keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Die Guggenheimatlosen

Guggenheim Helsinki -hanke on aiheuttanut rasitusta koko maassa jo joidenkin vuosien ajan. Tänään keskiviikkona 30.11.2016 Helsingin kaupunginvaltuusto päättää (jälleen) Guggenheimin taidemuseon tulevaisuudesta kaupungissa. 

Minulle on melko samantekevää, miten itäsuomalaiset nämä asiansa hoitavat, mutta olisi hyvä saada viimeinkin lopullinen päätös. En nimittäin enää jaksa asian loputonta pyörittelyä laaduttomassa kansalaiskeskustelussa. On liikaa, että Helsingin Sanomain yleisönosastosta puolet on Guggenheim-pölinää, josta kaikki aiheelliset näkemykset puolesta ja vastaan on ehditty kirnuta moneen kertaan. Osoituksena siitä, että nyt kaavitaan argumenttitynnyrin pohjia, lainaan kolmea (3) HS:n Mielipide-osiossa tänään julkaistua turhaa Guggenheim-aiheista höpinäyksikköä.

Tontti tulisi varata omalle kulttuurille

On järkyttävää huomata, että Helsingin kaupunki on valmis antamaan yhden parhaista tonteistaan vieraan kulttuurin tyyssijaksi ja vieläpä ilman vuokraa. Kyseinen tontti pitäisi varata oman kulttuurin esille nostamiseen. Toivon, että valtuustossa on riittävä määrä edustajia, jotka estävät tällaisen kalliin investoinnin.
  Vähävaraisten helsinkiläisten on vaikea ymmärtää intoa kalliiseen hankkeeseen aikana, jolloin koko ajan etsitään säästöjä ihmisille tärkeistä palveluista.
  Jos Guggenheimin museo tuodaan yksityisellä rahalla väkisin Helsinkiin, saakoon se tontin jostain muualta. Annetaan nykyisen tonttivarauksen raueta. Meidän kaupunkilaisten on syytä tarkoin seurata edustajiemme äänestyskäyttäytymistä kaupunginvaltuustoston kokouksessa. Kuntavaalit ovat jo lähellä.

T. Ruponen 

Tälle kirjoittajalle on syvästi järkyttävää, että "vieras kulttuuri" saa hänen mielestään liian hyvän paikan. Toivomme, että hän löytää järkytystilaansa avun tavalla tai toisella (alkoholi on perinteinen kotimaisen kulttuurin terapeutti), mutta Guggenheim-säätiön museot eivät edusta vierasta kulttuuria. Niiden näyttelyt koostuvat enimmäkseen länsimaisten taiteilijoiden teoksista, joukossa sekä elossa olevia että modernismin klassikoita. Voi tietysti selittää itselleen, että Picasso, Braque, Kirchner, Modigliani, Rothko ja Koons ovat vieraan kulttuurin tuotoksia, mutta mitään järkeä siinä ei suomalaisesta näkökulmasta ole. Sen sijaan mongoli, tamili tai aimara voisi luokitella em. kulttuurin vieraaksi paremmalla uskottavuudella.

Kirjoittajan pääasiallinen peruste on, että tontti on liian hyvä. Länsimaisen valtavirran kaltaiselle vieraalle kulttuurille kuuluu löytää paskempi nurkka "jostain muualta", ja sille esitetty tontti tulee varata "oman kulttuurin esille nostamiseen", mikä käsittääkseni tosin on eräs Guggenheim-hankkeenkin tarkoituksista. Mutta ehkä kirjoittaja tarkoittaa vieraudella sitä, että Solomon R. Guggenheim oli juutalainen. Mikä ei näinä aikoina oikeastaan edes hämmästyttäisi. Mitään käsitystä kirjoittaja ei ainakaan anna siitä, mitä omaa kulttuuria tontilla tulisi nostaa esille ja miten, mutta nähtävästi vaihtoehdot eivät ole hänelle yhtä tärkeitä kuin se, ettei vieras kulttuuri saa hyvää paikkaa.

On myös arvoituksellista, miten kirjoittaja aikoisi nosta omaa kulttuuria esille ilman kustannuksia, sillä hän vetoaa seuraavaksi täysin arvaamatta ja ilman minkäänlaista valmistelua tai edes ajatuksellista yhteyttä kulttuurihankkeen kustannuksiin. "Oman" kulttuurin tukemisesta tulisi myös oletettavasti jokseenkin kallista, mitä voi olla vaikea ymmärtää aikana, jolloin koko ajan etsitään säästöjä ihmisille tärkeistä palveluista. Tämä on kuitenkin kirjoittajalle toissijaista sen rinnalla, ettei Paul Cézannen edustama vieras kulttuuri saa hyviksi arvioituja toimitiloja. 

Lopuksi kirjoittaja antaa ymmärtää, että kaupunkilaisten kannattaa seurata valitsemiensa edustajien äänestyskäyttäytymistä lähinnä vaalien alla. Tällaista kansalaiskeskustelu kulttuurista on: sellaista, että se olisi parempi jättää käymättä, tai ainakin tuoda jostain vierasta keskustelukulttuuria HS:n paraatipaikalle. 

