keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jumalpuntari: Britomartis

Viimeisimmästä jumalpuntarista on vierähtänyt aikaa, mutta onneksi jumalilla on aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa vuoroaan hyvätapaisesti. Tällä kertaa suuntaamme Kreetan jylhiin maisemiin, missä valtaa pitää Britomartis.

Britomartis, joka tunnetaan myös nimillä Dikte ja Diktynna, on minolainen vuoristoihin ja metsästykseen liitetty jumalatar. Koska tietomme minolaisesta kulttuurista ovat hieman vajaat (he pitivät häristä, mustekaloista, delfiineistä, jumalattarista, käärmeiden heristämisestä, kaksiteräisistä kirveistä, sisävessoista ja yläosattomuudesta) on vaikea piirtää täsmällistä kuvaa tästä salaperäisestä ja vanhasta jumaluudesta. Edes hänen nimensä ei ole aivan selvä. Gaius Julius Solinus ja Hesykhios Aleksandrialainen väittävät, että Britomartis tarkoitti kreetalaisittain "suloista neitoa", ja heidän luulisi tietävän. Tosin he kirjoittivat asiasta aikana, jolloin minolaisen kulttuurin rappiosta oli kulunut pidempi aika kuin heistä itsestään tämän vaatimattoman artikkelin julkaisuhetkeen. Varmaa tietoa on enää mahdotonta saada, etenkin kun monissa kulteissa oli yleistä, että jumalolennon todellinen nimi pidettiin salassa siihen liittyvän voiman vuoksi, ja kutsumanimet saattoivat olla runollisia kiertoilmauksia.

Minolaisten uskonnossa jumalattarilla ja/papittarilla vaikuttaa olleen vahva asema, ja on esitetty, että Britomartis olisi osa jonkin äitijumalattaren persoonaa. Britomartis ei kuitenkaan itse ole voinut olla äiti, sillä neitseellisyys on osa hänen identiteettiään. Vuoristoon ja metsästykseen liittyvänä neitona hänellä on yhtäläisyyksiä Artemiin kanssa. Aivan vailla äidillisiä tunteita Britomartis ei kuitenkaan ole, mistä todistaa seuraava myytti.

Dikten huippu, Britomartiksen valtaistuin. Kuva: Lourakis
Zeus syntyi perheeseen, jonka isällä Kronoksella oli paha tapa niellä lapsensa kokonaisina. Sosiaaliviranomaisia ei vielä ollut keksitty, joten äiti Rhea synnytti salaa ja kätki Zeuksen Kreetan vuoristossa sijaitsevaan luolaan, missä Britomartis salli hänen pysyä turvassa ja varttua vuohenmaidolla, hunajalla ja nymfien huolenpidolla. Kreetalla on peräti kaksi vuorta, jotka väittävät isännöineensä nuorta Zeusta, Idavuori ja Diktevuori. Näistä Dikte on se, joka yhdistetään Britomartikseen. Sovitaan niin, että Zeus syntyi Idavuoren luolassa ja varttui Diktellä. Ainakin eräs kreetalainen traditio väittää näin, ja kuten Knossoksen Epimenides tietää, voi kreetalaisiin luottaa.

Klassillisella kaudella Britomartis päätyi myytteihin, jotka eivät ole salaperäisen erämaajumalattaren arvolle sopivia. Jotkut kehtaavat jopa väittää, että hän olisi pelkkä nymfi. Tunnetuin Britomartista koskeva myytti kertoo, että Kreetan kuningas Minos oli iskenyt silmänsä jumalattareen, ja miksipä ei, kun hänen vaimonsa vietti aikaansa valelehmän sisässä nauttien härän hellistä huomionosoituksista. Varjellakseen neitsyyttään Britomartis heittäytyi mereen ja tarttui kalastajien verkkoihin, joiden avulla hänet kuljetettiin turvaan Kreikan mantereelle. Tämä ei ole alkuunkaan jumalalle sopivaa toimintaa. Käsitykseni mukaan jumalan pitämisen juju on siinä, että tämän yliluonnollisen olion ajatellaan olevan ihmistä mahtavampi ja kykenevämpi, jolloin siitä on apua. En esimerkiksi voi suositella kenellekään rastafarismia, koska minusta sellainen jumala, joka pakenee Italian armeijaa ja palaa valtaan brittien luvalla, on surkea. Kalaverkkoihin takertuva jumala on vielä säälittävämpi. Itse Diodoros Sisilialainen valistaakin meitä, että tämä kalaverkkojuttu ei ole uskottava. Olisimme ehkä voineet päätellä sen itsekin, mutta on aina hyvä saada tuekseen joku auktoriteetti. Ehkä jumalattarelle paremmin sopiva myytti on se, joka kertoo hänen keksineen metsästyksessä käytettävät verkot ja lahjoittaneen ne ihmisille.

