keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Grenada

Kansallissymboliarvosteluristeily ottaa kurssin Karibianmerelle. Pienillä-Antilleilla lilluu Grenada, jonka tunnuksia tarkastellaan tällä kertaa. Elisabet II:n johtama perustuslaillinen monarkia on pinta-alaltaan 344 km2 eli noin Eurajoen kokoinen. Asukkaita saarivaltiossa on noin 110 000. 

Vuoroin Ranskan ja Britannian hallussa ollut saari itsenäistyi Britanniasta vuonna 1974. Itsenäisyys ei tuonut vakautta: marxistis-leninistinen ryhmittymä järjesti Grenadalla vallankaappauksen vuonna 1979. Kommunistijohtaja Maurice Bishop julisti perustetuksi Grenadan kansan vallankumoushallinnon ja loi välittömästi läheiset suhteet Kuubaan. Tuona aikana Grenada oli maailmanhistorian harvoja virallisesti kommunistisia valtioita, joiden johdossa oli monarkki. Bishop ei ollut riittävän kova sosialisti liikkeen vasemmalle laidalle, ja vuonna 1983 kommunistiliikkeen sisältä nousi uusi vallankaappaus, jossa Bishop surmattiin. Uusi johtojuntta oli paljon Bishopia radikaalimpi, ja jo aiemmin lentokentän rakennustöistä huolestunut Ronald Reagan antoi Yhdysvaltain joukoille käskyn miehittää Grenada. Kansainvälisen oikeuden nojalla toimenpide oli laiton, ja varsinkin Britanniassa pidettiin sangen huonotapaisena miehittää Elisabet II:n muodollisesti hallitsema itsenäinen valtio.

Joka tapauksessa kommunistihallinto romahti, ja vuonna 1984 palautettiin vuoden 1974 demokraattinen perustuslaki. Tämän jälkeen Grenadalla on ollut muutamia hurrikaaneja lukuun ottamatta rauhallista. Kaikkien mullistusten läpi on kuitenkin muuttumattomana selvinnyt Grenadan lippu, joka otettiin käyttöön heti itsenäisyyden alussa:



Grenadalaisen Anthony C. Georgen suunnittelema värikäs ja erikoinen lippu on persoonallinen ja vaikuttaa tietoiselta eksotismin hakemiselta. Erikoista on mm. tänä päivänä asettaa lipulle kehys, joka on hieman vanhahtava tapa. Grenadan lipun punainen kehys tosin rajaa sangen modernin sommitelman. Kehyksen kuusi keltaista tähteä edustavat maan hallintoalueita, ja keskellä punaisessa ympyrässä tönöttävä suurempi tähti symboloi pääkaupunki Saint George'sia. Lipun keskusta on jaettu diagonaalisesti neljään vihreään ja keltaiseen kolmioon, joista tangonpuoleinen vihreä pitää sisällään tyylitellyn muskottipähkinän. Tämä talouskasvi on saarivaltion talouden ja historian kannalta äärimmäisen tärkeä. Muskottipähkinä tuotiin Grenadalle vuonna 1843 Intiasta. Muskottielinkeinosta tuli saarella hallitseva, ja vielä nykyäänkin tämä pieni saari tuottaa noin 40 % maailman muskottipähkinästä. 

Grenadan lipussa ovat läsnä meille jo kovin tutut panafrikkalaiset värit punainen, keltainen ja vihreä, mutta tämä ei ainakaan virallisen symboliikan mukaan edusta Grenadan halua liittää itseään afrikkalaiseen diasporaan. Grenadan lippua ei lasketa panafrikkalaiseksi lipuksi, vaikka Grenadan väestöstä yli 80 % onkin afrikkalaisperäistä.

Tämä on hankala lippu arvioida. Se on sommittelultaan ja väriyhdistelmältään ehdottomasti ennakkoluuloton, väkevä, kekseliäs ja rohkea. Toisaalta siinä on piirteitä, joiden tyylikkyys voidaan kyseenalaistaa, ja vihreän sekä punaisen liitto on aina silmille hieman haastava, myös meille, joiden havainnointia ei värisokeus vaikeuta. Tähtiä ei tarvitsisi olla punaisessa kehyksessä lainkaan, ja tuotemerkkimäisen tyylitelty muskottipähkinä tuo persoonallisen lisäsäväyksen, mutta sen ansiosta lippu on myös astetta levottomampi. Jos minä saisin valita, hylkäisin tähdet kokonaan ja siirtäisin muskottipähkinän keskustaan punaisen kiekon sisään.

