torstai 26. heinäkuuta 2012

Kämäisyyden kesäkimara

Jaa-a, kyllä se on komeeta kesää. Tänäänkin meinasi melkein olla poutaa yhdessä vaiheessa. Mutta kyllä suvellakin ehtii vittuuntua. Oikeastaan siihen on enemmän aikaa kuin normaalisti, virikkeistä en osaa sanoa. Mutta pari asiaa nyt kuitenkin:

Hyttyskesä pahenee? Vai paheneeko? Onko loppu jo alkanut, alku loppunut, vai onko pahin vasta edessä? Kotimaamme kahden paskan iltapäivälehden (nimeltä mainiten Ilta-Sanomat ja Iltalehti, ettei jää epäselväksi) lööppitarjonnasta voisi päätellä, että Suomen hyttyset ovat jotain ruttonatsiaidsebolabasilleja, sellaisella intensiteetillä ja frekvenssillä näiden mitättömien hyönteisten kannan kehityksellä spekuloidaan. Minä luulin, että käynnissä on joku talouskatastrofi, mutta olin kai väärässä: ilmeisesti suomalaisia huolestuttaa harmittomien, vaarattomien, turhien ja arviolta maailman epäkiinnostavimpien pienikokoisten hyönteisten muninnan onnistuminen. Ne ovat jumalauta pelkkiä hyttysiä! Eivät edes kanna mitään ihmiselle vaarallista. Kenellekään tässä maassa ei oikeasti ole haalean vitunkannikan väliä sillä, onko hyttysiä keskiarvoon sattuvasti vai vähän yli, ellei häntä ole kahlittu vaivaiskoivuun jossain Ylä-Lapissa. Nyt hiukan skarppaatte tästä. Ei voi vaan täyttää aukeamaa suurennetulla moskiitonkuvalla, läästiä sekaan kysymysmerkkejä ja kutsua itseään journalistiksi. Eikä voi lukea tällaista turhaa rättiä ja sitten kuvitella itseään informoiduksi. Eikä voi varsinkaan vapaaehtoisesti maksaa tällaisesta rätistä ja sitten kuvitella, että on kelvollinen äänestämään valtakunnallisissa vaaleissa. Hävetkää, perkeleet!

Ja iltapäivälehdistä puheen ollen. Tänään Ilta-Sanomien kannesta bongattu: "Saulin ja Jennin tulikoe". Mistä mahtaa olla kyse? No tietysti Elisabet II:n emännöimästä (niin kuin sillä muka tarjotin kourassa pysyisi) valtionpäämiesten olympiaillallisesta. Ensinnäkin: tasavallan presidenttiin viitataan sukunimellä tai koko nimellä. Sitten: miten helvetissä tämä on tulikoe? Onko psykologinen paine musertava, kun demokraattisilla vaaleilla valitun valtionpäämiehen pitää altistaa itsensä muinaiselle, todellisuudesta vieraantuneelle monarkille, jota kansa ei ole koskaan saanut valita mihinkään? Vai onko tulikoe se, että presidenttiparin pitäisi osata käyttäytyä juhlaillallisella? Ovatko Sauli ja Jenni toivottomia toheloita, jotka läästivät moussen pitkin pöytäliinaa, rikkovat kristallit ja puhkaisevat vahingossa kuningatar Beatrixin silmän yrittäessään käyttää jälkiruokahaarukkaa sachertorttuun? Joku roti näihin sanojen väärinkäyttöihinkin.

Outo väite tappelusta! Outo ilmiö pilaa Suomen kesän! Outo huijausyritys Taka-Räähkännotkossa! Outo Suomi-viittaus vaalikampanjassa! Mitä iltapäivälehdet oikein luulevat adjektiivin "outo" tarkoittavan? Miksi siitä on tehty laaduttoman uutisotsikoinnin yleismääre? Ei tämä mitään sattumaa ole. Kuka visakalloinen kaivoonpudonnut kirvan lehtolapsi näitä oikein keksii?