Näkemykseni on, että Britomartiksen klassillisen ja myöhemmän kauden vähättely ja yhdistäminen tällaisiin episodeihin kertoo lähinnä siitä, että kyseessä on paikallinen jumaluus, jolla ei ole vaikutusvaltaa Kreetan ulkopuolella, ja Kreeta taas oli varsin syrjässä koko klassillisen antiikin ajan. Ei ihme, ettei tällaista hahmoa pidetty hänen takapajuiseksi katsotun kotiseutunsa ulkopuolella juuri minään. Mutta kreetalaisessa kultissa Britomartis näyttäytyy salaperäisenä ja pelottavana hahmona, joka heristää kirvestä, ja hallitsee erämaata eläimineen. Kreetan eläimistö on nykyään paljon vähemmän villi kuin ihmisasutuksen alkaessa. Kääpiöantiloopit ja useimmat petoeläimet on metsästetty olemattomiin, ja sukupuuttoon ovat hävinneet myös esihistorialliset kääpiövirtahevot ja -elefantit sekä suuret lentokyvyttömät pöllöt. Suurin jäljellä oleva riistaeläin on uhanalainen kri-kri-villivuohi. Se ei ehkä kuulosta kovin vaikuttavalta, mutta pahansisuisten otusten sarvet voivat saavuttaa metrin mitan, joten vähättelyyn ei ole aihetta. Britomartista ei ole suomalaisen juuri aihetta pelätä, mutta jos löytää itsensä Kreetan vaikeakulkuisista ja hiljaisista sisäosista, ei varmaan ole haittaa tietystä kunnioituksesta häntä kohtaan.

Mahti: 2/10. Vaikutusvalta rajoittuu Kreetan vuoristoihin, missä ei asu juuri ketään.
Vaikuttavuus: 5/10. Kirvestä heristävä raivoisa villineitsyt, joka hallitsee eläimiä ja hirviöitä.
Vaarallisuus: 3/10. Vain, jos joudut pulaan hänen kotiseuduillaan. Muutoin täysin vaaraton.
Eettisyys/hyvyys: Neutraali, mutta toisinaan vieraanvarainen. Tehnyt metsästysinnovaatioita ja jakanut ne ihmisten kanssa.
Kannattajat/suositukset: Samarianrotkon kansallispuisto


P.S.

Mitä minolaisen sivilisaation rappioon tulee, niin minulla on oma teoria. Osapuilleen kaikki minolaiset palatsit vaikuttavat palaneen joskus 15. vuosisadalla eaa. Oliko kyseessä mystisten merikansojen hyökkäys, vai kenties Santorinin tulivuoren räjähdys ja sitä seurannut tsunami? Olen kehittänyt paremman ja vetoavamman näkemyksen tästä mystisestä katastrofista. Katsotaanpa vielä minolaisten taidetta:

Marmorisinetti myöhäisminolaiselta kaudelta. Metropolitan Museum of Art, New York.

Ruukku myöhäisminolaiselta kaudelta. Heraklionin arkeologinen museo.

Seinämaalaus. Knossoksen palatsi.