Vaikka kokonaisuus ei ole tyylikkäimpiä tai yhtenäisimpiä näkemiäni, haluan antaa tunnustusta virkistävästä ennakkoluulottomuudesta ja halusta yhdistellä erilaisia vaikutteita ja elementtejä. Arvosana: 7

Kuriositeettibonuksena pääsköön näytille vielä Grenadan itsehallintoajan lippu (1967–74), jossa muskottipähkinällä oli keskeinen sijainti. 


Oli oikea valinta vaihtaa tämä hyvin keskinkertainen ilmestys itsenäisyyden koitettua. Sitten vaakunan kimppuun.


Vaakuna on... vau. Tällaista näkee harvoin. Aloitetaan siitä osasta, johon kukaan ei takuulla kiinnitä huomiota, eli itse vaakunakilvestä. Se edustaa melko tylsää ja epäyhtenäistä nelikenttäjakoa, jossa neljännekset rajataan kultaisella ristillä. Ristin keskellä on Kolumbuksen laiva; hän teki ensimmäisenä eurooppalaisena luotettavan havainnon saaresta kolmannella matkallaan vuonna 1498. Hän antoi saarelle nimeksi Concepción, joka viittaa neitsyt Marian perisynnistä vapaaseen saastattomaan sikiämiseen, ja täten Maria on saaren suojeluspyhimys. Häneen viittaavat kahden nelikentän valkeat, neitsyyttä symboloivat liljat, jotka kasvavat kuunsirpin päällä. Katolisessa taiteessa neitsyt Maria on usein kuvattu seisomassa kuun päällä osoituksena hänen kosmisesta merkityksestään. Kahdessa muussa neljänneksessä riehuva leijona muistuttaa yhteydestä Britanniaan. Vaakunakilpi toistaa lipun kansallisvärejä.

Siitä ei pääse mihinkään, että itse kilpi on surkea, mielikuvitukseton ja lisäksi erittäin ruma. Ilmeisesti Grenadalla oltiin tästä tietoisia, ja siksi kilven ympärille on siroteltu niin ylettömästi kaikkea niin paljon mielenkiintoisempaa, että tylsää rumilusta tuskin edes huomaa. Kilven laella tönöttää kultainen silmikkokypärä, jonka kruununa on ihmeköynnöksestä (bougainvillea) solmittu seppele. 

Useimpien katsojien huomio kiinnittyy varmasti ensimmäiseksi erikoisiin kilvenkannattajiin. Monissa maissa kilvenkannattajiksi valitaan jokin sankarillinen ja tarunhohtoinen eläin, kuten leijona, aarnikotka tai yksisarvinen; Grenadalla hommaan valittiin vyötiäinen, tuo luonnon panssaroitu pikku spitaalinen. (Oikeasti, tämä on ihan hiton hauskaa. Vyötiäinen vaakunan kilvenkannattajana!) Vyötiäinen (krrheh) seisoo kahdella jalalla (prhaah) maissikasvin edessä. 
Toisella puolella kilpeä kannattelee maan kansallislintu, erittäin uhanalainen grenadanjuoksukyyhky (Leptotila wellsi), jonka väritys on jokaisessa vaakunassa vedetty päin muskottipensasta. Vain kyyhkyn päälaki on sininen, muutoin sen vartalon väritys vaihtelee valkeasta vaaleanpunaisen kautta ruskehtavaan. Kyyhkyn takana kasvaa banaanipuu, jossa roikkuu yksi kypsä tertullinen hedelmiä. Kilvenkannattajat seisovat vehreillä vuorilla, ja niiden jalkojen juuressa lepää Grand Etang Lake, sammuneeseen tulivuorikraatteriin muodostunut järvi. Se ei tee heraldisena kaksiulotteisena representaationa kovin suurta vaikutusta, vaikka onkin epäilemättä luonnossa hyvin kaunis.