Olympialaiset. Olympialaiset ovat syvältä monestakin syystä. 
Ensinnäkin ne ovat tietysti tappavan tylsää ja kaavamaista roskatelevisiota, jotka vievät aivan turhaan ohjelma-aikaa tasokkaammalta ohjelmistolta, kuten ikivanhoilta suomalaisilta tönkköelokuvilta ja ihan kaikelta muultakin, mitä Yle nyt enää on viitsinyt näyttääkään. Kaikki se on silti noin miljoona kertaa olympialaisia mielenkiintoisempaa ja jännittävämpää. Pystyn kuuntelemaan Brucknerin 9. sinfonian neljä kertaa putkeen (oikealla nesteytyksellä), mutta sadan metrin juoksun olympiafinaali on niin pitkästyttävä, että viimeistään puolivälissä on vaihdettava kanavaa. 
Tietysti olympialaiset haisevat myös siksi, että joka ainoan kisakaupungin on vääntämällä väännettävä vielä edellistä isompi spektaakkelipökäle avaisohjelmaksi. Vaikka se ei olekaan yhtä tappavan tylsää kuin itse urheilulajit, on se silti ihan rikollisen pitkästyttävää. Ja miksi pitää uutisoida, että avajaisissa esiintyy Paul McCartney? Onko se uutinen? Voiko Britanniassa muka järjestää tapahtumaa, jossa Paul McCartney ei esiintyisi? Se hyyppä tulee kuokkimaan vaikka kuningattaren hautajaisiin, kunhan pääsee patsastelemaan sillä, että teki 60-luvulla ihan kelpo musaa. 
Ja sitten vielä tärkeimpään olympiapotutuksen sykähtelevään ajokseen. Brändi-Gestapo. Kansainvälinen Olympiakomitea on huorannut paroni de Coubertinin kuivettunutta ruumista suurbisnekselle niin usein, ettei edes muista hallitsevansa sitä enää. Ja sponsoroinnilla ei edes ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Visa määräsi kaikkien kilpailijoidensa automaatit poistettaviksi kisa-alueelta. Ilmeisesti "olympialaisten virallinen luottokortti" ei tittelinä ollut yksin riittävän nolo ja häpeällinen. On epäselvää, pääseekö Pepsin paidassa edes sisään stadionille. Hyvät naiset ja herrat: tapahtuma, joka lähentää maailman kansoja, tuo urheilevan nuorison yhteen ja saa meidät jakamaan yhteisen voitonriemumme ja ihmisyytemme - mutta kilpailevan hampaanmädätyslimsan mainospaidassa ei ole paikalle asiaa. Miten kehtaat nousta aamulla sängystä, Jacques Rogge? 
Kaiken huipennuksena Brändenpolizei partioi Lontoossa ja muualla Englannissa häiriten tavallisia, paikallisia yrittäjiä. Nämä näet käyttävät liikaa olympia-aiheisia juttuja, kuten tiettyjä värejä, mainonnassaan. Ja emmehän halua sekaannusta asiaan. Kaikkihan toki oikeasti muuten luulivat, että joku kuuden neliöjaardin bayswaterilaisen räkäpubin "kisa-ankeriaspiirakka"-niminen artikkeli on KOK:n virallisesti hyväksymä tuote, eikö vain? Tällaisten väärinkäsitysten kitkemiseksi on lista kielletyistä sanoista, jota ei saa tuotteista, palveluista tai mainonnasta löytyä edes huumorimielessä. Siihen kuuluvat mm. sellaiset potentiaaliset superrikokset kuin olympialaiset, Lontoo, kulta, hopea, 2012 ja kesä. Ainoastaan ensin mainitussa on rahtukaan järkeä (joskin kuvittelisin, että sekin kuuluu eräälle peloponnesolaille kylälle), ja siltikin Englannissa on muuten ollut Olympic-nimisiä ravitsemusliikkeitä ennen kuin Pierre de Coubertin oli saanut ajatustakaan herättää henkiin antiikin perinne, jotta hänen seuraajansa voisivat huorata sitä eniten tarjoavalle paskarohmulle. 2012? Omistatteko te kalenterin, KOK? Kesä? Onko teillä oikeudet aurinkoon ja maan pyörimisliikeeseen? Kulta? Onko tämä alkuaine (Au) teidän patentoitu keksintönne? Lontoo? Vittu, Lontoo? Parasta poistaa kartat myyntihyllystä kisojen tapahtuman ajaksi. Hahah, mutta ettepä voi mitään, kun mainostan uutta purilaistani Piccadillyllä, senkin ruojat! Sen nimi on British Capital City Antiquity-Inspired International Sporting Event Soft Yellow Corrosion-Resistant Malleable Ductile Trivalent Element Burger (Most Official). Tukehtukaa siihen sponsorikrääsäänne, senkin sieluttomat paviaaninpukamat. Mua huvita taas yhtään mikään.

Aikuiseksi kasvamisen vaikeus. Kansakunta ei valitsemiensa edustajien välityksellä ole vieläkään oppinut suhtautumaan kypsästi ja aikuismaisesti prostituutioon. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) tyydyttäisi halujaan parhaiten kieltämällä seksin ostamisen. Kypsä ja aikuisten yhteiskunta tietysti pitäisi touhua liiketoimintana ja sääntelisi sitä saaden näin parempaa valvontaa ja hieman verotuloja. Henriksson toteaa, että voimassa oleva ihmiskaupan vastainen lainsäädäntö ei prostituution kohdalla toimi, koska asiakkaan voi olla vaikeata tietää, milloin kyseessä on ihmiskaupan uhri, ja vielä vaikeampi on tätä tietämistä näyttää toteen. Ei ihme, sillä laki on paska, säädetty vastaavanlaisessa julkisuushakuisessa ja kyynisessä moralismin puuskassa, ja jo ennen sen voimaan astumista viranomaiset tiesivät varoittaa, että lakia on käytännössä mahdotonta valvoa. Nyt Henriksson on lähtenyt liikkeelle jäljittelemättömällä poliittisella logiikalla. Kun ostaminen on rangaistavaa, voidaan vihdoinkin rangaista ostajia. Varsin näppärää ja tyhmää. Tyhmää on tässä minusta kiltisti sanottu. Seksialalla työskentelevien, asiaa oikeasti tieteellisesti tutkineiden ja vertailumaiden tietojen mukaan kun olisi hyvät syyt kutsua ministerin aloitetta sydämettömäksi, epähumaniiksi ja tuhoisaksi. Käsittämätöntä kyllä, hämmästyttävän monet feministeiksi itseään luulevat kannattavat innolla lakia ja pyrkivät kaikin voimin demonisoimaan kaikki tällaisen tyhmän ja puritaanisen päätöksen vastustajat. Prostituoituihin (jotka tässä kuvitelmassa muuten ovat aina vain yhtä sukupuolta, koska mitä faktoilla on väliä) suhtaudutaan paternalismiobjekteina, joiden intressejä ei tarvitse kuunnella, kun itse itsensä nimittäneet naistenpuolustajat heitä paremmin asiat hoitelevat. Vinkki: jos huomaat olevasi KD:n ja Päivi Räsäsen liittolainen, olet iäksi menettänyt oikeuden kutsua itseäsi edistykselliseksi missään mielessä. Olitpa sitten feministi tai et. 

Miksi kaikki eivät voisi vaan kuunnella minua? Miksi ehdoin tahdoin tehdä väärin?