Huomaatteko toistuvan teeman? Minä väitän, että minolaiset harjoittivat Suurten Muinaisten kulttia ja onnistuivat jonkin pieleen menneen tai täydellisesti onnistuneen riitin avulla palauttamaan nämä hetkeksi maan päälle, mikä raunioitti Kreetan sivilisaation joskus vuoden 1450 eaa. tienoilla. Tuskin voitte todistaa, että näin ei olisi tapahtunut.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kansallissymboliarvostelu: Kamerun

Harvassa ovat valtiot, jotka on nimetty äyriäisten mukaan. Kun portugalilaiset merenkävijät purjehtivat Wouri-joen suistoon 1400-luvulla, nimesivät he alueen runsaiden katkarapuparvien johdosta Katkarapujoeksi. Tämä nimi, Rio dos Camarões, laajeni lopulta kattamaan koko Guineanlahdelta Tšadjärvelle levittäytyvän maakaistaleen. Seuraavaksi tarkastelemme tämän monimuotoisen maan, Kamerunin tasavallan, kansallisia symboleja.

Kamerunin lippu vuodesta 1975
Kamerunin alue integroitiin eurooppalaiseen siirtomaajärjestelmään verraten myöhään. Eteläosastaan vaikeakulkuinen ja metsäinen maa ei vaikuttanut vanhoille siirtomaavalloille kiinnostavalta, mutta preussilaiset kauppiaat perustivat rannikolle asemia 1860-luvulla, ja Saksan yhdistyttyä uusi keisarikunta alkoi silmäillä siirtomaita, joita merkittävillä eurooppalaisilla mailla piti olla raaka-aineiden, strategian ja statussyiden takia. Euroopan maat saavuttivat Berliinin konferenssissa 1884 yhteisymmärryksen Afrikan jaosta, ja sopimuksen nojalla Kamerun (joka oli hieman nykyistä Kamerunin aluetta laajempi) siirtyi Saksan suojelualueeksi. Saksalaiset olivat valmistelleet tätä pidempään tekemällä suojelusopimuksia Kamerunin useiden pienien afrikkalaisten valtakuntien kanssa. Saksan Kamerun sai oman lipun, joka on varsin huvittava:


Saksan Kamerunissa kiskottiin salkoon Saksan keisarikunnan lippu, jota täydennettiin siirtomaan vaakunakilvellä. Vaakunassa puolestaan punaisella pohjalla möllöttää valkea elefantti. Heraldiikassa eläimet esitetään yleensä tyyliteltyinä ja profiilista, ja Saksassa jos missä on historiallinen runsaudenpula heraldisista eläimistä. Tästä traditiosta huolimatta Saksan Kamerunille suunniteltiin epätavallisen realistinen norsukilpi, jonka voisi hyvin kuvitella 1800-lukulaisen kaakaopurkin kylkeen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana britit ja ranskalaiset ottivat Kamerunin haltuunsa, ja sodan jälkeen se jaettiin Kansainliiton mandaatilla brittiläisiin ja ranskalaisiin hallintoalueisiin samaan tapaan kuin ottomaanien Lähi-itä. Ranskan mandaattialueilla käytettiin isäntämaan trikoloria, mutta britit suunnittelivat omille seuduilleen erillisen lipun, jossa yhdistyy brittiläisille siirtokuntalipuille tyypillinen laimea mielikuvituksettomuus melko ylimieliseen resurssiajatteluun:


Kun on pakko alkaa kirjoittaa hallintoalueiden nimiä niiden lippuihin, on hallintoalueita liikaa. Siirtokuntalippuun on läntätty Chiquita-henkinen tarra. Ei tyylipisteitä.

Ranska ryhtyi purkamaan siirtomaaimperiumiaan 1950-luvulla, ja Kamerunissa tämä onnistui hallitummin kuin eräissä muissa paikoissa, vaikka vasemmistolainen UPC-liike käynnistikin sissisodan. Vuonna 1957 Kamerunille annettiin itsehallinto ja oma lippu itsenäisyyttä valmistelevana toimenpiteenä. Aiemmin samana vuonna Ghana itsenäistyi brittihallinnosta ja otti käyttöön etiopialaisperäiset panafrikkalaiset värit. Ranskan Kamerun valitsi lippuunsa samat afrikkalaista yhteyttä ilmentävät värit, mutta sommitteli ensimmäisenä punaisen, vihreän ja keltaisen hirren yhdistelmän vertikaalisen trikolorin muotoon, hyvin mahdollisesti Ranskan tricoloren esimerkin mukaan:

