tiistai 13. elokuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guatemala

Kansallissymboliarvostelut palaavat itsenäisten valtioiden kultakantaan. Täydennämme tällä kertaa Keski-Amerikan osuuttamme: vuorossa on Guatemalan tasavalta.



Guatemalan lippu on hyvin yksinkertainen. Kaksi sinistä hirttä symboloivat maan rantoja huuhtovia Atlanttia ja Tyyntä valtamerta. Ja tietysti myös sinistä taivasta (omaperäistä), minkä vuoksi sinisävy muistuttaa pikemmin taivasta kuin merta. Valkea edustaa rauhaa ja puhtautta, kuten yleensä on lipuissa ollut tapana. Nämä värit ja perussommitelma sininen-valkea-sininen ovat olleet käytössä vuodesta 1823, jolloin nykyisen Guatemalan lisäksi Nicaraguan, Hondurasin, Costa Rican ja El Salvadorin alueet muodostivat uuden tasavaltalaisen liittovaltion, Keski-Amerikan liittotasavallan. Se käytti tunnuksenaan lippua, joka muistuttaa jo paljon Guatemalan nykyistä sommitelmaa, mutta kiintoisasti vielä enemmän Argentiinan lippua:

Keski-Amerikan liittotasavalta on jättänyt hyvin jälkensä myös El Salvadorin, Hondurasin ja Nicaraguan lippuihin, jotka ovat Guatemalasta poiketen säilyttäneet paitsi värit (joskin tummennetulla sinisävyllä), myös horisontaalisen sommittelun. Hyvin samantyyppistä lippua käytti pitkään myös Guatemala, kunnes seurasi omituisen värikylläinen kausi 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Diktaattori Rafael Carrera muunsi lipun vuonna 1851 tähän outoon, merkinantolippua muistuttavaan designiin:

Vuosina 1858–71 salossa liehutettiin tällaista värikylläistä sommitelmaa:

Nykyinen lippu on ollut käytössä yhtäjaksoisesti vuodesta 1871. Sinivalkoinen väriyhdistelmä on kaunis, ja erityisesti kehut ansaitsee lempeä taivaansinen sävy, joka tekee kokonaisuudesta levollisen. Mielikuvitusta ei ole hirmuisesti käytetty, mutta enemmän kuin erinäisten naapurivaltioiden lipuissa, kun sommitelmasta on sentään tehty vertikaalinen. Se erottuu naapureista edukseen. Hyvin kriittisesti on syytä suuntautua Latinalaisessa Amerikassa ikävän yleiseen tapaan läntätä maan vaakuna, sinetti tai muu tunnus keskelle lippua. Olen ilmaissut kantani jo aiemmin, mutta ilmaisen sen vieläkin: vaakuna tai siihen verrattava valtiollinen tunnus ei kuulu lippuun. Nämä kategoriat olisi syytä pitää erillään siten, että toista ei tungeta toiseen. Lisäksi Guatemalan vaakunantapainen sisältää tekstiä, mikä on vielä enemmän lipuissa inhoamani piirre. Arvosana: 7-



Vaakuna tai pikemminkin sinetin kaltainen tunnus noudattaa hyvin mielikuvituksetonta Latinalaisen Amerikan patrioottikuvaston standardia. Sveitsiläissyntyisen Johan-Baptist Frenerin suunnittelema logo sisältää laakeriseppeleen, ristittyjä aseita (miekat ja pistimillä varustetut Remington-kiväärit) sekä mystisesti ilmassa leijuvan pergamentin, johon on muistin virkistämiseksi kirjattu maan vapautumisen päivämäärä (15.9.1821). Mutta tässä tylsässä tunnuksessa on eräs yksityiskohta, joka miellyttää minua kovasti. Pergamentilla istuu mayaquetzal (Pharomachrus mocinno), upea trogonilintu, joka ei kansallisena symbolina tarvitsisi ympärilleen mitään tylsää seppelettä tai machoilevaa asekokoelmaa. Lepuuttakaa silmiänne tässä siunatussa olennossa:


Miksi ihmeessä tämä lintu ei ole tunnuksen keskeinen elementti? No, on se sentään sisällytetty nykylogoon hyvin miellyttävästi ja taitavasti. Varsinkin pyrstön kaartuminen on toteutettu tavalla, joka miellyttää silmää, ja pidän myös siitä, että tämän huomion varastava siivekäs on maltettu tässä asetelmassa sijoittaa hieman sivuun keskikohdasta, mikä tuo sommitelmaan miellyttävää epäsymmetriaa. Ikävä kyllä yksinäinen lintu ei kaikessa loistossaankaan pysty pelastamaan tunnusta ankealta keskinkertaisuudelta, johon se vääjäämättä vajoaa. Arvosana: 6
 
Guatemalan kansallislaululla ei ole erillistä nimeä; kotimaassaan se tunnetaan yksinkertaisesti nimikkeellä Himno nacional de Guatemala. José Joaquín Palman runoilema ja Rafael Álvarez Ovallen säveltämä kappale voitti vuonna 1896 järjestetyn kansallislaulukilpailun ja on siitä lähtien toimittanut Guatemalan musiikillisen kansallistunnuksen virkaa. 

Musiikillisesti teos on sellaista ihan kivaa keskitasoa, joka alkaa jo G-kirjaimella alkavien maiden kohdalla olla melko lailla kuultu. Fanfaaria ja marssin tuntua on, ja kohottavaa tunnelmaa. Latinalaisen Amerikan ollessa kyseessä Guatemalan kansallislaulua voi pitää jopa hyvänä ja yhtenäisenä. Sanoituksesta on mainittava, että se on korkealentoisimpia ja runollisimpia tähän mennessä kohtaamiani.  
¡Guatemala feliz...! que tus aras
no profane jamás el verdugo;
ni haya esclavos que laman el yugo
ni tiranos que escupan tu faz.
Jo heti ensimmäisessä säkeistössä mainitaan kansakunnan häpäisemätön alttari, iestä nuolevat orjat ja kasvoille sylkevät tyrannit. Tämä kansallislaulu ei pelaa laimeilla pikkupanoksilla, vaan selvästi kaataa koko saavillisensa kerralla. Seurataan tätä hillittömän mahtipontista kansallislaulua vielä hieman pidemmälle:
Y lograron sin choque sangriento
colocarte en un trono de amor,
que de Patria, en enérgico acento,
dieron vida al ideal redentor.
Tässä säkeistössä puhutaan kansakunnan isistä, jotka onnistuivat ilman verenvuodatusta asettamaan Guatemalan rakkauden valtaistuimelle. Varsin onnekkaasti kansakunta lisäksi antoi vimmaisen luottamuslauseensa vapahtavalle ihanteelle.
Recostada en el Ande soberbio,
de dos mares al ruido sonoro,
bajo el ala de grana y de oro
te adormeces del bello quetzal.
Kansallislintukin saa maininnan. Itse asiassa sille omistetaan peräti kaksi säkeistöä, kun nähtävästi kansallislaulun sanoituksen kohteen meillä ei enää olekaan mitään tilarajoituksia. Opimme tässä jo, että quetzallinnun kullan- ja karmiininkirjavan siiven suojissa ihminen lumoutuu. Linnusta on vielä lisää sanottavaa:

Ave Indiana que vive en tu escudo,
paladión que protege tu suelo;
¡ojalá que remonte su vuelo,
más que el cóndor y el águila real!
Tämän intiaanilinnun asuinpaikaksi mainitaan Guatemalan vaakuna. Lintu suojelee maata ja lentää korkeammalle kuin kondorit tai kuninkaalliset kotkat.

Maistiaisina vain noin puolet kansallislaulun säkeistöistä. Muutkin ovat tutustumisen arvoisia. Kielikuvat ja sanat ovat sellaista luokkaa, että meidän kotoinen Runebergimme on niiden rinnalla haaleaa tiskivettä, vaikka teknisesti ehkä ansioituneempi onkin. Musiikillisesti Guatemala on lauluineen jo tähänastista Latinalaisen Amerikan parhaimmistoa, ja täysin ylettömistä sanoista suon lisätunnustuksen, jolloin arvosanaksi kansallislaulusta voi hyvällä omatunnolla antaa kahdeksaisen.