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ympäripyöreää leikkelyä

Ovatko uskonnonvapaus ja yksilönvapaus sovittamattomassa ristiriidassa keskenään? Mielestäni niiden ei ainakaan tarvitsisi mitenkään itsestään selvästi olla. Euroopan mahtavimpien muslimi- ja juutalaisjärjestöjen mukaan ne kuitenkin ilmeisesti ovat. Hiljan kölniläinen tuomioistuin totesi lasten ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset Saksan liittotasavallan lakien ja kansainvälisten sitoumusten vastaisiksi. Tuomioistuimen mukaan lapsi on yksilö, jonka vapauden piiriin kuuluu fyysinen koskemattomuus suhteessa rituaalikirurgiaan. Päätös ei koske koko Saksaa, ei astu voimaan sellaisenaan eikä tule jäämään tälle oikeusasteelle, mutta Saksan lääkäriliitto on suositellut lääkäreitä pidättäytymään lasten rituaalisista ympärileikkauksista, kunnes asiaan on saatu selkeys. Viisas neuvo: moni lääkäri tuskin haluaa kutsua käräjille. 

Kölniläisen tuomioistuimen tulkinta on myös hyvin johdonmukainen: suoja konsultoimatta tehdyiltä kosmeettisen rituaalikirurgian akteilta ei kysy henkilön ikää. Euroopan suurimpiin kuuluvat muslimien ja juutalaisten uskonto- ja kulttuurijärjestöt ovat protestoineet tuomioistuimen päätöstä, ja myös Israelin sekulaarille pohjalle perustettu valtio on kyseenalaistanut Euroopan sydämessä sijaitsevan oikeusvaltion tuomioistuimen valtuudet. Euroopan juutalainen parlamentti, EU:n kannalta merkittävä Brysselin islamilainen keskus, Euroopan juutalaisliitto, Saksan turkkilais-islamilainen uskontoasiain liitto ja Euroopan rabbiininen keskus ovat vaatineet tuomion kumoamista ja perustelevat vaatimustaan sillä, että kielto rikkoisi heidän uskonnonvapauttaan ja ihmisoikeuksiaan vastaan.

Näkemys on kohteliaasti sanottuna erikoinen. Ainakin siinä uskonnonvapaus ja ihmisoikeudet toimivat ympäripyöreänä yleishyvädefenssinä, jonka mahdollinen tarkoitus on kääntää huomio muutamiin yleisesti hyväksyttyihin iskusanoihin analyysin asemesta. Toisinaan on hyödyllistä selkeyttää asioita pienellä aukiselittämisellä, vaikka se voikin viedä aikaa. Jos hyväksymme väitteen siitä, että lasten (juutalaisten kohdalla poikavauvojen, mainstream-muslimien kohdalla poikalasten) rituaalisen ympärileikkauksen kielto rikkoo em. uskonnollis-kulttuuristen ryhmien uskonnonvapautta ja ihmisoikeuksia, on hyväksyttävä se, että uskonnonvapauteen ja ihmisoikeuksiin sisältyy oikeuksia päättää toisten yksilöiden vartalosta, ts. ruumiillisesta integriteetistä. Yleisesti Euroopassa ymmärretty ja käytännössä lakeihimme kodifioitu tulkinta uskonnonvapaudesta ja ihmisoikeuksista kuitenkin harvoin tunnustaa minkään uskonnon harjoittajan oikeuksia yhdenkään muun yksilön vartaloon. Kölniläinen tuomioistuin juurikin tulkitsi uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien periaatteiden vastaiseksi sen, mitä juutalais- ja muslimijärjestöt perustelevat uskonnonvapaudella ja ihmisoikeuksilla. 

Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että jos ylimielisyydessään ylittämättömyyttä lähenevä Jussi Halla-aho ansaitsi kohun KKO-sanavalinnoistaan, niin totaalisen täystyrmäyksen ansaitsee Saksan liittokansleri Angela Merkel. Merkel hylkäsi lausunnossaan tuomioistuimen päätöksen ja vakuutti sen julkistamisen jälkeen, että lasten rituaalinen ympärileikkaus tulee Saksassa jatkumaan. On hyvin vaikeata olla näkemättä vakavaa ongelmaa tilanteessa, jossa lainsäädäntövallan edustaja käytännössä lyttää tuomioistuimen tulkinnan ja ilmoittaa ykskantaan, että se ei tule olemaan pätevä. Linkittämäni BBC:n uutinen, joka ei mene kovin syvälle asiaan, arvioi, että holokaustin muisto aiheuttaa Saksassa paineita sallia ainakin juutalaisten harjoittama lasten rituaalinen ympärileikkaus. Itse näkisin Saksan synkän historian valossa huolestuttavampana sen, että kansleri alkaa lausunnoissaan ohitella tuomioistuimia ja määrätä ennalta oikeusprosessien lopputuloksia. Paljon huolestuttavampana.

Muutenkaan ei vaikuta kovin kestävältä saati kunnialliselta yrittää esittää lasten rituaalisen ympärileikkauksen vastustusta tai edes kieltoa antisemitisminä tai islam-kammona. Akti on se, mikä voidaan tulkita Saksan ja EU:n lainsäädännön vastaiseksi - ei sitä traditionaalisesti harjoittava ihmisryhmä, uskonto tai edes arvomaailma. Toisin sanoen on aivan sama, kuka lasten rituaalista ympärileikkausta harjoittaa - moraaliset ongelmat säilyvät samana. Edes toimenpiteen eettinen problematiikka olisi syytä tunnustaa.

Itse olen, ja olen ollut pitkään, sitä mieltä, että lasten rituaalinen ja/tai kosmeettinen ympärileikkaus on vähintäänkin eettisesti kestämätöntä ja perustavalla tavalla yhteensopimatonta suomalaisten, eurooppalaisten ja laajemminkin länsimaisten oikeusperiaatteiden näkökulmasta. Näillä kohdin on aivan sama, mikä yhteisö sitä harjoittaa - juutalaiset, muslimit, kristityt amerikkalaiset, kikujut - periaatteellinen ongelma on sama. Lisäksi olen puhunut vain lasten rituaalisesta ympärileikkauksesta, erottelematta sukupuolia. Tyttöjen ympärileikkausta pidetään yleisesti kaameana ja vähintäänkin arveluttavana asiana myös useimpien juutalaisten ja muslimien keskuudessa. Sitä harjoitetaan lähinnä tietyillä Afrikan alueilla. Mielestäni tyttöjen ympärileikkauksen tuomitseminen ja kieltäminen ja poikien ympärileikkauksen salliminen on jokseenkin tekopyhää. On kiistatonta, että tyttöjen sukuelinten traditionaalinen silpominen aiheuttaa vakavampia fysiologisia vaurioita ja ongelmia kuin poikien sukuelinten traditionaalinen silpominen, mutta näitä koskeva periaate on minusta tismalleen sama: yksilön fyysisen koskemattomuuden suoja ja oikeus omaan vartaloon.