Kamerunin lippu 1957–1961
On kiintoisa ratkaisu sijoittaa vihreä ja punainen vierekkäin: paljon luontevampi ratkaisu olisi Ranskan esimerkin mukaan sijoittaa vaalein väri, tässä tapauksessa keltainen, keskelle erottamaan vahvemmat. Mutta Kamerunin sommitelmassa on painotettu värisymboliikkaa: punainen mielletään yhtenäisyyden väriksi, joka kytkee erilaiset yhteen. Esimerkiksi kaikissa ihmisissä virtaa punainen veri pitäen heidät elossa. Punainen hirsi yhdistää eteläisen Kamerunin vehreää metsämaata symboloivan vihreän ja pohjoisen karua savannia edustavan keltaisen. Ajatus on kaunis ja nokkela, mutta valitettavasti se ei saa vihreän ja punaisen rajaa säröilemään silmissä yhtään vähemmän (riippuen itse kunkin värisokeuden asteesta). 

Ranskan Kamerun itsenäistyi vuonna 1960 edellä esitellyn lipun alla, ja tämä kiihdytti keskustelua brittiläisillä mandaattialueilla. Vuonna 1961 suurin osa Brittiläisestä Kamerunista liittyi itsenäiseen Kameruniin, ja brittialueen luoteisin osa valitsi yhdistyä Nigeriaan. Uuden vallanjaon tuloksena syntyi Kamerunin liittotasavalta, joka otti käyttöön hieman muunnellun lipun:

Kamerunin liittotasavallan ja Kamerunin yhdistyneen tasavallan lippu (19611975)
Liittovaltion yhtenäisyyttä haluttiin symbolisesti vahvistaa sijoittamalla vihreään kentään allekkain kaksi kultaista tähteä edustamaan Kamerunin ranskalaisia ja brittiläisiä osia. Yhä maan sisäosissa jatkuvan sissisodan turvin presidentti keskitti vallan itselleen, ja vuosina 1966–84 Kamerun oli nationalistisen CNU:n hallitsema yksipuoluevaltio. Liittovaltiorakenteesta luovuttiin, ja virallinen nimikin muutettiin vuonna 1972 Kamerunin yhdistyneeksi tasavallaksi. Lippuakin muokattiin tämän takia taas yhdenmukaisemmaksi vuonna 1975, ja yhtenäisyyttä edustaa omalla tavallaan myös presidentti Paul Biya, joka on johtanut ainakin paperilla monipuoluedemokratiaksi 1990 palannutta maata vuodesta 1982. Nyt pääsemme viimein käsittelemään Kamerunin vuonna 1975 käyttöön otettua nykylippua, joka tosin on jo edellä spoilattu:


Kamerunin lipun värien ja sommittelun symboliikkaa on edellä jo avattukin. Itsenäisen Kamerunin lipuista nykyinen on tyylikkäin. Keltaisen tähden mittasuhteita ei ole laissa määritelty muuten kuin että sen täytyy sijaita lipussa keskitetysti ja kokonaisuudessaan punaisen keskihirren sisällä. Tähdet edustavat lipuissa yleensä jostain syystä yhtenäisyyttä, enkä ole löytänyt Kamerunin tähdelle (joka kuulostaa joltain, mitä ehkä säilytettäisiin Lontoon Towerissa) mitään virallista symboliselitystä. 

Kun tätä lippua vertaa aiempaan tähdettömään tunnukseen, huomaa eron varsin selvästi. Keskitetty tähti tuo sommitelmaan tasapainoa ja harmoniaa ohjaten silmää pois punaisen ja vihreän hieman riitaisasta rajalinjasta. Tuloksena on mielenkiintoinen ja värisommitelmansa puolesta erottuva, yksinkertainen lippu, joka tosin helposti sekoittuu muihin afrikkalaisiin lippuihin. Arvosana: 8- 