Guatemalan loppuarvosana on 7.

lauantai 10. elokuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guam

Vielä hetken harhailee kansallissymboliarvostelujen sarja epäitsenäisillä alueilla. Mikronesiassa sijaitseva Guam (Guåhån) on Yhdysvaltojen eteläisin erillisalue, jonka asukkaat valitsevat itselleen kuvernöörin ja 15-paikkaisen senaatin. He eivät kuitenkaan voi äänestää liittovaltiollisissa vaaleissa, kuten presidentin- tai edustajainhuoneenvaaleissa, sillä Guam ei ole osavaltio eikä kuulu mihinkään toiseen osavaltioon. Guam tosin lähettää Washingtoniin yhden äänettömän kongressiedustajan.

N. 2000 eaa. chamarrot asuttivat Mariaanien saariston. 1500-luvun alussa Fernão de Magalhães liitti Guamin Espanjan valtakuntaan, jonka osana se pysyi aina vuoden 1898 espanjalais-amerikkalaiseen sotaan, jonka rauhanteossa Espanja luovutti saaren Yhdysvalloille. Yhdysvallat on siitä lähtien hallinnut saarta lukuun ottamatta vuosia 1941-44, jolloin Japani miehitti sitä varsin brutaalisti. Tiettävästi viimeinen japanilaissotilas, kersantti Shoichi Yokoi, löydettiin viidakosta ja lähetettiin kotiinsa vuonna 1972.

Nykyisin Guamilla, jonka pinta-ala on n. 541 km2, on 160 000 asukasta. Pääkaupunki on Hagåtña, jossa asukkaita on hieman yli tuhat.  


Hyi helvetti.Guamin lippu näyttää siltä kuin joku synnyttäisi maisemapostikorttia. Muutenkin kaikki on kirjaimellisesti päin vittua. Punainen kehys kirvelee silmään tummansinisen vieressä, ja sitä paitsi kehys on liian ohut toimiakseen edes keskinkertaisesti. Ja sitten tämä vaginanmallinen kammotus lipun keskellä, voi Guamin kevät. Naurettavan naiiviin väriliitumaisemaan on vielä päätetty kirjailla territorion nimi, jotta varmasti kaikki tyylittömyyden tunnusmerkit täyttyisivät. Tämä sommitelma on järkyttävän huono, eikä sitä olisi ikinä pitänyt päästää edes ehdokaslistalle.

Arvosana: 4

Gäh. Guamin sinetti. Postikortti synnytyskanavassa.Typerä, naivistinen, tyylitön, ruma, ärsyttävä, freudilaisesti epäilyttävä.
Arvosana: 4


Guamin hymni Stand Ye Guamanians eli Fanohge Chamoru on otettu käyttöön jo vuonna 1919. Laulun on säveltänyt ja englanniksi runoillut Ramon Manalisay Sablan. Chamorronkielelle sen on kääntänyt Lagrimas L. G. Untalan. Virallisissa valtiollisissa yhteyksissä se esitetään vain Yhdysvaltain Tähtilipun (Star-Spangled Banner) jälkeen, mutta esimerkiksi olympialaisissa, jonne Guam lähettää oman joukkueensa, se esitettäisiin yksin, jos joku guamilainen joskus sattuisi voittamaan. Ei ole vielä tapahtunut sellaista. 

Sävelmä on kankea, yhdentekevä ja pliisu, mutta ei sentään tuskallinen.

Arvosana: 6

Guamin loppuarvosana on alhainen 4,7.

Jumalpuntari: Ptah

Jumalpuntarin, maailma tärkeimmän kirjoitussarjan, kova katse suuntautuu pitkästä aikaa Egyptiin.

Ptah on vanhimpia tunnettuja egyptiläisiä jumaluuksia. Hänen kulttinsa on ollut voimissaan Ala-Egyptissä jo n. 3000 eaa. Ptahin kulttikeskus oli Memfis (Men-nefer), legendaarisen faarao Menesin Niilin suiston suuhun, nykyisen Kairon eteläpuolelle perustama vanhan valtakunnan pääkaupunki, aikansa maailman suurin asutuskeskus (6000 - 30 000 as.). Memfiin kaupungin runollinen nimi on Hikuptah, joka merkitsee Ptahin sielun kotipaikkaa. Näin ollen siis koko nimi Egypti on johdettu Ptahista. (Muinaisegyptiläiset kutsuivat maataan nimellä Kem, nykyarabiaksi se taas on al-Misr.)