Hanke on elitistinen, tunkkainen ja kallis

Guggenheimin museo ei tule olemaan matkailun vetonaula. Turistit tulevat katsomaan ja kokemaan Suomea ja suomalaista elämää, kulttuuria ja ennen kaikkea ainutlaatuista luontoa. Tätä tukevat viime aikoina julkaistut kyselyt turistien mielenkiinnon kohteista.
  Nyt esitetty Guggenheim-projekti on elitistinen, tunkkainen ja kallis. Taideturistit löytävät paremmin tiensä Eremitaašiin tai Louvreen - niiden kanssa meidän kopio-Guggenheimimme ei pärjää.
  Esitetyt arviot museon taloudesta ovat huteralla pohjalla ja pullollaan toiveajattelua. Kaupunginvaltuuston on ajoissa puhkaistava tämä kupla ja jätettävä tilaa suomalaisen kuvataiteen kehittymiselle. Suunnitellun museon paikalle sopisi loistavasti kaikkien kaupunkilaisten yhteinen puisto.

R. Keinonen

Tämä kirjoittaja taas toteaa, ettei Helsingin Guggenheim olisi Eremitaašin tai Louvren veroinen, ja jos niille pitää pärjätä (ja kirjoittajan mielestä pitää), ei Suomessa kannata pitää ikinä kuvataidetta esillä missään. Louvre muuten kärsii Pariisin terrorihyökkäysten jäljiltä suuresta yleisökadosta, ja molemmat kirjoittajan mainitsemat museot keskittyvät ensisijaisesti modernismia edeltävään taiteeseen antiikista 1800-luvulle, toisin kuin Guggenheim-säätiön museot. 

Kulttuuriasioissa on aina hyvä muistuttaa milloin minkäkin olevan elitististä. Se johtuu tietysti siitä, että mitenkään mielekäs taide on väistämättä elitististä, ts. asiansa osaavien tekemää - muuten saatte tyytyä tulennielijöihin, nukketeatteriin ja päiväkotien ikkunoihin ripustettaviin kreppipaperiaskarteluihin. Museo on lähtökohtaisesti ja väistämättä elitistinen kokonaisuus. Se asiantuntijoiden suunnittelema ja kuratoima, sillä muuten se olisi vain läjä tuotteita. Kaupunkilaisten yhteinen puisto (kirjoittaja on Espoosta, kuten näemmä suuri osa helsinkiläisten asioista kiinnostuneista) ei toki ole elitistinen ajatus, ja puistoissa tunnetusti kohtaa matalalla kynnyksellä hyvin originelleja kaupunkikulttuuripersoonallisuuksia. Asia kuitenkin tuli selväksi: jos et pysty suurin piirtein peittoamaan Pariisin kulttuuritarjontaa, kannattaa vain istutella puita ja pusikkoa. Museot ovat sitä paitsi kalliita, jos kukkapenkkiin vertaa.

Parhaan ja naurettavimman kirjoituksen olen säästänyt viimeiseksi:

Guggenheim lisäisi turvallisuuttamme

Guggenheim-hankkeen kannattavuutta on punnittava, mutta onko Suomella oma erityisperuste vaakakuppiin lisättäväksi? Museon saaminen Suomen Helsinkiin vahvistaisi osaltaan Suomen tunnettuutta osana länsimaista kulttuuriyhteisöä. Tämän tietoisuuden vahvistaminen saattaisi olla kustannustehokkaampi keino tukea Suomen ja koko Itämeren alueen vakautta kuin saman rahan käyttäminen esimerkiksi sinänsä tärkeisiin maanpuolustushankintoihin.

R. Voutilainen

Koottuani rippeeni noin minuutin kestäneen naurukohtauksen jälkeen pohdin vakavasti, voinko edes kommentoida tätä mielekkäästi, ja päädyin yrittämään. Jos siis Guggenheim olisi Suomen Helsingissä (erotukseksi muiden maiden lukuisista Helsingeistä), paranisi Itämeren turvallisuustilanne. Venäläiset lopettaisivat ilmatilanloukkaukset ja vetäisivät Iskenderit Itä-Preussista, kun Guggenheim Helsinki korvaisi puolustushankinnat ja Naton viidennet artiklat länsimaisen kulttuuriyhteisön aineettomalla mahdilla. Maailmantilanne olisi varmasti paljon parempi, jos vain Kiovassa olisi ollut Guggenheim. Voimme päättää Nato-keskustelunkin, kun tukenamme on Guggenheim-säätiön turvatakuu. Ja jos ikinä ryhtyy Vladimir Vladimirovitš isottelemaan, voimme lausua pystypäin: "Meill' aarre kallis, turva aseeton / se on, kuink' ikään onni vaihettuu; / se Guggen-kulttuur'yhteisömme on, / se Rothkoon turvaantuu." Ehkä seuraavaksi haluamme Suomen turvallisuuspoliittisen aseman kohentamiseksi myös uuden delfinaarion Tampereelle, huvipuiston Turkuun ja ne helvetin talviolympialaiset joidenkin norjalaisten kanssa.

Mitä ihmeen pelleilyä tämä on olevinaan? Onko Suomen kulttuurikeskustelu tosiaan tätä? Jos on, sen saisi mielellään lopettaa, sillä se ei voi näillä eväillä kilpailla korkeakulttuurien kanssa.

En suuremmin välitä siitä, minkä ratkaisun Helsingin päättäjät valitsevat, mutta haluan, että tämä loppuu. Tosin jos helsinkiläiset hylkäävät hankkeen, toivon koko sydämestäni, että se siirtyy Tukholmaan, Tallinnaan tai Riikaan ja osoittautuu suureksi menestykseksi.