maanantai 18. huhtikuuta 2016

Nimen määrityksestä, eli ystävällinen neuvoni Tšekin tasavallalle

Suomi on niitä harvoja eurooppalaisia kieliä, joissa Tšekin tasavallalle on olemassa käypä, kätevä ja toimiva lyhyt nimi: Tšekki. Monissa indoeurooppalaisissa kielissä joudutaan kaikissa yhteyksissä roikottamaan mukana melko hyödytöntä valtiomuotomäärettä, koska niissä Tšekin nimen tšekkiläinen osa on adjektiivi, josta ei ole olemassa vakiintunutta erisnimeä. Nyt Tšekin hallitus on ilmoittanut haluavansa luoda maan nimestä virallisen lyhyen muodon kansainvälisiin yhteyksiin: Czechia.

Ajatus on hyvä, toteutus huono, kuten on tavallista tällaisissa asioissa. The Guardian ehti jo kaivaa loputtomasta valittajaskribenttien kabinetistaan jonkun kitisemään, että maan nimen muuttaminen "ei ratkaise maan ongelmia". Ikään kuin joku olisi sellaista väittänyt. Sen sijaan hallitus on tehnyt jotakin, mihin harvat hallitukset kautta historian ovat kyenneet: identifioimaan ongelman ja esittämään saman tien siihen täysin toteuttamiskelpoisen ratkaisun. Ratkaisun muoto on huono, mutta ongelman tunnustaminen ansaitsee hieman kiitosta, vaikka se ei tietenkään muuta maailmaa oikeudenmukaiseksi tai lisää terveitä elinvuosia kenellekään.

On näet varmasti selvää kaikille hyvää ja tiivistä ilmaisua sekä eleganssia arvostaville ihmisille, että esimerkiksi nimet Islanti, Kanada, Mauritius ja Paraguay ovat kaikki parempia ja notkeampia kuin vaikkapa Arabiemiirikuntien liitto tai Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt kuningaskunta. Maan valtiomuodon raahaaminen mukana maan yleisesti käytetyssä nimessä on tyylitöntä ja tarpeetonta; sitä tulisi käyttää lähinnä valtiosopimuksissa ja historiassa, kun halutaan vaikkapa erottaa Ranskan tasavalta Ranskan kahdesta keisarikunnasta. (Esimerkkimaista Kanada on ainoa, jonka virallinen, täsmällinen nimi ei sisällä viittausta valtiomuotoon. Se on vain pelkkä Canada kahdella kielellä. Siinä on maa, joka uskoo brändiinsä enemmän kuin byrokratiaan, mahtailuun ja uskotteluun. Lisäksi luontaisesti pitkänimiset valtiot muuntuvat arkikielessä puolivirallisissakin yhteyksissä lyhyempiin muotoihin: uutisissakin puhutaan tavallisesti Arabiemiraateista ja Britanniasta, ja historiateoksia tiivistää huomattavasti, kun Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto voidaan lyhentää Neuvostoliitoksi.) Valtioiden tulisi pyrkiä nimissään ytimekkyyteen ja lyhyyteen. Kaikki tietävät epäillä Korean demokraattisen kansantasavallan, Kongon demokraattisen tasavallan ja Sri Lankan demokraattisen sosialistisen tasavallan kaltaisia nimiä: ne ovat kankeita ja niistä kuultaa pelottava, valheellinen ylikompensaatio. (Jos valtion nimessä esiintyy adjektiivi demokraattinen, on maa lähes varmasti henkilö-, sotilas- tai puoluediktatuuri.)

