perjantai 30. toukokuuta 2014

Armas augustus ja senaatti suloinen



Koulujen kevätlukukaudet vetelevät viimeisiään, mutta suurin Suvivirsi-polemiikki lienee tältä keväältä jo ohi; se käytiin aiemmin keväällä. Suvivirsi-vääntö on joka tapauksessa politisoimassa koko viisun, kuten oli uumoiltavissa jo pari vuotta sitten, kun piispakunnan eräät teologiset broilerit rähisivät asiasta. Siksi siitä voi nykyään kirjoittaa relevantisti milloin tahansa!

Suvivirren laulattamisessahan on kyse toki uskonnollisesta osallistuttamisesta ja evankelis-luterilaisen laitoksen, joskus kansankirkoksikin sosialistis-völkisch-tyyppisen totalitaristisen essentialismin hengessä (ollaksemme monisanaisia ja vähän ylinäppäriä) kutsutun, tavasta todentaa hegemoniansa suomalaisessa yhteiskunnassa myös maallisissa konteksteissa. Olisi sinänsä erittäin toivottavaa, että joku veisi Suomen koulujen uskonnollisen kyllästämisen vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on aiemmin antanut yleensä varsin järjellisiä tuomioita asiassa. Mutta sitä odotellessa voimme toki yhä nauttia kotimaisen Suvivirsi-supliikin hauskoista lieveilmiöistä. (Asiaa on varsin monipuolisesti käsitelty Aleksanterin ratkaisussa, mistä löytyy useita hyviä analyysejä aiheesta.)

Evankelis-luterilaisen kirkon ja teologisten broilerien pelaaminen ties kuinka monella korttipakalla tällä pöydällä on tietysti jo itsessään viihdyttävää ja tarjoaa perin huvittavia ilmiöitä. Esimerkiksi kirkonmiehet ja kristityt kaikkein voimakkaimmin haluavat, että Suvivirren tulisi olla pakollinen osa koulujuhlia - ja silti samat tahot perin usein vakuuttavat, ettei laulu ole luonteeltaan uskonnollinen. Kirkon edustajat toki valehtelevat tässä häikäilemättä, sillä kirkon opin mukaan virsi on laulettu rukous, jolloin sen laulaminen on väistämättä rukoilua. Ehkä he tietävät luottaa tämän rippikoulun sivistämän kansan uskontotiedon huonoon tasoon, joka tekee mahdolliseksi edes rajaa hipovan uskottavasti esittää proposition, että kirkon virallisessa musiikkirukouskirjassa oleva rukous ei ole luonteeltaan uskonnollinen. Joka tapauksessa on kiintoisaa, että ne, jotka väittävät, että virsi pitää laulaa, koska se ei ole uskonnollinen, tapaavat olla uskovaisia.

Astetta rehellisempää ja kunnioitettavampaa faktojen valossa on myöntää virsi uskonnolliseksi, mutta silti vaatia sitä laulettavaksi osana virallista juhlaohjelmaa. Ehkä kätevintä on esittää, että Suvivirsi, tuo ruotsalainen veisu, joka edustaa sanoituksellaan keskiyläsaksalaista uskonnollista eetosta levanttilaisin kielikuvin, on osa suomalaista kulttuuriperintöä ja perinnettä. Se pätee tiettyyn rajaan saakka, muttei epäilemättä kykene poistamaan laulun olemusta uskonnollisena riittinä. On hirmuinen määrä kaikenlaista toimintaa, jonka voidaan suhteellisen uskottavasti esittää olevan osa ns. suomalaista kulttuuriperintöä ja jota ei tästä huolimatta observoida edes tilanteissa, joihin ne voisivat päällimmäisen teemansa puolesta sopia.
 Tietysti on myös olemassa kysymys siitä, miten mielekästä on järjestää juhla, jossa tietyn numeron sisällön vuoksi tietty osa osanottajista ei voi tuntea oloaan miellyttäväksi tai osallistuvaksi ja siitä, millainen ihminen väen vängällä haluaa tällaisen tilanteen luoda senkin jälkeen, kun seuraus on tiedossa.

Jokseenkin huvittava suhtautumistapa on myös väittää ykskantaan, että virren laulattaminen on pelkkä yhteisöllistävä rituaali, jolla ei tarvitse olla mitään todellista sisältöä ja jonka läsnäolosta harmistuminen on lapsellista ja pikkumaista. Tällaistakin toisten ihmisten omantunnon trivilalisointia löytää helposti juuri kristittyjen harjoittamana. "Jo on pienestä kiinni, jos..." ja "jos ei edes usko Jumalaan, niin mitä haittaa laulaa Hänestä" -tyyppinen ajattelun ja dialogin korvaaminen selkäydinsutkauttelulla on perin suosittua. Tämä on hyvä kysymys, johon haluan tarttua historiallisen analogian kautta, ja sikäli on erityisen tärkeätä, että juuri kristittyjen näkee käyttävän tätä argumentaatiota jatkuvasti sanomalehtien tyhmillä yleisönosastopalstoilla, blogeissa ja muualla, missä tällaisesta kinataan. Myös seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä on tällaista eetosta esiintynyt, ja sille areenalle ei aivan heti pääse myötäsukaiseen juttuun, jos hirmuisesti on sukset ristissä sen kuuluisan kirkon kannan kanssa.