Ever Conscious of God We Aspire, Build and Advance as One People. Motossakin olisi roimasti tiivistämisen varaa. Motto pitäisi pystyä lausumaan suhteellisen helposti yhdellä henkäyksellä. 

Itse vaakunakilpi on niin ruma, ettei esitykselle voi antaa kovin korkeata arvosanaa. Asiaa ei auta epistolamaisen loputon ja silti tyhä motto, mutta vyötiäisestä annan roiman bonuksen. Itse asiassa vyötiäinen nostaa esitystä yhdellä kokonaisella arvosanalla. Arvosana: 6

 

Grenadan kuninkaallinen hymni on vanha tuttu God Save the Queen, mutta tietysti maalla on myös aivan oma kansallislaulu, Hail Grenada. Sävellys on Louis Arnold Masanton ja sanat on runoillut Irva Merle Baptiste. Mukavasti dramaattisella fanfaarilla alkava kappale päätyy aika luonteviin nousuihin ja laskuihin. Valtion koon ja luonteen huomioon ottaen musiikki-ilmaisu on varsin mahtipontista, mutta kaiken kaikkiaan kansallislaulu on juhlallinen, myönteinen ja mukavan ytimekäs lisä kansainväliseen kakofoniaan.

Sanat ovat juuri sitä, mitä saattaa odottaakin, ja käy ilmi, että hieman muunneltu yhdistelmä kansallislaulun säkeistä on päätynyt vaakunamotoksi.
Hail! Grenada, land of ours,
We pledge ourselves to thee,
Heads, hearts and hands in unity
To reach our destiny.
Ever conscious of God,
Being proud of our heritage,
May we with faith and courage
Aspire, build, advance
As one people, one family.
God bless our nation.
Ei kovin persoonallista, mutta adekvaattia. Laulun toinen virke on huomattavan monimutkainen ja kömpelö, mutta onpahan kipale muutoin ytimekäs.

Arvosana: 7

Grenadan loppuarvosana on 6,7

Saaristolaisetiketti vierailijoille ja mahdollisille asiakkaille

Ihmisten tyhmyydellä, pahuudella tai ilkeydellä ei ole mitään rajaa. Tähän saa helposti vahvistuksen silmäilemällä keskimääräistä maakunnallisen sanomalehden yleisönosastoa. (Vielä helpommin asia selviää Internetissä, mutta printtimediassa on se hyvä puoli, että sitä voi tyydyttävästi repiä, raastaa ja rypistää.) Itse haluan osoittaa, että ihmisten pikkumaisuudella ei ole mitään rajaa. Teen sen tavalla, jota olen aiemminkin soveltanut. Otan käsittelyyn mitättömän, mutta hätkähdyttävän typerän yleisönosastokirjoituksen. Vanha tasokas tuttumme Turun Sanomat, 30.7.2013.

Joku nimeämättä jäävä henkilö on katsonut aiheelliseksi tarjota etikettievästystä maamme lounaissaaristossa kesällä vieraileville turisteille, ja tämä ohjeistus on käsittämättömän typerää niin monella tavalla, että sen voi välittää vain suoralla lainauksella.

Kunnioitetaan saariston asukkaita
Rannoillamme on suvi vielä parhaimmillaan, ja hiljaiset raittimme täyttyvät äänistä. Lehdistä voi melkein päivittäin lukea juttuja saarten kauneudesta, asukkaista ja loman viettäjistä.
Alku on kohtalaisen lupaava, ja siitä voi jopa saada käsityksen, että ulkopaikkakuntalaisten valinta lomailla juuri saaristossa olisi myönteinen asia kaikkine alueelle suotuisine talousvaikutuksineen, mutta eipäs hätiköidä.