Tämän valossa Tšekin hallitusta on syytä kiittää sen huolesta ytimekkyyden ja estetiikan alueella. Tšekin tasavalta kuulostaa ikävä kyllä paitsi kankealta, myös huomattavan rautaesiripunjälkeiseltä. Ehdotettu uusi lyhyt muoto Czechia ei valitettavasti ole juuri parempi. Se pakkolatinalaistaa epälatinalaisen nimen, ihmiset eivät osaa ääntää sitä (tänään Ylen radiouutisissa toimittaja äänsi sen väärin, mutta Ylen toimittajalta en vähempää odottaisikaan) ja se kuulemma muistuttaa liikaa Tšetšeniaa (eng. Chechnya, esp. Chechenia jne.) Kieltämättä Czechiassa on hyvin vahva itäeurooppalainen assosiaatio, kun Tšekki varmaankin haluaisi identifioitua Keski-Eurooppaan, minne se historiallisesti kuuluu.

Böömin kuningaskunnan vaakuna

Haluan tarjota Tšekin hallitukselle apua vaatimattoman ehdotuksen muodossa. Miksi keksiä uusi, huono ja heikosti tunnistettava nimi, kun historiassa olisi tarjolla paljon parempi ja nykyisellään käyttämätön vaihtoehto? Ottakoon Tšekin tasavalta lyhyeksi kansainväliseksi nimekseen vanhan ja kunniakkaan Böömin, Bohemian. Böömin kuningaskunnalla on kunniakas ja loistava historia Tšekin edeltäjävaltiona, ja Bohemian taiteelliset konnotaatiot ovat matkailunedistämisen ja maabrändäyksen näkökulmasta mitä parhaimmat. Sitä paitsi Böömi on suorin mahdollinen käännös Tšekin tšekkiläisestä nimestä Česko, joka tulee Čechyn eli suomeksi Böömin historiallisesta maakunnasta. Böömi-Bohemia on miellyttävän pyöreä nimi vailla kulmia tai aivastuksia, ja se edustaisi historiallista jatkuvuutta. Se tosin jättää huomiotta Tšekin toisen historiallisen maakunnan, Määrin eli Moravian (ja pienen slaissin Sleesiaa), mutta ensinnäkään Määri ei ole kovin hyvä nimi, ja toiseksi sitä ei ole huomioitu mitenkään nykyisessäkään nimessä. On toki totta, että Böömi-Bohemia ei ole tšekin kieltä ja viittaa muinaiseen kelttikansaan alueelle sittemmin saapuneen länsislaavilaisen kansan asemesta, mutta mitä sitten? Suomalaisia ei ole haitannut, että maamme tunnetaan useimmilla kielillä nimellä, joka on tyystin erilainen kuin se, jota itse käytämme. (Niissä on tyypillisesti vain yksi yhteinen kirjain, I.) Tämä ei ole vaikeuttanut Suomen brändäystä tai imagoa, päinvastoin. 

Hyvät tšekit, ammentakaa siis keskieurooppalaisesta historiastanne ja valitkaa maallenne aidosti kansainvälinen ja myönteisiä assosiaatioita herättävä, helppotajuinen ja vaivattomasti omaksuttava nimi, joka todella ansaitsee olla tunnetumpi. Vive la Bohême!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kansallissymboliarvostelu: Kazakstan

Kansallissymboliarvostelusarjamme suuntaa pitkästä aikaa Keski-Aasiaan, missä tarkasteluun päätyy maantieteellisesti suurin kaikista -staneista, Kazakstanin tasavalta. Se käyttää tunnuksenaan tätä taivaansinistä lippua, josta kohta lisää:



Kazakstanin harvaan asutut arot ja aavikot ovat pysytelleet maailmanhistorian ja -talouden marginaaleissa. Euraasian aro on soveltunut paimentolaisille, jotka ovat esiintyneet eurooppalaisessa historiankirjoituksessa lähinnä silloin, kun heistä on ollut haittaa. Kazakstanin kautta ovatkin Eurooppaan päätyneet sellaiset rakastetut vierailijat kuin hunnit ja mongolit. Kazakit ovat turkkilainen kansa, jonka identiteetti eriytyi ja vahvistui keskiajan kuluessa useissa Kazakstanin klaanipohjaisissa paimentolaisvaltioissa. Mongolihyökkäyksen jäljiltä kazakit jäivät mongolivaltakunnan ja sen seuraajan Kultaisen Ordan valtapiiriin, kunnes uuden ajan alussa muodostettiin kazakkien kaanikunta, jolla oli alueellisen suurvallan piirteitä. 
 