Kamerunin vaakuna on surullinen postkoloniaalinen hirvitys, jota ei ole tyylillä tai kauneudella raskautettu. Lipun värit toistava kilpi ei ole keksinyt parempaa kuva-aihetta kuin äärimmäisen geneerisen oikeuden symbolin, joka on tällätty maan (jostain syystä sinisen) kartan päälle. Maan nimi ja motto on esillä kahdella valtakielellä, viimeksi mainittu vain kilven yllä leijuvana tekstinä ilman mitään nauhoja tai kylttejä. Kilpeä ei ole kruunattu tai kypäröity, ja se näyttääkin varsin autiolta. Sen taakse on ristitty kaksi fasces-vitsakimppua kirveineen jälleen lainaa Ranskasta. Eikö olekin hassua, että omaperäisimmän ja paikallisvärisimmän vaakunan maalle kyhäsivät juuri saksalaiset, jotka miettivät lähinnä omia tarpeitaan? Tässsä vaakunassa ei ole mitään konkreettista, johon tarttua, ei mitään, joka todella vetoaisi mielikuvitukseen ja jäisi muistiin. Pelkkiä kuvakirjamaisia abstraktioiden symboleja. Hylätty. Arvosana: 4



Ô Cameroun, berceau de nos ancêtres eli Chant de Ralliement eli O Cameroon, Cradle of Our Ancestors eli The Rallying Song eli Oi Kamerun, esi-isiemme kehto eli Yhdistymislaulu on toiminut Kamerunin musiikillisena tunnuksena vuodesta 1957. Sävelen laati 1940-luvulla muuan René Djam Afame, ja hän vastaa myös sanoituksesta osana epäilemättä legendaarista trioa Afame-Bamba-Nko'o

Kamerun on lainannut symboliensa suhteen paljon Ranskasta, ja niin vain kansallislaulukin, marssin ja hymnin yhdistelmä, alkaa melkein kuin Marseljeesi. Persoonaa ei paljon ole mukaan päästetty, ja teemat vuorottelevat sinänsä reippaasti, ja aistittavissa on yhteyteen sopivaa rehvakkuutta. Helposti unohtuva marssi etenee aikansa ja päättyy sitten. Ihan niin kuin olemme tottuneet odottamaankin. Kukaan ei varmastikaan odottanut Kamerunilta mitään tätä parempaa, joten saanee kelvata. Arvosana: 7-

Kamerunin loppuarvosana on 6,3. Hommaisivat kunnon vaakunan.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kansallissymboliarvostelu: Kambodža

Kehittämäni teorian mukaan maat, jotka vaihtavat lippuaan useita kertoja saman vuosisadan sisällä, ovat usein maita, joissa ei ole turvallista asua. Kambodžalla on ollut 1860-luvulta alkaen kahdeksan erilaista kansallislippua, niistä seitsemän 1900-luvun aikana. Yhteensä 1900-luvulla Kambodža on vaihtanut lippuaan kymmenen kertaa. Se ei tiedä hyvää, ja Kambodžan historia onkin hyvin ikävä ja murheellinen. Nyt kansallissymboliarvosteluun joutuu Kambodžan kuningaskunta.



Kambodžan lippu vuodesta 1993

Kambodžan suurin etninen ryhmä ovat khmerit, ja suurin piirtein Euroopan keskiaikaan rajautuvalla ajanjaksolla heidän valtakuntansa oli Indokiinan suurin valtiomahti, joka hallitsi suuria osia nykyisestä Thaimaasta, Vietnamista ja Laosista. Valtakunnan keskus oli Angorin kaupunki, Euroopan sydänkeskiajalla todennäköisesti maailman suurin väestökeskus, jonka mahdista muistuttaa Angkor Watin valtava temppelikompleksi, Kambodžan tärkein ja yhä elinvoimainen kansallissymboli, joka esiintyy myös maan lipu(i)ssa. Khmerien valtakunta heikkeni 1400-luvulta alkaen menettäen jatkuvasti alueita thai- ja vietnamilaisvaltioille, ja 1800-luvulla Kambodžan oli hankkiuduttava Ranskan suojelukseen. 

Kambodžan vanha viiri, käytössä ennen Ranskan valta-aikaa.
Kambodžan lippu osana Ranskan Indokiinaa, 18631948. Tämä kehyksellinen lippu on mielestäni maan tunnuksista harmonisin ja tasapainoisin.
 
Kambodžan japanilaisen nukkehallituksen lippu, 1945
Kambodžan lippu osana Ranskan unionia (Union française) 19491953 ja itsenäisyyden aikana 19531970.