Rooman valtakunnassa kristityt näet joutuivat toisinaan ennen 300-lukua vaikeuksiin, kun kieltäytyivät suorittamasta täysin symbolista riittiä keisarin ja valtion hengen suojelemiseksi. On syytä muistuttaa, että pakanallinen Rooman valtakunta oli yleisesti ottaen keisariajalla uskonnollisessa suvaitsevaisuudessa ja synkretismissä aivan toista luokkaa kuin kaikenlaista maailmankatsomuksellista kilpailua pelännyt ja inhonnut kristinusko enimmän osan historiastaan. Rooman valtakunnassa sai harjoittaa aivan itse haluamaansa uskontoa, kunhan pidättyi ihmisuhreista ja muutoinkin noudatti lakia ja järjestyssääntöjä. Rooman oma valtiollinen religio oli virkamiestoimintaa, jossa byrokraattipapit suorittivat tietyt riitit tarkasti määrätyssä järjestyksessä suotuisten ennusmerkkien (useimmiten lintujen oikeanlainen lento) informoimina. Rooman kansalaisen ei ollut välttämätöntä osallistua palvontamenoihin, ja itse asiassa tietyt osat temppeleistä olivat vain ao. virkamiesten ulottuvilla. 

Rooman kansalaisilla ja Rooman alaisuudessa elävillä oli siis uskonnon suhteen paljon suurempi vapaus kuin esimerkiksi myöhemmissä kristillisissä tai islamilaisissa valtioissa. Väestöltä tosin edellytettiin myös symbolista lojaalisuutta heitä verottavaa ja suojelevaa esivaltaa kohtaan. Lojaalisuuden vakuutukseksi vakiintui keisariajalla valtakunnan laajetessa symbolinen uhraaminen valtion suojelusjumalalle, joka samastettiin keisarin henkeen. Roomalaisille ajatus reaalimaailmassa vallitsevasta korrektista teologisesta ekslusiivisuudesta oli varsin vieras: silloisessa ajattelussa oli täysin mahdollista palvella egyptiläisiä jumalia ja olla silti kiistämättä vaikkapa heprealaisten tai foinikialaisten kultteja. Näitä ei nähty keskenään ristiriitaisina. 

Tällaisen ajattelun valossa rituaali imperaattorin suojelushengelle, jota keisarinpalvonnaksikin on mainittu (ja johon muotoon se eräiden hallitsijoiden aikana muuntui varsinkin provinsseissa) on vain marginaalisesti hengellinen toimitus ja ensisijaisesti valtiollinen, kansalaisuuteen liittyvä ja lähestulkoon sekulaari rituaali, joka muistuttaa hieman modernien valtioiden lippuvalojen lausumisia sekä kansallislauluja. On syytä edelleen muistaa, että Rooma oli historian suurimpia hallinnollisesti yhtenäisiä valtakuntia, joka ulottui laajimillaan Skotlannin rajoilta Etelä-Egyptiin ja Portugalista Persianlahdelle käsittäen väestöönsä lukemattomia eri kansoja, heimoja ja ryhmiä, joille ei ollut tarjota juuri muuta yhdistävää tekijää kuin ajatus roomalaisuudesta ja sen merkitsemästä järjestyksestä. Perustavaa ajatusta em. riitin takana on siis vaikea olla näkemättä perusteltuna, vaikka sen laadusta voikin olla eri mieltä. 

On hyvin vaikeata nähdä keisarinpalvonnaksi kutsuttua ilmiötä uskonnollisena sortona. Se voi legitimoida sotilasdiktatuurin vaaraan luisuvaa hallintojärjestelmää, mutta se ei tivaa keneltäkään mitään selvityksiä uskonnollisista näkemyksistä eikä lähde kiistämään kenenkään uskonnollisia käsityksiä. Koko kysymys ns. keisarinpalvonnasta käydään Suomen kouluopetuksessa läpi hyvin pinnallisesti ja yksinomaan tiettyjen tuolloin eläneiden kristittyjen, pienen vähemmistön, näkökulmasta. Rooman hallintojärjestelmän intressejä asian suhteen en ole koskaan nähnyt käsiteltävän missään kirkkohistorian kouluoppikirjassa. Vaikutelmaksi systeemin motiivista muodostuu lähinnä 1950-luvun sandaalielokuvista tuttu stereotypia dekadentista ja suuruudenhullusta keisarista, joka nyt vain haluaa kaikkien palvovan itseään jumalana, mikä on vähän kuin selittäisi verotusta siten, että valtiovarainministerit Jutta Urpilainen ja Antti Rinne tulevat ottamaan sinun rahasi omaan taskuunsa ja lähtevät sitten baariin.
 
Maito kyllä maittaa, mutta kiitosta ei tahdo kuulua.