Juttelin tässä erään puodinpitäjämummon kanssa siitä, miten ulkopaikkakuntalaiset suhtautuvat meihin. Asenteita ja vuorovaikutusta voisi muuttaa paljon, totesi mummo. Hän pitää pientä kirpputoria saaren uumenessa.
"Te turistit kansoitatte tienoomme. Tulette sankoin joukoin autoilla veneillä ja muilla moottoreilla.
Huomatkaa, miten tämä esitetään lähtökohtaisen defensiivisesti ja omituisen moralismin sävyttämänä. Turistit eivät nähtävästi kuulu tienoolle huolimatta siitä, että he tuovat rahaa tullessaan. Pikemminkin turisteja ja jopa asiakkaita pidetään kirjoituksessa lähinnä häiriötekijöinä. Vielä pari huomiota. (1) Ette ole "sankkoja joukkoja" ikinä nähneetkään. (2) Ihmiset saapuvat saaristoon erilaisilla moottorikulkuneuvoilla, koska suurin osa heistä ei asu siinä ihan parinsadan metrin päässä. Onko kirpputorimummon mielestä jotain pahaa siinä, että turisteja saapuu paikalle liikennevälineillä? Ovatko kulkuneuvot itsessään pahasta? Käsitykseni mukaan saaristolaisilla on autoja, veneitä ja muitakin moottoreita, kuten esimerkiksi traktoreita ja kaivinkoneita. Niiden ei pitäisi sielläkään enää tähän maailmanaikaan olla tuntemattomia ihmetyksen aiheita.
On monenmaalaisia ja monenlaisia kulkijoita.
Tämä kirjoitus tulee osoittamaan, että on myös monenlaisia puodinpitäjiä.
Saavutte puotiimme ja katsotte lävitsemme. Olemme yhtä kaikki ihmisiä iloinemme ja suruinemme. Te kierrätte tavarahyllyjämme ympäri Euroopan omistajan elkein."
Mitä helvettiä? Miten tavarahyllyä kierretään Euroopan omistajan elkein? Pitääkö puotiin tulla anteeksipyydellen hattu kourassa ja pussata puodinpitäjämummoa iloineen ja suruineen? Tervehtiminen toki kuuluu asiaan, mutta miten muuten asiakkaan muka pitäisi kestitä myyjää? Ihan tiedoksi saaristolaismummoille kaikkialla, että mannermaalla ollaan niin epäkohteliaita, että liikkeessä enimmän osan aikaa tarkastellaan esillä olevia tuotteita eikä tuijoteta myyjää/kauppiasta silmiin. En tiedä, mikä on kaupankäynnin tarkoitus saaristolaiskulttuurissa, mutta meille ulkopuolisille se on tuotteiden ja rahan vaihtoa. Kun Euroopan omistajan elkeistä ei anneta tarkempaa kuvausta, saa tästä passiivis-aggressiivisesta kitinästä sen vaikutelman, että liikkeessä kiertely on epäkohteliasta ja ei-toivottavaa. Mummo on oikeassa siinä, että asenteita ja vuorovaikutusta voisi muuttaa paljon, ja hän voisi aloittaa itsestään, sillä ongelma on hänen puolellaan. Ongelma näyttää tämän perusteella olevan siinä, miten paikalliset suhtautuvat ulkopaikkakuntalaisiin.
Eukkopahanen jatkaa:
Eukkopahanen? Älä sinä nyyhkykirjoittaja aliarvioi ihmisiä ja kerro heille, ketä heidän pitää sääliä. Kuvottavaa ja jälleen passiivis-aggressiivista piehtarointia huonon itsetunnon suossa. Hyh.