 
               Jeff Dahl

Ptah on suuri luoja- ja käsityöläisjumala, maailmanjärjestyksen kehittäjä ja takaaja. Kuvataiteessa hänet esitetään elävänä muumiona, jonka erottaa käärinliinan verhoamasta vartalosta ja vihreästä ihosta. Tyylikäs jumala sonnustautuu myös mittavaan tekopartaan sekä ajeltua päätä peittävään kallonmyötäiseen, uimalakkia muistuttavaan päähineeseen. Joskus harvemmin Ptah esitetään kääpiön hahmossa, ja tämä saattaa liittyä hänen käsityöläisyhteyteensä. Tiedetään, että vanhan valtakunnan aikana Egyptissä epätavallisen lyhytkasvuiset ihmiset saattoivat työskennellä toimissa, joissa pieni koko oli eduksi, esimerkiksi tietyissä erikoistuneissa sepäntöissä.

Jumalan kestävään ja laajalle levinneeseen suosioon - votiiviveistoksia on löydetty Karthagosta - lienee syynä se, että Ptah vetosi voimakkaasti merkittävään väestöryhmään, käsityöläisiin. Tämä ryhmä käsitti artesaanit, arkkitehdit, sepät, puusepät, maalarit ja useimmat, joiden työn tuloksena syntyi konkreettinen tuote (ja muistakaamme, että Egyptissä käsityöläiset olivat vapaita työläisiä; orjuus näyttää olleen usein sotavankeuteen liittynyt instituutio. Vaikka Egyptissä oli orjia, he eivät rakentaneet pyramideja tai temppeleitä.). Käsityöläiset olivat Egyptissä oleellisen tärkeitä. Heidän avullaan toteutettiin valtaisat rakennusprojektit, heidän avullaan rakennettiin liikennevälineet, ja he valmistivat ikuiset leposijat kuolleille. Ei ole ihmeellistä, että heidän jumalastaan tuli suosittu.

Vaikka Ptah identifioitui vahvasti käsityöläisjumalaksi - kreikkalaiset kutsuivat häntä suoraan Hefaistokseksi oman seppäjumalansa mukaan - on hän myös egyptiläislähteiden mukaan koko maailman luoja. Maailmankaikkeus on Ptahin mentaalisten prosessien tulos. Hän ajatteli mielessään maailman platonista ideaa, ja tämä riitti saamaan maailman aikaiseksi. Samoin Ptah kansoitti ajatuksensa voimalla maailman kasveilla, eläimillä ja ihmisillä. Hän on luojajumalan ominaisuudessa vakavasti otettava ja intellektuaaliselta kapasiteetiltaan valtaisan kyvykäs olento, joka vertautuu tässä suhteessa vaivatta Jahve-Jumala-Allahiin, joka on tätä nykyä maailman dominantti tunnustuksellinen jumaluus.

Ptah ei ole millään muotoa deistisen passiivinen luojajumaluus, joka miettii maailman ja jättää sen sitten oman onnensa nojaan. Käsityöjumalan ominaisuudessa hän keksi ja opetti ihmisille tärkeimmät käsityötaidot ja myös taiteelliset kyvyt sekä tekniikat. Egyptiläisille käsityöläinen, jollaiseksi myös taiteilija luettiin, toteuttivat Ptahin kunniaa tehdessään työtään, jota ei voinut täysin erottaa jumalasta. Ptah on myös maailmanjärjestyksen viimeinen takuumies, jonka ajatus ja sana kannattelee koko universumia, myös sen abstrakteimpia osia, kuten oikeutta ja moraalia.


Ptahin toimenkuvasta ja luonteesta antavat viitteitä häneen liitetyt epiteetit, joita on säilynyt hieroglyfiteksteissä. Nämä epiteetit tai lisänimet esiintyvät aina samanlaisina formuloina, ja ne liittyvät jumalan eri valta-alueisiin. Niitä ovat:

  • Ptah, Oikeuden Herra, Ptah, Totuuden Herra (Parasta siis olla rehellinen hänen lähistöllään.)
  • Ptah, Kauniskasvoinen (Rohkenen epäillä: olen nähnyt kääreistään vapautettuja egyptiläisiä muumioita. Mutta ehkä jumalilla on erilaiset kauneusstandardit, tai sitten jumalasta syntyy kauniimpi muumio.)
  • Ptah, joka kuulee rukoukset (Toivottavasti. Muuten on näet melkoista ajanhukkaa niitä sanella.)
  •  Ptah, Seremoniamestari (Oletettavasti nyrpistyy etikettivirheistä.)
  • Ptah, Ikuisuuden Valtias (Hyvin vahva ja tajuttoman siististi muotoiltu viittaus kaikkivaltiuden suuntaan.)
 Ptahin puoliso on Sekhmet. Hän on siis naimisissa raivokkaan naarasleijonanhahmoisen sodanjumalan kanssa. Hänen jälkeläisiään ovat kaunis ja parantava lootusjumala Nefertem sekä hieman yllättäen eräs historiallinen henkilö, kuolevainen, josta tosin tuli jumala: faarao Djoserin henkilääkäri, arkkitehti ja yleisnero Imhotep, joka suunnitteli ja toteutti Sakkaran porraspyramidin 27. vuosisadalla eaa. Ilmeisesti isäukko opetti Imhotepille muutamia vinkkejä arkkitehtuurista ja insinööritaidosta.

Ptah on kovatasoinen jumala, jonka hyväntahtoisuus ja oikeudenmukaisuus vaikuttavat horjumattomilta. Hänet kannattaa pitää tyytyväisenä varsinkin, jos on jotenkin tekemisissä käsityöläisammattien, insinöörintoimien, arkkitehtuuri- ja rakennustoiminnan tai taiteiden kanssa. Hän ei tosin vaikuta juuri lainkaan kostonhimoiselta tai halukkaalta vainoamaan inhokkejaan, mikä tietysti hieman laskee hänen palvomisensa kannustimia. Toisaalta hänen puolisonsa on raivoisa ja väkivaltainen sodanjumala, joten ehkä kannattaa varmuuden vuoksi vältellä sitä mahdollisuutta, että päätyisi pariskunnan puheenaiheeksi kielteisessä mielessä.

Mahti: 10/10. Teki maailmankaikkeuden  ja kaikki olennot ajattelemalla niitä.
Vaikuttavuus: 7/10. Ansiolista on huomattava, mutta ulkomuoto on jumalalle erikoinen. Miksi jumala muumioitaisiin? Miksi jumala valitsisi pysytellä muumioituna?
Vaarallisuus: 3/10. Oikeus on tosin sekin hänestä lähtöisin, mutta hän ei tunnu olevan erityisen halukas pelottelemaan tai rankaisemaan ihmisiä. Potentiaalisesti hirmuisen vaarallinen koko maailmankaikkeudelle, jos saa päähänsä ajatella ei-olemassaolon platonista ideaa. Käytännössä kuitenkin sävyisä ja rauhaa rakastava jumala, jonka oikeusjärjestelmässä rangaistukset on ulkoistettu muille. Tosin naimisissa verenhimoisen naarasleijonan kanssa.
Eettisyys ("hyvyys"): Hyvä ja halukas auttamaan ihmiskuntaa. Kosmisen oikeudenmukaisuuden lähde.

torstai 8. elokuuta 2013

Kansallissymboliarvostelu: Guadeloupe

Kansallissymboliarvostelujen sarjamme tekee jälleen pienen poikkeaman varsinaiselta reitiltä ei-itsenäisten alueiden tunnuksien pariin. Guadeloupe on Ranskan tasavaltaan kiinteästi kuuluva merentakainen departementti, jolla on voimakas paikallisidentiteetti. Se sijaitsee Karibianmerellä Pienten-Antillien saaristossa Antiguan ja Dominican välissä. Luonnonkauniissa departementissa on noin 400 000 asukasta, ja heistä historiallisesti tunnetuin lienee vuoden 1960 kirjallisuusnobelisti Alexis Leger, joka runoili nimellä Saint-John Perse.
Tuosta saisi niin monta niin huonoa vitsiä, etten osaa valita.
Virallisena lippuna Guadeloupella liehuu Ranskan tricolore, mutta saarella epävirallisessa siviilikäytössä kiskotaan salkoon myös oma paikallislippu (josta on kaksi varianttia), joka on johdettu suoraan sikäläisestä vaakunasta. Siksipä on sopivaa tarkastella vaakunaa ja lippuja yhdellä kertaa.




Vaakunan kolme kultaista liljaa sinisellä pohjalla tekevät selväksi, että kyse on ranskalaisesta alueesta, ja keskellä paistava aurinko, jonka takana (!) on sokeriruokonippu, kertovat saaren ilmasto- ja kasvillisuusoloista sekä talouselämästä. Musta väri on erikoinen valinta, enkä ole löytänyt sille määriteltyä symbolista merkitystä. Se näyttää silti paremmalta lipussa kuin silmiä raastava versio, jossa musta on korvattu punaisella.