Kazakkikaanikunnan lippu. Sininen on Keski-Aasian kansoille tyypillinen tunnusväri. Euraasian arot ovat maisemallisesti ison taivaan maata.

Yhdessä Krimin kaanikunnan kanssa tämä löyhä kazakkivaltio omaksui Kultaisen Ordan roolin, eli lähistön itäslaavilaisten valtioiden säännöllisen ryöstelyn, kiristyksen ja uhkailun. Pitkät muistot pelottavasta ja nöyryyttävästä keskiaasialaisten sotajoukkojen ikeessä elämisestä selittävät osaltaan Venäjän intoa lyödä vanhat viholliset laajenemalla Keski-Aasian aroille 1700-luvulta alkaen. 

Venäjän osana Kazakstan, joka kuului Turkestanin ja "Arojen" hallintoalueisiin, oli melko levotonta seutua. Kapinoita ja alueellisia sotia syttyi usein, ja levottomuudet jatkuivat aivan 1800-luvun loppuun saakka. Venäjän intressit Keski-Aasiassa johtivat linnoitus- ja venäläistämistoimiin, joiden vaikutukset olivat tuhoisia perinteiselle paimentolaiskulttuurille. Varsinkin venäläisten uudisasukkaiden systemaattinen tuominen Kazakstaniin ja maiden pilkkominen näiden maatiloiksi teki perinteisistä elinkeinoista paikoin mahdottomia harjoittaa. 

Alaş Ordan (1917–1920) vahvasti turkkilaisvaikutteinen lippu.

Venäjän vallankumousten ja sisällissodan aikana, itse asiassa viikon sisällä Suomen itsenäisyysjulistuksesta, muodosti kansallismielisten kazakkien eliittijoukko Alaş Orda -nimisen poliittisen kokonaisuuden, joka otti mallia sekä venäläisistä liberaaleista että henkitoreisen ottomaanivaltion nuorturkkilaisista tavoitteenaan edistyksellinen demokratia, maltillinen sekularismi (kazakit käännytettiin islamiin viimeistään mongoliaikana, joskin varhaisemmat paikalliset perinteet ja uskomukset ovat pysyneet melko vahvoina osina perintöä) ja kazakki-identiteetin vahvistaminen. Alaş Orda tuki Venäjän sisällissodassa valkoista armeijaa, ja bolševikit lakkauttivat valtion elokuussa 1920 päästyään voitolle. Alaş Orda ei koskaan ehtinyt saada kansainvälistä tunnustusta. Alue järjestettiin ensin Kirgisian itsehallinnolliseksi neuvostotasavallaksi ja vuodesta 1925 Kazahstanin itsehallinnolliseksi neuvostotasavallaksi. Vuonna 1936 sen nimi vaihdettiin astetta ideologisempaan ja lopulliseksi jääneeseen Kazahstanin sosialistiseen neuvostotasavaltaan.

Kazahstanin sosialistisen neuvostotasavallan lippu 19371940 kantaa muistoa neuvostohallinnon pyrkimyksistä latinalaistaa Keski-Aasian kielten kirjoitusasuja.

Kazahstanin sosialistisen neuvostotasavallan lippu 19401953. Latinalaistamishanke haudattiin vuonna 1940.

 
Kazahstanin sosialistisen neuvostotasavallan lippu 19531991. Stalinin kuoltua kazakkien perinneväri pääsi näyttäytymään lippuun. Tämä sommitelma toimitti myös itsenäisen Kazakstanin lipun virkaa siirtymäkaudella 19911992.