Niin, mitä se oi-niin-säälittävä eukkopahanen jatkoikaan?
"Joo, olin töykeä. Olin väsynyt jo tehdystä päivästä. Asiakas halusi katsella ja sanoi, että sitä vartenhan olemme, ja eikö ole kivaa kun käymme. Jos ei jaksa, pitää kuulemma lopettaa. Hohhoijaa."
Itse asiassa on vain aiheellista huomauttaa, että jos käytetyn tavaran (arkik. roinan) kaupittelija ei kestä sitä, että asiakkaat kiertelevät putiikissa ja tarkastelevat tuotteita, on kaupittelija todennäköisesti väärällä alalla. Pane puotisi kiinni, jos et halua sinne ihmisiä. Ei ole vaikeata tämä yhtään. Jos on väsynyt päivästä, on parempi laittaa lappu luukulle kuin olla "töykeä" asiakkaille. En käsitä, mitä pointtia tässä puurossa oikein on. Ymmärrän, että kirjoittajan mielestä sentimentaalisen säälimme tulisi kohdistua tähän asiakaspalvelutaidottomaan ja ksenofobiseen mummoon, jolle asiakkaat kulkuneuvoineen ovat pelkkä kiusa. Mutta siinä ei ole järjen hiventä.
Pidetään siis saaristoa arvossa, mutta myös asukkeja.
Arvostammeko asukkeja olemalla kohteliaasti menemättä heidän pitämiinsä liikkeisiin? Kävelemällä saaristoon sen sijaan, että käyttäisimme kulkuneuvoja? Häh?
Ihmisiä, jotka tuovat siellä eteemme sitä sun tätä.
Täh? Mitä tämä nyt on olevinaan? 
He eivät elä kenkiemme jäljistä. He haluavat ansaita kuten joka iikka. 
Nyt menee ihan absurdiksi tämä. On vaikea odottaa ansaitsevansa kirpputoribisneksessä, jos ei halua asiakkaita puotiinsa kiertelemään, jos pitää moista epäkohteliaana. Taannoin pankkipohatalla oli pokkaa sanoa, etteivät asiakkaat tuo kuin hiekkaa kengissään, mutta pankkibisnes ja kirpputoriala ovat oleellisesti erilaisia liike-elämän muotoja. Kirpputoria ei voi pyörittää ilman asiakkaita, jotka kiertelevät ja tarkastelevat esineitä. On täysin pähkähullua loukkaantua tällaisesta käytöksestä, joka kuuluu bisneksen luonteeseen. Ilman sitä ei ole mitään ansioita tienattavana. Tässä kirjoituksessa ei kukaan tajua mistään mitään. Se on niin pohjattoman tyhjä, että aivojani huimaa. Miten ihmeessä saaristossa saa olla ja asioida, jos pelkkä kaupassa käyminen pahoittaa myyjän mielen?
Kipot ja kupit hyllyllä ovat katseltavissa ja kosketeltavissa, mutta niitä voi silloin tällöin myös ostaa. Silloin molemmat ovat tyytyväisiä.
 Ahaa. Siis koko jutun punainen lanka olikin siis pitkitetty kitinä teemasta en saa myytyä tarpeeksi roinaa. Mitä jos asiakas ei tarvitse tuotetta? Mitä jos tuotteet ovat käyttökelvottomia, rumia, ylihintaisia, huonoja tms.? Olen nähnyt joitakin mannermaisia kirpputoreja, ja siellä romu on säännönmukaisesti yleensä ainakin kahta edellä mainituista. On täysin hullu ajatus, että asiakkaalla oli velvoite ostaa jotakin paikasta, jonka valikoimaa hän ei etukäteen voi tuntea. Vielä naurettavampaa on kuvitella, että tämä velvoite vahvistuu siinä, että välttämätön valikoimaan tutustuminen jotenkin loukkaa myyjää.

Ilmeisesti tavaraa pitäisi ostaa säälistä. Sillä tekstiksi, joka otsikossaan vaatii kunnioitusta, on tämä kirjoitus harvinaisen täynnä emootioihin vetoavaksi tarkoitettua sääliä ja kytevää alemmuudentunnetta, joka lietsotaan passiivis-aggressiivisiksi viittauksiksi jotenkin epämääräisen sopimattomiksi vihjailtuihin kulkuneuvoihin ja kansoittamiseen. Saariston asukkien "arvostaminen" tarkoittaa siis lähinnä sitä, että heille annetaan rahaa eikä kuluteta lattiaa tai tarkastella valikoimaa. Asiakas ei saa aiheuttaa vaivaa kauppiaalle. Että tervetuloa vain saaristosta nauttimaan.
Iloa ja valoa jokaisen sydämeen.
Haista juu itte vaan. Omassa pimeässä verenkierrätyslihaksessasi on vain ahneutta, syyllistämistä ja aliarviointia.