Jotkut kristityt nyt kuitenkin olivat haluttomia suorittamaan tätä symbolista riittiä keisarin ja valtakunnan menestykselle, koska se katsottiin jotenkin silloisen kristinuskon vastaiseksi - siitä huolimatta, että Jeesukseltakin on asiasta lausunto redde Caesari quae sunt Caesaris. Jotkut kristityt, jotka olivat haluttomia suorittamaan valtiollista uhria, esittivät, että voisivat sen sijaan rukoilla keisarin ja valtakunnan puolesta. Rooman hallinto kuitenkin suhtautui penseästi tähän ajatukseen, sillä roomalaisiin riitteihin kuuluu tarkan protokollan noudattaminen, ja pikaista maailmanloppua tuolloin odottaneiden kristittyjen rukouksiin suhtauduttiin hieman epäilevästi: mitä he tarkalleen ottaen rukoilisivat? (Kysymys on hieman samantyyppinen kuin se, että nyky-Suomessa valtionkirkkomme ei vihi eikä siunaa samaa sukupuolta olevia pareja, mutta voi rukoilla heidän puolestaan. Se jättää minusta hieman liikaa tulkinnanvaraa sen suhteen, mitä oikeastaan rukoillaan.)

Rooman lojaalisuusriitistä kieltäytyneet kristityt joutuivat syrjityiksi ja ajoittaisten vainojen kohteeksi. Se on ehdottoman väärin, mutta toisaalta: mikä olisi estänyt kristittyä suorittamasta vaadittua riittiä oikeasti sitä tarkoittamatta? Kyse on hyvin samanlaisesta osallistuttamisesta kuin virrenlaulannan yhteydessä, paitsi että Rooman senaatilla ja kansalla (SPQR) oli vahvemmat valtiollisen tason perusteet toiminnalleen. Että häh hää, vähänks oli marttyyrit ääliöitä, kun eivät voineet yhtä pilipalirituaalia hoitaa. Jos ottaa niin koville, niin voi vaikka tutkituttaa päänsä, heh hee. Ja varmaan sitten on ihan vapaa muuttamaan toiselle puolelle valtakunnanrajaa muiden barbaarien joukkoon, jos ei kerran halua olla osa yhteisöä. Limes estää vain barbaarien sisäänpääsyn; ulos voi mennä vapaasti, jos ei miellytä. Pikkumaista toimintaa, ei voi muuta sanoa. Ihan kuin varhaiskristityt olisivat olleet vähän tyhmiä tiukkapipoja tai jotain.

Kristittyjen onkin hyvä muistaa, että Suvivirrestä epämukavoituvia kanssaihmisiään ja näiden omatuntoa pilkkaamalla he samalla tulevat pyyhkineeksi retorisen perseensä Diocletianuksen vainoissa surmattujen verisiin käärinliinoihin. Kiitos tämän huomioimisesta.
Ei vertaistasi sulle,
sä susi sabiinein.
Suo Marsin riemut mulle
ja vedet Tiberin.
Meit' suojaa arvoisasti
Pyhä Palladion,
caesarin kaunistuksen
se saa kuin Pantheon.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Tulkoon Sinun hallinnollisesti hajautettu valtakuntasi

Pientä kahden tai useamman valtakunnan jännyyttä näin EU-vaalien kynnyksellä. Päivi Räsänen ja Timo Soini haluavat säilyttää päätäntävallan lähellä kansalaista. (KD:n kohdalla tämän ymmärtää hyvin, sillä heikäläisillä on toivoa päästä lähinnä kunnanvaltuustotasolle.) Molemmat myös esittävät, että Jumala on säätänyt eräät yhteiskunnalliset (ja näin ollen väistämättä läpeensä poliittiset) seikat puolestamme, yksin ja korkeimman omakätisesti, ilman valvovia elimiä, oikeuskansleria, perustuslakituomiosituimia, vaaleissa uusittavia mandaatteja sun muita. Tämän Jumalan esitetään olevan meille kaikille itsestään selvästi läheinen toimija, johon meillä ei tosin ole muuta vaikutusvaltaa kuin neuvoa-antavat rukoiluäänestykset, joiden kuulemisen kanssa on vähän niin ja näin.

Mutta minulle on selvää, että esim. H. M. Tongan kuningas on minulle läheisempi vallankäyttäjä ja päätöksentekijä kuin taivaallinen juche-isä, joka on niin rakastanut maailmaa, että meidän velvollisuutemme on rakastaa häntä takaisin myös silloin, kun hän valitsee säätää jotkut meistä toisen luokan kansalaisiksi ajallisissa isänmaissamme.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kansallissymboliarvostelu: Islanti

Kansallissymboliarvostelujen sarja purjehtii Atlantin ja Pohjoisen jäämeren rajoille. Islannin tasavalta irtautui Tanskan yhteydestä itsenäiseksi tasavallaksi virallisesti 17.6.1944 oltuaan sitä ennen jo joitakin vuosia liittoutuneiden hallussa irrallaan Saksan miehittämästä emämaasta. Vuodesta 1918 Islanti oli ollut kuningaskunta Tanskan kruunun yhteydessä. Islannin historiaa käydään läpi hieman laajemmalla skaalalla, kun päästään saaren vaakunaan. Ensin arvostelevan katseen kohteeksi otetaan totutusti maan lippu.