Seuraavassa teen ajatuskokeen teeman, heh, ympärillä. Olen syvässä tajuttomuuden tilassa, esimerkiksi koomassa. Kun herään, huomaan, että minulle on suoritettu ympärileikkaus. Operaatio on tehty hyvin taitavasti ja hygieenisesti, eikä siitä ole aiheutunut minulle komplikaatioita. Minun suostumustani ei tähän toimenpiteeseen ole kysytty eikä saatu. Tiedustelen, miksi näin on tehty. Oliko sukuelimissäni kenties pahanlaatuinen kasvain, huomattiinko esinahkani vaarallisella tavalla ylikireäksi tms.? (Pyydän anteeksi mielikuvia yhtä paljon lukijoilta kuin itseltänikin.) Minulle vastataan, että ympärileikkaukselleni ei ollut pakottavaa ja välitöntä lääketieteellistä tarvetta, mutta että se kuuluu minua hoitaneen henkilökunnan kulttuuriin ja arvomaailmaan. Olen lievästi sanoen närkästynyt tästä toimesta, jolloin minulle todetaan, että lähiomaiseni antoivat luvan leikkaukseen. 

Arvaatteko, mitä teen tässä tilanteessa? Olen aivan helvetin vihainen ja pidättäydyn päällekarkauksesta, mutta haastan toimenpiteen suorittaneet paskiaiset oikeuteen ja voitan kevyesti. Oikeus toteaa mokomien rikkoneen varsin raskaasti ruumillista koskemattomuuttani vastaan suorittamalla ei-välttämättömän ja peruuttamattoman toimenpiteen ilman omaa suostumustani. Luvattoman ympärileikkauksen todetaan olevan selvästi ristiriidassa Suomen ja EU:n lainsäädännön kanssa. Voitan jutun, vaadin niin paljon korvauksia henkisestä kärsimyksestä kuin ikinä vain saan, ja uskonpa, että jotkut saattavat menettää oikeutensa harjoittaa ammattiaan. Saattaapa tulla ehdollista vankeuttakin. Oikeus toteaa, että toimenpide on tosin tehty korkeita hygieniastandardeja noudattaen ja siten, että komplikaatioiden vaara oli äärimmäisen pieni, mutta ei laske tätä lieventäväksi asianhaaraksi, koska toisaalta tässä rikoksessa - kuten sitä tulee tässä yhteydessä kutsua, käytettiin hyväksi täydellistä puolustuskyvyttömyyttäni. On täysin mahdollista, että rikosnimikkeen asteeksi tulee törkeä, ja on hyvin mahdollista, että tästä tuomitaan ehdollista vankeutta. Mitään epäselvyyttä ei kuitenkaan ole siitä, että minä voitan jutun.

Vastaajan puolustus saattaisi ehkä yrittää löytää lieventäviä asianhaaroja, sehän on tällaisessa tapauksessa heidän tehtävänsä. Puolustus saattaisi huomauttaa siitä, että erinäiset tutkimukset viittaavat siihen, että HI-virus ja muutamat muut sukupoliteitse tarttuvat taudinaiheuttajat leviävät heikommin sellaisessa suojaamattomassa seksissä, jossa on osallisena ympärileikattu siitin. Mutta tämä on minun asemani kannalta merkityksetöntä. Se ei muuta sitä väistämätöntä tosiasiaa, että toimenpide on tehty vastoin tahtoani ilman, että se olisi minulle välttämätön. (Kun haluan torjua sukupuolitauteja, suosin kondomia. Se antaa vielä varmemman suojan. Ja sen saa käytön jälkeen pois. Esinahkaa ei saa takaisin.) 

Edelleen vastaajan puoli voisi esittää, että vaikka ympärileikkauksella ei olisi akuutteja ja juuri minun tapaukseeni päteviä lääketieteellisiä syitä, on toimenpide melko tavallinen monissa yhteisöissä ympäri maailman. Tämä on edelleen irrelevanttia minun kannaltani. Olen yksilö, jonka oikeutta määrätä omasta vartalostaan on loukattu. En ole pohjoisamerikkalainen, israelilainen tai papualainen tilasto.

Ehkä tuomari haluaisi pohtia sitä, että voidaan argumentoida ympärileikkauksen helpottavan alapään ns. puhtaanapitoa. Voidaan toki, mutta kun minulla on käytössäni juokseva vesi, en ole koskaan havainnut intiimihygienian ylläpitämisessä mitään vaikeata, jossa tarvitsisin kirurgista apua. Ja jos jostain käsittämättömästä syystä minusta olisi niin sietämättömän vaikeata pestä terskani, että esinahan poistaminen olisi minusta tarpeen, ottaisin toimenpiteen oma-aloitteisesti esille. Mutta onhan se koko värkki esteettisesti miellyttävämpi leikattuna kuin au naturel. Paskat on - ei se silmää paremmin hivele kuorella tai ilman. Eikä ole tapana tehdä ihmisille kasvojenkohotuksiakaan lupaa kysymättä, vaikka sekin voisi monen ulkonäköä parantaa.Vaikeaa on kuvitella, että vastaajaosapuoli tässä yhteydessä esittäisi, että heidän uskonnonvapautensa ja ihmisoikeutensa tulevat loukatuiksi, ellei heillä ole oikeutta operoida minua rangaistuksetta ilman omaa suostumustani.