Tämä oli tyhmin juttu, mitä olen koko kesänä lukenut, ja olen sentään lukenut sekä Päivi Räsäsen kansanvouhotuspäivien puheen ja ison osan siitä käydystä julkisesta keskustelusta (jota joku sekopää on muuten tämän kirjoituksen vieressä katsonut aiheelliseksi jankuttaa viiden palstan edestä, mutta siitä joskus toiste). Mutta mikään osa siitä epäpyhästä kokonaisuudesta ei lähestynyt tämän ääliömäisen, musta-aukkomaisen ulostuksen löpsöttävää järjettömyyttä ja halveksittavuutta.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Gibraltar

Kansallissymboliarvostelujen maailmankiertue tekee lyhyen pysähdyksen suvereenien valtiokokonaisuuksien ulkopuolella. Espanjan perimyssota päättyi vuonna 1713 Utrechtin rauhansopimukseen. Tässä rauhanteossa Espanja luovutti Britannialle Pyreneiden niemimaan eteläkärjessä sijaitsevan valtaisan kalkkikivilohkareen, Gibraltarin. Välimeren ja Atlantin valtameren yhdistävää salmea dominoiva Gibraltar on Britannian merentakainen alue ja Euroopan ainoa jäljellä oleva yleisesti tunnustettu siirtokunta, jolla on lääniä 6,8 km2 ja asukkaita noin 30 000.

Gibraltarin yhdistää Espanjaan kapea maakaistale (maitse alueelle saapuvat joutuvat kulkemaan lentokentän kiitoradan poikki), mutta Gibraltar on leimallisesti brittiläinen kaksikerroksisisine linja-autoineen, punaisine puhelinkoppeineen ja perinteisine pubeineen.
Espanjan myöhemmät hallinnot eivät ole olleet kovin halukkaita säilyttämään Utrechtin sopimusta. Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aikana amerikkalaissiirtokuntia tukenut Espanja piiritti Gibraltaria vuosia, mutta tuloksetta. Sittemmin Espanja on pyrkinyt saamaan Gibraltarin hallintaansa rauhanomaisin menetelmin, mutta laajasta itsehallinnosta nauttivat gibraltarilaiset eivät ole osoittaneet pienintäkään halua liittyä Espanjaan edes sellaisilla järjestelyillä, joissa saisivat säilyttää Britannian kansalaisuuden: vuonna 1967 kansanäänestyksessä 99,64 % gibraltarilaisista hylkäsi liittymisen Espanjaan, ja vuonna 2002 uudessa äänestyksessä samalla kannalla oli 98,48 % äänestäneistä. Espanjalla on yleisesti hyväksytyn rauhansopimuksen ja gibraltarilaisten vastustuksen rinnalla hyvin vähän asiallisia perusteita Gibraltarin hallinnoimiselle.

Mutta onko Gibraltarin asema perusteltu myös esteettisistä lähtökohdista? Tarkastellaan alueen virallista symboliikkaa.


Gibraltarin lippu on epätavallisen heraldinen ja erottuu täten edukseen mielikuvituksettomista ja toinen toistaan muistuttavista brittiläisistä siirtokuntalipuista, joita olen jo aivan riittämiin voivotellut. Lipun tavallista kapeamman viirimäinen muoto (mitat 1:2), väritys ja kuva-aiheet saavat kokonaisuuden näyttämään hyvin vanhalta, vaikka lippu on otettu virallisesti käyttöön vasta 1982. Heraldinen kuva-aihe on kuitenkin noin 500 vuotta vanhempi. Kastilian kuningatar Isabella I vahvisti Gibraltarin vaakunan Toledossa vuonna 1502. Ohessa kaistale ao. asiakirjasta.

Heraldinen ikonografia korostaa Gibraltarin puolustuksellista ja strategista merkitystä. Punaiset linnoitustornit eivät viittaa mihinkään tiettyyn linnoitukseen, vaan ne ovat todennäköisesti viittaus Kastilian dominanssiin Espanjassa: Kastilian tunnuksessa kun esiintyy hyvin samantyyppinen linna (castillo). Joskus on väitetty, että tornit edustaisivat jo antiikista tuttuja Herakleen pylväitä, jotka sijoitettiin Gibraltarin tietämille, mutta yhteys Kastilian heraldiikkaan on niin ilmeinen, että tällä toisella näkemyksellä tuskin on totuuspohjaa. Avain symboloi Gibraltarin asemaa Välimeren lukkona. Tämä symboliikka ei ole espanjalaisten keksintöä, vaan jo 700-luvulla Hispanian länsigootteja vastaan taistellut Tariq ibn Zijad käytti avainta symbolinaan asustellessaan seudulla. Ko. umaijadikenraali antoi muuten nimensä myös Gibraltarille. Kallioniemen nykyinen nimi on espanjalaistunut muoto nimestä Jabal Tariq (جبل طارق) eli Tariqin vuori.