Islannin lippu noudattaa pohjoismaisen ristilipun traditiota, ja se viittaa sekä pohjoismaiseen yhteyteen että kristilliseen kulttuuriin. On epäselvää, olivatko Islannin ensimmäiset asukkaat pohjoismaisia pakanoita vai kelttiläisiä kristittyjä, mutta ainakaan he eivät käyttäneet tässä kuvattua lippua. Tämä sommitelma on vuodelta 1913, ja ennen sitä Islannissa oli paikoitellen vuodesta 1897 liehutettu lippua, joka oli muutoin melko samanlainen, mutta vailla punaista keskusristiä - siis hieman kuin käänteinen Suomen lippu (mittasuhde-eroja tässä huomioimatta). Virallisen aseman moderni lippu sai vuonna 1915, ja merellä sitä on saanut liehuttaa islantilaisissa aluksissa vuodesta 1918, jolloin Islannista muodostettiin erillinen kuningaskunta Tanskan kruunun yhteyteen.

Lipun sommittelu on symboliikaltaan siis kulttuurinen, värit taas geografis-geologisia. Sininen edustaa virallisen symboliikan mukaan maan kaukaisuudessa siintäviä vuoria (mutta voisi aivan yhtä hyvin edustaa esimerkiksi saarta huuhtovaa kylmää merta), valkea jäätiköitä ja lunta, ja punainen saaren tulivuoria ja kuumaa sisusta.

Ulkomailla Islannin lippuun törmää todennäköisimmin lähetystöjen edustoilla, ja siellä, samoin kuin muissa valtiollisissa rakennuksissa, liehutetaan valtiolippua (tjúgufáni), joka kielekkeisyydessään muistuttaa läheisesti Tanskan valtiolippua sekä Suomen ja Ruotsin sotalippuja; kahdessa viimeksi mainitussa kielekkeitä tosin on kolme.

Islannin valtiolippu
Historiallisen kattavuuden vuoksi silmätään vielä 1890-luvulla kehitettyä epävirallista lippua, joka pysyi vielä 1900-luvullakin tasavaltalaisten tunnuksena. Tässä siis Hvítbláinn eli Valkosininen:


Islannin lippu on tyylikäs ja yksinkertainen. Kauniin sininen tausta rauhoittaa valkean ja punaisen yhdistelmää. Kokonaisuus toimii myös symbolisella tasolla erittäin hyvin jättäen sisimmäksi dynaamisen vulkaanisuuden ja ulommille kerroksille tyylikkään ja vakaan rauhan. Erinomainen lippu, jossa ei ole parantamisen varaa. Arvosana: 10


Islannin vaakuna tekee kunniaa saaren kirjalliselle ja kertomaperinteelliselle historialle. Tai ainakin kaikki itse vaakunakilven ulkopuolella sijaitseva tekee. Itse vaakunakilpi ei ole kovin omaperäinen tai oivaltava, vaan pelkkä kilpiöity toisinto lipusta. Se ei ole kovin heraldinen, mutta eloisuutta tuovat kilvenkannattajat ja -koristeet. Näitä olentoja kutsutaan nimellä landvættir, ja ne ovat henki/taruolentoja, jotka erityisesti suojelevat Islantia. 

Snorri Sturlusonin 1230-luvulla laatimassa Heimskringla-kuningassaagassa kerrotaan, miten Tanskan hallitsija Harald Sinihammas (k. n. 986) suunnitteli Islannin valloittamista ja lähetti velhon hengen valaan ilmiasussa vakoilemaan saarta. Valas joutui tiedusteluretkellään näiden paikkaan sidottujen olentojen hyökkäysten kohteeksi. Koillis-Islannin rannikolta sen ajoi tiehensä suuri lohikäärme, joka johti myrkkyä sylkevien matelijoiden, lintujen ja hyönteisten armeijaa. Pohjoisislantilaisessa vuonossa petollinen valas taas sai vastaansa valtaisan petolinnun tai aarnikotkan. Paljon paremmin ei sujunut suuressa luoteisvuonossa, jota vartioi jättiläismäinen ja raivoisa härkä. Lounaassa valas taas kohtasi korkeimpiakin huippuja pidemmän vuorijättiläisen, joka hätyytteli tiedustelijaa suurella rautasauvalla. Tällaisen saaren valloittamisesta ei tietystikään tullut mitään, ja kertomuksessa esiintyvät neljä suurinta olentoa varjelevat nykyisin Islannin kilpeä - kalliolaatta, jonka päällä ne seisovat, edustanee saarta fyysisemmällä tasolla. Nämä suojelushenget ovat esiintyneet Islannin vaakunassa vuodesta 1919. Nykyinen vaakuna tosin on otettu käyttöön vasta 1944. Tarkastellaan lyhyesti aiempia vaakunoita:


Islannin asukkaiden edustajat kokoontuivat vuonna 930 Þingvellirin vulkaaniskivikkoiselle tasankoalueelle perustamaan federatiivisen, keskushallinnottoman valtion, jota on joskus kutsuttu Islannin vapaavaltioksi tai Islannin (vanhaksi) tasavallaksi. Samalla perustettiin myös vanhin yhä toimiva kansallinen parlamentti, Alþingi eli meikäläisittäin Allting. Alltingissa kokoontuivat kahdentoista paikallisen tingin eli aluekokouksen edustajat tekemään koko federaatiota koskevia päätöksiä. Islannin vapaavaltion vaakunan kaksitoista raitaa mitä ilmeisimmin edustavat kahtatoista tingiä, jotka yhdistyvät kilvessä Alltingiksi. Värit - sininen ja hopea (tai valkea) - on valittu tuntemattomista syistä. Islannin vapaavaltio pysyi itsenäisenä ilman omaa kansallista armeijaa, poliisivoimia tai Alltingia vahvempaa keskushallintorakennetta vuodet 930–1262, mitä ilmeisimmin pitkälti haastavan maantieteensä ansiosta. Vuonna 1262 klaaniriitojen ja painostuksen heikentämät islantilaispäälliköt suostuivat vannomaan uskollisuutta Norjan Haakon IV:lle, mikä päätti Islannin itsenäisyyden. Haakon teki Islannista jaarlikunnan, joka sai uuden vaakunan vuonna:


Islannin norjalaisvallan aikainen vaakuna yhdistää Islannin vapaavaltion ja Norjan kuninkaan tunnukset. Islannin vanha raitavaakuna käsittää kilven alaosan, ja muu osa vaakunasta on Norjasta, sillä mielenkiintoisella erotuksella, että vaakunaeläimen ja -kilven värit on vaihdettu keskenään. Norjan tunnuksena toimi näet tuolloin oleellisissa tekijöissään sama vaakuna kuin nykyäänkin:
Norjan vaakuna (nyk.)

Islanti joutui pois Norjan kruunun alaisuudesta, kun Norjan kuningassuku sammui Olavi IV:n kuolemaan vuonna 1380. Norja ja täten myös Islanti siirtyi Kalmarin unionin eli käytännössä laajennetun ja hieman hajautetun Tanskan kuningaskunnan hallintaan. Kalmarin unionin hajotessakin Islanti jäi osaksi Tanskan dominoimaa Tanska-Norjaa, ja saaren riippumattomuus heikkeni. Grönlannin Norjan kruunuun kuuluneet siirtokunnat nääntyivät 1400-luvun lopulla, mikä heikensi Islannin taloutta, mutta kapakalan vienti sentään veti, peräti siinä määrin, että Tanskan alaisuudessa tuote päätyi Islannin vaakunaankin:

Tämä tunnus kulkee nimellä Þorskmerkið eli Turskamerkit, joka kuulostaa lähinnä lapsille soveliaalta merimieskiroukselta.

Jos ette ole aikaisemmin nähneet kruunattua kapakalaa, niin... nyt olette. Tanska keskittyi intressiensä puolustamiseen Ruotsia, Venäjää, Puolaa ja saksalaisia valtioita vastaan, eikä Islannin tai islantilaisten suojeluun juuri Kööpenhaminassa satsattu. Kesällä 1627 berberimerirosvot hyökkäsivät Islantiin ja veivät mukanaan satoja asukkaita Pohjois-Afrikan orjamarkkinoille.

Kapakala pysyi Islannin heraldisena tunnuksena (ja minun on myönnettävä se sangen omaperäiseksi ja tyylikääksi) monta vuosisataa, aina vuoteen 1903, jolloin se jostain syystä vaihdettiin ehkä konseptuaalisesti uljaampaan mutta myös vähemmän persoonalliseen haukka-aiheeseen:


Hopeinen haukka sinisellä pohjalla merkitsee toki paluuta Islannin vapaavaltion väreihin. Haukan lajia ei ole määritelty, mutta jos se viittaa nimenomaisesti arktiseen faunaan, joka ehkä värityksensäkin puolesta voisi olla lähellä kilvessä seisovaa, saattaa kyseessä olla tunturihaukka (Falco rusticolus). Tämä tunnus oli käytössä vuosina 190319. Kun Islannista 1918 muodostettiin oma kuningaskuntansa Tanskan kruunun yhteyteen, oli aiheellista järjestää myös kuningaskunnalle sovelias, astetta mahtavampi vaakuna kannattajineen. Vuonna 191944 käytettiin vaakunaa, joka on maan nykyisen heraldisen tunnuksen esiaste:



Kruunua lukuun ottamatta sommitelma on hyvin samantyyppinen kuin nykyvaakunassa, ja hieman harmillisesti myös onnistuneempi. Kilvenkannattajat, erityisesti härkä ja vuorijättiläinen, ovat heraldisempia ja vähemmän realistisesti kuvattuja, mikä antaa vaakunalle tarunhohtoisempaa yleisilmettä. Lisäksi olentojen väritys on hieman nykytilannetta toimivampi ja riisutumpi, mikä ei ole lainkaan pahasta.