Kambodžasta tuli vuonna 1863 käytännössä Ranskan protektoraatti, ja vuodesta 1884 se oli hallinnollisesti osa Ranskan Indokiinaa, joskin sai säilyttää oman kuningashuoneensa. Ranskalaiset tarjosivat maalle vakautta ja pyrkivät kehittämään talouselämää, ja tänä aikana väestönkasvu oli maassa hyvin voimakasta, vajaassa sadassa vuodessa alle miljoonasta noin viiteen miljoonaan. Kambodža oli Japanin miehittämänä vuodet 1941–45. Sodan jälkeen nuori kuningas Norodom Sihanouk (1922–2012) johti Kambodžan itsenäistymään Ranskasta vuonna 1953. Kuningas luopui kruunusta vuonna 1955 ryhtyäkseen maansa oikeistokoalition pääministeriksi, mutta vuodesta 1960 alkaen hän käytti sekä poliittista että kuninkaallista valtaa prinssin arvonimellä. Kambodža yritti pysyä erossa Indokiinan sodasta noudattamalla puolueettomuuspolitiikkaa. Tämän politiikan nojalla, mutta täysin sen hengen vastaisesti, Sihanouk antoi vietnamin kommunistijoukkojen käyttää maansa aluetta piilopaikkana ja huoltoreittinä Vietnamin sodassa, minkä seurauksena Yhdysvallat aloitti Kambodžan maaperän pommittamisen. Vietnamin sota ja Sihanoukin politiikka synnyttivät levottomuuksia Kambodžassa pitkin 1960-lukua, ja vuonna 1970 hänet syrjäytettiin Kiinan-vierailun aikana. Uusi sotilashallitus lakkautti monarkian, perusti Khmeritasavallan ja ryhtyi Yhdysvaltojen tukemana toimiin vietnamilaisia kommunistijoukkoja vastaan.
 
Khmeritasavallan lippu 19701975

Khmeritasavalta syntyi onnettomien tähtien alla, ja kuten lipussakin, niitä oli kolme: syrjäytetyn kuninkaan paluuyritys, osallistuminen Vietnamin sotaan, ja Kambodžan omat kommunistisissit. Khmeritasavalta ei kyennyt sotaan mobilisoituvana sotilasdiktatuurina täyttämään absurdin pitkää abstraktiomottoaan "Vapaus, tasa-arvo, veljeys, edistys ja onnellisuus". Tuosta kokoelmasta ei jää enää uupumaan juuri muuta kuin oikeus ja pullantuoksuisuus. Paljon tuon enempää huumoria ei ole tiedossa, sillä vuonna 1975 Pol Potin johtamat punakhmerijoukot mursivat Phnom Penhin puolustukset ja perustivat painajaismaisen Demokraattisen Kamputsean.

Demokraattisen Kamputsean lippu 19751979. Kuvattuna Ronald McDonaldin mausoleumi.
 Demokraattisen Kamputsean nimi on irvokas. Punakhmerien patologinen ideologia on yhdistelmä maolaisuutta, agraarisen sosialismin äärisuuntia, hitleriläistä nationalismia ja väkivallan ihailua. Punakhmerit pyrkivät tuhoamaan koko yhteiskunnan perustaakseen uuden. Koulutus ja useimmat instituutiot, kuten oikeuslaitos, valuutta ja diplomaattinen edustus (lukuun ottamatta Kiinaa, Vietnamia ja Pohjois-Koreaa) lakkautettiin, kaikki vähemmistöpopulaatiot tuhottiin, samoin kuin suurin osa niistä khmereistä, jotka olivat olleet aiempien hallintojen aikana valtioillisissa tai kunnallisissa viroissa. Kaikkiaan punakhmerit murhasivat suoraan n. 1,4 miljoonaa ihmistä ja välillisesti toisen miljoonan päälle. Se on paljon vajaan neljän vuoden aikana maassa, jossa oli heidän aloittaessaan noin kuusi miljoonaa asukasta. Äärikansallismielinen kommunistihallinto ajautui riitaan Vietnamin kommunistien kanssa, ja Vietnamin joukot hyökkäsivät maahan vuonna 1978 syrjäyttäen paikallisten kommunistien tuella punakhmerihallinnon seuraavana vuonna. Nyt julistettiin Kamputsean demokraattinen kansantasavalta, joka ei tietysti ollut juuri mitään edellä mainittua, mutta toteutti vähemmän apokalyptista kommunismin muotoa. Vietnamin ja Neuvostoliiton tukema hallinto oli käytännössä vietnamilainen nukkehallitus.