Lyhyesti sanoen kaikki vastaajan edellä esittämät argumentit ovat epäoleellisia, tyhmiä ja huonoja. Ne pyörivät tapahtuneen rikoksen ympärillä, mutteivät huomioi itse ydinseikkaa: vakavaa puuttumista ruumiilliseen koskemattomuuteeni ilman minun lupaani.

Joskus toki on tarpeen puuttua ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen, ja kun vastaaja ajatusleikissä on innokas saivartelemaan asian vierestä, niin menköön. Esimerkiksi ihmiset, jotka ovat vaaraksi muiden ihmisten turvallisuudelle, vapaudelle ja koskemattomuudelle - kuten esimerkiksi minulle ympärileikkauksen ilman lupaa tehneet ääliöt - voivat rajatusti menettää fyysisen koskemattomuutensa. Heitä voidaan tarpeen tullen voimakeinoin estää leikkelemästä ja pahoinpitelemästä ihmisiä, jos em. toimet ovat heidän ilmeinen tarkoituksensa. Edelleen heidät voidaan tuomita menettämään henkilökohtainen vapautensa määräajaksi ja tietyin ehdoin - ratkaisu, jota suosittelen ja vaadin voimallisesti. Mutta heille ei tulisi tämän rajoittamisen yhteydessä pyrkiä aiheuttamaan minkäänlaisia ruumiinvammoja, ei siinäkään tapauksessa, että he vastustelisivat väkivaltaisestikin. Vankeuskin on rangaistuksena vain vapauden menetys. Siihen ei liity esim. korvien tai nenän irtileikkaamista, pieksämistä tai muuta viheliäistä ilkeyttä. Jos heille aiheutuu minkäänlaisia ruumiinvammoja - etenkin luonteeltaan pysyviä - asia tutkitaan perinpohjaisesti, ja ne saatetaan korvata heille, kuten oikein onkin. Mutta oleellista on, että heidän fyysistä koskemattomuuttaan rajoitetaan siksi, että muutoin he puuttuvat kanssakansalaistensa fyysiseen koskemattomuuteen peruuttamattomilla tavoilla. Kyse on muiden yksilöiden suojelemisesta.

Edelleen saattaa olla niin, että ollessani koomassa minulle voisi tulla umpilisäkkeen tulehdus. Jos se äityisi kyllin pahaksi, tulisi se tietysti leikata, vaikka minulta ei saataisikaan operaatioon suostumusta. Samoin pahoin loukkaantuneelta ja tajuttomalta henkilöltä on tarvittaessa amputoitava raaja, jos vaihtoehtona on kuolion leviäminen. Nämä ovat akuutteja ja potentiaalisesti hengenvaarallisia tilanteita, joissa on lääketieteellisesti äärimmäisen hyvät perusteet toimia konsultoimatta henkilön - potilaan - omaa mielipidettä sen ollessa mahdotonta. Jos toimenpidettä ei tehtäisi, tajuton hekilö voisi kuolla tai saada vakavan, peruuttamattoman ruumiinvamman. Sen sijaan esinahka normaalitilassa - kuten se minulla on tässä tapauksessa ollut - ei ole vakava terveysriski, ei kehityshäiriö, ei lääketieteellisesti perusteltu uhka millään muotoa. Saivartelu osoittautui näiltä osin hedelmättömäksi. Länsimaisessa oikeusvaltiossa tapaukseeni voi olla vain yksi juridisesti pätevä ratkaisu. Voitan jutun. En usko, että vaikutusvaltaiset muslimi- tai juutalaisjärjestöt protestoisivat tuomioistuimen päätöstä ja vaatisivat syytettyjen vapauttamista.

Mutta voitan jutun, koska olen yli 18-vuotias. Tai oikeammin koko juttu on ylipäänsä olemassa, koska olen täysi-ikäinen. Jos olisin seitsemän vuorokauden ikäinen, koko asiaan ei mitä todennäköisimmin puututtaisi millään tavalla. Olisin yhtä lailla kyvytön ilmaisemaan kantaani asiaan kuin aikuisena syvässä koomassa, eikä tietoisuuteni taso olisi kovinkaan paljon siitä poikkeava. Silti jostain syystä samat perusteet, jotka edellä kuvatussa mielikuvitusoikeudenkäynnissä hyvin perustein hylättiin irrelevantteina itse keskiössä olevan asian, minun yksilöllisen ruumiillisen koskemattomuuteni ja itsemääräämisoikeuteni kannalta epäoleellisina ja kestämättöminä, olisivatkin yhtäkkiä monen mielestä pätevät. Itse asiassa Saksan hallituksen johtaja vaatisi tuomioistuimia olemaan sitä mieltä, että toimenpide ei ole ristiriidassa lain kanssa - jos siis vertailun vuoksi kuvitellaan em. esimerkissä, että olisin koomaisen lisäksi saksalainen - ero on käytännön tasolla olematon.

Minun on vaikeata ymmärtää, miksi olisin seitsemän päivän ikäisenä vähemmän arvokas lain ja oikeuden silmissä kuin täysi-ikäisenä. Oleellista näyttääkin olevan vain se, että aikuisena ja tajuissani kykenen suojelemaan itseäni ei-toivotulta rituaaliselta sukuelinkirurgialta - ja koomasta herättyäni kykenen aikuisena tekemään tämän jälkikäteen oikeudessa. Aikuisena pystyn tietysti halutessani antamaan täyden suostumukseni rituaaliselle ympärileikkaukselle ja voin halutessani perustella sitä vaikka muutenkin. Mutta vauvana tai pienenä lapsena en kykene itse mihinkään näistä. Siksi pohtiessani hypoteettisen vauvaminäni oikeudellista limboa toivoisin, että kanssakansalaiset ja viranomaiset olisivat valmiita suojelemaan niitä, jotka eivät kykene suojelemaan itse itseään. Jälleen kerran on syytä ihmetellä, miksi niin harvat ajattelevat lapsia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kansallissymboliarvostelu: Englanti