Islannin nykyinen vaakuna ei ole heraldisesti kovin merkittävä itse kilven osalta, ja kilvenkannattajien kuvauskin muistuttaa härän ja jätin osalta hieman valitettavasti enemmän sarjakuvia kuin heraldiikkaa. Siitä huolimatta symboliikka on kilvenvartijoiden osalta perusteltua, ja ainakin vaakunakilpi on selkeä. Arvosana: 7



Islannin kansallislaulu Löfsongur eli Hymni tunnetaan alkusäkeensä mukaan myös nimellä Ó guð vors lands eli Oi maamme jumala. Se otettiin virallisesti käyttöön maan itsenäistyessä 1944.

Sanat on runoillut Islannin merkittävimpiin runoilijoihin ja draamakirjailijoihin kuuluva Matthías Jochumsson. Haluan laittaa hänestä kuvan tähän, sillä sen näkeminen sai minut hyvälle tuulelle. Matthías näet näyttää tismalleen siltä, miltä 1800-luvun skandinaavisen kirjailijan tulee näyttää:
Matthías Jochumsson (1835–1920) syntyi Þorskafjörðurissa eli kirjaimellisesti Turskavuonossa.

Sävellyksen takana on Sveinbjörn Sveinbjörnsson (1847–1927), joka opiskeli Johan Svendsenin ja Carl Reinecken opissa. Sveinbjörnin tuotanto koostuu lähinnä lauluista ja kamarimusiikkiteoksista, ja Löfsongur on ehdottomasti hänen tunnetuin sävellyksensä. Se syntyi säveltäjän oleskellessa Edinburghissa vuonna 1874.

Islannin kansallislaulu on levollinen, ylevä ja vailla musiikillista mahtipontisuutta. Sanoissa kukka on ikuisuuden metafora, ja Islannin todetaan sijaitsevan aikavääristymässä, jossa päivä on kuin vuosituhat ja tuhat vuotta kuin päivä (Fyrir þér er einn dagur sem þúsund ár, / og þúsund ár dagur, ei meir). Sävelmä on erittäin kaunista ja melodista understatement-tyyliä, joka ei koreile eikä mahtaile, joskin voisin kuvitella, että tätä on harrastelijapohjalta sangen vaikeata laulaa onnistuneesti. Ehkä Islannilta olisi lupa odottaa myös jotain raaempaa ja väkevämpää, mutta tätä kuuntelee mielihyviksi, ja sävellys tavoittaa runossa esitetyn ajattomuuden ajatuksen. Kaikin puolin hyvin onnistunut, nöyrä ja kaunis kansallishymni. Arvosana: 9

Islannin loppuarvosana on  8,7.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Vaalikoneheimolaiset 2014

Otteita parhaista tapauksista Ylen europarlamenttivaalikoneesta vuonna 2014 (vain tekstiversioista: ei todellakaan ole riittävästi kärsivällisyyttä, aikaa, hermoja tai mielenterveyttä katsoa niitä kaikkia videotervehdyksiä). Jos alkaisin poimia kaikki latteudessaan ja ympäripyöreydessään myötähäpeyttävät "vaalilupaukset", joita kukin ehdokas on saanut kirjoittaa kolme (3), voisin luetteloida tähän melkein kaikki ehdokkaat. Olen siis valinnut vain ne, joiden sanat säväyttivät jollain tasolla. (Itseäsi googlaava ehdokas: jos löydät sanojasi täältä, niin en voi kuin toivottaa menestystä kampanjaan.) Iloitkaahan näistä jumalkipunoista!

Parhaat toimenkuvat

Käsitetaiteilija - Juha-Pekka Väisänen (skp) 
Dokumentaristi - Hannu Hyvönen (skp) 
Teurastaja - Janne Nieminen (vas)
Sähköasentaja, evankelista - Kai Aalto (svr) 
Softanoita - Susanna Valeria Kaukinen (its) 


Erityismaininta

Peter Fryckman (m11) - Jos asiat eivät mielestäsi olleet vielä tarpeeksi pahasti sotkussa.


Parhaat vaalilupaukset 

"Perustamme Brysseliin kansalaismedian toimituksen"

-Janus Putkonen (its)
Tämä olisikin mahdotonta ilman paikkaa Euroopan parlamentissa.

"Sen minkä lupaan niin pidän. Sanasta mies tunnetaan."

-Jukka Savolainen (kok)
Jämäkkää.

"Lupaan toimia sen eteen, että kerron vaihtoehdoista joilla me pääsemme irti EU-jäsenyydestä."

-Jan Erik Finskas (its)
Finskas lupaa toimia sen eteen, että toimii tavoitteensa eteen. Hyvä suunnitelma, varsinkin se välivaihe on tosi tarpeellinen.