Mutta ikävä kyllä tässä eivät ole (tricoloren lisäksi) ainoat Guadeloupella liehuvat liput. Departementilla on myös virallinen logolippu, jota liehutetaan yleisesti julkisissa ja hallinnollisissa rakennuksissa Ranskan lipun rinnalla. Se näyttää tältä:


Mon Dieu. Tämä on ehkä surkein tähän mennessä tämän projektin yhteydessä kohtaamani lippu. Minulle on arvoitus, miksi edes säälittävin paikallishallinto suostuisi nöyryyttämään itseään ja loukkaamaan veksillologiaa liehuttamalla saloissaan tätä logoa, joka ei kuulu lippuun, vaan jonkun golfkentällä varustetun täysihoitohotellin esitteeseen. C'est terrible.

Guadeloupella ei ole omaa tunnuslaulua sikäli kuin olen kyennyt ottamaan selvää. Siellä soitetaan kansallislauluna Marseljeesia, kuten muuallakin Ranskassa. Koska en pystyisi antamaan Guadeloupelle vertailukelpoista arvosanaa ja koska se ei ole edes autonominen alue, vaan kiinteä osa Ranskaa, jätän numeerisen arvostelun tekemättä. Vaakuna on alempaa keskitasoa ja departementin hallinnollinen lippu on niin törkeän tökerö, että hylättykin on sille liian korkea. Sille ei kuuluisi antaa arvosanoja, vaan rangaistus.

Kansallissymboliarvostelu: Grönlanti

Kansallissymboliarvostelujen sarja poikkeaa taas hetkeksi syrjään suvereenien valtioiden sarjasta tehdäkseen tilaa maalle, jolta puuttuu itsenäisyyden viime silaus. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa jo melko pian. Grönlanti eli omalla virallisella kielellään Kalaallit Nunaat on erillinen maa, mutta täysin itsenäinen valtio se ei ole. Tanskan kuningaskunta on vastuussa Grönlannin puolustuksesta ja sisäisestä turvallisuudesta, ja hallinnoi sen ulkosuhteita, mutta muutoin saarella on suvereniteettitason itsehallinto. Grönlanti näyttää tällä hetkellä olevan matkalla kohti täyttä itsenäisyyttä: vuonna 2008 itsehallintoa laajennettiin kansanäänestyksen jälkeen, ja itsenäisyysaate on suosittu asukkaiden keskuudessa. On spekuloitu, että Grönlanti saattaisi tarvittavien lainsäädännöllisten toimenpiteiden jälkeen itsenäistyä vuonna 2021, jolloin tulee kuluneeksi 300 vuotta saaren virallisesta liittämisestä osaksi Tanskaa. Itsenäistyessään Grönlannista tulisi pinta-alaltaan maailman 12. suurin valtio (2 166 086 km2, hieman suurempi kuin Saudi-Arabia) ja eräs vähäväkisimmistä (56 000 as.). Ennen itsenäistymistä grönlantilaisten pitäisi vain löytää muitakin tulonlähteitä kuin pelkkä kalastus. Sitä odotellessa tarkastelkaamme tämän maan kansallistunnuksia.


Grönlannin lippu (grönlanniksi Erfalasorput eli Lippumme) on hätkähdyttävä ja alkuvoimainen. Thue Christiansenin suunnittelema, vuonna 1985 käyttöön otettu tunnus yhdistää Tanskan värit rohkeaan sommitteluun, joka on tangonpuolelle painottuvan keksityksensä puolesta pohjoismaisen ristilipun kaltainen korostaen silti Grönlannin erikoisuutta ja ainutlaatuisuutta. Christiansenin mukaan hänen mielessään valkea suorakulmainen kenttä edustaa Grönlannin jäätiköitä, jotka peittävät 80 % saaren pinta-alasta (oli viikingeiltä hyvin kiinteistönvälittäjämäinen veto nimetä lähes kauttaaltaan jäätikön peittämä saari Vihreäksi maaksi). Punainen suorakulmainen kenttä taas symboloi merta, jonka laskeva aurinko (punainen puoliympyrä) värjää toisinaan punaiseksi. Valkea puoliympyrä taas viittaa vedenalaisiin jäävuoriin. Joka tapauksessa sommittelu on rohkea ja mieleenpainuvan vaikuttava. Väriyhdistelmä ja kiekkoaihe tuovat väistämättä mieleen Japanin lipun, mutta Grönlannin esitys on dramaattisempi, joskin on myönnettävä, että se ei ole silmille aivan yhtä ystävällinen. Tämä on erinomainen visuaalinen kansallistunnus, joka kertoo yksinkertaisessa ja karussa kauneudessaan jotakin edustamastaan maasta. Arvosana: 9