Ja nyt kaikki, jotka päätyivät tänne Google-haulla tai muuten seuraamatta aiempaa taivaltani kansallissymboliarvostelujen parissa eivätkä ole vielä altistuneet saarnalleni Britannia-artikkelissa:

Englanti ei ole itsenäinen valtio. Sillä ei ole diplomaattista edustusta missään, ei jäsenyyttä YK:ssa tai muuta sellaista. Luoja tietää, miksi niillä saa olla jalkapallokisoissa oma joukkue. Perkele meikäläisilläkään siellä ole Hämeen tai Pirkanmaan joukkuetta erikseen. Mutta siis: Englanti on maa, mutta ei valtio. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt kuningaskunta on se valtio, jonka Englanti muodostaa yhdessä Skotlannin, Walesin, Pohjois-Irlannin ja erinäisten pienten saarien kanssa. Englanti ei ole nimitys, jota voidaan käyttää Yhdistyneen kuningaskunnan, Iso-Britannian tai Britannian asemesta. Englanti on ollut täysin itsenäinen valtio vuosina 927-1707. Siitä on yli 300 vuotta, joten sanokaa Englanti vain silloin, kun tosiaan tarkoitatte Englantia. Tai hukkukaa perkele suohon. Valitkaa siitä.

Kiitos mielenkiinnostanne. Nyt itse asiaan. 



Englannin lippu on yksinkertaisesti maan suojeluspyhimyksen tunnus, Pyhän Yrjänän (Saint George) risti valkeassa kentässä. Tiettävästi väreiltään käänteinen versio edusti englantilaisten ritarien joukkoja ristiretkillä Pyhällä maalla (paavin byrokraattien laatimassa suunnitelmassa eri valtioiden ristiritarit erottautuivat erilaisilla lipuilla - nyky-Englannin lippua hänen veksillologisessa skeemassaan käytti Ranskan kuningaskunta), ja Englannin symboliksi nykyinen versio vakiintui viimeistään 1500-luvulla. Kruunujen unionin myötä Englannin lippu päätyi Britannian nykylipun keskelle punaisena ristinä säilyttäen lopulta myös valkeat reunat muistona alkuperäisestä sommittelusta. Englannin lippu on aiemmin ollut hieman kiusallinen tunnus, sillä sitä ovat 70-90-luvuilla käyttäneet äärinationalistiset ryhmittymät, mutta maajoukkueyhteyksien ansiosta Englannin lipusta on tullut onneksi taas yleisesti hyväksytty ja liehutettu, kunniallinen symboli.


Puhtaan esteettiseltä näkökannalta arvioiden Englannin lippu on graafisesti selkeä, mutta toisaalta erittäin pelkistetty - niin pitkälle pelkistetty, että on makuasia, onko se enää heikkous vai vahvuus. Sommittelu poikkeaa skandinaavisista ristilipuista siinä, että risti on täydellisesti keskitetty, mikä tosin saattaa liehuttetuna näyttää vähän toispuoliselta. Lippu on selkeä ja perinteikäs, joskaan ei sommittelultaan erityisen kunnianhimoinen. Toisaalta pidän tätä sommittelua parempana kuin yksisuuntaista horisontaalista tai vertikaalista jakoa: nelikenttä ja kaksi suorassa kulmassa toisensa kohtavaa verenpunaista hirttä ovat vaikuttava yhdistelmä. Mutta kaikesta huolimatta keskitetty ristilippu näyttää enemmänkin merkinantosignaalilta kuin varsinaiselta kansallislipulta. Arvosana: 7


Englannin vaakuna* on hieman epäselvä tapaus, eikä siitä ole ehdottoman virallista versiota, mutta ylläoleva sommittelu on se, jota viimeksi on itsenäisen Englannin heraldisena tunnuksena johdonmukaisimmin käytetty. Kolme (ilmeisesti) kultaista leopardia allekkain punaisessa kentässä, kieli ja kynnet siniset - mahdollisesti sateesta kylmettyneet.


Vaakuna seuraa traditionaalisen heraldiikan parhaita perinteitä monessa suhteessa:
  • Kuvatut olennot eivät muistuta hiukkaakaan elävän elämän esikuviaan
  • Värit ovat klassista heraldiikkaa ja täysin epärealistiset, ja muodot rankasti tyylitellyt
  • Elukoilla ei ole mitään yhteyttä maahan, jonka symbolina ne toimivat
Kaiken kaikkiaan kelvollinen keskiaikaistyylinen vaakuna, jonka värit muodostavat mukavaa harmoniaa sekä kontrastia (siniset kynnet loistavat) ilman liiallista yksityiskohtaisuutta. Arvosana: 8

Englannilla ei ole virallista kansallislaulua. Useimmiten, mm. kansainvälisissä jalkapallomaajoukkueotteluissa (joihin mitkään muut kuin brittiläiset vailla valtiollista itsenäisyyttä olevat paikat EIVÄT SAA lähettää joukkueita) Englanti käyttää yleensä Britannian kansallishymniä God Save the Queen (King). Tämä on kuitenkin hieman pöhköä, sillä esim. Skotlanti ja Wales taas esiintyvät aivan omilla lauluillaan. Siksi Englannillekin on ehdotettu kokonaan omaa kansallislaulua.

Tuloksena on hyvin brittiläinen käytäntöjen sekasotku. Useimmissa yhteyksissä Englannin kansallislauluna toimii God Save the Queen, mutta poikkeuksia pitää tietysti olla. Kansainvälisissä rugbyotteluissa kansallislauluna toimii Britannian kansallishymni, mutta aloitushymninä esitetään Sir Edward Elgarin (1857-1934)säveltämä Land of Hope And Glory. Krikettiotteluissa Englannin tunnus on Sir Charles Hubert Hastings Parryn (1848-1918) monitaiteilija William Blaken runoon säveltämä virsi Jerusalem. Sitä käyttää myös Englannin naisten lacrosse-joukkue. Seuraavassa näytön vuoksi molemmat - Jerusalem näyttää olevan tällä hetkellä vahvin kilpailija God Save the Queenille.