Kamputsean demokraattisen kansantasavallan lippu 19791989. Tässä lipussa esiintyy eurooppalaisittain goottilaistettu näkemys Angkor Watista.
Yllä oleva lippu ei koskaan YK:n päämajan tangossa liehunut, sillä YK kieltäytyi tunnustamasta vähemmän kansanmurhanhimoista kommunistihallintoa Kambodžan legitiimiksi hallitukseksi (se oli toki epädemokraattinen nukkehallitus), ja Kiinan sekä sitä asiassa tukevien länsimaiden ansiosta punakhmerit pitivät hallussaan Kambodžan YK-istuinta vuoteen 1982. Tämän jälkeen Kambodžan YK-istuinta piti hallussaan aina vuoteen 1993 Demokraattisen Kamputsean koalitiohallitus, maanpakolaisryhmä, jossa olivat edustettuina prinssi Sihanouk, Khmeritasavallan antikommunistit ja yhä edelleen punakhmerit, joiden lippua koalitio liehutti. Katsokaa tarkkaan noita vuosilukuja. Noin pitkään YK:ssa pidettiin, vaikkei ollut mikään pakko, legitiiminä syrjäytettyä umpisekopäähallintoa, joka tappoi kolmanneksen maansa väestöstä ja olisi mielellään tappanut enemmänkin. Toki Vietnam-mielistä uutta hallitusta toisaalta johti tyyppi, joka oli entinen punakhmeri.

Kambodžan valtion lippu 19891992
Vuonna 1989 Vietnamin tukema kommunistidiktatuuri uudisti hallintoaan. Se pyrki irrottautumaan Vietnamin ohjauksesta ja ilmoitti pyrkivänsä kohti sekatalousjärjestelmää ja liittoutumattomuuspolitiikkaa. Samalla aloitettiin neuvottelut maan muiden poliittisten ja sotilaallisten ryhmien kanssa, erityisesti em. Demokraattisen Kamputsean koalitiohallituksen kanssa. Vuonna 1991 osapuolet pääsivät sopimukseen siirtymäjärjestelyistä. Tästä seurasi toistaiseksi ainutkertainen järjestely: Yhdistyneet kansakunnat otti koko Kambodžan hallintaansa runsaan vuoden ajaksi 199293 järjestääkseen vapaat vaalit. Tämän ennenkuulumattoman hallinnollisen rauhanturvaoperaation (UNTAC, YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 745) aikana Kambodža oli YK:n suojelualue, valtio sui generis vailla täyttä itsenäisyyttä.

Kambodžan YK-hallinnon lippu 19921993. Jos ei muuta keksi, on valtion kartta suhteellisen neutraali valinta. Tai olisi, ellei maalla olisi kyteviä rajariitoja Thaimaan kanssa.

Vuonna 1993 Kambodžan YK-hallinto järjesti maan historian ensimmäiset todella vapaat ja läpinäkyvät vaalit, joiden tuloksena syntynyt koalitiohallitus valmisteli uuden perustuslain. Maan hallinto palasi omiin käsiin toukokuussa 1993, jolloin perustettiin uusi parlamentaarinen monarkia ja monipuoluedemokratia. Käyttöön palautettiin myös ensimmäinen modernin itsenäisyyden aikainen lippu. Kambodža on alikehittynyt maa, joka yrittää rakentaa taloutta ja toimivaa oikeusjärjestelmää (punakhmerejä on alkanut päätyä tuomiolle vasta 2000-luvulla, ja Pol Pot ei koskaan päätynyt vastaamaan teoistaan; hän kuoli kotiarestissa 1998) ja puhdistaa maaperäänsä miinoista. Kuninkaat ovat pysyneet seremoniallisessa roolissaan, mutta pääministerillä on ilmennyt valtaanrakastumistaipumuksia: Hun Sen on johtanut Kambodžaa yli 25 vuotta ja on julkisesti ilmoittanut pitävänsä itseään korvaamattomana.

