on nimittäin naurettava. Suim äghönzt dö stwim, fölöuing ior uaildizt drim! Jy khäan dyIIIT! Välistä laulaja kuulostaa siron yökkäyksen ja aivastuksen yhdistelmältä yrittäessään tuottaa anglosaksisia foneemeja. Epäonnistuneita foneemeja hauskempi on kokonaisvaltaisesti kuseva laajempi fonologia: tavuja painotetaan ihmeellisesti
Jos haluaa uida vastavirtaan, voisi aloittaa vaikka siitä, että kokeilisi laulaa omalla äidinkielellään (aksentista päätellen ranska) tai edes jollain sellaisella, jonka äänneasuja kykenee tuottamaan. Ei sillä, etteikö esitys tällaisenaan olisi laulajan hulvattoman aksenttihonotuksen vuoksi erittäin hauska. Mutta sitä on myös mahdoton ottaa vakavasti. Kukapa olisi uskonut: Sveitsi onnistuu olemaan hauska. Yrittämättä sitä, mutta kuitenkin. 


Olen hieman pettynyt, sillä näistä satunnaisesti valituista yritelmistä suurin osa oli vain mitäänsanomattomia tai sidetettäviä. Se ei ole kauheaa, eikä se varsinkaan ole hauskaa. Toivottavasti seuraavat katsaukset tuottavat innoittavamman karmaisevaa audiovisualisoitavaa.