Huonomminkin olisi voinut käydä. Ehdotuksia oli useita, ja valintakomitean äänestykset kävivät tiukoiksi. Useimmissa ehdotuksissa oli mukana vihreä väri, eikä mitenkään tyylikkäällä tavalla. Onneksi meidät säästettiin seuraavilta hirvityksiltä:





Hitto, tuota viimeistä ei edes voi kaukaa mitenkään erottaa Tanskan lipusta. Ja tuo vihreän sävy punaisen vieressä... voi verkkokalvojani. Onneksi nämä ovat pelkkiä veksillologisia alaviitteitä.


Saaren vaakunassa esiintyy juuri siihen (ja vain siihen) kuuluva upea eläin, jääkarhu (Ursus maritimus). Jääkarhu on toiminut Grönlannin heraldisena symbolina 1600-luvulta saakka, ja se esiintyy myös Tanskan kuninkaallisen perheen vaakunassa, tosin vain pienessä sivuroolissa. Nykymuotoinen vaakuna on taiteilija Jens Rosingin käsialaa, ja se on otettu käyttöön vuonna 1989. Jääkarhun valkea väri on tietysti paitsi tämän elikon ilmeinen ominaisuus, myös symboli saaren jäätiköille. Sininen kilpi korostaa Grönlannin merellistä sijaintia. Yleensä heraldiikassa aggressiiviset, pystyyn kavahtaneet eläimet pitävät oikeaa eturaajaansa vasenta korkeammalla, mutta Grönlannin vaakunassa tehdään poikkeus siksi, että inuiittien perinteisen uskomuksen mukaan jääkarhut ovat vasenkätisiä... -tassuisia. 

Grönlannin vaakuna on yksinkertaisesti loistava. Se on graafisesti selkeä ja yksinkertainen, se noudattaa hyvää makua ja myös riittävässä määrin heraldisia traditioita, ja sillä on kiinteä yhteys edustamaansa maahan. Väriyhdistelmä on tyylikäs. (Jotkut itsenäisyysmieliset grönlantilaiset haluaisivat vaihtaa kilven sinisestä vihreään. Heidän estetiikkansa on perverssin ala-arvoista, ja toivon todella, että he eivät saa tahtoaan ikinä läpi vaakunan osalta.) Kilven muoto on persoonallinen. Mahdotonta tästä on antaa arvosanana alempaa kuin täysi 10.

 

Grönlannin kansallislaululla on näppäimistöystävällinen nimi Nunarput utoqqarsuanngoravit, joka kääntyy suomeksi jokseenkin muotoon Sinä, ikivanha maamme. Sanat kirjoitti grönlanniksi paikallinen pappi Henrik Lund, ja sävellystyön on tehnyt Jonathan Petersen. Laulu on otettu käyttöön Grönlannin musiikillisena symbolina jo vuonna 1916. Grönlannin inuiiteilla (kalaallit), joita on lähes 90 % Grönlannin väestöstä, on myös oma kansallinen tunnuslaulunsa Nuna asiilasooq ("Valtavan pitkä maa"), jolla on myös tunnustettu virallinen asema, mutta sitä ei löydy kohtuullisella yrittämisellä musiikkimuodossa oikein mistään, joten en kommentoi sitä.

Nunarput utoqqarsuanngoravit on rauhallinen, levollinen, harmoninen ja kaunis sävelmä, jossa on kiintymystä ja aavistus surumielisyyttä. Se ei ehkä ole kaikkein erottuvin tai rohkein melodia, mutta se on teeskentelemätön ja tyylikäs, kuten Grönlannin kansallisilla symboleilla on tapana. Arvosana: 8.

Grönlannin loppuarvosana on kunnioitettava 9.