  1. Palautevirta-verkkodemokratipalvelussani suomalaiset voivat äänestää miten äänestän ja toimin sekä millaisia aloitteita teen.
  2. Lahjoitan palkkaani kuukausittain joukkorahoitusprojekteihin (valitaan äänestämällä). Summa lasketaan seuraajieni keskiarvon perusteella.
  3. Sähköinen tunnistautuminen otetaan käyttöön. Näin jokainen käyttäjä voi luoda vain yhden tilin ja äänestää vain sillä.P
-Janne P. Hukkinen (pir)
Koko lupaussarja käsittelee vain Hukkisen oman verkkopalveluviritelmän toimintaperiaatteita.

"Lupaan edistää Suomalaisten [sic] yritysten vientiä."

-Harri Auvinen (vihr)
Eikö Euroopan parlamentti muka sitä varten ole, häh?

  1. En lupaa mitään sellaista, mitä en pysty pitämään
  2. Puolustan viimeiseen viskitilkkaan pohjoismaista hyvinvointimalliamme
-Erkki Virtanen (vas)
Nämä kaksi lupausta lienee yhdessä perin helppo toteuttaa. Virtanen on toistaiseksi ainoa ehdokas, joka implikoi ryyppäävänsä työpaikalla. Jos viski loppuu, ei Virtanen enää viitsi hyvinvointimalleistakaan paljon piitata.

"Olen ensisijaisesti Suomen edun puolella!"

-Elsi Katainen (kesk)

Huojentavaa huutoa. Kakkos- ja kolmossijoista ei olekaan mainintoja.

"Selvittää miten Suomi voisi helpoimmin erota eurosta"

-Atte Saarela (m11)
Jumpe, Saarela on lähdössä salapoliisiksi Strasbourgiin. Ilmeisesti rahaliitosta eroamisen mahdollisuutta ei voi selvittää ilman europarlamentaarikon edustajanpalkkioita.

1. Demokratian konkreettinen lisääminen
2. Avoimuuden konkreettinen lisääminen
3. Oikeudenmukaisuuden konkreettinen lisääminen
 -Jonna Purojärvi (pir)
Aika hassua, että se kvaliteetti, joka tästä lupaustriosta tyystin puuttuu, sattuu esiintymään jokaisessa yksittäisessä lupauksessa. (Se ei ole lisäämisen käsite.)


"Irti EU:n kurjistamisesta ja leikkauspolitiikasta - työtä osallistuvan demokratian ja kansanvallan puolesta Che-Guevaran hengessä"

-Juha-Pekka Väisänen (skp)
SKP:n puheenjohtaja uudistaisi Euroopan unionia sissisodankäynnin kautta eikä oikein tiedä, miten erisnimet toimivat.

"Muistan mistä olen kotoisin."

-Antti Pesonen (its)

Alajärveltä.

"En mene mukaan H.V. järjestelmään, kuten enole myöskään mennyt toimiessani Espoon valtuustossa"

-Terttu Savola (köy)
Jeesuksen köyhien asialle valtuuttama Savola ei lähde mukaan Haista Vittu -järjestelmään, mutta pitää Espoon valtuustoa ja Euroopan parlamenttia aika samanlaisina eliminä.

"Lupaan toimia ihmisen äänenä!"

-Mitro Repo (sd)
Mitro Repo on tietysti itsessään yksi iso, pulska, pullea, seksistinen, rasvainen vitsi, jota äänestäkseen pitää olla tyhmempi kuin brysseliläisbistron osterisangon pohjalle jäävä nilviäisyksilö, mutta on siitä huolimatta hauskaa, että hän yhä jatkaa satiirin rajoja hipovaa yleishyvää ihmisyyskailotusta, jossa päteäkseen ei tarvitse osata niin yhtikäs mitään.

"Lipaan avoimuutta EU-asioissa. Jos lehdistö ei kirjoita niistä, kirjoitan minä sivullani."

-Kristiina Ilmarinen (Ilmarisen valitsijayhdistys)
Ilmarinen ottaa hoitaakseen eurooppalaisen journalismin puutteiden täydentämisen. Se kysyy jo kielitaitoa.

"Tulen tekemään kaikkeni että Suomi eroaisi eurosta ja Eusta. Tarvittaessa sitovan kansanäänestyksen jälkeen."

-Jarmo Nevalainen (its)
Siinä tapauksessa Euroopan parlamentti on "kaikkensa tekevälle" tässä asiassa yksiselitteisen väärä paikka, se kun ei voi määrätä sitovaa kansanäänestystä mistään mihinkään yksittäiseen jäsenmaahan. Tällaisen vallan tuominen sille edellyttäisi liittovaltiokehityksen huomattavaa voimistamista. Mutta jos kaikki on tehtävä päämäärän eteen, niin ilmeisesti liittovaltio on luotava, jotta siitä vain voitaisiin erota.

"Lupaan muistaa juureni ja Suomen - aina."

-Anne-Mari Virolainen (kok)
Jos ei hermostosairaus iske, niin pitäisi onnistua. Muistaminen on myös yleisesti tietoisuudessamme suhteellisen passiivista ja huomaamatonta, joten se ei edellytä toimia.