Muistatteko enää, millainen se nykylippu on? Muistin virkistystä:


Edellä näimme lippuja kerrakseen, ja melkein kaikissa toistui sama elementti eri tavoin tyyliteltynä: Angkor Watin temppeli. Oli hallinto miten hullu tahansa, on tämä vaikuttava rakennelma pysynyt sitkeästi maan symbolina. Temppelin selkeästi erottuva profiili tekee tästä lipusta välittömästi uniikin ja erottuvan. Väriyhdistelmä on tehokas, mutta sinisen ja punaisen rajaseutu leikkaa ikävästi silmiä. Ehkä siihen olisi voinut sopia vielä jokin ohut valkea raita erottamaan nämä kentät toisistaan. Mielestäni maan tähänastisista lipuista tyylikkäin on ollut vuosina 1863–1948 liehunut lippu, johon sininen kehys tuo harmoniaa. Pakko silti arvostaa tätä nykyistäkin halukkuudesta pitäytyä leimallisesti omaperäisessä ja erottuvassa kuva-aiheessa. Arvosana: 8


Kambodžan kuninkaallinen vaakuna on ollut käytössä vuodesta 1993, ja se liittyy kiinteästi maan monarkiaan. Kultareunaisessa sinisessä nauhassa seisoo teksti, joka kääntyy muotoon "Kambodžan kuningaskunnan hallitsija". Keskellä sinisessä kilvessä komeilee seppeleellä ja maan kuninkaallisen ritarikunnen merkillä koristeltu jalallinen tarjotin, jolla lepää miekka. Tämän yllä on kultainen koukero, dharmalaisten uskontojen pyhä om- tai aum-äännemerkki. Kilven päällä on Kambodžan kuninkaallinen kruunu, jonka huippupiikin timantti säteilee. Sommitelmaa vartioi kaksi monikerroksista seremoniapäivänvarjoa kannattelevaa kultaista eläintä: vasemmalla näette norsu-leijonahybridin (gajasimha) ja oikealla perinteisen kuninkaallisen leijonan. Täytteenä on kasviaiheisia koristekuvioita. 

Sommitelma on elegantti ja symmetrinen, mutta ehkä vähempikin symboliikka riittäisi. Keskuskilven merkityksiä täyteen ladattu sommitelma jää hengettömäksi, ja omalaatuisimpina huomion varastavat komea kruunu ja kiintoisa fantasiaeläin. Ehkä niistä olisi syntynyt jotain kompaktimpaa? Väritkin ovat varsin haaleat. Arvosana: 7-



Kambodžan kansallislaulu Nokoreach merkitsee suomeksi "Kuninkaallista kuningaskuntaa", mikä kuulostaa hieman typerältä. Sanat eivät tunnu kääntyvän kovin luontevasti, mutta ne on kirjoittanut vuonna 1949 Kambodžan korkein patriarkka Chuon Nath (1883–1969). Sävel perustuu paikalliseen kansansävelmään, josta se on vuonna 1939 muokattu. Säveltäjäksi on merkitty tuolloinen prinssi, myöhempi kuningas Norodom Suramarit (1896–1960), mutta osuus on varmasti ollut myös hyvin huonosti dokumentoiduilla herroilla J. Jekyll ja F. Perruchot. Sävellys on rauhallinen, arvokas, vähäeleinen ja täynnä levollista kauneutta. Olen saanut kärsiä tämän hankkeen puitteissa niin tuskallisista musiikillisen tyylittömyyden ilmentymistä, että tällaista raikasta ja hellää sävelmää on syytä ylistää. Melodia ei ole varsinaisesti käänteentekevä, mutta siinä on mukavasti paikallisväriä ja ennen kaikkea tyyliä. Kuulostaa soittokunnankin käsissä filosofisen nöyrältä. (Tosin kaikki löytämäni lauletut versiot kuulostavat melko hirveiltä. En anna sen vaivata.) Arvosana: 9-

Kambodžan loppuarvosana on 8-.