Neuvostoaika oli Kazakstanille jopa keskimääräistä katastrofaalisempi. Maatalouden pakkokollektivisointi yhdistettynä paimentolaisuuden pakkolakkautukseen johti nälänhätään ja puoliohjattuun kansanmurhaan, joka oli suhteellisesti jopa Ukrainan kansanmurhaa tuhoisampi. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto evakuoi ja pakkosiirsi Kazakstaniin väestöä ja teollisuuskalustoa estääkseen sen joutumisen Saksan ja sen liittolaisten haltuun; erityisen epäsuotuisiin oloihin päätyivät ne kansanryhmät, joita pidettiin erityisen epäilyttävinä ja alttiina yhteistoimintaan saksalaisten kanssa, varsinkin saksankieliset ja islaminuskoiset. Jo aiemmin Kazakstaniin oli pakkosiirretty Japanin vaaraan vedoten kaikki Neuvostoliiton korealaiset, ja tasavallasta tuli "suosittu" kohde myös poliittisille toisinajattelijoille, kansallisten älymystöjen jäsenille ja muille poliittisille vangeille. Kun vielä sodan jälkeen uudisasutustoimia kiihdytettiin ja ekosysteemiä ryhdyttiin systemaattisesti tuhoamaan neuvostoedistyksen nimissä, jäivät kazakit lopulta niukkaan vähemmistöön nimeään kantavassa neuvostotasavallassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kazakit ovat palanneet enemmistöasemaan, mutta heidän elämäntapansa on peruuttamattomasti muuttunut.

Kazakstan itsenäistyi viimeisenä neuvostotasavaltana 16.12.1991, kymmenen päivää ennen Neuvostoliiton lopullista lakkauttamista. Maassa oli epävarmuutta taloudellisesta tulevaisuudesta ja Venäjä-riippuvuudesta, ja itsenäisyyden aika onkin ollut riskejä kaihtavaa, kurinalaisuutta korostavaa pyrkimystä saavuttaa tunnustettu kansainvälinen asema ja vakaa talouskehitys. Maata on koko itsenäisyyden ajan (ja pari vuotta ennen sitä) johtanut Nursultan Nazarbajev, joka esiintyy jonkinlaisena valistuneena itsevaltiaana, talouskasvun ja kansallisen sovun takuumiehenä. Diktatorisen Nazarbajevin jälkeinen aika on monietnisessä, mineraalivaroiltaan rikkaassa ja vähäväkisessä, naapureidensa pilkkomiseen ja etäohjaukseen ihastuneen suurvallan naapurimaassa mysteeri, josta ei sovi käydä julkista keskustelua.    



Kazakstanin kesäkuusta 1992 liehunutta lippua hallitsee kazakkien perinteinen tunnusväri, kirkas taivaan sini. Tehokkaan ja vailla sekaantumisvaaraa olevan lipun suunnitteli taiteilija ja konservaattori Šaken Nijazbekov (19382014). Sininen symboloi kansallista perintöä, mutta myös ainoana pohjavärinä toivetta monietnisen maan kansallisesta yhtenäisyydestä ja rauhasta. Kulta on perinteinen vaurauden symboli, ja sen voi ymmärtää viittauksena maan rikkauksiin. 32-säteinen aurinko edustaa tätä rikkautta ja elämää, ja sen alla liihottava perinteinen kotkasymboli (dala qyrany, kiitos huomautuksesta kommenteissa) edustaa vapautta, mahdollisuuksia, voimaa ja näköaloja. Taivaankappaleen alla lentävä kotka on aivan sopiva symboli maalle, jossa sijaitsee (Venäjän vuokraama) Baikonurin avaruuskeskus. Tangonpuoleisesta reunaa koristaa perinteinen ornamenttinauha, jollaisia voi nähdä myös (paljon karumpana) Valko-Venäjän ja (paljon monimutkaisempana) Turkmenistanin lipuissa. Väriyhdistelmän voi nähdä myös symbolisena dekommunisaationa: aiemman neuvostotasavallan lipusta on omaksuttu vain ei-sosialistiset värit, ja punainen on pudotettu pois.