Land of Hope and Glory on otettu Elgarin marssisarjasta Pomp and Circumstance. Se on todella loistava sävellys, jalo, mahtava, hieman vanhahtava ja samalla perinteikkään kuuloinen. Ainoa ongelma on sanoitus: Arthur Christopher Bensonin lyriikka on käsittämättömän paskaa roskaa. Paskaroskaa siis kompaktisti ilmaisten. Katsokaahan:

Land of Hope and Glory, Mother of the free,
How shall we extol thee, who are born of thee?
Wider and still wider shall thy bounds be set;
God, who made thee mighty, make thee mightier yet,
God, who made thee mighty, make thee mightier yet! 
Huomasittekos? Äklötekovanhan thee-pronominin (nyk. you) lievää ylikäyttöä. Lyriikka on paskaa ja lahjatonta räpellystä ilman huomioita Jumalan nöyristelystä ja ongelmallisesta ekspansionistisesta eetoksesta (jotka varmasti panitte myös merkille).

A. C. Benson, thy poem doth suck; And so dost thou: fuck-fuck-fuck. Off.
Annan tälle laululle arvosanaksi kahdeksaisen, koska sävellys on suurenmoinen ja koska Benson on käsittämättömän lahjaton lyyrikko.



Jerusalem sen sijaan ei kärsi avuttomasta lyriikasta. William Blake (1757-1827) on Britannian suurimpia runoilijoita, ja hänen runonsa And Did Those Feet in Ancient Time sai Hubert Parryn luomaan sävellyksen, joka tekee oikeutta visionääriselle, lähes hurmiolliselle runoudelle. Mitään järkeähän sanoissa ei ole (videossa kolmannessa säkeistössä on virhe: siinä lukee monikossa spears, kun pitäisi lukea yksikössä spear):  

 And did those feet in ancient time
Walk upon Englands mountains green?
And was the holy Lamb of God,
On Englands pleasant pastures seen?

And did the Countenance Divine,

Shine forth upon our clouded hills?
And was Jerusalem builded here,
Among these dark Satanic Mills?


Um, no. No, they didn't, no, He wasn't, no it didn't, no it wasn't. Mutta vaikka runossa ei ole juuri järkeä, on se silti suurenmoinen, ja sävelmä tavoittaa sen suuruuden. Silkkaa mahtavuutta. Arvosanaksi täysi kymppi näin ylettömästä suorituksesta.

Mutta koska mitään yksimielisyyttä Englannin hymnistä ei ole, otan näistä kahdesta laulusta keskiarvon loppuarvosanan laskemista varten. Engannin musiikkiosion arvosana on siis 9

Englannin loppuarvosana on 8. Ei vallan huonosti epävaltiolta.

*Tämän artikkelin kuvituksena käytetyn vaakunan on tehnyt Wikimedia Commonsin käyttäjä Sodacan. Linkki alkuperäiseen kuvatiedostoon. Tiedosto on julkaistu Creative Commons 3.0 Unported -lisenssillä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Terroristin kuolema

Lähi-itää koskeva uutisointi on Suomenkin journalismissa se osa-alue, joka saa osakseen eniten syytöksiä puolueellisuudesta. Konfliktin molemmat osapuolet yksisilmäisine sympatisoijineen näkevät tyypillisesti törkeän yksipuolisena kaiken uutisoinnin, jossa kerrotaan jotain potentiaalisesti ikäviä ajankohtaisia asioita yhdestä osapuolesta, mutta ei käydä läpi toisen osapuolen koko historiallista syntilistaa. Tai vastaavasti sen ensimmäisen osapuolen koko historiallista uhrilistaa. Tällainen asennoituminen on toki rasittavaa, mutta on myönnettävä, että Israelin ja palestiinalaisten suhdetta käsittelevässä journalismissa on puutteita. En ole vakuuttunut siitä, että nämä puutteet olisivat erikseen pahantahtoisesti suunniteltuja tai varsinkaan siitä, että ns. puolueellisuus toimisi tässä johdonmukaisesti edes yhden uutisvälineen sisällä. Mutta annanpahan tässä erään tuoreehkon esimerkin puutteellisesta journalismista, joka liittyy Lähi-itään.

Kun PLO:n ja sittemmin Fatahin johtaja Jasser Arafat kuoli vuonna 2004, hänen elämäntyötään ei suomalaisisten tiedotusvälineiden nekrologiuutisoinnissa luonnehdittu pelkän valtiomiehen tai edes poliitikon edesottamuksiksi, ja hyvä niin. Olisi ollut vastuutonta ja vääristelevää jättää mainitsematta Arafatin ura terroristina. Hän oli lopulta vastuussa monista julmista terrorihyökkäyksistä siviilejä ja viranomaisia vastaan - eikä ainoastaan Palestiinalaisalueella tai Israelissa. Vaikka hän sittemmin modifoi kantojaan - osin pakon edessä - ja saavutti aseman kansainvälisesti tunnustettuna poliitikkona (ja, ällistyttävää kyllä, myös rauhannobelistina), olisi silti epärehellistä vain unohtaa hänen uransa terroristina. Arafat oli poliitikko ja terroristi. Hän kantoi kyllä poliittista vastuuta, mutta hän ei joutunut koskaan vastaamaan niistä murhista, vammoista ja omaisuuden hävityksestä, jonka hänen aiheuttamansa terrorihyökkäykset aiheuttivat. Historian ja oikeudenmukaisuuden nimissä on välttämätöntä muistaa Arafatin vastuu myös terroristisista hirmuteoista.