"Veroparatiisit on suljettava, jotta rahaa riittää hyvinvointipalvelujen turvaamiseen."

-Annika Lapintie (vas)
Lapintie sulkisi EU:n ulkopuolella olevia itsenäisiä valtioita. Mitenkähän mahtavat Andorran kansalaiset suhtautua Lapintien sitovasti antamaan lupaukseen siitä, että heidän ruhtinaskuntansa on "suljettava"?

  1. Toimin, jotta kaikki mahdolliset salatut EU-dokumentit, neuvostot ja suunnitelmat avataan, joita poliitikkomme nyt median avulla salailevat
  2. Tiedotan eurosta, Nato-sopimuksista ja EU:sta eroamisen edellytyksiä ja hyötynäkökohtia. Kenraalitkin ovat tehneet salaisia sopimuksia
 -Arhi Kuittinen (its)
Kuittinen lähtee paljastamaan salaliittoja, joista itse jo kuitenkin tietää yllättävän paljon. Kryptinen kenraalimaininta jättää odottamaan jatkoa.

  1. Lupaan, että Piraateilla on asiallisia tyyppejä.
  2. Lupaan, että mikäli Piraatti pääsee läpi, jatkan niiden asioiden puolesta kampanjointia kuin tähänkin mennessä - vaikka se vie aikaa töiltä.
-Mika Isomaa (pir)
Isomaa ei tee selväksi, kuuluuko itse Piraattien asiallisiin tyyppeihin, eikä myöskään sitä, missä nämä asialliset tyypit mahtavat olla. Isomaa on valmis Euroopan parlamenttiin, vaikka se voikin hiukan viedä aikaa hänen varsinaisilta töiltään.

"Olen luvannut, että valituksi tullessani pyöräilen Kilpisjärveltä Hettaan kesäkuun alkupuolella."

-Jussi Halla-aho (ps)
Halla-aholla on kaksi vaalilupausta, ja tämä on niistä toinen. Mies ottaa poliittisen päätöksenteon vakavasti. (En ihmettele, että veri vetää Brysseliin: Euroopan parlamentissa ei edellytetä yhtä tiukasti käytöstapoja kuin kotoisessa lainsäädäntöelimessämme.)

"Tulen parhaani mukaan toimimaan sen puolesta, että Suomi saa takaisin itsenäisyytensä ja valta palautetaan perustuslaillisesti kansalle."

-Kristiina Kalliojärvi (m11)
Suomen perustuslaki, 2 §: Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Valta kuuluu perustuslaillisesti kansalle, ja EU:n jäsenenä voi olla vain itsenäinen valtio, joten Kalliojärven yksi vaalilupaus on jo etukäteen täytetty.

"En vie Suomea kohti Natoa! Jos Suomi on Natossa niin Usan hyökätessä Venäjälle, Suomi toimii vain taistelutantereena ja tuhotaan."

-Mira Zarrouk (pir)
Ei sillä, että Euroopan parlamentissa päätettäisiin Suomen Nato-jäsenyydestä, mutta jos haluatte päättämään jonkun, jonka turvallisuuspoliittiset analyysit ovat 12-vuotiaan henkisellä tasolla, niin onhan tällainenkin ehdokas.

"Valvon Suomen etua Euroopassa. - Sen kanssa yhdensuuntainen on suurissa asioissa koko maailman etu. Pienemmissä voidaan vääntää."

-Johannes Hirvaskoski (kesk)
Siinäs kuulitte: Suomen etu on koko maailman etu! Kun vielä saataisiin koko maailma vain ymmärtämään asia.

  1. Edistän suoran demokratiaaa, sananvapautta, ja suomalaisten etua
  2. Edistän suoran demokratiaaa, sananvapautta, ja suomalaisten etua
  3. Edistän suoran demokratiaaa, sananvapautta, ja suomalaisten etua
-Oili Harjula (m11)
Toisto on tehokeino, triplattu typotorspoilu on tuhokeino. Jos itse aikoisin toistaa jonkin asian kolme kertaa, tarkistaisin kirjoittaneeni sen edes joten kuten oikein.

"Kaikki palkaton työ kielletään lailla. Työsuhteen on aina oltava työehtosopimusten mukainen ja vapaaehtoinen."

-Simo Suominen (skp)
Simo Suominen soittaa kuolonkelloja vapaaehtois- ja järjestötyölle ja kannattaa mitä ilmeisimmin ammattiarmeijaa. Jälkimmäinen on SKP:n piirissä rohkeahko avaus.

"Jos tulee 20 000 ääntä, niin leikkaan tukkani kokonaan."

-Juho Eerola (ps)
Eerola jatkaa Halla-ahon lupauslinjalla viestittäen, miten vakavasti politiikan ottaa. On valmis lähestymään aatteellista kotiaan myös hiustyylin osalta.

"En ole koskaan luvannut yhtään mitään, enkä nytkään."

-Jörn Donner (r)
Sitoutuminen on niin noloa. Äänestäminen kannattaa aina.