Kazakstan on saavuttanut lipussaan kiitettävän tasapainon yksinkertaisten ja kompleksisten elementtien välillä. Se on selkeä, symboliikaltaan perusteltu ja tulkintoihin kutsuva, ja tyylittelyn aste on miellyttävä. Jos kotka voikin muistuttaa kuljetusfirman logoa ja ornamentti näyttää hieman ripeloiselta, hallitsee sommitelmaa arvokkuus ja rauha. Siinä on tilaa, hyvää makua ja perinnettä. Graafisesti se ei ole aivan samaa tasoa kuin edellä nähty erinomainen Kazakkikaanikunnan lippu, mutta asettuu sen kunniakkaaksi perilliseksi. Arvosana: 9+


Kazakstanilla ei ole suoranaisesti vaakunasta käyvää heraldista tunnusta, vaan sinetin ja logon välimuotoa edustava varsin monimutkainen symboli, joka otettiin käyttöön samanaikaisesti lipun kanssa. Pyöreä muoto, viisisakarainen tähti ja auringonsäteet lienevät muistumaa persoonattomasta neuvostotasavallan tunnuksesta (alla). Hieman keskipisteen alapuolella on tyylitelty jurtan kattorakenne. Tämä nimellä şañiraq tunnettu symboli edustaa kotia ja rauhaa (hieman erilainen versio on tällätty Kirgisian lippuun). Sommitelmaa reunustavat siivekkäiden ratsujen hallitsemat koristerakenteet, ja onpa mukaan päätynyt myös maan nimi, jota ei ensisilmäyksellä tule edes huomanneeksi. Symboli säilyttää lipun kansallisvärit esittelemättä uusia.

Kokonaisuus on tarpeettoman monimutkainen ja täysi, mutta toisaalta elementtien runsauteen ja krumelurisoituun ulkoasuun nähden sangen harmoninen. Se on parhaimmillaan riittävältä etäisyydeltä tarkasteltaessa. Kokonaisuus rassaa kyllä silmiä siinä määrin, etten voi antaa sille korkeinta arvosanaa (lisäksi maan nimen tunkeminen mukaan on synti), mutta kiinnostava ja omaleimainen yritys ansaitsee arvosanaksi 8. 
Ja se on helvetisti kiinnostavampi kuin Kazahstanin sosialistisen neuvostotasavallan vastaava.


Kazakstanin kansallislaulu Minun Kazakstanini (Менің Қазақстаным/Meniñ Qazaqstanım) on ollut virallisessa asemassa vuodesta 2006. Sitä ennen käytettiin Kazahstanin sosialistisen neuvostotasavallan hymniä uudistetuilla sanoilla. Vuonna 2006 vaihdettiin kuitenkin tilalle uusi sävelmä. Tai uusi ja uusi. Nykyisen laulun näet sävelsi Šamši Kaldjakov vuonna 1956 juhlistamaan Neuvostoliiton uudisasutus- ja maantalousohjelmaa. Naiivin harmittomat sanat rustasi Žumeken Nažimedenov, ja 2000-luvulla itse presidentti Nazarbajev "paranteli" niitä. Käännösten perusteella kumpikaan versio ei vaikuta lyyriseltä mestariteokselta, ja tarttuva sävelmä onkin paljon kiinnostavampi. Se edustaa propagandamusiikkia parhaimmillaan: hyvin kansanomaista, jopa simplistisen kansanmusiikkimaista ja äärimmäisellä voimalla mieleen tarrautuvaa. Kertosäkeen lopetus kuulostaa jopa hieman lapsekkaalta, mutta eipä tätä unohda kerran kuultuaan, eikä tarvitse moittia kansallislauluille niin yleisestä hahmottomuuden synnistä.

Järin kauniiksi ei tätä voi kehua, funktionaaliseksi käsityöksi kylläkin. On vaikea välttyä ajatukselta, että juuri tältä kuulostaisi jonkin parodisen, kuvitteellisen keskiaasialaisen valtion kansallishymni. Tarttuvan yksinkertaisuuden ja tahattoman komiikan yhdistelmä jää kyllä mieleen, mutta siitä puuttuu tietty arvokkuus, jota konteksti vaatisi. Arvosana: 7+ 

Kazakstanin loppuarvosanaksi kalibroin 8½.