Miksi tämä sitten tuli mieleeni nyt? Muutama päivä sitten, 30. kesäkuuta 2012, kuoli Israelin entinen pääministeri Jitzhak Shamir 96 vuoden korkeassa iässä. Hänen kuolemastaan raportoitiin kuvallisten  uutisten kera Suomen merkittävimmissä tiedotusvälineissä. Ongelmana tässä uutisoinnissa ei ole niinkään se, että Helsingin Sanomat ei osaa enää translitteroida, vaan että uutisissa mainittiin kyllä Shamirin ura valtion johdossa, mutta ei halaistulla sanallakaan viitattu hänen uraansa terroristina.

Shamir syntyi Venäjän keisarikunnassa nykyisen Valko-Venäjän alueella, opiskeli Puolassa ja sionistisen herätyksen innoittamana muutti Palestiinan brittiläiselle mandaattialueelle vuonna 1935. Hänen muu perheensä jäi Puolaan, ja natsit murhasivat heidät toisen maailmansodan aikana.

1940-luvulla Shamir liittyi puolisotilaalliseen sionistiseen Irgun Zevai Leumi -nimiseen järjestöön, joka otti tehtäväkseen aseellisen kamppailun brittejä vastaan. Irgun oli tyylipuhdas terroristijärjestö, joka organisoi mm. erittäin tuhoisan ja täysin modernia terrorismia vastaavan pommi-iskun Jerusalemin King David -hotelliin vuonna 1946. Terrori-iskussa kuoli 91 ja loukkaantui 46 ihmistä. Se on näin ollen tuhoisin kenenkään Israelissa toteuttama yksittäinen terrori-isku. David Ben-Gurion tuomitsi iskun tekijät juutalaisen kansan vihollisiksi.

Irgun ei kuitenkaan ollut terroristijärjestönä riittävän radikaali Shamirille. Hän liittyi Irgunista erkaantuneeseen, radikaalimpaan ja vielä väkivaltaisempaan Lehi-terroristiorganisaatioon. Lehi on siitä erikoinen juutalaisjärjestö, että se pyrki yhteistyöhön Adolf Hitlerin kanssa. Lehi kannatti 1940-luvulla avoimesti fasismia ja piti kansallissosialistista Saksaa parempana liittolaisena kuin Britanniaa. 1940-luvun puolivälin tietämillä organisaatio taas alkoi tunnustaa stalinismia.

Jitzhak Shamir nousi 1940-luvun lopulla Lehin korkeimpaan johtoon. Hänen ollessaan päättävässä asemassa Lehi toteutti mm. seuraavat terrori-iskut ja murhat (yksittäisten uhkausten, brittisotilaiden- ja poliisien satunnaisten murhien ja kirjepommien lähettelyn ohella):

  • Lehi murhasi Britannian korkeimman edustajan Lähi-idässä, Lordi Moynen, vuonna 1944. Murhaajat saatiin kiinni ja tuomittiin kuolemaan. He saivat 1970-luvulla valtiolliset hautajaiset Israelissa ja pääsivät Israelin postimerkkeihin.
  •  Lehi yritti tuhota pommilla Britannian Rooman-suurlähetystön vuonna 1946. Lehiläisiä löydettiin myös muualta Manner-Euroopasta ja Lontoosta hallussaan räjähteitä ja suunnitelmia pommi-iskujen toteuttamiseksi.
  •  Vuonna 1947 Lehi ajoi räjähteillä lastatun rekan Haifan poliisiasemalle. Neljä henkilöä kuoli ja n. 140 loukkaantui.
  • Huhtikuussa 1948 Lehin ja Irgunin jäsenet organisoivat siviilien joukkomurhan Deir Jassinin arabikylässä. Arviolta hieman yli sata siviiliä kuoli. Kranaatteja heitettiin asuintaloihin. Rabbit tuomitsivat hyökkäyksen ankarasti.
  • Lehi murhasi YK:n pääneuvottelijan, kreivi Folke Bernadotten, Jerusalemissa syyskuussa 1948. Jitzhak Shamir määräsi operaation henkilökohtaisesti toteutettavaksi. Toisen maailmansodan aikana Bernadotte oli pelastanut n. 30 000 vankia Saksan leireiltä, näistä monet juutalaisia.
Jitzhak Shamirin roolista näiden terroritekojen ja murhien toteuttamisessa ei siis mainittu sanallakaan. Se on minusta hyvin yllättävää. Olisi outoa, jos kuolleita Hamas-johtajia kuvattaisiin vain poliittisten saavutustensa kautta. Lehi-terrorijärjestö sulautettiin Israelin armeijaan, ja sen aktiivit saivat kätevästi armahduksen. Ex-terroristeja on vuosikymmenet pidetty Israelissa sankareina samanaikaisesti, kun heiltä ymmärrystä on liiennyt hyvin vähän toisille itseään kansallisiksi vapaustaistelijoiksi väittäville terroristeille.


Jitzhak Shamir ei koskaan joutunut vastaamaan niistä rikollisista hirmuteoista, joiden toteuttamisesta hän kantaa vastuuta. Hän ei koskaan katunut tai pyytänyt anteeksi terrorihyökkäystensä uhreilta tai näiden omaisilta. Viimeiset vuotensa Shamir vietti irrallaan todellisuudesta, terroristin ja valtiomiehen aivot Alzheimerin taudin rappeuttamina. Kun hän nyt on poissa, on aiheellista muistaa hänen(kin) vastuullaan olleiden julmien terrorihyökkäysten ja murhien uhreja.

Shamir ei ole ainoa terroristi, joka on toiminut Israelin pääministerinä. Menachem Begin (1913-1992) toimi Irgunin johtajana, ja Arafatin kanssa Nobelin rauhanpalkinnolla siunattu Jitzhak Rabin (1922 - 1995) toimi maanalaisessa Palmach-armeijassa, joka vuoden 1948 sodan aikana erikseen suunnitteli ja toteutti hyökkäyksiä siviilejä vastaan. Hän ainoana sai henkilökohtaisesti maistaa omaa lääkettään, ja senkin siitä hyvästä, että rupesi rauhanmieheksi.