Vaakunan ja lipun väritys on yksinkertaisen punavalkoinen. Linnoituksen torneissa on mustina ammottavia ovi- ja tähystysaukkoja, ja kultainen avain kiinnittää mukavasti keskitetyssä asemassaan katsojan huomion. Linnoitus on tosin mustine aukkoineen hieman kolhon näköinen. Pidän punaisen ja valkoisen kentän keskinäisistä mittasuhteista, jotka tekevät lipusta mielenkiintoisemman. Väriyhdistelmässä on selkeyden ohella terävyyttä, mikä ei tee siitä kaikkein miellyttävintä katsottavaa. Vaakunan konvertointi lipun muotoon on kuitenkin kokonaisuutena onnistunut ja tyylikäs ja ainakin huomattavasti parempi kuin mitä brittiläisillä merentakaisalueilla on ollut tapana. Vaikka lippu on tyylikäs verrattuna muihin oman ryhmänsä (brittiläiset siirtokuntaliput) jäseniin ja globaalistikin kaikessa vanhakantaisuudessaan omaperäinen, en voi antaa näin esteettisesti ristiriitaisesta esityksestä seitsemäistä parempaa.


Vaakunaa on jo edellä väistämättä käsitelty, joten tämän osion pidän lyhyenä. Vaakuna on siis suoraan 1500-luvun alusta ja sellaisena hyvin perinteikäs, joten ei sen vaihtamista kehtaa ehdottaa. Kultainen kehys tosin ei ole minusta paras mahdollinen ratkaisu. Tietysti kehyksen tarpeen ymmärtää, kun suuri osa kilvestä on valkeaa, mutta silti kehys tuntuu tekevän lopputuloksesta hieman halvemman oloisen. Motto on typerimpiä ikinä näkemiäni. Mons Calpe on Gibraltarin latinankielinen nimi, ja siten Montis insignia Calpe eli loogisemmassa järjestyksessä Insignia Montis Calpe tarkoittaa yksinkertaisesti Gibraltarin tunnusta. Gibraltarin vaakunan alla siis käytännössä lukee latinaksi "Tämä on Gibraltarin vaakuna". Ääliömäistä. Visuaalisia symboleja käytetään siksi, juuri siksi, että tällaisille käsitteille olisi kokonaan kuvallinen vastine. Ette taaskaan ymmärtäneet yhtään. Ilman tätä hölmöilyä arvosana olisi pykälän korkeampi. 

Arvosana: 7


Varsinaisena kansallislauluna tällä niemellä tietysti veisataan God Save the Queen, mutta onhan Gibraltarilla omakin kansallinen laulu. Gibraltal Anthem valittiin kilpailun voittajaksi vuonna 1994. Laulu on kokonaisuudessaan Peter Emberleyn käsialaa. Hieman yllättävää on, että erityisyyttään korostavan Gibraltarin valinta kohdistui ulkopuoliseen, sillä Emberley ei ole gibraltarilainen. 

Sanoitus on erittäin keskinkertainen.
Gibraltar, Gibraltar,
The Rock on which I stand,
May you be forever free,
Gibraltar, my own land.

Mighty pillar,
Rock of splendour,
Guardian of the sea,
Port of hope in times of need,
Rich in history.
Suosikkini on naurettavan epämääräinen ja yleisluontoinen säe "Rich in history", mikä pätee mihin tahansa Välimeren ympäristössä sijaitsevaan paikkaan. Mutta tietysti kansallislauluissa (ja kansallisissa lauluissa) oleellisempi tekijä on itse musiikki. Gibraltarin hymni on musiikillisestikin hyvin keskinkertainen, geneeriseen sankaruuteen pyrkivä laulu, joka ei kovin lähtemätöntä vaikutusta tee. Melodiasta ei ole paljon sanottavaa, niin mitäänsanomattomalta se kuulostaa. Esitystä lisäksi vaivaa tietty ponnettomuus, mutta se ei liene itse sävellyksen vika. Erikoiselta ja erityisasemastaan hyvin tietoiselta Gibraltarilta odottaisi jotakin säväyttävämpää. Arvosana: 6

Gibraltarin loppuarvosana on 6,7.